Elokuvan tuotanto ja lopputekstit, kuka tekee ja mitä?

Napapiirin sankarit 3 (2017) - Arvostelu



Genre: Kotimainen komedia
Ohjaus: Tiina Lymi
Käsikirjoitus: Pekko Pesonen
Päätähdet: Jussi Vatanen, Pamela Tola, Timo Lavikainen, Santtu Karvonen, Kari Ketonen, Taneli Mäkelä
Kesto: 104 min.


Ai, että unelma? No jospa sais joku päivä penkistä sataviiskyt.

Ykkösosasta tuttu Jannen (Vatanen) kaveri Kapu on kuollut. Varhaiseen keski-iän kriisiin ajautunut Janne saa käsiinsä Paulo Coelhon filosofisen ja itsetutkiskelevan kirjan Pyhiinvaellus, jossa kirjailija kertoo henkisestä muodonmuutoksestaan, joka syntyi hänen talsiessaan läpi Pohjois-Espanjan kohti Santiago de Compostelaa. Vaikutuksille altis Janne sitten päättää suorittaa oman meditatiivisen "pyhiinvaelluksensa" patikoimalla Pallas-tunturille pohtimaan elämän suuria kysymyksiä. Mukaan tietenkin tuppautuvat niin Kämäräinen (Karvonen) crocseissaan kuin Räihänenkin (Lavikainen) "aseet esillä" hihattomassa maastopuvussa. Lienee sanomattakin selvää, että katastrofeilta ei vältytä.

Toisaalla Inarilla (Tola) alkaa olla mitta täynnä kotiäiteyttä ja kun seinät tuntuvat kaatuvan päälle, hän lykkää lapset isovanhempiensa luokse ja lähtee ystävättärensä kutsumana Kolarin kiinteistöhuollon piikkiin kokemaan suopotkupallon MM-kisojen huuman. Inarin takaraivossa kun sykkii ajatus työelämään palaamisesta ja kiinteistöhuollossa olisi henkilöstöjohtajan paikka avoimena. Nuo haaveet uhkaavat upota syvälle suohon kun paikalle palloilee myös Pikku-Mikko (Ketonen) sekoittamaan kuviot.

Tämän kolmannen installaation on ohjannut toistaiseksi paremmin näyttelijänä tunnettu Tiina Lymi, jonka esikoisohjaus ja -käsikirjoitus Äkkilähtö näki ensi-iltansa edeltävänä kalenterivuotena. Nimi on alalla ilmeisesti jonkinlaisessa huudossa, sillä naisen seuraava projekti on 2018 ilmestyväksi suunniteltu Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja. Tuohon Lymi kynäilee myös käsikirjoitusta yhdessä Tuomas Kyrön ja Juha Lehtolan kanssa.


Käsikirjoituksesta vastaa tuttuun tapaan Pekko Pesonen ja minun on vaikea uskoa, etteikö Lymilläkin olisi ollut useampikin sananen sanottavanaan koskien lopputulosta, mutta jokatapauksessa käsikirjoituskrediittiä Lymi ei ole saanut. Napapiirin sankarit 3 on eräänlainen kahden aiemman osan hybridi, mutta elokuvassa ei kuitenkaan ole varsinaisia vitsejä ja gageja juuri ollenkaan. Hahmot on vain sysätty ahdistaviin ja nolostuttaviin sosiaalisiin tilanteisiin, joita kuvataan komediallisen linssin läpi. Aikaan ei ole saatu alkuunkaan yhtä herkullisen pitkiä komediallisia tilannevirityksiä kuin esimerkiksi kakkososassa. Haluaisin myös tähän väliin kysyä ajatusteni harhaillessa ykkösosaan, että miksi Suomessa tehdään niin vähän talviseen maisemaan sijoittuvia elokuvia. Tuotanto on toki mutkikkaampaa ja kalliimpaa, eikä illalla ehdi katsomaan kotisohvalta jääkiekkoa. Mutta vastaavasti kauniit luonnonmaisemat eivät ainakaan jäisi löytämättä, kuten vähän on tämän elokuvan tapauksessa päässyt käymään. Minun mielestäni ainakin suomalaisen miehen sielunelämälle paras peili löytyy talven alkuillan hämärästä nietosten keskeltä.

Tämän trilogiaksi kohonneen sarjan uusin osa alkaa tuttuun tapaan Jannen ja Inarin kotielämästä, jota symboloi perheen jotenkuten omilla erikoisilla virityksillä toimiva digiboksi. Alku on hidas, sillä juonen vauhtiin työntäminen kestää ja kun mukaan ei ole saatu varsinaisesti komediaakaan, niin katsojalla on niukalti viihdykettä. Vessassa Coelhon kehotusten mukaan meditoiva Janne toki antaa odottaa jotain noloa ja likaista sattuvaksi, mutta mitään ei kuitenkaan tapahdu katsojan pettymykseksi. Mutta kunhan pyörät saadaan pyörimään, niin kyllä sitä komediaakin alkaa tulla ja ruudulle saadaan lähikuvaan myös ne pakolliset kikkelit, tissit ja perseet. Vitsit jäävät kuitenkin aiempia osia vaisummiksi ja vatsaa vääntäviltä naurunremakoilta vältytään. Naamalla on kuitenkin pysyvä hymynkare pitkälti läpi koko elokuvan.

Suopotkupallon MM-kisat on hienolla tavalla glorifioitu. On oikeastaan jopa varsin eeppinen hetki kun osallistujat marssivat euforisesti peltotietä kohti kisapaikkaa heilutellen lippuja ja lauleskellen. Osuvasti elokuvan laajasta biisilistasta tuolloin soi ämyreistä ruotsalaispumppu Europen ikoninen Final Countdown. Siinä on jotain vangitsevaa. Eletään hetkessä ja pidetään hauskaa. Myöhemmin elokuvassa sitten vitsaillaan siitä, kuinka suurella vakavuudella näitä erikoisia Suomen kesän urheiluja harrastetaan. Valitettavasti vain itse suofutiskohtaukset on kuvattu suttuisasti ja leväperäisesti suunniteltuna käsivaralta. Katsoja ei saa niistä paljon mitään irti. Elokuvan biisilista on muuten laaja ja sieltä löytyy kappaleita aina klassisesta, Simon & Garfunkelin kautta Basshunteriin. Volyyminupin ainoana suuntana toimii kaakko.


Kakkososa kärsi seksismisyytöksistä. Miehet olivat koheltavia, seksinälkäisiä pikkupoikia ja naiset nalkuttavia himon kohteita. Tästä on sitten ilmeisesti otettu onkeen kansan syvien rivien suosiosta huolimatta ja Napis 3 yrittää olla ainakin jossain määrin kypsempi ja aikuisempi. Meno muistuttaa välillä jopa enemmän draamaa kuin komediaa. Se on ongelma kahdestakin syystä. Ensimmäinen on tietenkin katsojien odotusten täyttäminen. Toiseksi elokuva yrittää olla laadukkaampi kuin se tosiasiallisesti on. Tarinaan yritetään hakea jonkinlaista syvempää merkitystä. Kaikki päähahmot etsivät itseään jollain tavalla ja kenties yrittävät vapautua menneisyyden kahleista, tai jotain vastaavaa pseudohöpinää. Tarkkaa kuvaa näin pirstaleisesta tarinasta on vaikea muodostaa, sillä se sisältää aika pakotetun oloisia, jopa vähän irrallisia elementtejä. Inari ja Pikku-Mikko toistavat vanhat kuvionsa ja on helsinkiläisiä nudistivaeltajia, sekä Paula Koivuniemeä hoilaavia sauvakävelijöitä. Näyttelijöiden tutut henkilöhahmotkin polkevat uudesta ympäristöstä huolimatta paikallaan tuttuine manöövereineen.

Napapiirin sankarit 3 on kuitenkin kepeätunnelmainen ja sydämellinen elokuva, eikä vähiten mukavan lopetuksensa ansiosta. Kyseessä on pintapuolisesti sama tuttu elokuvasarja, mutta kolmannen osan sävy on aika erilainen aiempiin osiin verrattuna. Se on esimerkiksi alastomuutta lukuunottamatta aiempia osia rahtusen perheystävällisempi. Jää nähtäväksi vierastaako se enemmän katsojia kuin tuo sarjalle uusia faneja. Vai onko sillä mitään merkitystä, mikäli elokuvasarja on nyt tiensä päässä. Pyörittelin mielessäni mahdollisuutta kahdesta tähdestä kun näitä isompia tai pienempiä tihkaisuja löytyy puolelta jos toiselta. Esimerkiksi elokuvalliset ansiot ovat vähän kiikkerät ja näyttäviksikin tarkoitetuista kohtauksista, kuten pikaveneajelusta, on saatu vähän vaisuja kehnoilla kuvakulmavalinnoilla. Mutta ehkä se olisi ollut liian ankaraa. Sen olen ainakin oppinut, että kun elokuvaa astuu katsomaan liian vahvojen odotusten kera ja kun se sisältö ei niitä täysin vastaa, niin se voi joskus värittää kokemusta yltiöpositiiviseksi tai yltiönegatiiviseksi. Teknisesti sama elokuva suuremmilla nauruilla olisi saanut neljä tähteä ja näin vajaan vuorokauden mutustelun jälkeen kolme tähteä alkaa tuntua hieman osuvammalta valinnalta. Vähän meni huti aiempiin osiin nähden, mutta taululla kuitenkin pysyttiin.

★★★☆☆

IMDB

Katsomisvinkit: City Island, Vadelmanvenepakolainen, Unfinished Business, Att angöra en brygga, Redirected

Kommentit