Lego Ninjago elokuva (2017) - Arvostelu




Genre: Animaatio / Toiminta / Komedia
Ohjaus: Charlie Bean, Paul Fisher, Bob Logan
Käsikirjoitus: Logan, Fisher, William & Tom Wheeler, Jared Stern, John Whittington
Päätähdet: Dave Franco, Jackie Chan, Justin Theroux / Henri Piispanen, Santtu Karvonen, Kalle Chydenius
Kesto: 101 min.
Sisältää tekstien puolivälissä tulevan kohtauksen.

"Olemme herättäneet pysäyttämättömän pedon."

Legot ovat täällä taas ja tämän kolmannen installaation synopsis on kutakuinkin seuraava. On idyllinen kaupunki nimeltä Ninjago ja sen läheisyydessä sijaitsee tulivuori, jota pitää tukikohtanaan paha, nelikätinen Garmadon kätyreineen. Garmadon yrittää vallata Ninjagon päivittäin, mutta kaupunkia puolustavat ninjat torppaavat elokuvan loppupuoliskolla Clint Eastwoodin Blondielta näyttävän valloittajan yritykset kerta toisensa jälkeen. Ninjat taas ovat arkielämässään tavallisia lukiolaisia, joita johtaa vihreän ninjan maskin takaa löytyvä Lloyd. Kuviosta erittäin herkullisen tekee se, että Lloyd on Garmadonin poika ja että arkielämässä Lloydia kiusataan ja sorsitaan armotta tämän faktan seurauksena. Kun Ninjagoa sitten eräänä päivänä herää uhkaamaan Garmadoniakin kauhistuttavampi voima, niin ninjojen ja pahan lordin on lyötävä hynttyyt yhteen ja löydettävä keino, jolla Ninjago pelastuu.

Elokuvan taustalta löytyy perinteiseen tapaan niin valtava joukko käsikirjoittajia, etten jaksa alkaa kaikkia yksilöimään. Riittänee kun mainitsen ryhmän jäsenien aiempiin tuotoksiin kuuluvan Samurai Jackia, Dexterin laboratoriota, Lego Batmania, Räyhä-Ralfia, Haikaroita, Paavo Pesusientä, Powerpuff Girlsia ja Saapasjalkakissaa. William Wheeler on herrasmiehistä nimekkäin ja hän on käsikirjoittanut tv-sarja Ray Donovania, jossain määrin epäonnistuneen toimintaelokuvan Ghost in the Shell, sekä perinteistä mallia noudattavan shakin ympärille kietoutuvan köyhän tytön elämäntarinan Queen of Katwe.

Kuulunen itse siihen vähemmistöön, joka ei suoranaisesti rakastunut Lego elokuvaan saati Lego Batmaniin. Viihdyttävää kertakäyttöviihdettä, jota ei tulisi muisteltua ilman jatkuvasti uusia Legoista kyhättyjä elokuvia. Mutta se on kuitenkin huomaamisen arvoinen detalji, että valtaosa katsojista rakastui alkuperäiseen Lego elokuvaan ja halusi lisää. Joten Lego-universumi on siinä mielessä harvinainen tapaus viime vuosilta, että se oli elokuvasarja ja -universumi, jota ei pakkosyötetty katsojien kurkusta alas. Esimerkiksi Universalin monsteriuniversumissa oli tuotannossa useita osia ennen kuin ensimmäinenkään elokuva oli julkaistu. Lego elokuva tehtiin ilman konkreettisia suunnitelmia jatkosta ja kun siitä pidettiin, sekä kansa vaati Batmanille omaa legoelokuvaa, niin toiveisiin vastattiin.


Minun palikoiden kokoamisvuoteni ovat kaukana menneisyydessä. Oma mielenkiintoni elokuvaa kohtaan heräili kun näin Lego Ninjagon lyhytelokuvan The Master, joka oli hauskimpia lyhytelokuvia joita olen nähnyt sen jälkeen kun Hessu yritti joskus 2000-luvun loppupuolella asentaa ostamaansa kotiteatterilaitteistoa. The Masterissa mestari Wu taistelee uppiniskaista kanaa vastaan Justin Theroux'n hauskan kertojaäänen siivittämänä. Nauroin kaksinkerroin ja haukoin henkeä. Se oli parasta mainosta tälle elokuvalle ja esitettiin lähinnä jenkkilän televisiossa. Ainakin jossain vaiheessa se oli Youtubessakin.

Lego Ninjago elokuva noudattelee jonkinlaista 70-80 luvun aasialaisten toimintaelokuvien runkoa. Tosin silloin ei ollut jättimäisiä robotteja. Näin ummikosta tuntuu jännältä, että tämän pitäisi olla elokuva ninjoista, mutta ne ninjat kuitenkin taistelevat valtaosan ajasta jättiroboteilla. Läsnä ei ole varjoissa hiipimistä ja miekkataistelut ynnä muut hienovaraisuudet jäävät lähes olemattomiin. Mutta pitäähän sitä palikoiden puolella olla jotain rakentamista, joten siinä se syy roboteille varmastikin piilee. Ainahan niillä hahmoilla on jotain erikseen ostettavia lisähärpäkkeitä ollut tarjolla. Aijai, kun tuli lapsena monta kertaa lelulehden sivuilla olevia erinäisten Lego-sarjojen täydellisiä kokoelmia katseltua harmistuneena.

Legopalikoiden kautta on löydetty keino replikoida ja parodioida nykyajan ison budjetin toimintaelokuvia lapsille. Ninjagon kaupunki on todella upea ja siellä käytävät taistelut ovat näyttäviä robottimaisine lohikäärmeineen, sekä ilmassa leijuvine kamerakulmineen. Valtavia ohjuksia laukaistaan ja tietenkin legomaisesti näiden aiheuttama tuho on valtavasta paniikista ja uhittelusta huolimatta aina lähes olematonta, mikä tietenkin jaksaa edelleen vääntää katsojan suuta hymyyn.

Jos sorrutaan kliseiseen "ennen oli kaikki paremmin" ajatteluun, niin on jännää ajatella kuinka itse on kasvanut Leijonakuninkaan, Aladdinin, sekä Kaunottaren ja hirviön parissa. Siihen nähden vähän nämä tälläiset nykyajan energiajuomayhteiskunnan vauhtielokuvat hirvittävät. Tuntuu äkkiseltää, ettei nykypäivänä uskalleta enää antaa katsojan istuutua alas ja luottaa siihen, että vähän nuorempikin katsoja pystyisi nauttimaan tunnepuolella resonoivasta ja älykkäästä elokuvasta. Mutta taas toisaalta kun mietitään animaation syntyaikaa, niin silloin oli lyhytelokuvissa Looney Tunesia. Disneylla Mikki, Aku ja Hessu harrastivat samaa kuin Chaplin, Keaton ja kumppanit live-action lyhytelokuvien puolella. Ei heidän kovavauhtinen slapsticktouhunsa ja gageilynsa niin hirveän eri maailmasta ollut, joten ei ehkä tarvinne olla sen kummemmin huolissaan uuden sukupolven ja maailman tulevaisuudesta. Olkoonkin, että nykyajan elokuvat ovat turhan usein valmiiksi pureksittuja ja jättävät turhan vähän sijaa katsojan omalle ajattelulle ja tulkinnoille. Ja jos tarinoissa jotain jätetään tulkinnan varaan, niin nykykatsojan on helpompi ohittaa omat henkilökohtaiset johtopäätöksensä ja vain googlata "oikea ratkaisu".


Lego Ninjagossa kaikkeen suhtaudutaan puolivillaisesti. Elokuva etenee niin vauhdikkaasti, ettei sen parissa ole millään mahdollista kyllästyä. Ruudulta paukutetaan sarjatulen lailla komediaa, höpsöyttä, one-linereita ja toimintaa. Vauhtia on niin valtavasti, ettei katsoja ehdi takertumaan matkan varrella piileviin rakoihin ja säröihin. Jos vitsi epäonnistuu nolosti, niin perään tulee välittömästi toinen ja kolmas. Ellei jokin kohtaus oikein toimi tai on hataralla pohjalla, niin sen visuaalinen loisto tai komiikka kaappaavat katsojan huomion toisaalle. Silloin kun elokuva painaa hetkeksi käsijarrua ja alkaa käsittelemään hahmojen tunne-elämää, niin Lego-ukkelien rajallinen ja tarkoituksellisen kömpelö ilmaisukyky luovat hauskan ja tarkoituksellisen hilpeän ristiriidan.

Vähän oli taas sitä ikuista ongelmaa, ettei komedia aina käänny kovinkaan sulavasti toiselle kielelle. Dubbauksessa on vieläpä tiukka aikaraja sekä suunliikkeet mihin sen käännöksen pitäisi sopia. Lisäksi se käännös tulee ääninäyttelijän suustakin vielä ilmoille kaikkine painotuksineen ja rytmeineen, sekä on tietysti osa suurempaa dialogia ja kokonaisuutta. Onko ihme jos vähän välillä töksähtelee. Ihan hirveitä kehuja pikavilkaisulla ei ole muuten alkuperäinen ääninäyttelyköörikään kerännyt. Mutta suomidubissa homma toimi kaikkinensa sen verran mukavasti, etten missään vaiheessa toivonut katsovani elokuvaa alkuperäisenä versiona ja se on melko harvinaista.

Jackie Chan on ilo nähdä ihan fyysisestikin "Lumottu lelukauppa" -henkisessä alkukohtauksessa, joka alustaa elokuvan. Tämä väsyneen kliseinen kohtaus, joka on tuttu lukuisista elokuvista, on hyvin laiskasti mietitty keino saada Kiinan suurimman kassamagneetin kasvot ruudulle ja kätevästi myös muistuttaa katsojia siitä, että sinäkin voit omistaa nämä elokuvassa nähtävät Lego-figuurit. Yhtään parempi ei ole Ninjago-maailman ensimmäinenkään kohtaus, jossa alustetaan elokuvan lähtökohdat ja sankarit pikavauhtia uutiskatsauksen muodossa. Hetkisen jo ehti huolestuttaa, mutta onneksi elokuvan taso tuosta nousi huomattavasti.

Saapa nähdä kuinka monta erilaista elokuvaa Legoista voi tehdä ja koska tämä kupla puhkeaa? Vaikka legoukkelit kuinka pukee eri teemoihin, niin pinnan alla on menossa se sama elokuva samantyyppisellä komedialla. Tarinapuolella on käyty muiden keksipurkeilla. Tarinan ytimenä on halpa kopio Disneyn ydinosaamisalueesta, eli lapsi vailla isää (=rikkinäinen perhe) ja voisi väittää komedian olevan väritetty dreamworksmaisella fyysisellä komedialla, popkulttuurin parodioinnilla ja one-linereilla. Toisaalta oikeastaan kaikki nämä on tavallaan käännetty voimavaraksi, sillä tekijät ovat hyvin itsetietoisia kaikista näistä ja hyödyntävät kliseitä, kaavamaisuuksiaan ja puutteitaan hauskalla tavalla.

Pidin jopa yllättävän paljon Lego Ninjago elokuvasta. Etenkin kun hahmot saatiin pois kuluneesta kaupunkiympäristöstä ja vietyä "henkiselle ja fyysiselle" seikkailulleen. Ei tässä mitään suurempaa tasonpudotusta mielestäni nähdä aiempiin osiin verrattuna ja olemme lähempänä neljää tähteä kuin kahta. Enemmänkin tässä on vain kyse siitä, että kolmas osa vain osoittaa pieniä väsymyksen ja paikallaan polkemisen merkkejä. Tuoreus on saatu karistettua pois. 2019 on näillä näkymin tulossa seuraavat kaksi elokuvaa. Pyörää ei tarvitse keksiä uudelleen, mutta pelkät ulkoiset muutokset eivät enää taida riittää.

★★★☆☆

IMDB

Katsomisvinkit: Haikarat, Kung Fu Panda, Nuijaninja, 3 Ninjaa, The Forbidden Kingdom

Kommentit