Happy Death Day (2017) - Arvostelu


Happy Death Day elokuva-arvostelu
Genre: Kauhukomedia
Ohjaus: Christopher Landon
Käsikirjoitus: Scott Lobdell
Päätähdet: Jessica Rothe, Israel Broussard, Charles Aitken
Kesto: 96 min.

"Somebody is going to kill me tonight."

Harvoin minkään elokuvan pystyy summaamaan täydellisesti jo sen julisteesta, mutta Happy Death Dayn tapauksessa näin todellakin on. Julisteessa seisoo elokuvan iskulause: "Herää. Elä tavallinen päivä. Tule tapetuksi. Toista". HDD ei peittele faktaa, että siinä on kyse klassisesta Päiväni murmelina -elokuvasta genremäisellä twistillä höystettynä. Elokuva viittaa tuohon ikoniseen esikuvaansa suoraan dialogissa ja sieltä on idean ohella löydettävissä myös useampia pieniä yhtäläisyyksiä näiden kahden elokuvan välillä. Luonnollisesti elokuva keski-ikäisestä säämiehestä tuskin vetoaisi nuoreen yleisöön, joten nuorten nauttimalle kauhukomedia -genrelle ominaisesti pääosassa on kaunis opiskelijatyttö, Tree. Hän huomaa Bill Murrayn säämiehen tavoin eräänä päivänä jumiutuneensa aikasilmukkaan, jossa hän elää samaa päivää aina vain uudelleen. Twistin tarjoaa Happy Death Dayn tapauksessa se, että Tree joutuu kerta toisensa jälkeen maskipäisen murhaajan uhriksi. Asetelmassa on siis läsnä sekä hyvää onnea, että kirous. Vapautuakseen ajan luomasta vankilasta, tytön on oletettavasti tietenkin selvittävä päivästä hengissä. Siinä haasteessa auttaa kummasti kaikkivoivalta tuntuvan, ja joka paikkaan ehtivän murhaajan henkilöllisyyden selvittäminen.

Toinen julisteesta selviävä olennainen seikka on, että elokuvan takana häärivät samat tuottajat kuin esimerkiksi Ouijassa, Puhdistuksessa ja eritoten Get Outissa. Pienen budjetin kauhukomedia Get Out oli viime kesän yllättävin hitti. Elokuva käsitteli viihteellisen genrepintansa alla osuvilla tavoilla rasismia ja ennakkoluuloja, jotka ovat olleet jälleen viime vuosina erittäin polttavia aiheita eritoten rapakon takana. Siellä kun on näitä poliisin ylireagointeja tapahtunut, joissa aseettomia ja jopa syyttömiä mustia on ammuttu, kun poliisit ovat olettaneet heidän olevan ihonvärinsä perusteella vaarallisia, aseistettuja ja jopa syyllisiä johonkin juuri lähistöllä ilmoitettuun rikokseen. Get Out otettiin vastaan hyvinkin suurten fanfaarien kera eritoten Yhdysvalloissa ja villeimmissä puheissa maalailtiin Oscar-ehdokkuuksia. En menisi näin suomalaisena itse niin pitkälle, mutta kyse on ehdottomasti tutustumisen arvoisesta elokuvasta. Sen elokuvan viitoittamaa tietä myöskin saman studion luoman Happy Death Dayn voisi katsoa yrittävän talsia.

Leffa alkaa varsin osuvasti looppaillen maapallon ympärillä pyörivää Universalin logoa. Itse tarina taas alkaa tietenkin poikien asuntolasta, jossa valtavasta krapulasta kärsivä ja teräväkielinen Tree herää vieraan pojan sängystä kellon lyödessä yhdeksää. Vaatteet ovat hukassa, Treen pöydällä oleva puhelin soi 9.01 ja Tree tarvitsee aspiriinia jomottavaan päähänsä. Tämän jälkeen on edessä päivänvalossa suoritettava häpeällinen matka eilisissä juhlavaatteissa poikien asuntolasta kohti Treen sisarkunnan omaa asumusta. Matkalla tietenkin vilisee ihmisiä ja erinäisiä sattumuksia, joista osa liittyy Treehin ja osa ei. Katsojalle on kuitenkin julisteen mainoslauseesta ja kamerankäytöstä välittömästi selvää, että nyt näistä kaikista alussa ruudulla vilisevistä yksityiskohdista muodostetaan toistuva rutiini, jonka ainoa muuttuja tulee olemaan Treen käytös. Katsoja tietää, ettei mikään yksityiskohta ole turha.

Happy Death Day arvostelukuva 1

Mietin jo ennen elokuvaa, että mitä teemaa tälläisellä saman hetken toistuvuudella voidaan alleviivata. Hitaampana ajattelijana 45 sekuntia myöhemmin vastasin itselleni, että tietenkin sillä juhlistetaan arkisen elämän pikkuyksityiskohtia ja alleviivataan miten pienimmilläkin valinnoilla ja teoilla on seurauksensa ja merkityksensä, vaikkei niitä arjen vilskeessä aina ehtisikään arvostaa. Miten niille olisi ehkä kuitenkin syytä muistaa uhrata ajatuksia ja huomiota, sillä pian sitä saattaa huomata tehneensä huonoja valintoja. Elämä ei tarjoa uusintayrityksiä, se tarjoaa korkeintaan vain uusia alkuja.

Happy Death Dayn ohjaaja Christopher Landon on käsikirjoittanut Paranormal Activityt 2-4 ja Paranoian. Lisäksi hän on ohjannut ja käsikirjoittanut viidennen Paranormal Activity -elokuvan The Marked Ones, kauhukomedian Zombipartio, ja viisi erillistä tarinaa kertovan Burning Palmsin, joka mainoslauseensa mukaan "täyttää katsojansa elämänilolla". Sama "Carpe diem" -henkinen teema on läsnä myös tässä miehen viimeisimmässä elokuvassa.

Käsikirjoituksesta vastaava Scott Lobdell taas on kynäillyt X-Men piirrossarjaa ja sarjakuvia. Hänen tuotantonsa on vielä kaikkinensa hyvin vaatimatonta, sillä sen ylivoimaisesti nimekkäin elokuva on Tommy Lee Jonesin tähdittämä komedia Man of the House, jossa sheriffi laitetaan vahtimaan cheerleadereita. Muistan sen tulleen monesti televisiosta, mutta en ole siihen ikinä tarttunut. Kyseinen elokuva on jäänyt mieleeni sillä minussa herätti suurta ihmetystä ja hilpeyttä, miten Tommy Lee Jonesin kaltainen hyvin vakavan oloinen näyttelijä on sellaiseen elokuvaan suostunut mukaan.

Happy Death Day on Blumhouse Productionsin elokuva ja lafka on tullut tosiaankin tunnetuksi pienibudjettisista kauhu- ja kauhukomedia elokuvistaan. Se näkyy, sillä tämä vain 4,8 miljoonalla dollarilla tuotettu elokuva onnistuu näyttämään huomattavasti kalliimmalta ja sen pieneen budjettiin tulee kiinnittäneeksi huomiota lähinnä ulkokuvien valotuksessa. HDD julkaistiin Yhdysvalloissa viikko takaperin perjantaina ja se oli ymmärtääkseni viime viikonlopun katsotuin elokuva, ja se on tuottanut viikon aikana 31 miljoonaa dollaria. Se on muuten kutakuinkin samantyylinen viikkotahti kuin Blade Runner 2049:llä. Muualla maailmassa elokuva julkaistiin viikkoa myöhemmin 20.10, mutta sieltäkin oli aamusella katsottuna jo tihkunut viitisen miljoonaa sisään.

Elokuvan budjetin asettaa ehkäpä parhaiten perspektiiviin se, että trailerissa Treen puhelimen soittoäänenä käytettiin 50 Centin läpimurtohittiä In Da Club. Elokuvaa varten tekijöillä ei ollut varaa käyttää kyseistä laulua, joten puhelimen soittoääneksi luotiin geneerinen ja osuvan ärsyttävä "It's your birthday" -hoilotus. Sen voisi sanoa olevan elokuvan onnikin, sillä Treen tapa reagoida tuohon paljastaa yksityiskohtia hänen persoonastaan ja millaisella mielialalla hän kulloinkin "herää" tähän uudelleen toistuvaan päivään. Lisäksi se tulee luoneeksi pienimuotoisen mysteerielementin, sillä Tree ei reaktioistaan päätellen ole valinnut sitä itse, vaan sen on tehnyt joku muu.

Happy Death Day arvostelukuva 2

Näyttelijäkaarti koostuu luonnollisesti yksinomaan pienempien elokuvien ja tv-sarjojen saralta, joskin joukosta löytyy muutamia pienempiä rooleja myös isommista elokuvista. Pääosaa Treetä näyttelevä Jessica Rothe esimerkiksi oli La La Landin Emma Stonen soluasunnon vihreämekkoinen tyttö Alexis. Hän oli läsnä kohtauksessa, jossa vastentahtoinen Mia houkutellaan lähtemään juhliin, jonne tyttönelikko sitten suuntaa tanssien ja laulaen häikäisevissä erivärisissä mekoissaan.

Carteria, jonka opiskelijakämpästä Tree herää, näyttelevä Israel Broussard oli minulle jo entuudestaan mieleen jäänyt nimi. Mitä nyt näistä kyseisistä elokuvista, joista hänen nimensä tunnistan, onkin jo vierähtänyt yli puoli vuosikymmentä. Israel oli mukana esimerkiksi Sofia Coppolan mielenkiintoisessa, nykynuorison elämäntyyliä käsittelevässä The Bling Ring -elokuvassa. Elokuvadebyyttinsä Broussard taas teki vieläkin paremmassa nuorisorakkauselokuvassa Flipped. Ilmeisesti tämän vielä hieman lapsenkasvoisen näyttelijän ura ei ole ottanut vielä kunnolla tuulta alleen. Tässäkin elokuvassa hän on sivuroolissa, sillä elokuva kuuluu Treelle ja häntä kieltämättä yllättävän hyvin näyttelevälle Rothelle.

Rothen esittämä Tree on yksinkertaisesti muotoiltuna itsekeskeinen narttu, joka elää omaa elämäänsä ihan miten lystää, eikä piittaa tippaakaan mitä vaikutuksia hänen valinnoillaan, käytöksellään tai sanomisillaan on muille. Kyseessä on siis periaatteessa se pinnallinen tanssiaisten kuningatar, joka yleensä kauhuelokuvissa kuolee heti ensimmäisenä, mutta Happy Death Dayssa hänelle annetaan uusi mahdollisuus. Tarjoan kolme perustelua, miksi Rothea on syytä kehua. Hän puhaltaa eloa ja edes jonkinasteista monitahoisuutta hahmoon, joka on mieskäsikirjoittajan luoma klisee amerikkalaisesta opiskelijatytöstä. Lisäksi hän saa katsojan alusta saakka sympatisoimaan epämiellyttävän oloista hahmoaan, saaden katsojan myös kannustamaan Treetä päihittämään murhaajansa. Kyse on myös tavanomaista vaativammasta ja monipuolisemmasta "kirkuvan uhrin" -roolista kauhuelokuvassa. Hahmo on yllättävän monipuolinen ja Rothen on oltava milloin ilkeä, hauska, päättäväinen, pelokas, fyysinen, haavoittuva ja jopa uhkaava. Elokuvasta minulle mieleenjäävin yksittäinen kohtaus oli Treen jim carreymainen komediakohtaus poliisin kanssa, jossa Rothe lypsi viimeisen päälle outoa tilannetta riemastuttavilla ilmeillään, jotka ohjaaja tarjosi meille lähikuvana.

Happy Death Day arvostelukuva 3

Seuraavaksi kuitenkin haluan iskeä vähän jarruja ja suhteellisuudentajua päälle. Jälleen kerran kyseessä ei ole ison budjetin elokuva, joten mitään täydellisyyttä on turha odottaa minkään genren saralla. Ehkäpä murhaajan henkilöllisyyden selvittämisestä olisi voinut repiä mielenkiintoisemmankin arjen ihmistutkielman, ja ylipäänsä jännärin. Elokuvan päähahmo toki seuraa jo nyt kaikkien läheisiensä arkipäivää vuorotellen, mutta tämä näytetään komediallisen musiikkimontaasin merkeissä. Silti elokuva on muutamissa detaljeissaan yllättävän hyvin hereillä ja se kampittaa armotta juonen edelle rynnivän katsojan. On tosin melko turhauttavaa, ettei elokuva varsinaisesti anna kovinkaan reilua mahdollisuutta arvata murhaajaa, joten sellaiset arvailut kannattanee säästellä kuukauden päähän Idän pikajunaa varten. Oikeastaan HDD ei edes rohkaise enää elokuvan puolivälin jälkeen murhaajan identiteetin arvailua.

Elokuvan murhaajan maskin suunnittelun takana on muuten pitkän linjan erikoistehostemies Tony Gardner, joka ei suinkaan varsinaisesti luonut alusta asti Scream-elokuvien Ghostfacen maskia, kuten imdb:stä voisi hätäisesti tulkita. Tony Gardner rakensi ja hioi Screamin maskin olemassa olevan Fun Worldin Halloween-malliston maskin "The Peanut-Eyed Ghost" pohjalta. Tästä maskin synnystä saisi kerrottua pitkän tarinansa, mutta säästetään se kenties tuonne elokuvantekijät-sarjan puolelle, mikäli siellä Screamiin tulen tarttuneeksi.

Komedian ja kauhun suhteen Happy Death Day liikkuu ihan pätevillä vesillä, joskin on turha odottaa nauravansa masuaan pipiksi, tai pelkäävänsä sydän kurkussa. HDD on tavallaan slasher-elokuva, mutta jos lähdet katsomaan pelkkää kauhua, niin tulet pettyneeksi. Sitä ei ole samoissa määrin kuin puhtaissa kauhuelokuvissa, ja kaikki pelotteluun käytettävät keinot, ympäristöt ja piilopaikat ovat peruskauraa. Elokuvan kauhukohtauksien kliimaksia kuitenkin annetaan aina odotuttaa sen verran, että kyllä se jonkinlaista pientä pulssin nostatusta aiheuttaa. Valitettavasti muutamissa äkkinäisemmissä kohdissa hahmon kesken jäävä lause pilaa tekstityksen muodossa suurimman yllätysmomentin...

Elokuva muodostaa lievästä kauhustaan, komediastaan ja jännityksestään sellaisen kevyen, ja hyvätuulisen kokemuksen. Mutta se ei loppupeleissä ehkä sittenkään kykene ottamaan ideastaan irti niin paljon kuin olisi ennakkoon voinut kuvitella. Olisi ollut mukava nähdä elokuvan pilailevan jollain tavalla siitä, miten kauhuelokuvien genressä on aina tehty samaa elokuvaa kierrättämällä surutta samoja ideoita. Eri elokuvista löytyy valtavasti toisiaan yhdistäviä piirteitä ja kaavoja. Puhumattakaan, jos käsittelyyn otetaan jokin kauhuelokuvasarja, joista toistaiseksi näkemistäni ylivoimainen esimerkki on Perjantai 13. päivä. Lähimain jokaisessa sarjan elokuvassa on samanlainen höhlä kaava. Vaikka Crystal Laken alueella tapahtuisi kuinka paljon murhia, niin aina seuraavana vuonna sinne tulee jälleen uusi opiskelijajoukko leireilemään, eikä tuo uusi joukkio eroa millään mainittavalla tavalla edellisestä poppoosta. Kaikessa kuljetaan samoja jalanjälkiä. Eritoten ekoilla sarjan elokuvilla ei ole juuri minkäänlaista eroa toisiinsa nähden. Toinen osa on vain vähän tyylitellympi ja isomman tuotantoarvon versio ensimmäisestä.

Loppupeleissä Happy Death Dayta kantavat Jessica Rothe ja elokuvan idea. Sillä saadaan tuotua elokuvaan riittävästi eloa ja vipinää, joka nostaa sen juuri ja juuri genren harmaan massan yläpuolelle. Tuollaista tiettyä keskinkertaisuutta voisi kuitenkin pitää budjetista huolimatta pienenä pettymyksenä kun alla on idea, joka käytännössä asettaa sisällöllisellä puolella rajoitukseksi vain tekijöiden oman mielikuvituksen. Silti Happy Death Day on katsastamisen arvoinen elokuva, kunhan tietää millaiseen kyytiin on nousemassa.

★★★☆☆

IMDB

Katsomisvinkit: The Girl Who Lept Through TimePäiväni murmelina, Tucker and Dale vs. Evil, Source CodeEdge of Tomorrow, Scream, 12:01 PM, Dead End, Haunter, Naken, Premature, Salvage

Kommentit