Joulumaa (2017) - Arvostelu

Genre: Komedia / Draama
Ohjaus & käsikirjoitus: Inari Niemi
Päätähdet: Milka Ahlroth, Eero Ritala, Martti Suosalo, Mari Rantasila, Tommi Korpela, Julia Lappalainen
Kesto: 92 min.

"Onhan se nyt tossa iässä mullistavaa kun selviää, et osaakin jaloil ja käsil yhtäaikaa."

Matka kohti Joulumaata alkaa kun keski-ikäinen Helena (Ahlroth) soittaa Skype-puhelun Portugalissa majailevalle tyttärelleen, joka kertoo ettei ole tulossa Suomeen joulunviettoon. Se on kova kolaus, sillä Helena on myös eronnut melko hiljattain miehestään Harrista (Korpela Ikitie-parrassa), joka keski-iän kriisissään vaihtoi puolitoista vuosikymmentä Helenaa nuorempaan naiseen. Tästä huolimatta pariskunnan välit ovat edelleen yllättävän läheiset. Eritoten Helena haikailee ja jopa odottaa ex-miestään takaisin avosylin, eikä ole liikkunut elämässään eteenpäin.

Tyttärensä rukkasten seurauksena Helenalla on edessään perhejuhlan vietto yksin. Hän yrittää tavoittaa joulumieltä alkaen suorittaa perinteisiä rutiineja, kuten jouluvalojen ja -koristeiden laittamista joululaulujen soidessa taustalla. Mutta eihän siitä itsensä huijaamisesta mitään tule. Ihmisiin ympärillään tottunut Helena on aivan yksin ja surullinen, sekä turhautunut. Viidenkympin rajapyykkikin lähestyy, joten eihän tässä ole mitään juhlimisen aihetta kun kaikki on mennyt viime aikoina päin seiniä, eikä lupausta paremmasta ole välittömässä näköpiirissä. Helenan on pakko päästä pois tästä ahdistavasta arkiympäristöstä, joka jatkuvasti muistuttaa häntä toisen naisen kainalossa makoilevasta exästä, sekä elämäänsä kauas Portugaliin luovasta tyttärestä. Irtiotto olisi paikallaan, mutta mitä tehdä kun ylimääräistä rahaa ei ole?

Helena kutsuu avuksi aivoriiheen iloisen ja estottoman sinkkuystävättärensä Ullin (Rantasila), joka on ujon ja introvertin Helenan vastakohta. He löytävät lehdestä ilmoituksen, jossa mainostetaan vanhanmallin perinteistä joulunviettoa maalla. Sinne ystävättäret sitten päättävät suunnistaa, kun Ullillakaan ei ilmeisesti ole muita suunnitelmia. Ulli on aika turha hahmo, jolla ei ole tarinassa oikeastaan mitään virkaa. Periaatteessa hänen ainoa funktionsa on toimia eräänlaisena esiliinana Helenalle, koska ei välttämättä olisi tarinallisesti täysin uskottavaa mikäli Helena lähtisi yksin täysin vieraaseen paikkaan oudon ilmoituksen johdattamana. Edes Ullin ja Helenan vastakohdistakaan ei juurikaan muisteta luoda mitään sen suurempaa huumoria. Elokuvassa kun on aika monta hahmoa jatkuvasti läsnä, niin mielestäni Ullin olisi surutta voinut leikata tarinasta pois. Esimerkiksi Helenan tytär olisi voinut tunnontuskissaan etsiä netin kautta äidilleen tämän joululoman ja kenties jopa tuntea jotain kautta etäisestä nämä majapaikan pitäjät. Tällöin Helena ei olisi lähdössä potentiaalisten sarjamurhaajien luo, eikä tarvetta esiliinalle olisi. Samalla oltaisiin saatu vähän lisää tytärtäkin tarinaan mukaan ja Helena olisi voinut hänestä tarinoidakin majapaikassaan iltahämärässä jotain syvällistä.

Tätä majapaikkaa, johon Helena ja Ulli suuntaavat, pitää kolmihenkinen nuorehko hippiperhe. Tuure (Ritala) on sosiologi ja vaimo Sofia (Lappalainen) loppututkintoa vaille arkkitehti. Lisäksi heillä on 5-vuotias tytär, Malva. Vanhemmat ovat päättäneet muuttaa maalle ideologiansa johdattamina, mikä osoittautuu lukuisten muiden kauniiden ajatusten tavoin käytännön tasolla erittäin raskaaksi ja toimimattomaksi ratkaisuksi. Toimimattomaksi tässä tapauksessa siksi, ettei pariskunta tiedä maanviljelystä yhtään mitään ja opetteleminen lennossa osoittautuu erittäin kalliiksi, sekä aikaavieväksi ja hermoja raastavaksi. Kuoriaiset ovat tuhonneet perunasadon, traktori ei käynnisty ja rahat on vähissä. Finanssikriisi ratkaistaan ottamalla lomalaisia jouluksi. Rahan ohella on toinenkin ongelma, nimittäin muutto maalle uhkaa repiä paljasjalkaisista kaupunkilaisista koostuvan perheen rikki, sillä kaikki kolme ovat onnettomia omalla tavallaan.

Malva-lapsella ei ole hirveästi virikkeitä, sillä perhe ei näytä omistavan televisiota ja epäuskottavasti elokuvassa ei vilahda myöskään yhtään kännykkää. Maalaistalo on eristyksissä kaikesta keskellä korpea. Perhe ei ole paikkakunnalle muutettuaan myöskään sosialisoinut muiden ihmisten kanssa, joten Malva on vailla ikätovereita ja tietynlainen yksinäisyys vaivaa myös vanhempiakin. Nimittäin isällä ja äidillä on niin kiire askareidensa kanssa, että Malva jää vaille huomiota ja vanhempien välinen kommunikaatiokin on katkennut. Tytär hakee huomiota esimerkiksi piirtämällä liiduilla seinille ja äitiään hän ei kuuntele enää ollenkaan, mikä kiristää jo muutenkin itsensä äitiyteen sopimattomaksi kokevan Sofian hermoja.

Helenan ja Ullin ohella jouluvieraaksi saapuu myös "massikankorjaaja" Oiva (Suosalo), joka on myös eronnut. Mikäli Tuuren voisi katsoa olevan eräänlainen lievä parodia nykyaikaisesta ja hieman uusavuttomasta suomalaismiehestä, joka puhuu paljon ja katetta puheille on vähän, niin Oiva taas on vanhempaa sukupolvea. Ulosantinsa puolesta Oiva on juro leukailija, joka puhuu vähän ja asiaa. Yhteistä näillä molemmilla sukupolvilla on kuitenkin se, ettei tunteista oikein avauduta ja kaikki emotionaaliset haavat pyritään kätkemään muilta. Ja tietysti molemmat yrittävät parhaansa omalla tavallaan. On melko hienoa miten pintapuolisesti vähän karkea, mutta omalla tavallaan hurmaava ja sympaattinen Oiva hiljalleen uskaltaa paljastaa todelliset tunteensa Helenalle. Aiempi rakkauselämä kun on jättänyt Oivaankin syvät arvet.

Draaman ja rakkauden etsimisen ohessa läsnä on myös hauskoja komedisia kosketuksia. Isäntäperhe kun on tietysti vegaaneja, niin hehän meinaavat tosissaan syöttää vierailleen jouluna itsetehtyä vegaanikinkkua ja muita kasvisherkkuja. Mikä on vähän ristiriitaista kun majapaikan mainoksessa kuitenkin puhuttiin perinteisestä joulunvietosta maalla. Eniten komediassa luonnollisesti kunnostautuu Suosalo, joka on selvästi hänelle räätälöidyssä roolissa ja kuivan ironisia heittoja kiusallisissa tilanteissa riittää. Täytyy tosin vielä sanoa, että minäkin odotin elokuvan nimen perusteella vähän jouluisampaa elokuvaa. Vieraat esimerkiksi saapuvat maatalolle pari päivää ennen jouluaattoa, eikä kukaan auta ruoanvalmistuksessa ja läsnä ei ole mitään tunnistettavia joulurutiineja kuten kuusenhakua metsästä. Toisaalta täten elokuva tavallaan sopii neutraalimmin ihan mihin tahansa juhlaan minä tahansa ajankohtana. Läsnä on vain juhla-ateria ja yhdessäoloa.

Käsikirjoitus keskittyy erittäin vahvasti naispäähahmoihin Helenaan ja Sofiaan miesten jäädessä hyvin yksinkertaiseksi ja turhan pinnallisiksi hahmoiksi. Suosalo osaa kokeneena ja karismaattisena näyttelijänä hengittää eloa hahmoonsa käsikirjoituksesta huolimatta, mutta Eero Ritala ei Tuuren roolissa oikein pysty samaan. Tuuren hahmon toimimattomuus on huono juttu elokuvan kokonaiskuvan kannalta, sillä hän on ilmeisesti jotenkin johdattanut vahvatahtoisela ja sisukkaalta vaikuttavan Sofian elämään, jota Sofia ei oikeasti halua ja tunne omakseen. Hän haluaisi ottaa taka-askelia ja palata vanhaan kaupunkilaiselämäänsä. Jostain syystä kuitenkaan Sofia ei kuitenkaan uskalla missään käänteessä sanoa lempeälle Tuurelle ei. Se vaikuttaa vähän oudolta kun Sofialla ei näyttäisi olevan mitään syytä miksei hän uskaltaisi puhua miehelleen tunteistaan. Kenties ainoa järkeenkäypä syy Sofian tunteidensa pimittämiselle on se, että Sofia on/oli niin rakastunut ja epäitsekäs, ettei hän halunnut pilata Tuuren unelmia saati sitten menettää Tuuren kaltaista miestä, tai rikkoa heidän rakentamaa perhettä. Hän ennemmin alistuu naisen roolissa hakkaamaan omat unelmansa palasiksi. Mutta elokuvassa näkemäni perusteella tämä ei vaikuta täysin uskottavalta ja suhteen voimabalanssin odottaisi menevän niin päin, että sympaattinen ja lempeänoloinen Tuure olisi se myötäilevämpi osapuoli.

Mutta kun Tuuren näkökulmaa, asemaa ja suhtautumista tähän kaikkeen ei juurikaan tuoda esiin. Paitsi aivan elokuvan lopussa tapahtuvana oudohkona tunteenpurkauksena, joka selittää joitain asioita, mutta aiheuttaa silti päällimmäisenä ihmetystä. Sen sijaan Sofian vastaavanlainen purkautuminen on katsojalle ymmärrettävämmän hahmon johdosta huomattavasti parempi ja koskettavampi. Se saa katsojan tuntemaan sympatiaa pintapuolisesti hieman epämiellyttävään hahmoon. Mutta pieni epämiellyttävyys siis on täysin ok, inhimillistä ja riippuu katsojan näkökulmasta, sekä arvomaailmasta. Erityisen hienoa Sofian tarinakaaressa on se, miten elokuva käsittelee hänen tuntojaan äitinä olosta. Hän on joutunut jättämään koulunsa kesken ja koittaa pyörittää kotia vailla hengähdystaukoa. On stressiä, paineita ja vaikeuksia. Hän jopa epäilee, ettei hän ole sopiva äidiksi kun lapsikin oikuttelee, eikä hän oikein tänä raskaana aikana kykene rakastamaan lastaan. Äitiyttä tuskin on hetkeen käsitelty näin herkullisesti ja uskaliaasti.

Joulumaan komediset skenaariot ovat herkullisia ja ne keventävät juuri sopivasti draamantäyteistä elokuvaa, jonka ytimessä on perinteisen puoleinen parisuhdevellonta. Dialogissakaan ei esiinny mitään kummempaa kauneutta tai kiehtovia ajatuksia huolimatta siitä, että muutamaan otteeseen hahmot ajautuvat iltahämärässä pohtimaan omaa elettyä elämää ja valintojaan. Toisaalta se ydinajatus on melko osuva. "Eikö tämä räpiköinti koskaan lopu", kysyy elämässään ajelehtiva Sofia vanhemmalta Helenalta. Ei lopu, mutta kenties ikä ja elämänkokemus auttavat suhtautumaan alati muuttuvaan elämään kokonaisvaltaisemmalla ja tyynemmällä perspektiivillä.

★★★☆☆

IMDB | Vanhoja arvosteluja

Katsomisvinkit: Joulubileet, Joulupuu on kärvennetty, Joulutarina, Ravintola Vapaa-aika, Päivä ilman sotaa, Eräs joulutarina