Kirjoittanut
Leffatuomari
- Hae linkki
- Sähköposti
- Muut sovellukset
Tähän väliin epävirallisempi, leväperäisempi ja lyhyempi arvostelu, joka esiintyi leffapäiväkirjan kakkososassani.
Draama / Rikos
Ohjaus & käsikirjoitus: Aaron Sorkin
Päätähdet: Jessica Chastain, Idris Elba, Kevin Costner
Tositarina Molly Bloomista, josta piti tulla kumparelaskun olympiakultaa juhliva atleetti veljensä Jeremy Bloomin tavoin, mutta vakava loukkaantuminen romutti tarkkaan suunnitellun elämän. Tätä yhtä suurta sattumaa seurasi pian toinenkin ja pian Molly Bloom pyöritti yhtä maailman eksklusiivimmista laittomista pokeripeleistä, jonka pelaajistoon lukeutui niin kuuluisia elokuvatähtiä ja urheilijoita kuin yritysmaailmankin isoja kihoja, sekä rikollisia.
Jälleen kerran Aaron Sorkinin käsikirjoitus on täynnä tekstiä ja koska olen leväperäinen elokuvakatsoja eikä elokuvassa ollut alkutekstejä, en tiennyt kyseessä olevan myös Sorkinin esikoisohjaus. Tai olin kuullut sen elokuvaan liittyvistä haastatteluista, mutta eihän kaikkea kuulemaansa aina muista. Elokuvan alkujaksossa kuva on leikattu musiikin, sekä Chastainin kertojaäänen tahtiin. Tuo yksitoikkoisehko kertojanääni muodostaa elokuvalle selkärangan, joka sitoo sulavasti eri aikajaksot ja paikat yhteen ehtien jopa ironiseen sävyyn näyttelijöiden edelle, sekä kommentoimaan silmiemme edessä pian avautuvia tapahtumia. Tätä armottoman dynaamista tahtia seurataan 16 minuuttia elokuvan alusta, kunnes se viimein hidastuu ja malttaa antaa tilaa muille elokuvan osa-alueille.
Käsikirjoitus hallitsee kaikkea turhankin rautaisella otteella ja ajattelin eritoten ohjaajaparkaa, jolle ei ole noin diktaattorimaisen ja sanelevan käsikirjoituksen vuoksi jäänyt juurikaan tilaa lisätä omaa panostaan tarinankerrontaan. Mieleen tuli etäisesti vanhan ajan studio-Hollywood, jossa ohjaajat ohjasivat hetkittäin vain mekaanisina käsityöläisinä tarinaa suoraan käsikirjoituksesta. Mutta siellähän oli tosiaan Sorkin itse ohjaajana. Silti käsikirjoittaja-Sorkin ei ole jättänyt ohjaaja-Sorkinille juurikaan tilaa näyttää mikä hän on miehiään ja onko hänellä luovassa mielessä ja tarinankertojana mitään erityistä annettavaa kameran takana. Mielestäni elokuvan suurin vahvuus ja heikkous on sen käsikirjoitus. Sen tahti on ankara, jopa päällekäyvä ja ohjaaja ei ole osannut, tai halunnut rytmittää elokuvaa riittävän monipuolisesti antaen katsojlle riittävästi tilaa hengittää ja muodostaa omia mielipiteitään tapahtumista. Reilun puolentoistatunnin jälkeen olin jo puhki ja elokuva olisi puolestani voinut loppua. Pian kuitenkin Mollyn ja isän uudelleentapaaminen puhalsi elokuvaan sen verran eloa, että jaksoin kutakuinkin hyvillä mielin loppuun asti.
Jessica Chastain vetää jälleen tyypillisen roolinsa fiksuna, itsenäisenä ja vahvana naisena, joka hallitsee miehiä ja nimenomaan ensisijaisesti auktoriteettiasemasta omaten muutakin valtaa kuin kauneutensa. Tämä on ollut kenties jo liian pitkään toistuva kaava ja maalaa hänestä turhan yksipuolista kuvaa näyttelijänä. Perinteiseen tyyliin rikokseen syyllistyneestä Molly Bloomista maalataan katsojalle kuva empaattisena ihmisenä ja kilttinä tyttönä, joka on vain elämän hullujen sattumien kautta ajautunut kyseenalaisiin piireihin. Siellä hänen kunnianhimonsa ja turhamaisuutensa ottaa vallan, sillä hän haluaa olla kaikessa aina paras. Mikä tietenkin miesten alistamisen ohella amerikkalaisten rakastaman freudilaisen näkemyksen mukaan on lähtöisin hänen lapsuuden suhteesta isäänsä. Käsikirjoitus alleviivaa tuskallisesti muutamaankin kertaan, ettei hän ole koskaan rikkonut muita lakeja kuin laittoman uhkapelin pyörittämistä, joka sekin on tietyllä tavalla enemmänkin harmaalla alueella kuten elokuva selittää. Täten pikkuhiljaa traagisen alun urheilutarinan ohella Molly voittaa armottomimmakin moraalin omaavan katsojansa sympatiat puolelleen, eikä jäljelle jää pienintäkään epäilystä hahmon lähes raamatullisesta hyvyydestä.
Elokuva on sinänsä ansaitusti ehdolla parhaasta käsikirjoituksesta, joka on kertakaikkisen nerokas tuotos huolimatta vanhahtavista sävyistään, katsojan huomion häikäilemättömästä varastamisesta ja samankaltaisuudesta Sorkinin vanhaan materiaalin verrattaessa. Silti mieleeni ei voi olla tulematta ajatus hullusta kuninkaasta, joka on pikkuhiljaa mieltynyt vähän liikaa omaan itseensä ja nauttimaansa valtaan. Toivottavasti Chastain ja Sorkin pystyvät molemmat vaihtamaan levyä ja tarjoamaan tulevaisuudessa uuden puolen itsestään.
Jälleen kerran Aaron Sorkinin käsikirjoitus on täynnä tekstiä ja koska olen leväperäinen elokuvakatsoja eikä elokuvassa ollut alkutekstejä, en tiennyt kyseessä olevan myös Sorkinin esikoisohjaus. Tai olin kuullut sen elokuvaan liittyvistä haastatteluista, mutta eihän kaikkea kuulemaansa aina muista. Elokuvan alkujaksossa kuva on leikattu musiikin, sekä Chastainin kertojaäänen tahtiin. Tuo yksitoikkoisehko kertojanääni muodostaa elokuvalle selkärangan, joka sitoo sulavasti eri aikajaksot ja paikat yhteen ehtien jopa ironiseen sävyyn näyttelijöiden edelle, sekä kommentoimaan silmiemme edessä pian avautuvia tapahtumia. Tätä armottoman dynaamista tahtia seurataan 16 minuuttia elokuvan alusta, kunnes se viimein hidastuu ja malttaa antaa tilaa muille elokuvan osa-alueille.
Käsikirjoitus hallitsee kaikkea turhankin rautaisella otteella ja ajattelin eritoten ohjaajaparkaa, jolle ei ole noin diktaattorimaisen ja sanelevan käsikirjoituksen vuoksi jäänyt juurikaan tilaa lisätä omaa panostaan tarinankerrontaan. Mieleen tuli etäisesti vanhan ajan studio-Hollywood, jossa ohjaajat ohjasivat hetkittäin vain mekaanisina käsityöläisinä tarinaa suoraan käsikirjoituksesta. Mutta siellähän oli tosiaan Sorkin itse ohjaajana. Silti käsikirjoittaja-Sorkin ei ole jättänyt ohjaaja-Sorkinille juurikaan tilaa näyttää mikä hän on miehiään ja onko hänellä luovassa mielessä ja tarinankertojana mitään erityistä annettavaa kameran takana. Mielestäni elokuvan suurin vahvuus ja heikkous on sen käsikirjoitus. Sen tahti on ankara, jopa päällekäyvä ja ohjaaja ei ole osannut, tai halunnut rytmittää elokuvaa riittävän monipuolisesti antaen katsojlle riittävästi tilaa hengittää ja muodostaa omia mielipiteitään tapahtumista. Reilun puolentoistatunnin jälkeen olin jo puhki ja elokuva olisi puolestani voinut loppua. Pian kuitenkin Mollyn ja isän uudelleentapaaminen puhalsi elokuvaan sen verran eloa, että jaksoin kutakuinkin hyvillä mielin loppuun asti.
Jessica Chastain vetää jälleen tyypillisen roolinsa fiksuna, itsenäisenä ja vahvana naisena, joka hallitsee miehiä ja nimenomaan ensisijaisesti auktoriteettiasemasta omaten muutakin valtaa kuin kauneutensa. Tämä on ollut kenties jo liian pitkään toistuva kaava ja maalaa hänestä turhan yksipuolista kuvaa näyttelijänä. Perinteiseen tyyliin rikokseen syyllistyneestä Molly Bloomista maalataan katsojalle kuva empaattisena ihmisenä ja kilttinä tyttönä, joka on vain elämän hullujen sattumien kautta ajautunut kyseenalaisiin piireihin. Siellä hänen kunnianhimonsa ja turhamaisuutensa ottaa vallan, sillä hän haluaa olla kaikessa aina paras. Mikä tietenkin miesten alistamisen ohella amerikkalaisten rakastaman freudilaisen näkemyksen mukaan on lähtöisin hänen lapsuuden suhteesta isäänsä. Käsikirjoitus alleviivaa tuskallisesti muutamaankin kertaan, ettei hän ole koskaan rikkonut muita lakeja kuin laittoman uhkapelin pyörittämistä, joka sekin on tietyllä tavalla enemmänkin harmaalla alueella kuten elokuva selittää. Täten pikkuhiljaa traagisen alun urheilutarinan ohella Molly voittaa armottomimmakin moraalin omaavan katsojansa sympatiat puolelleen, eikä jäljelle jää pienintäkään epäilystä hahmon lähes raamatullisesta hyvyydestä.
Elokuva on sinänsä ansaitusti ehdolla parhaasta käsikirjoituksesta, joka on kertakaikkisen nerokas tuotos huolimatta vanhahtavista sävyistään, katsojan huomion häikäilemättömästä varastamisesta ja samankaltaisuudesta Sorkinin vanhaan materiaalin verrattaessa. Silti mieleeni ei voi olla tulematta ajatus hullusta kuninkaasta, joka on pikkuhiljaa mieltynyt vähän liikaa omaan itseensä ja nauttimaansa valtaan. Toivottavasti Chastain ja Sorkin pystyvät molemmat vaihtamaan levyä ja tarjoamaan tulevaisuudessa uuden puolen itsestään.
imdb | Vanhoja arvosteluja
Kommentit
Lähetä kommentti