Golden Globet juhlittiin viime sunnuntaina ja sitä myöten palkintokausi on todenteolla polkaistu käyntiin. Three Billboards Outside Ebbing, Missouri vei parhaan elokuvan ja käsikirjoituksen palkinnon, sekä aina vähän tuimanoloiselta näyttävä Frances McDormand parhaan naispääosan draaman. Elokuvan voittokulun täydensi vielä draaman miessivuosan vienyt cowboy Sam Rockwell. Gary Oldman palkittiin kovassa seurassa odotetusti parhaana draamaelokuvan miespääosana Churchillin roolistaan elokuvassa Synkin hetki. Komediapuolella pääosat menivät James Francolle elokuvasta Disaster Artist ja Saoirse Ronanille Ladybirdista, jonka on ohjannut Greta Gerwig. Guillermo Del Toro puolestaan voitti parhaan ohjauksen Shape of Waterilla. Listan voittajista ja ehdokkaista löytää vaikkapa
täältä. Lisäksi on todettava, että Cecil B. DeMille muistopalkinnon työstään viihdealalla pokannut Oprah Winfrey on aivan käsittämättömän hyvä ja empaattinen puhuja.
Tuon ohella mieleen jäi miniänsä Catherine Zeta-Jonesin kanssa lavalle pyörätuolilla tuotu 101-vuotias valkokankaan suuri legenda Kirk Douglas, jonka muistamisessa ja huomioimisessa oli läsnä vahva jäähyväisten tuntu. Viimeksi hän oli muistaakseni 5-6 vuotta sitten jossain vastaavassa palkintogaalassa jakamassa palkinnon yhdessä poikansa Michael Douglasin kanssa ja paljon on siinä ajassa näyttänyt tapahtuneen, mikä nyt ei tietenkään noilla ikävuosilla ole mikään ihme.
Leikittelin ajatuksella, että pyrkisin kaikista mainittavista Oscar-ehdokkuuksia saavista elokuvista mahdollisuuksien mukaan kirjoittamaan arvostelun. Mutta olen asettanut panokseni muualle, joten en ota juuri nyt mitään ylimääräistä taakkaa normirutiiniin verrattuna. Voisin kuitenkin jälkeenpäin puhtaasti ulkomuistista koittaa raapustaa jotain karkeita ajatuksia ja näkemyksiä niistä ehdokkaista näihin päiväkirjaosioihin lyhyesti. Vaikka eiköhän myös tuo Oscar-ennakkokin tule taas pyöräytettyä.
Olen hankkinut käsiini todellisia jännityseepoksia, joissa puhutaan elokuvien tekemisen teknisestä puolesta, näyttelystä ja kuvakerronnan teoriasta ynnä muusta kivasta, joissa on harmillisen vähän kuvia ja paljon tekstiä.... Pyrkimyksenä on kehittyä valveutuneemmaksi katsojaksi, joka ymmärtää paremmin ja kokonaisvaltaisemmin kaikkia ruudulla läsnä olevia detaljeja, sekä prosesseja niiden takana. Kahtellahan sitten joskus puolen vuoden päästä notta oliko miten paljon hyötyä tekstin sisällön kannalta. Siihen päälle koitan seurata alan ajankohtaisia asioita.
Ohjaus: Rainer Werner Fassbinder
Käsikirjoitus: Pea Fröhlich, Peter Märthesheimer
Päätähdet: Hanna Schygulla, Klaus Löwitsch, Ivan Desny, Gisela Uhlen
37-vuotiaana yliannostukseen kuollut saksalainen Rainer Werner Fassbinder oli laitakatujen kulkija ja silmää tekevien biseksuaalina hylkiönä kammoama sivullinen, joka poltti kynttilää molemmista päistä. 15 vuotta kestäneen uransa aikana Fassbinder jätti jälkeensä nelisenkymmentä elokuvaa/tv-tuotantoa, sekä lähes yhtä monta näytelmää. Esimerkiksi Maria Braunin avioliittoa kuvattiin päivisin ja yöt Fassbinder kirjoitti 15 tuntista Berlin Alexanderplatz -minisarjaa. Kovan työtahdin mahdollisti Fassbinderin suurissa määrin kuluttama kokaiini, jota kuuleman mukaan ainakin Maria Braunin kuvausten aikoihin Fassbender osti tuottajien antamalla käteisellä, joka lisättiin elokuvan budjettiin tuotantokuluina.
Kunnianhimoinen työnarkomaani ja saksalaisen elokuvan ihmelapsi halusi omien sanojensa mukaan olla samaa elokuvalle kuin Shakespeare teatterille, Marx politiikalle ja Freud psykologialle. Ohjaajana Fassbinder oli diktaattori, jonka maineen vuoksi kaikki eivät hänen kanssaan halunneet työskennellä. Hän kohteli ihmisiä eri tavalla ja toisille hän saattoi olla hyvin hellä ja kärsivällinen, kun taas toisille suorastaan armoton. Useimpien kohdalla Fassbinderin kohtelu vaihteli riippuen päivästä ja mielialasta. Tiettävästi hänen kuvauspaikoiltaan oli useammin kuin kerran poistunut itkeviä ihmisiä, jotka eivät enää seuraavana päivänä palanneet. Kuvauspaikalla hän oli muutenkin erittäin kärsimätön ihminen, joka tiesi tarkkaan mitä halusi ja otti nuivasti vastaan ohjeita. Usein hän purkitti kohtaukset jo ensimmäisellä otolla.
Fassbinder fanitti Hollywood-elokuvia ja hänen suurimpia esikuviaan oli Saksasta Hollywoodiin lähtenyt melodraaman mestari Douglas Sirk. Luonnollisesti myös Michael Curtiz oli yksi hänen suurimpia sankareitaan ja Fassbinderin ideasta liikkeelle lähtenyt Maria Braunin avioliitto sisältääkin mildred piercemäisiä piirteitä. Fassbinder monien muiden saksalaisten tavoin puhui tuona sodan jälkeisenä talouskasvun, sekä kotimaisen terrorismin aikana siitä kuinka Saksa on kuin rikkinäinen historiankirja, josta on revitty sivuja irti ja miten materian suuntaan kumartavan yhteiskunnan viehkeän ulkokuoren alta löytyy aikoja sitten kuollut sielu. Näitä molempia asioita Maria Braunin avioliitto tulee kuvanneeksi. Moni sodanjälkeisen sukupolven saksalaistaitelijoista päätyi asumaan ulkomaille, mutta Fassbinder ei halustaan huolimatta koskaan Saksasta pois lähtenyt. Hänelle olisivat etenkin Maria Braunin jälkeen olleet Hollywoodin ovet auki ja tyhjä shekki odottamassa, mutta Fassbinder koki pystyvänsä saksalaisena kertomaan tarinoita vain aiheista, yhteiskunnasta ja maailmasta, jotka hän tunsi ja jossa hän on kasvanut.
Maria Braun nai toisen maailmansodan pommien keskellä saksalaissotilas Hermann Braunin, jonka Maria uskoo kuolleen rintamalla. Kaikesta on puutetta, joten kaunis Maria menee töihin vain amerikkalaissotilaita sisään päästävään kapakkaan ja iskee sieltä sopivan solttupojan elättäjäkseen. Amerikkalaisvaroilla Maria pääsee takaisin jaloilleen kunnes Hermann palaa yllättäen ja syntyy käsirysy, jonka päätteeksi Maria surmaa amerikkalaisen vahingossa. Hermann ottaa syyn niskoilleen ja tämän istuessa vankilassa, Maria uurastaa häikäilemättömästi ja itseään säästämättä hyvittääkseen tekonsa ja taatakseen parille paremman elämän miehen päästessä vankilasta. Yli vuosikymmenen ponnistelu tekeekin Mariasta menestyvän liikenaisen, mutta onni jää saavuttamatta.
Maria Braunin avioliitto alkaa Hitlerin kuvalla ja päättyy Saksan liittokanslereiden kuviin, mikä kuvaa elokuvan ajanjaksoa. Maria Braunin hahmo taas symboloi Saksaa, joka nousee sodan raunioista valtavan talouskasvun kautta ennennäkemättömään kukoistukseen. Ainakin pinnallisesti tarkasteltuna. Maria etenee urallaan häikäilemättömästi luontaisia avujaan käyttäen ja mikään ei ole pyhää lukuunottamatta sitä erityistä paikkaa Marian sydämessä, joka on varattu hänen miehelleen. Miehelle, jonka kanssa Maria vietti yhteiseloa alle vuorokauden ja jonka vuoksi Maria on valmis vaikka ajamaan monivuotisen rakastajansa ennenaikaiseen hautaan. Valitettavasti vain mies ei lopulta aivan jaa tätä samaa uskollisuutta. Tämä luo osaltaan melkoisen pommin elokuvan loppukohtaukseen, jossa Maria mm. huomaa, ettei hän ole materian jahtaamisensa lomassa muistanut elää ollenkaan. Hän on joutunut kärsimään tavoitellessaan rahaa ja omanarvontuntoa kyseenalaisin keinoin, minkä seurauksena hän on menettänyt naisellisen säteilynsä ja lämpönsä. Jäljellä on enää pelkkä kyyninen ja kylmä ulkokuori, jonka seurassa kiittämätön aviomies ei tunne oloaan mukavaksi.
Tämä melodramaattinen tarina analysoi Saksan sodan jälkeistä talousihmettä, jolloin vastuu maan uudelleenrakentamisesta lepäsi vahvasti naisten hartiolla, joita oli kymmeniä yhtä miestä kohti. Talot rakennettiin uudelleen, mutta vahingoittuneet sydämet jäivät korjaamatta. Fassbinderin elokuvissa sota on jättänyt veronsa ihmisten psyykeehin. Itsekkäät hahmot haluavat kaiken nyt ja heti tippaakaan muista välittämättä ja Fassbinderin elokuvien lempeät sielut joutuvat hyväksikäytetyiksi. Tässä tapauksessa Fassbinderin luottonäyttelijän Hanna Schygullan mestarillisesti luoma Maria Braun on se laskelmoiva ja häpeämätön hyväksikäyttäjä, joka nousee teollisuuspampun pedin kautta kohti menestystä ja saatuaan jalan tukevasti oven väliin alkaa leikitellä haavoittuvaisen miehen tunteilla, kunnes hän viimein huipulle päästyään sysää miehen kokonaan syrjään.
Elokuvan on kuvannut Fassbinderin luottokuvaaja Michael Ballhaus, joka teki Fassbinderin kanssa yhdeksässä vuodessa 16 elokuvaa, joista Maria Braunin avioliitto on viimeinen. Ballhaus paloi omien sanojensa mukaan loppuun ja toivuttuaan hän lähti Amerikkaan, missä hän löi hynttyyt yhteen Martin Scorsesen kanssa kun tämä sukelsi uransa hulluimpiin ja suurimpiin projekteihin kuten The Passion of the Christ. Kaksikko teki yhdessä seitsemän elokuvaa mukaanlukien Mafiaveljet ja The Departed. Yhdeksi Hollywoodin halutuimmista kuvaajista noussut Ballhaus ansaitsi Scorsesen elokuvista kolme Oscar-ehdokkuutta, mutta voitto tältä menneenä vuonna kuolleelta saksalaiselta jäi saavuttamatta. Työskennellessään vähän leikkauksia elokuvissaan käyttäneen Fassbinderin kanssa Ballhaus hioi ikoniseksi tulleen kuvaustyylinsä, jossa hänen jatkuvasti tarinan rytmissä liikkuva kameransa seurasi monimutkaisissa otoksissa hahmojen liikkeitä aidoissa lavasteissa kurkistaen milloin seinän taakse, milloin avaimenreiästä ja jopa kääntyen 360 astetta. Teknisen taidon ohella Ballhaus oli kameransa takana loistava tarinankertoja, joka kenties teatteritaustansa ansiosta osasi sanoinkuvaamattomalla tavalla vangita näyttelijöidensä kasvot paljon puhuvissa viitekehyksissä. Kaiken lisäksi Ballhaus sai kuvaustyylillään elokuvat näyttämään merkittävissä määrin hintalappuaan kalliimmilta ja näin on myös loistavan Maria Braunin avioliiton tapauksessa.
Kommentit
Lähetä kommentti