Varasto 2 (2018) - Arvostelu

Genre: Kotimainen komedia
Ohjaus: Taru Mäkelä
Käsikirjoitus: Veli-Pekka Hänninen
Päätähdet: Kari-Pekka Toivonen, Minttu Mustakallio, Emilia Karilampi
Kesto: 100 min.

"Ei ihmisiä voi näin kohdella."

Alkuperäisestä Varasto-elokuvasta on vierähtänyt seitsemän vuotta ja elokuvan tarinamaailmassa aikaa lienee kulunut tästä tuplamäärä, sillä edellisessä elokuvassa Rouskun (Toivonen) ja Karitan (Mustakallio) tuloillaan ollut tytär on putkahtanut maailmaan ja ehtinyt jo kiukkuiseen teini-ikään. Pahasti isäänsä tullut Jessica (Karilampi) tarvitsisi pari tonnia Saksaan suuntautuvaa kielikurssia varten, sillä hän oletettavasti haluaisi tulevaisuudessa karistaa masentavan Suomen pölyt jaloistaan lopullisesti.


Rousku taas on edelleen töissä Katajan (Esko Salminen) rautakaupassa, jossa hänet on varaston autonomisesta vapaudesta kahlehdittu kassatehtäviin avovaimonsa Karitan rinnalle. Elokuva alkaa kassalta sumealla kuvalla Rouskun näkökulmasta, jossa hän yrittää painella oikeita nappeja kassakoneesta ja hoitaa työtään. Hän on joko krapulassa ja vielä pikkusievissä venähtäneen baari-illan jälkeen, tai muuten vain elämäänsä turtuneena. Todennäköisesti kyse on jälkimmäisestä, sillä kyllähän viinan haju elokuvassa olisi tuotu suoraan ilmi ja Rousku ei tarinassa muutenkaan humalaisena tallustele, ainakaan tarkoituksella. Jokatapauksessa suorapuheinen, äkkipikainen, katkeroitunut ja ylemmyyttä tunteva Rousku ei asiakaspalveluhommiin sovellu. Lukuisten valitusten jälkeen hän saa monoa joutuen työttömyyden kurimukseen, mikä asettaa paksun varjon Jessican kielikurssihaaveiden ylle entisestään lisäten tytön huonoa käytöstä. Tarinan kuluessa Jessica kuitenkin löytää ironisen keinon koittaa itse ansaita ainakin osa rahoista kielikurssimatkaansa varten.

Rousku taas koittaa turhautuneena etsiä töitä ja törmää niissä merkeissä vanhaan idioottikaveriinsa Raniseen (Louhiniemi). Kun rehellistä työtä ei tahdo löytyä, pojat huomaavat bisnesmahdollisuuden polkaista remonttifirma pystyyn. Firman valttina on kilpailijoitaan alempi hintataso, joka mahdollistuu jälleen kerran kusettamalla Katajan rautakauppaa, minkä lisäksi tällä kertaa myös pesunkestävä kommunisti Jylhäkorpi hämärine rakennusbisneksineen joutuu riistetyksi. Remonttifirmasta muotoutuu todellinen perheyritys, kun Karita ryhtyy hoitamaan myyntipuolta ja Hannele Laurin esittämä teräväkielinen anoppi huolehtii kirjanpidosta.

Itse remonttihommistahan Rouskulla ja Ranisella ei sitten olekaan yhtään mitään hajua, mutta kuinka vaikeaa muka jokin kylpyhuoneen kaakelointi "googlen" ohjeita seuraamalla oikein voi olla? Tuollainen kylmä 'firma pystyyn vailla mitään osaamista' -henki lähentelee akuankkamaista optimistisuutta ja sitkeyttä kruunautuen tietysti lähes yhtä täydellisiin epäonnistumisiin.

Ensimmäinen Varasto-elokuva perustui Arto Salmisen omakohtaisia kokemuksia sisältävään romaaniin, josta sovitettiin kepeä ja autenttisuudestaan kiitosta kerännyt duunarikomedia. Edellisen, seitsemän vuotta sitten ilmestyneen ykkösosan tapaan myös tämän jatko-osan on ohjannut Taru Mäkelä ja käsikirjoittanut Veli-Pekka Hänninen. Suurin ero onkin siinä, että selkärankana ei voi enää käyttää Salmisen materiaalia, koska hän ei ole kirjoittanut jatkoromaania. Sitäpaitsi kirjassa Aku Hirviniemen näyttelemä Raninen kuoli alkoholisoituneena kadulle, siinä missä elokuvassa hän sai onnellisen lopun lottovoiton myötä. Näinpä Varasto 2 perustuukin Hännisen kynäilemään alkuperäiskäsikirjoitukseen, jossa yritetään suurpiirteisesti ja hapuilevasti toistaa Salmisen romaanissa läsnä olevaa yhteiskunnallista piikittelyä ja mustaa, ironisen raakaa huumoria.

Jos elokuvaa arvostelee ja seuraa yksinomaan käsikirjoituksen näkökantilta tulos on eittämättä epäonnistunut. Elokuva ei nosta romantisoivaan sävyyn tarinan sankariksi sympaattista, neuvokasta ja herroja halveksivaa filosoivaa kansanmiestä kuten veijarikomedioissa on tapana, vaan ignorantin ja mukaovelan kaikkia auktoriteetteja raivokkaasti vastustavan juntin, jonka kanssa ei haluaisi olla oikeassa elämässä minkäänlaisissa tekemisissä.

Don Quijoten tapaan Rouskun kai pitäisi olla eräänlainen 'idealisti, joka etsii elämästään muuta kuin pelkkiä realiteetteja ja täten joutuu tragikoomisesti vastakkain maailman karujen lainalaisuuksien kanssa'. Rouskun sodalle vain ei ole löydetty riittävän terävää oikeutusta ja hänen kuoppansa tässä elokuvassa on suoraan itse omilla teoilla tietoisesti aiheutettu, joten hahmoa on vaikea sympatisoida. Ennen kaikkea Rousku on muuttunut muiden hahmojen tapaan turhan yksiulotteiseksi ja karikatyyrimäiseksi. Ruudulla on näkyvillä vain hänen totinen, katkeroitunut ja äkkipikainen luonteenpuolensa ja täten Rouskuun on huomattavasti vaikeampi enää samaistua.

Elokuva tuntui hieman pitkänpuoleiselta, mikä on tässä tapauksessa repaleisen tarinan sivutuote. Tarinan selkärankana on rahapula, joka koitetaan ratkaista yrittäjyydellä ja juonta kuljetetaan eteenpäin pelkkien erinäisten sattumusten voimin. On vaikea havaita missä kohtaa tarinaa milloinkin mennään, miten paljon on tarinaa takana ja koska loppu häämöttää. Sivujuonena seuraamme huolestuttavasti isänsä arvomaailman omaksuneen tyttären toilailuja ja koululintsausta, mikä on sinänsä vähän hämmentävä.

8. luokalla peruskoulussa oleva tytär potee jonkinasteista lähiöahdistusta ja kokee tulevaisuutensa lohduttomaksi peläten aiheutuvansa samaan jamaan kuin vanhempansa. Pieni kerrostaloasunto, vaatimaton työpaikka ja ikuista penninvenyttämistä. Pieni tyttö, vanhempasi asuvat Helsingissä ja Suomen koulutus itsessään on ilmaista. Lähellä on vaikka minkälaisia koulutusmahdollisuuksia, jolloin parhaassa tapauksessa voit opiskella ja asua kotona ilmaiseksi. Kotiasiasi ovat hyvin. Olet kiitettävä oppilas, joten kilpailusta huolimatta löydät jonkin mieluisan jatko-opiskelupaikan läheltä, kunhan vain opiskeluihin panostus jatkuu. Täten sisäistä tuskaasi on vaikea jakaa ja vielä vaikeampaa ymmärtää, sillä minun näkökulmastani olet jokseenkin etuoikeutetussa asemassa. Olet epäonnistunut hahmo, mikäli tarkoitus oli jotain sympatiapisteitä keräillä. Jos tässä jotain sosiaalikommentaaria oli tarkoitus harrastaa, miten lapset seuraavat vanhempiensa jalanjälkiä ja miten vaikeaa on murtautua ylempään yhteiskuntaluokkaan, niin tässä nimenomaisessa tapauksessa on annettu aivan liikaa ammuksia osoittaa juuri päinvastaista.

Toisaalta tässä taidettiin tarkoittaa "ahdistus"-kohtauksenkin sijoittuessa lentokentän läheisyyteen nimenomaan sitä, että tyttö haluaisi pois juuri Suomesta, jossa ei ainakaan populistien mielestä töitä ja kunnon tulevaisuutta ole tarjolla korkeastakaan koulutuksesta huolimatta. Tähän viitaten Rouskun työnhakureissuilla nähtiin, miten minimipalkkaduunienkin hakijoina oli pitkä liuta korkeasti koulutettuja työttömiä.  Ja vastaavasti Jylhäkorven raksa taas oli täynnä virolaista työvoimaa, kenellekään ei ole enää täällä mitään. Ilmeisesti siksi Jessica niin intohimoisesti kielikurssinsa perään haikailee. Mene ja tiedä.

Pienessä kuvassa kiinnitin mielenkiintoni Jylhäkorven palkkaamaan löysään ja haluttomaan suomalaiseen työntekijään, jonka palkasta valtio maksoi osan. Hahmolla on ihan oma juonellinen funktionsa, mutta eihän hänenlaistaan kaveria kukaan täysijärkinen palkkaa. Nimenomaan hänen alhainen palkkansa vetosi Jylhäkorpeen. Se kenties symboloinee vähän liioitellen sitä, miten työnantajat nyky-yhteiskunnassa ehkäpä nostavat ykkösprioriteetiksi sen kuinka halvalla sitä työvoimaa on mahdollista saada. Osaaminen ja työmotivaatio eivät välttämättä aina merkitse yhtä paljoa. Miksi tosin raataa niska limassa kun siitä ei tässä työkulttuurissa bonuksin palkita, vaan ne kaverit ketkä hekumoivat sillä miten palkka juoksee paskallakin käydessä, tienaavat silti saman kuin enemmän tekevä. Kun yhtiöllä menee hyvin se ei näy tavallisella työntekijällä missään, mutta kun menee huonosti niin lomautetaan. Onko täten mikään ihme, jos sitä osaamista lipsuu jatkuvasti ulkomaille, jossa työpanos ja -asenne heijastuvat tilipussiin.

Jos elokuva epäonnistuu temaattisesti ja juonellisesti, niin elokuvan naljaileva huumori pienine slapstick säväyksineen on silti ihan messevää. Ellei sitten satu olemaan sitä sorttia joka pahoittaa helposti mielensä epäkorrektista huumorista. Rouskun vaimo Karita esimerkiksi on täysin bimbomainen ilmestys, joka hihittelee ihmeellisille asioille, pukeutuu pinkkiin ja viihdyttää itseään mieluiten internetin eläinvideoilla järjellisemmän viihteen sijaan. Jotain satiiria tässä kai on yhteiskunnasta kollektiivisesti yritetty esittää, mutta kuten tästä jossittelun makuisesta arvostelustakin voi päätellä, niin viesti ei ole saapunut perille.

Varasto 2 on ihan hauska kansankomedia, eikä siihen rahojensa investoimisesta lipun muodossa tarvitse mielestäni pettyä. Pelkkänä komediana se toimii vallan passelisti. Ongelma on vain siinä, että ensimmäinen osa väritti vahvasti odotuksia monellakin tavalla ja jatko-osa jää sen tasosta vähän joka osa-alueella. Erityisesti käsikirjoituksen puutteita ei vain voi olla ylenkatsomatta, jos niitä erehtyy ajattelemaan ja ohjauskin tyytyy vain purkittamaan materiaalin tuomatta sen kummempaa luovaa panosta. Vahva suoritus Kari-Pekka Toivoselta ja mukavat sivuroolit vanhemmalta näyttelijäkaartilta kuten Laurilta ja Vierikolta ovat muutamien naurujen ohella elokuvan ilahduttavinta antia.

★★☆☆☆

IMDB | Vanhoja arvosteluja