Kirjoittanut
Leffatuomari
- Hae linkki
- Sähköposti
- Muut sovellukset
Genre: Toiminta / Rikos
Ohjaus: Eli Roth
Käsikirjoitus: Joe Carnahan perustuen Brian Garfieldin romaaniin ja vuoden 1974 samannimiseen elokuvaan
Päätähdet: Bruce Willis, Vincent D'Onofrie, Elisabeth Shue, Dean Norris
Kesto: 108 min.
Death Wish on 70-luvulla tehdyn ensimmäisen Väkivallan vihollinen eksploitaatioelokuvan uudelleenfilmatisointi. Tuo Charles Bronsonin tähdittämä legendaarinen elokuva poiki neljä jatko-osaa, jotka ovat kaikki yllättävän kiinnostavia huolimatta lähes olemattomasta juonesta, pienestä budjetista ja toistosta. Kenenkään alkuperäiset elokuvat nähneen ei pitäisi olla yllättynyt tämän uuden version herättämästä kritiikistä tänä aikana kun vaaditaan tiukempia aselakeja. Tämä poliittinen aspekti on vaikuttanut erittäin vahvasti elokuvan arvioihin ainakin Yhdysvalloissa, eikä se olisi ollut kierrettävissä varmaankaan mitenkään alkuperäiselle elokuvalle ja kirjalle uskollisena pysymällä. Jo alkuperäisessä elokuvassa New York esitetään paikkana, jossa on mahdotonta kävellä kadun päästä päähän tulematta ryöstetyksi väkivaltaisesti. Bronsonin esittämä päähenkilö taas on aseista kieltäytyjä, joka kuitenkin tarttuu aseeseen kokemansa henkilökohtaisen tragedian vuoksi, ja puolustaakseen kanssaihmisiään noilta raa'oilta ja väkivaltaisilta ryöstäjiltä. Toimillaan hän inspiroi muitakin kaduntallaajia vastarintaan ja pian kaupungin rikollisuus on vähentynyt yli puolella, kun ryöstäjät joutuvat pelkäämään oman henkensä puolesta.
Tämän uuden Death Wishin tekoprosessi on ollut kivikkoinen. Remakea on yritetty tehdä ainakin vuodesta 2006 saakka, jolloin Sylvester Stallonen oli tarkoitus ohjata ja näytellä pääosaa. 2012 projekti sai vihreää valoa, jolloin Joe Carnahan oli kiinnitetty projektin käsikirjoittajaksi ja ohjaajaksi. Hänen valintansa päätähdeksi oli erittäin osuvasti Liam Neeson, josta myöhemmin lisää. Carnahan kuitenkin jätti projektin 2013 luovien erimielisyyksien vuoksi, mikä merkitsi myös Neesonin lähtöä. Tämän jälkeen projektiin kiinnitettiin kaksi eri ohjaajaa ennen kuin Eli Roth tuli ohjaksiin ja hänen aikanaan käsikirjoittajaduo Scott Alexander sekä Larry Karaszewski uudelleenkirjoittivat Carnahanin alkuperäistä käsikirjoitusta.
Carnahan onkin sanoutunut irti tämän elokuvan lopullisesta käsikirjoituksesta, koska hänen alkuperäinen käsikirjoituksensa oli kuulemma paljon hienovaraisempi ja ajatuksia herättävämpi. On ymmärrettävää, että hän haluaa erkaantua tästä kritiikkiä keränneestä elokuvasta liberaalissa Hollywoodissa. Sen lisäksi hän haukkui julkisesti elokuvan tuottaneen MGM:n puheenjohtajan selkärangattomaksi kikkareeksi. Eivätkä elokuvan vaikeudet tähän loppuneet sillä leffan alkuperäinen julkaisupäivä oli marraskuussa, mutta sitä siirrettiin Las Vegasin ampumisen johdosta. Nyt se julkaistiin Yhdysvalloissa viikko takaperin vain viikkoa Floridan kouluampumisen jälkeen. Voisi sanoa, ettei tälläiselle elokuvalle nykypäivänä taida olla olemassakaan korrektia julkaisuajankohtaa, jolloin se ei herättäisi pahennusta.
Juonen lähtökohdat ovat seuraavat. Bruce Willis esittää Paul Kerseytä, joka on arkkitehdin sijaan tällä kertaa kirurgi. Hän elää onnellisessa avioliitossa vaimonsa kanssa ja heillä on yksi täydellinen teini-ikäinen tytär, joka on täynnä elämäniloa. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun joukko varkaita valitsee sattumalta Kerseyn perheen asunnon ryöstökohteekseen. Paul ei ole paikalla kun väkivaltaiset ryöstäjät tunkeutuvat asuntoon tappaen hänen vaimonsa, sekä aiheuttavat tyttärelle vammoja joiden vuoksi hän joutuu koomaan. Kun ylityöllistetty poliisi ei tunnu Paulista kykenevältä ratkaisemaan juttua ja saattamaan syyllisiä vastuuseen pahoista teoistaan, on hänen otettava oikeus omiin käsiinsä. Hänestä tulee tuomari, valamiehistö ja pyöveli, joka vaeltelee saastaisen kaupungin öisiä katuja (Taksikuski?) saattaen rikolliset vastuuseen teoistaan ja etsien mahdollisia johtolankoja, joilla hän pääsisi perheensä kimppuun hyökänneiden elukoiden jäljille.
Legendaarinen vähäpuheinen kovis Charles Bronson tähditti alkuperäistä Death Wish -elokuvien sarjaa. Nykyajan näyttelijöistä lähimpänä hänen vastinettaan on Liam Neeson, ainakin urakehityksen kannalta. Molemmat alkoivat tähdittää viidenkymmenen ikävuoden tienoilla melko pienibudjettisia ja väkivaltaisia toimintaelokuvia, joissa usein "matti meikäläinen" joutuu olosuhteiden pakosta vastakkain rikollisten kanssa. Sankarin läheisiä satutetaan, jolloin sankari saa katsojalta luvan lähteä oikeutetulle kostoretkelle ja päästää pahiksia päiviltä. Molempien näyttelijöiden persoonat ovat tavallisesti melko harvasanaisia (Bronson on omassa luokassaan), eleettömiä ja ilmeettömiä. He eivät koskaan satuta hyviä ihmisiä, mutta pahikset murskataan armotta ja vailla tunnontuskia, kenties jopa hieman nauttien heidän satuttamisestaan. Lisäksi useimmiten tälläisten elokuvien päähahmo on täysin tietoinen maailman väkivaltaisuudesta ja kaikista sen sisältämistä uhkista, mutta hän ei vain kykene estämään niitä tapahtumasta rakkaimmilleen. Death Wish elokuvia tehtiin 70-90 lukujen aikana viisi kappaletta ja jokaisessa elokuvassa tapettiin joko Kierseyn perheenjäsen tai muuten vain läheinen tuttava, joka sitten lähetti Kierseyn kostoretkelle.
Kolikon kääntöpuolella alkuperäinen Death Wish oli myös tarina miehestä, joka rakkaansa menetettyään koki elämänsä olevan merkityksetöntä. Täten hän tarttui aseeseen ja alkoi itsetuhoisesti tarjota itseään syöttinä ryöstäjille, jotka hän sitten teloitti armottomasti. Bronsonin Kerseylla ei ollut enää mitään menetettävää ja jollain tasolla hän kenties toivoi kuolevansa jossain vaiheessa. Hän kuitenkin jäi aina eloon joutuen elämään ilman rakkaitaan. Tätä aspektia ei ole mielestäni enää juurikaan läsnä tässä uudessa versiossa, johon on kehitelty jonkinasteinen onnellinen loppu ja myöskään Kerseyn itsetuhoisuutta ei enää tuoda kovinkaan selkeästi esille.
Uudelleenfilmatisoinnin alussa maalataan kuva Kerseystä ennen näitä traagisia tapahtumia, jotka hän pian tulee kohtamaan. Media lietsoo paniikkia ja nostaa esiin tapahtumapaikkana toimivan Chicagon poikkeuksellisen korkean ja nousujohteisen väkivaltatilaston. Eli toimintaelokuville ominaisesti esitellään kuinka paljon pahuutta meitä piirittää ja herätetään katsojan mielessä se pieni epämukava tunne, että mitä jos jotain vastaavaa voisi sattua myös itselle? Kersey on jossain mielessä paraatipaikalla nähdäkseen maailman pahan puolen kirurgina toimiessaan. Elokuvassa hän esimerkiksi samana iltana yrittää pelastaa ammutun poliisin ja häntä ampuneen rosvon hengen. Hän omaa hyvän moraalin ja ei perusta väkivallasta, kuten jalkapallokentän tapahtuman osoittavat. Siellä Kersey kieltäytyy tappelukutsusta ja perääntyy tilanteesta ajauduttuaan konfliktiin suulaan huutelijan kanssa. Hän ei halua turvautua väkivaltaan, koska hän ajautui nuoruudessaan usein tappeluihin ja niistä ei seurannut koskaan mitään hyvää. Alkuperäisessä elokuvassa Bronsonin Kersey taas oli aseista kieltäytyjä, joka nuoruuden metsästysonnettomuuden jälkeen oli vältellyt koskemasta aseeseen.
Kerseyn perheen onnellisuus ja hiotut tulevaisuudensuunnitelmat murenevat väkivaltaisen kotiryöstön yhteydessä. Tämä saa Paulin uudelleenarvioimaan uskomuksiaan. Ensinnäkin hänen miehuuttaan on loukattu, koska mikä se sellainen mies on joka ei pysty suojelemaan perhettään. Hän ei pääse surutyössään eteenpäin ilman konkreettista loppua, eli tässä tapauksessa syyllisten rankaisemista. Kun laki ei vaikuta pystyvän tarjoamaan oikeutta ja saattamaan syyllisiä vastuuseen, Kersey ottaa oikeuden omiin käsiinsä. Samoissa aiheissa pyöri sattumalta aiemmin samana päivänä katsomani mainio elokuva Trust, jossa hyväksikäyttäjä houkutteli internetin kautta 14-vuotiaan tytön kanssaan hotellihuoneeseen arvattavin seurauksin ja katosi sen jälkeen jopa FBI:n tavoittamattomiin. Perheen isä keskittyi tämän jälkeen vain siihen miten hänen miehuuttaan oli loukattu, kun hän ei ollut pystynyt suojelemaan tytärtään kaikelta maailman pahalta. Hän halusi itsepintaisesti kostaa kenelle tahansa hyväksikäyttäjälle, eikä ollenkaan ymmärtänyt keskittyä tyttärensä tukemiseen. Isä ikään kuin tietyllä tavalla mielsi itsensä suurimmaksi uhriksi ja haki itselleen hyvitystä, aiheuttaen omilla toimillaan tyttärelleen vain lisää tuskaa.
Halu omankädenoikeuteen heräilee kun Kersey huomaa poliisin olevan ylityöllistetty, miten hänen perheensä tapaus on vain yksi avoin keissi lukuisten muiden joukossa. Lisäksi hänen silmänsä tarkastelevat maailmaa erilailla traagisten tapahtumien jälkeen. Hän näkee kaupungissa matkustaessaan vain jokapuolella rehottavan rikollisuuden. Suurin sysäys tapahtuu kuitenkin vaimon synnyinpaikassa jossain etelässä, tai keski-lännessä, jossa hautajaisten jälkeen Kerseyn tuntema vanha valkoinen mies toimittaa Kerseylle pienimuotoisen monologin. Hän toteaa, että (nykyajan) ihmiset luottavat turhaan poliisin pitävän heidät turvassa. Hehän tulevat aina paikalle vasta rikoksen jälkeen, joten ainoaksi järkeväksi vaihtoehdoksi jää, että ihmisen on suojeltava itse itseään. Tämän puheen herrasmies sitten toimittaa ase kädessään ampuen siinä samalla salametsästäjien perään. Ei tämä hirveästi eroa alkuperäisten Death Wishien hieman vahvemminkin aseiden puolesta puhuvista tarinoista. Tosin ensimmäisessä osassa oli myös läsnä cowboy-romantiikkaa ja tarinassa yleensäkin oli pienimuotoinen westernin vire. Bronsonin Kersey päätti lopullisesti vanhan villin lännen kaupungin lavastettua pankkiryöstöä katsoessaan alkaa yksinäiseksi pyssysankariksi menneiden sukupolvien tapaan. Yleensähän lisäksi ainakin lännenelokuvissa kaupunkilaiset itse liittoutuivat yhteen sheriffin taakse puolustamaan elinaluettaan pahiksia vastaan. Tämä mielenkiintoinen näkökulma oli karsittu tästä uudemmasta pois.
Ohjaaja Eli Rothin kauhutausta näkyy positiivisella tavalla kohtauksissa, joissa kuvataan taloon tunkeutumista. Kodinhan kuuluu olla turvapaikka maailmalta; "Kotini on linnani". Paikka, jossa asujan kuuluisi hallita tähän valtakuntaan astuvia vieraita ja jossa mitään pahaa ei pitäisi voida sattua. Kun tuo auktoriteetin ja turvallisuuden tunne katoaa, niin se on yksi kauhistuttavimpia kuviteltavissa olevia asioita kuten esimerkiksi iranilainen The Salesman näytti meille viime vuonna.
70-luvulla tehty alkuperäinen Death Wish taas oli kuvattu ajalle ominaiseen tyyliin erittäin realistisesti ikään kuin puolidokumenttina vailla mitään elokuvateknisiä hienouksia. Sen mutkaton ja koruton ryöstökohtaus päättyi raiskaukseen ja oli niin häiritsevää katsottavaa, etten oikein tiedä olenko pettynyt vai helpottunut, kun uudelleenfilmatisointi ei antanut tilanteen kehittyä niin pitkälle. Se on vähän jännä kun elokuva toisaalta kuitenkin sisältää graafisen kidutuskohtauksen joka etenee niin pitkälle, että sitä alkaa tuntea myötätuntoa tässä elokuvassa kidutettavaa murhamiestä kohtaan. Jälleen tulee muistuma alkuperäisestä mieleen, jossa rikolliset esitettiin niin läpikotaisin eläimellisinä ja epäinhimillisinä konnina, että vähän järeämmänkin moraalin omaavan katsojan oli helppo asettua elokuvan maailmassa Bronsonin kostajan puolelle toivoen hänen saavan kostonsa.
En oikein tiedä, miksi tässä uudessa versiossa Kerseyn ammatiksi on pitänyt vaihtaa arkkitehdin sijaan kirurgi. Hippokratesta varmaankin itkettää. Eräässä kohtauksessa näytetään ruudun vasemmalla puolella kuinka Kersey pelastaa työssään ihmisiä leikkauspöydällä ja oikealla näytetään kun hän opettelee aseen käyttöä tarkoituksenaan lopettaa elämiä. Toki elokuvan tarinaa on kiedottu jossain määrin Kerseyn kirurgin ammatin ympärille ja kai sen on tarkoitus näyttää miten näinkin vankkamoraalinen, viisas ja hyvä ihminen voi reagoida äärimmäiseen murhenäytelmään. En tiedä, se on vähän turha ja merkityksetön kärjistys. Roth on puolustellut elokuvansa kohtaamaa kritiikkiä sillä, ettei hänen elokuvansa valitse puolia ja että tarkoitus on herättää objektiivista keskustelua aselaista. Hän ei kuulemma halunnut tehdä aseiden puolesta puhuvaa elokuvaa. En sitten tiedä, millä lailla näin liioitteleva ja äärielementtien elokuva voi herättää puolueetonta keskustelua?
En pitänyt siitä miten Kearseyn tekoja seurattiin radiossa ja televisiossa, joissa juontajat ja soittajat keskustelevat tarinan ytimessä olevista moraalisista kysymyksistä, eli onko Kersey hyvä vai paha? Mitä itse tekisit vastaavanlaisissa tilanteissa? Onko joskus oikein ottaa laki omiin käsiinsä? Missä tälläisen raja kulkee? Mitä jos ampuu erehdyksessä jonkun viattoman? Ikään kuin katsoja olisi liian tyhmä, tai laiska tälläisen pohtimiseen itse. Minua taas tarinan moraalikysymykset eivät puhuttaneet ollenkaan, mikä eittämättä varmasti osin johtui niiden kehnosta asettelusta osaksi tarinaa. Lisäksi olin paljon kiinnostuneempi päähahmon toimintaan johtavista syistä. Kuten alkuperäisessä, niin jollain tavalla nämä öiset kostoretket olivat Kerseylle keino purhaa hänen sisäistä raivoaan. Keino tuntea edes jotain adrenaliiniryöpyn myötä, olla elossa. Alkuperäisessä Bronson pesi verisiä käsiään ensimmäisen yöretkensä jälkeen kädet täristen.
Uudelleenfilmatisoinnissa on läsnä huomattavasti enemmän tarinaa kuin alkuperäisessä, mikä on katsojan mausta riippuen joko parempi tai huonompi. Uusi versio tarjoaa lähes kaiken valmiiksi pureksiltuna katsojan eteen ja yksinkertaistaa alkuperäisen tapahtumia, sekä päähahmonsa tuntemuksia. Alkuperäinen taas ei selitellyt yhtään mitään dialogin muodossa, vaan se keskittyi vain näyttämään kuvien kautta jättäen katsojalle yllättävänkin paljon tilaa ajatella elokuvaa, sekä yrittää päästä kivikasvoisen ja vähäpuheisen Bronsonin Kerseyn pään sisään.
Bruce Willis toimii passelisti Kerseyn roolissa. On vaikea sanoa, onko Willisin kankea ilmehtiminen ja väsynyt olemus eräänlaista Bronsonin suorituksen matkimista. Ongelma on vain siinä, että Willis näyttää väsyneeltä koiralta, jolla saattaa olla vielä muutama temppu hihassaan. Charles Bronsonin varautunut, terävän tarkkaileva, kissamainen katse taas kertoi kovasta miehestä, jonka väärälle puolelle et halunnut joutua. Ne viestivät oikeasta taipumuksesta väkivaltaan ja vaativat kunnioitusta. Hän oli kuin ruutitynnyri, jonka odotti räjähtävän minä hetkenä hyvänsä.
Alkuperäinen Death Wish on klassikko. Tämä uudelleenfilmatisointi taasen on erittäin hyvä ja ilahduttavan perinteinen ja maanläheinen toimintaelokuva, ilman esimerkiksi mitään ylimitoitettuja stuntteja tai räjähdyksiä. Pohdin jopa neljää tähteä tälle erittäin virkistävälle toimintaelokuvalle, mutta kenties alkuperäisen varjo leijuu mielessäni liian vahvana.
★★★☆☆Tämän uuden Death Wishin tekoprosessi on ollut kivikkoinen. Remakea on yritetty tehdä ainakin vuodesta 2006 saakka, jolloin Sylvester Stallonen oli tarkoitus ohjata ja näytellä pääosaa. 2012 projekti sai vihreää valoa, jolloin Joe Carnahan oli kiinnitetty projektin käsikirjoittajaksi ja ohjaajaksi. Hänen valintansa päätähdeksi oli erittäin osuvasti Liam Neeson, josta myöhemmin lisää. Carnahan kuitenkin jätti projektin 2013 luovien erimielisyyksien vuoksi, mikä merkitsi myös Neesonin lähtöä. Tämän jälkeen projektiin kiinnitettiin kaksi eri ohjaajaa ennen kuin Eli Roth tuli ohjaksiin ja hänen aikanaan käsikirjoittajaduo Scott Alexander sekä Larry Karaszewski uudelleenkirjoittivat Carnahanin alkuperäistä käsikirjoitusta.
Carnahan onkin sanoutunut irti tämän elokuvan lopullisesta käsikirjoituksesta, koska hänen alkuperäinen käsikirjoituksensa oli kuulemma paljon hienovaraisempi ja ajatuksia herättävämpi. On ymmärrettävää, että hän haluaa erkaantua tästä kritiikkiä keränneestä elokuvasta liberaalissa Hollywoodissa. Sen lisäksi hän haukkui julkisesti elokuvan tuottaneen MGM:n puheenjohtajan selkärangattomaksi kikkareeksi. Eivätkä elokuvan vaikeudet tähän loppuneet sillä leffan alkuperäinen julkaisupäivä oli marraskuussa, mutta sitä siirrettiin Las Vegasin ampumisen johdosta. Nyt se julkaistiin Yhdysvalloissa viikko takaperin vain viikkoa Floridan kouluampumisen jälkeen. Voisi sanoa, ettei tälläiselle elokuvalle nykypäivänä taida olla olemassakaan korrektia julkaisuajankohtaa, jolloin se ei herättäisi pahennusta.
Juonen lähtökohdat ovat seuraavat. Bruce Willis esittää Paul Kerseytä, joka on arkkitehdin sijaan tällä kertaa kirurgi. Hän elää onnellisessa avioliitossa vaimonsa kanssa ja heillä on yksi täydellinen teini-ikäinen tytär, joka on täynnä elämäniloa. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun joukko varkaita valitsee sattumalta Kerseyn perheen asunnon ryöstökohteekseen. Paul ei ole paikalla kun väkivaltaiset ryöstäjät tunkeutuvat asuntoon tappaen hänen vaimonsa, sekä aiheuttavat tyttärelle vammoja joiden vuoksi hän joutuu koomaan. Kun ylityöllistetty poliisi ei tunnu Paulista kykenevältä ratkaisemaan juttua ja saattamaan syyllisiä vastuuseen pahoista teoistaan, on hänen otettava oikeus omiin käsiinsä. Hänestä tulee tuomari, valamiehistö ja pyöveli, joka vaeltelee saastaisen kaupungin öisiä katuja (Taksikuski?) saattaen rikolliset vastuuseen teoistaan ja etsien mahdollisia johtolankoja, joilla hän pääsisi perheensä kimppuun hyökänneiden elukoiden jäljille.
Legendaarinen vähäpuheinen kovis Charles Bronson tähditti alkuperäistä Death Wish -elokuvien sarjaa. Nykyajan näyttelijöistä lähimpänä hänen vastinettaan on Liam Neeson, ainakin urakehityksen kannalta. Molemmat alkoivat tähdittää viidenkymmenen ikävuoden tienoilla melko pienibudjettisia ja väkivaltaisia toimintaelokuvia, joissa usein "matti meikäläinen" joutuu olosuhteiden pakosta vastakkain rikollisten kanssa. Sankarin läheisiä satutetaan, jolloin sankari saa katsojalta luvan lähteä oikeutetulle kostoretkelle ja päästää pahiksia päiviltä. Molempien näyttelijöiden persoonat ovat tavallisesti melko harvasanaisia (Bronson on omassa luokassaan), eleettömiä ja ilmeettömiä. He eivät koskaan satuta hyviä ihmisiä, mutta pahikset murskataan armotta ja vailla tunnontuskia, kenties jopa hieman nauttien heidän satuttamisestaan. Lisäksi useimmiten tälläisten elokuvien päähahmo on täysin tietoinen maailman väkivaltaisuudesta ja kaikista sen sisältämistä uhkista, mutta hän ei vain kykene estämään niitä tapahtumasta rakkaimmilleen. Death Wish elokuvia tehtiin 70-90 lukujen aikana viisi kappaletta ja jokaisessa elokuvassa tapettiin joko Kierseyn perheenjäsen tai muuten vain läheinen tuttava, joka sitten lähetti Kierseyn kostoretkelle.
Kolikon kääntöpuolella alkuperäinen Death Wish oli myös tarina miehestä, joka rakkaansa menetettyään koki elämänsä olevan merkityksetöntä. Täten hän tarttui aseeseen ja alkoi itsetuhoisesti tarjota itseään syöttinä ryöstäjille, jotka hän sitten teloitti armottomasti. Bronsonin Kerseylla ei ollut enää mitään menetettävää ja jollain tasolla hän kenties toivoi kuolevansa jossain vaiheessa. Hän kuitenkin jäi aina eloon joutuen elämään ilman rakkaitaan. Tätä aspektia ei ole mielestäni enää juurikaan läsnä tässä uudessa versiossa, johon on kehitelty jonkinasteinen onnellinen loppu ja myöskään Kerseyn itsetuhoisuutta ei enää tuoda kovinkaan selkeästi esille.
Uudelleenfilmatisoinnin alussa maalataan kuva Kerseystä ennen näitä traagisia tapahtumia, jotka hän pian tulee kohtamaan. Media lietsoo paniikkia ja nostaa esiin tapahtumapaikkana toimivan Chicagon poikkeuksellisen korkean ja nousujohteisen väkivaltatilaston. Eli toimintaelokuville ominaisesti esitellään kuinka paljon pahuutta meitä piirittää ja herätetään katsojan mielessä se pieni epämukava tunne, että mitä jos jotain vastaavaa voisi sattua myös itselle? Kersey on jossain mielessä paraatipaikalla nähdäkseen maailman pahan puolen kirurgina toimiessaan. Elokuvassa hän esimerkiksi samana iltana yrittää pelastaa ammutun poliisin ja häntä ampuneen rosvon hengen. Hän omaa hyvän moraalin ja ei perusta väkivallasta, kuten jalkapallokentän tapahtuman osoittavat. Siellä Kersey kieltäytyy tappelukutsusta ja perääntyy tilanteesta ajauduttuaan konfliktiin suulaan huutelijan kanssa. Hän ei halua turvautua väkivaltaan, koska hän ajautui nuoruudessaan usein tappeluihin ja niistä ei seurannut koskaan mitään hyvää. Alkuperäisessä elokuvassa Bronsonin Kersey taas oli aseista kieltäytyjä, joka nuoruuden metsästysonnettomuuden jälkeen oli vältellyt koskemasta aseeseen.
Kerseyn perheen onnellisuus ja hiotut tulevaisuudensuunnitelmat murenevat väkivaltaisen kotiryöstön yhteydessä. Tämä saa Paulin uudelleenarvioimaan uskomuksiaan. Ensinnäkin hänen miehuuttaan on loukattu, koska mikä se sellainen mies on joka ei pysty suojelemaan perhettään. Hän ei pääse surutyössään eteenpäin ilman konkreettista loppua, eli tässä tapauksessa syyllisten rankaisemista. Kun laki ei vaikuta pystyvän tarjoamaan oikeutta ja saattamaan syyllisiä vastuuseen, Kersey ottaa oikeuden omiin käsiinsä. Samoissa aiheissa pyöri sattumalta aiemmin samana päivänä katsomani mainio elokuva Trust, jossa hyväksikäyttäjä houkutteli internetin kautta 14-vuotiaan tytön kanssaan hotellihuoneeseen arvattavin seurauksin ja katosi sen jälkeen jopa FBI:n tavoittamattomiin. Perheen isä keskittyi tämän jälkeen vain siihen miten hänen miehuuttaan oli loukattu, kun hän ei ollut pystynyt suojelemaan tytärtään kaikelta maailman pahalta. Hän halusi itsepintaisesti kostaa kenelle tahansa hyväksikäyttäjälle, eikä ollenkaan ymmärtänyt keskittyä tyttärensä tukemiseen. Isä ikään kuin tietyllä tavalla mielsi itsensä suurimmaksi uhriksi ja haki itselleen hyvitystä, aiheuttaen omilla toimillaan tyttärelleen vain lisää tuskaa.
Halu omankädenoikeuteen heräilee kun Kersey huomaa poliisin olevan ylityöllistetty, miten hänen perheensä tapaus on vain yksi avoin keissi lukuisten muiden joukossa. Lisäksi hänen silmänsä tarkastelevat maailmaa erilailla traagisten tapahtumien jälkeen. Hän näkee kaupungissa matkustaessaan vain jokapuolella rehottavan rikollisuuden. Suurin sysäys tapahtuu kuitenkin vaimon synnyinpaikassa jossain etelässä, tai keski-lännessä, jossa hautajaisten jälkeen Kerseyn tuntema vanha valkoinen mies toimittaa Kerseylle pienimuotoisen monologin. Hän toteaa, että (nykyajan) ihmiset luottavat turhaan poliisin pitävän heidät turvassa. Hehän tulevat aina paikalle vasta rikoksen jälkeen, joten ainoaksi järkeväksi vaihtoehdoksi jää, että ihmisen on suojeltava itse itseään. Tämän puheen herrasmies sitten toimittaa ase kädessään ampuen siinä samalla salametsästäjien perään. Ei tämä hirveästi eroa alkuperäisten Death Wishien hieman vahvemminkin aseiden puolesta puhuvista tarinoista. Tosin ensimmäisessä osassa oli myös läsnä cowboy-romantiikkaa ja tarinassa yleensäkin oli pienimuotoinen westernin vire. Bronsonin Kersey päätti lopullisesti vanhan villin lännen kaupungin lavastettua pankkiryöstöä katsoessaan alkaa yksinäiseksi pyssysankariksi menneiden sukupolvien tapaan. Yleensähän lisäksi ainakin lännenelokuvissa kaupunkilaiset itse liittoutuivat yhteen sheriffin taakse puolustamaan elinaluettaan pahiksia vastaan. Tämä mielenkiintoinen näkökulma oli karsittu tästä uudemmasta pois.
Ohjaaja Eli Rothin kauhutausta näkyy positiivisella tavalla kohtauksissa, joissa kuvataan taloon tunkeutumista. Kodinhan kuuluu olla turvapaikka maailmalta; "Kotini on linnani". Paikka, jossa asujan kuuluisi hallita tähän valtakuntaan astuvia vieraita ja jossa mitään pahaa ei pitäisi voida sattua. Kun tuo auktoriteetin ja turvallisuuden tunne katoaa, niin se on yksi kauhistuttavimpia kuviteltavissa olevia asioita kuten esimerkiksi iranilainen The Salesman näytti meille viime vuonna.
70-luvulla tehty alkuperäinen Death Wish taas oli kuvattu ajalle ominaiseen tyyliin erittäin realistisesti ikään kuin puolidokumenttina vailla mitään elokuvateknisiä hienouksia. Sen mutkaton ja koruton ryöstökohtaus päättyi raiskaukseen ja oli niin häiritsevää katsottavaa, etten oikein tiedä olenko pettynyt vai helpottunut, kun uudelleenfilmatisointi ei antanut tilanteen kehittyä niin pitkälle. Se on vähän jännä kun elokuva toisaalta kuitenkin sisältää graafisen kidutuskohtauksen joka etenee niin pitkälle, että sitä alkaa tuntea myötätuntoa tässä elokuvassa kidutettavaa murhamiestä kohtaan. Jälleen tulee muistuma alkuperäisestä mieleen, jossa rikolliset esitettiin niin läpikotaisin eläimellisinä ja epäinhimillisinä konnina, että vähän järeämmänkin moraalin omaavan katsojan oli helppo asettua elokuvan maailmassa Bronsonin kostajan puolelle toivoen hänen saavan kostonsa.
En oikein tiedä, miksi tässä uudessa versiossa Kerseyn ammatiksi on pitänyt vaihtaa arkkitehdin sijaan kirurgi. Hippokratesta varmaankin itkettää. Eräässä kohtauksessa näytetään ruudun vasemmalla puolella kuinka Kersey pelastaa työssään ihmisiä leikkauspöydällä ja oikealla näytetään kun hän opettelee aseen käyttöä tarkoituksenaan lopettaa elämiä. Toki elokuvan tarinaa on kiedottu jossain määrin Kerseyn kirurgin ammatin ympärille ja kai sen on tarkoitus näyttää miten näinkin vankkamoraalinen, viisas ja hyvä ihminen voi reagoida äärimmäiseen murhenäytelmään. En tiedä, se on vähän turha ja merkityksetön kärjistys. Roth on puolustellut elokuvansa kohtaamaa kritiikkiä sillä, ettei hänen elokuvansa valitse puolia ja että tarkoitus on herättää objektiivista keskustelua aselaista. Hän ei kuulemma halunnut tehdä aseiden puolesta puhuvaa elokuvaa. En sitten tiedä, millä lailla näin liioitteleva ja äärielementtien elokuva voi herättää puolueetonta keskustelua?
En pitänyt siitä miten Kearseyn tekoja seurattiin radiossa ja televisiossa, joissa juontajat ja soittajat keskustelevat tarinan ytimessä olevista moraalisista kysymyksistä, eli onko Kersey hyvä vai paha? Mitä itse tekisit vastaavanlaisissa tilanteissa? Onko joskus oikein ottaa laki omiin käsiinsä? Missä tälläisen raja kulkee? Mitä jos ampuu erehdyksessä jonkun viattoman? Ikään kuin katsoja olisi liian tyhmä, tai laiska tälläisen pohtimiseen itse. Minua taas tarinan moraalikysymykset eivät puhuttaneet ollenkaan, mikä eittämättä varmasti osin johtui niiden kehnosta asettelusta osaksi tarinaa. Lisäksi olin paljon kiinnostuneempi päähahmon toimintaan johtavista syistä. Kuten alkuperäisessä, niin jollain tavalla nämä öiset kostoretket olivat Kerseylle keino purhaa hänen sisäistä raivoaan. Keino tuntea edes jotain adrenaliiniryöpyn myötä, olla elossa. Alkuperäisessä Bronson pesi verisiä käsiään ensimmäisen yöretkensä jälkeen kädet täristen.
Uudelleenfilmatisoinnissa on läsnä huomattavasti enemmän tarinaa kuin alkuperäisessä, mikä on katsojan mausta riippuen joko parempi tai huonompi. Uusi versio tarjoaa lähes kaiken valmiiksi pureksiltuna katsojan eteen ja yksinkertaistaa alkuperäisen tapahtumia, sekä päähahmonsa tuntemuksia. Alkuperäinen taas ei selitellyt yhtään mitään dialogin muodossa, vaan se keskittyi vain näyttämään kuvien kautta jättäen katsojalle yllättävänkin paljon tilaa ajatella elokuvaa, sekä yrittää päästä kivikasvoisen ja vähäpuheisen Bronsonin Kerseyn pään sisään.
Bruce Willis toimii passelisti Kerseyn roolissa. On vaikea sanoa, onko Willisin kankea ilmehtiminen ja väsynyt olemus eräänlaista Bronsonin suorituksen matkimista. Ongelma on vain siinä, että Willis näyttää väsyneeltä koiralta, jolla saattaa olla vielä muutama temppu hihassaan. Charles Bronsonin varautunut, terävän tarkkaileva, kissamainen katse taas kertoi kovasta miehestä, jonka väärälle puolelle et halunnut joutua. Ne viestivät oikeasta taipumuksesta väkivaltaan ja vaativat kunnioitusta. Hän oli kuin ruutitynnyri, jonka odotti räjähtävän minä hetkenä hyvänsä.
Alkuperäinen Death Wish on klassikko. Tämä uudelleenfilmatisointi taasen on erittäin hyvä ja ilahduttavan perinteinen ja maanläheinen toimintaelokuva, ilman esimerkiksi mitään ylimitoitettuja stuntteja tai räjähdyksiä. Pohdin jopa neljää tähteä tälle erittäin virkistävälle toimintaelokuvalle, mutta kenties alkuperäisen varjo leijuu mielessäni liian vahvana.
IMDb | Vanhoja arvosteluja
Kommentit
Lähetä kommentti