Luolamies (2018) - Arvostelu

Genre: Animaatio / Komedia / Seikkailu
Ohjaus: Nick Park
Käsikirjoitus: Mark Burton, James Higginson
Tarina: Burton & Park
Päätähdet: Eddie Redmayne, Maisie Williams, Tom Hiddleston, Timothy Spall
Kesto: 89  min.
Ikäraja: 7

"En voi pelata, olen jo vanha mies. Melkein 32."

Aardman on animaation saralla käsite, joka merkitsee kahta asiaa. Muovailuvahalla kärsivällisesti työstettyä stop-motion elokuvaa ja loputonta brittihuumorin sävyttämää vitsien tulvaa, jossa mikään vitsi ei ole liian höpsö, pieni, tai puiseva kerrottavaksi. Luolamiehen ohjannut Nick Park on studion ikonisimman pariskunnan Wallace & Gromitin luoja, nelinkertainen Oscar-voittaja ja Aardman studion avainhahmoja, joka on ollut mukana avainosassa edellämainitun lisäksi myös esimerkiksi Late Lampaan ja Kananlennon menestystarinassa. Parkin edellinen ohjaus oli vuoden 2008 lyhyelokuva BBC:lle Wallace & Gromit: Paakarin painajainen. Luolamies puolestaan on kymmenvuotisen tauon rikkoutumisen ohella ensimmäinen täyspitkä elokuva, jonka Park on ohjannut yksin.

Urheiluelokuvaksi paljastuva Luolamies alkaa lumoavalla prologilla, jossa uudelleenluodaan dinosaurusten kuolema kieli poskessa ja visuaalisesti erittäin vetävällä tavalla, joka tuo ainakin hengessään mieleen Kätyrit-elokuvan alun. Kirjoitan sen sinänsä juonellisesti merkityksettömän kohtauksen nyt tähän lähes kokonaan auki, että lukija saa käsityksen elokuvan huumorista. Kamera kuvaa purkautuvaa tulivuorta, josta kamera lähtee pakittamaan paljastaen T-Rexin tappelemassa kasveja syövää dinosaurusta vastaan hiukopalan toivossa. Kamera pakittaa lisää ja kuvaan tulee toisiaan vastaan tappelevia ihmisiä, joista yksi jauhaa toisen jalkaa hiukopalan toivossa. Kamera pakittaa lisää ja paljastaa liskon seuraamassa tätä kaikkea myllyttämistä. Maahan riitapukarien keskuuteen iskeytyy meteori, jonka räjähdys on niin kirkas, että lisko taikoo ruhonsa alta aurinkolasit päähänsä, jonka jälkeen räjähdyksen paineaalto lennättää liskon pois kuvasta asiaankuuluvien komedisten äänien saattamina. Kaiken hävityksen alta luolamiesten esi-isät kaivautuvat esiin edelleen hengissä. He löytävät vielä kuumana hehkuvan ja savuavan meteoriitin palasen. Yksi ottaa sen käsiinsä, mutta se on liian kuuma pideltäväksi ja hän kiljaisee tuskasta. Toinen ottaa sen käsiinsä ja kiljaisee tuskasta. Pudotettu meteoriitti vierii kolmannen jalkoihin. Tämä kiljaisee kivusta ja potkaisee meteoriitin kauemmaksi. Näin jalkapallo on keksitty ja esi-isät laittavat höntsäpelin pystyyn, josta ei kommelluksia puutu.


Tuosta hyppäämme ajassa eteenpäin pronssikaudelle, jossa tapaamme Tukin sekä hänen ihmisen veroisen lemmikkinsä Possun. Hyväsydäminen Tuk on luolamiesten viisain, tai tarkemmin sanoen hän ei ole yhtä tyhmä kuin muut. Tämä luolamiesten heimo elää meteorin luomassa vehreässä laaksossa onnellista elämää. Tuk haluaisi kehittyä ja metsästää isompaa riistaa kuten mammutteja. Päällikkö, joka on Tukin ohella ainoa ajattelija luolamiesten keskuudessa, vetoaa perinteisiin. Aina on metsästetty kaneja ja niin metsästetään vastakin. Kehitys seisoo, sillä kuten vanha (englantilainen?) sananparsi tietää kertoa, niin välttämättömyys/pakko on kaikkien keksintöjen äiti.

Pian luolamiehet saavat suurempiakin huolia kun pronssikauden kehittyneempi sivilisaatio hyökkää sotakoneineen kivikaudelle jääneiden asukkien kimppuun, jotka ovat laaksossaan jääneet eristyksiin ja jälkeen muusta maailmasta (Britannia?). Hyökkäystä johtaa omahyväinen ja ahne Lordi Nooth, joka puhuu piirroselokuvamaisella ranskalaiskorostuksella. Asuinalueeltaan pois häädetyt luolamiehet haluavat vallatun laaksonsa takaisin. Mutkia oikoakseni Tuk haastaa pronssikauden parhaan jalkapallojoukkueen Real Pronssion otteluun, jonka voittamalla luolamiehet saavat laaksonsa takaisin, mutta häviö merkitsee koko heimon ikuista tuomiota kaivoksiin. Jälkimmäinen lopputulema vaikuttaa todennäköisimmältä, sillä luolamiehet eivät ole koskaan aiemmin pelanneet jalkapalloa. Onneksi pronssikaudella asuu myös Goona-tyttö, joka uneksii futiksen pelaamisesta mylvivän areenan hurratessa hänen pallojönglooraukselleen. Tytöt eivät kuitenkaan saa tätä pyhää peliä pelata ja täten hän ei kelpaa Real Pronssioon. Hän päättääkin liittyä luolamiesten puolelle ja vihkiä nämä jalkapallon saloihin... Kunhan yksinkertaiset luolamiehet ensin oppivat pelin säännöt ja ettei esimerkiksi sanaa hyökkäys saa ottaa liian kirjaimellisesti.

Juonessa ei siis ole mitään maailmaa mullistavaa, vaan tarinan runkona on geneerinen altavastaaja vs. voittamaton ennakkosuosikki ja mukana ovat kaikki asiaankuuluvat harjoitusmontaasit, sekä lähes luovuttamiseen johtavat epätoivot. Tämä urheiluelokuvien yleisin tarinarunko on tapahtumiltaan ja rytmitykseltään niin jäykästi muokattavissa oleva, että sen on vaikea kyetä enää nykypäivänä tarjoamaan yllätyksiä. Luolamiehen tarina on nähty eri lajeihin sidottuna useita kymmeniä kertoja niin Rockyn kuin vaikkapa Space Jaminkin muodossa, joka itselleni tästä tuli vahviten mieleen. Tuossa elokuvassahan Michael Jordanin ja Väiski Vemmelsäären johtama Looney Tunes -piirroshahmojen poppoo yrittää voittaa koripallossa avaruudesta tulleet monsterimaiset pelaajat. Onneksi Late Lampaan kaupunkireissun tapaan Luolamiehen tarina on vain pelkkä runko, joka mahdollistaa maksimaalisen määrän komediaa ja sillä saralla elokuva todellakin viihdyttää tarjoten niin hienovaraisempia ja nokkelia kuin kilometrinkin päästä nähtyjä ennalta-arvattuja vitsejä, jotka elokuva saa toimimaan heittäytymällä niihin intohimolla.

Real Pronssion ammattilaisjoukkueen kapteenina esimerkiksi toimii liehuvan blondiletin omaava Jürgen, jota nimitetään parhaaksi moderniksi hyökkääjäksi ja joka suhtautuu pakkomielteisesti ulkonäköönsä. Pohjana tietenkin Jürgen Klinsmann. Luolamiesporukan peliasun väri taas muistuttaa Englannin maajoukkueen wanhoja yksivärisiä asusteita ja jalkaansa pelaajat askartelivat jostain ötököistä tietenkin Copa Mundialit. Näiden lisäksi elokuva sisältää esimerkiksi Kiviset ja Soraset -henkisiä gägejä, joissa modernit vempeleet ovat saaneet teknisen vastineensa eläinkunnasta. Vauvakrokotiilejä käytetään esimerkiksi pyykkipoikina ja koppakuoriaisilla ajetaan partaa. Kuten tavallista, Aardmanin elokuvassa on nähty sisällön suhteen paljon vaivaa, että elokuva vetoaisi sekä aikuisiin että lapsiin ja jälleen siinä on onnistuttu. Jäin tosin kaipamaan Late Lampaan ravintolakohtauksen kaltaista huolella rakennettua pitkää komediakohtausta, joka olisi saanut katsojan hykertelemään holtittomasti tuolillaan. Possulla on yksi ihan mukiinmenevä kohtaus, josta ei kuitenkaan lypsetty kaikkea mahdollista irti ja lisäksi sen tunnelmaa rikkoivat useat ristileikkaukset Tukiin.

Huolimatta lukuisista hörähdyksistäni ja lähes jatkuvasta hymystä naamallani, on kuitenkin todettava, ettei elokuva kykene aivan yhtä partaveitsenterävään huumoriin ja vetovoimaan kuin lukuisat muut Aardmanin tuotokset. Luolamies ei ole Aardmania parhaimmillaan, mutta toisaalta Aardmanin suorittamisen taso on ollut niin timantinkovaa ja tasaista, että on vain inhimillistä ettei kaikki aina loksahda täydellisesti kohdilleen. Studion elokuvien kovassa joukossa Luolamies sijoittuu sinne tyvipäähän kamppailemaan jumbosijasta Pirates!-elokuvan kanssa. Näiden elokuvien tasosta tosin kertonee kaiken oleellisen, että kaikki Aardmanin pitkät animaatiot on palkittu Oscar-ehdokkuuksilla. Eli kun huomaat pitäväsi Luolamiehestä, niin sinulla on paljon hauskoja aikoja edessäsi ellet ole aiemmin näihin elokuviin tutustunut. En muuten myöskään usko, että tulevana sesonkina löytyisi niin montaa Luolamiestä parempaa animaatiota, että tämä tietokoneanimaatioiden joukossa perinteisin keinoin taisteleva viimeinen mohikaani jäisi tälläkään kerralla huomiotta Oscareissa. Vaikkeivat amerikkalaiset eurooppalaisesta jalkapallosta perustakaan.

Eli Luolamies on erinomainen ja hauska perhe-elokuva, joka kuitenkin alkaa aikuisen näkökulmasta kärsiä liian kaavamaisesta juonestaan mitä pidemmäs elokuva etenee. Sen sijaan lapset takuulla viihtyvät myös tämän vauhdikkaan elokuvan yksinkertaisen vangitsevan tarinan parissa. Erityismaininta vielä Luolamiehen häikäisevästi luodulle ja värikkäälle maailmalle, joka onnistuu luomaan tunteen ettei elokuvan maailma lopu horisontin takana. Kuten tavallista, niin pieniin ja mitättömiinkin yksityiskohtiin on paneuduttu, minkä olisi syytä saattaa jotkin tietokoneanimoidut elokuvat häpeän valtaan.

★★★☆☆

IMDb | Vanhoja arvosteluja

Katsomisvinkit: Väärät housut, Läheltä piti, Late Lammas, Kananlento, Croodit, Virran viemää, Luolamies (1981), Kiviset ja Soraset, California Man: svengaava fossiili, Tumak - luolaihminen