Salyut-7 (2017) - Arvostelu

Genre: Historia / Avaruus / Draama
Ohjaus: Klim Shipenko
Käsikirjoitus: Aleksey Chupov, Natalya Merkulova, Aleksey Samolyotov & Shipenko / Jeffrey Hylton (adaptaatio englanniksi)
Päätähdet: Vladimir Vdovichenkov, Pavel Derevyanko, Aleksandr Samoylenko
Kesto: 111 min.

"Ei venäläinen mies kylmyyttä pelkää"

Salyut-7 on historiallinen draama, joka sijoittuu vuoteen 1985 ja kertoo dramatisoidun tositapahtuman venäläisestä avaruuslennosta, jossa kaksi kosmonauttia lähti korjaamaan vahingoittunutta Salyut-7 avaruusasemaa. Ymmärtääkseni elokuvan avaruuden vastoinkäymisiä on lisädramatisoitu muilla sattumuksilla, minkä vuoksi elokuvan hahmojen etunimet vastaavat alkuperäisiä henkilöitä, mutta hahmojen sukunimet on symbolisesti muutettu fiktiivisiksi. Tekijöiden mukaan leffa sisältää nollapainovoimassa kuvatun materiaalin ohella 20 minuuttia avaruudessa kuvattua materiaalia, mikä olisi heidän mukaansa ensimmäinen kerta elokuvassa. Tämä toimintansa osalta maanläheiseen realismiin pyrkivä elokuva näyttääkin hetkittäin loistavalta, etenkin kun lopputulosta peilaa elokuvan arvioituun n. 5,6 miljoonan euron budjettiin.

Elokuva alkaa vuoteen 1983 sijoittuvalla avaruuslennolla, jossa ryhmä kosmonautteja suorittaa rutiininomaista tehtävää ulkosalla, mikä käy ilmi heidän lennokkaasta keskinäisestä sanailustaan. Sattuu kuitenkin onnettomuus, jonka jälkimainingeissa Vladimir Fyodorov näkee kirkkaan sinisen valon. Kun hänellä ei ole muutakaan selitystä mitä hän näki, Vladimir arvelee näkemäänsä enkeliksi. Tämä ei juurikaan miellytä Venäjän avaruusohjelman silmää tekeviä, vaan Vladimirin lentolupa evätään psykologisin perustein. Periaatteessa hänen uransa kosmonauttina on päättynyt.


Kaikki kuitenkin muuttuu Salyut-7 avaruusaseman vahingoittuessa asteroidiosuman seurauksena. Kyseessä on miehittämätön asema, jota hallitaan maapallolta Venäjän avaruuskeskuksesta käsin. Vaurioiden seurauksena yhteys tähän 20 tonnia painavaan ja 15*7 metrin asemaan katkea tyystin. Asema tulee tippumaan Maahan, mutta kukaan ei varmuudella tiedä minne ja milloin. Yhdysvallat arvioidaan todennäköisimmäksi tippumispaikaksi, mikä on monellakin tapaa huono juttu meneillään olevan kylmän sodan kannalta. Neuvostoliittolaisten suurin pelko on se, että jenkit käyvät nappaamassa avaruusaseman hallintaansa ja kahmivat sen keräämät tiedot, sekä sen sisältämän teknologian itselleen. Asemaa ei myöskään mielellään ammuttaisi alas, koska tällöin esimerkiksi maata kiertävät satelliitit ja muut hökötykset olisivat vaarassa tuhoutua syntyneen romun seurauksena.

Täten selvästi paras vaihtoehto on aseman korjaaminen avaruudessa. Valitettavasti sokkona maasta käsin on mahdotonta sanoa onko asema edes korjattavissa. Lisäksi korjausoperaatio on aloitettava mahdollisimman nopeasti. Neuvostoliiton tiedustelupalvelu on saanut vihiä, että Yhdysvaltojen pian laukaiseman Challenger-sukkulan olisi tarkoitus käydä ratkaisemassa tämä Salyut-7:n aiheuttama kansainvälinen ongelma, mikä olisi kaiken muun ohella valtava nöyryytys Neuvostoliitolle.

Ongelmia aseman korjaamisessa on kaksi. Ei tiedetä mikä on vikana ja onko se edes korjattavissa. Lisäksi jatkuvassa pyörimisliikkeessä olevaan asemaan on telakoiduttava aluksella manuaalisesti. Se on teoriassa mahdollista, mutta käytännössä mahdotonta kuten avaruuskeskuksen testiohjelmassa pilotti toisensa jälkeen saa kokea. Näinpä pelastajaksi kaivetaan hyllytetty Vladimir Fyodorov (Vdovichenkov), joka on riittävän taitava ja hullu onnistuakseen tempussa. Mukaan korjausreissulle lähtee aseman suunnitellut insinööri Viktor (Derevyanko), jolle tämä on ensimmäinen reissu avaruuteen.

Molemmat ovat käytännöllisiä ja kylmäpäisiä venäläisiä miehiä, jotka ovat tottuneet painimaan potentiaalisesti tappavien ongelmien parissa. Viktor omaa kaikkiin asioihin insinöörin kärsivällisen, asiallisen ja analyyttisen lähestymistavan, jossa asioita pohditaan joka kantilta ja riskit ovat hallittuja. Fyodorov taasen on sellainen pieni huulenheittäjä ja tietynlainen kapinallinen. Hän taipuu aina tottelevaisesti ylempien auktoriteettien tahtoon noudattaen sääntöjä, jotka hän kuitenkin venyttää äärimmilleen. Hän on toiminnan mies, hurjapää, joka ehkäpä haluaa hallita itse omaa kohtaloaan. Jos kyse olisi amerikkalaisesta elokuvasta, häntä voisi luonnehtia cowboyksi.

En tunne venäläistä elokuvaa ja sielunelämää oikeastaan ollenkaan, joten olen pakotettu tarkastelemaan asioita täysin ulkopuolisena untuvikkona omiin tottumuksiini nojaten. Hyvin pian elokuvassa korviini pisti se, miten musiikki on vahvasti läsnä kaikissa vähänkin dramaattisissa kohtauksissa kertomassa katsojalle tukevasti kädestä pitäen mitä milloinkin pitäisi tuntea. Musiikki on karkeasti kuvaten vähän sellaista eeppistä ja sentimentaalista, jossa läsnä on orkesteria ja etualalla jousisoittimia ja pianoa. Joskin myöhemmässä vaiheessa musiikille ilmaantuu myös pohjabiitti, mikä on hieman oudoa. Avaruudessa olevissa tunnelmakuvissa, jossa olemme tyhjyyden äärellä, yksittäisiä nuotteja taas esimerkiksi venytetään äärimmilleen. Säveltäjää vaihdettiin kolme kuukautta ennen elokuvan julkaisua minulle tuntemattomasta syystä. Tietyllä tavalla pidin musiikista, vaikka se tuntuikin olevan hieman 'jokapaikanhöylä' -tavaraa vaihdellen identiteettiään kulloisenkin kohtauksen tarpeen mukaan. Olisi mielenkiintoista kuunnella elokuvan soundtrack ja arvioida miten hyvin temaattisesti ja ihan vain jopa soinnullisesti kappaleet kietoutuvat toisiinsa. Mutta minä antaudun mielelläni johdateltavaksi ja kyllä elokuvan musiikki ohjasi minut tunteisiin, jotka muuten olisivat jääneet saavuttamatta.

Salyut-7 tekee gravityt murto-osalla amerikkalaisen blockbusterin budjetista, josta kiitos kuulunee etunenässä kuvaajina häärineelle kaksikolle Sergey Astakhov ja Ivan Burlakov. Kamera pyörii ja leijailee painottomana, sekä matkaa pariin otteeseen seinän tai ikkunan läpi aluksesta avaruuteen tai vice versa. Silmäkarkkiosastolla riittää juhlittavaa olipa kyse painottomana leijuvasta ja sitten kameran linssiin iskeytyvästä torakasta, avaruudessa kiinteinä tippoina matkustavan nesteen juomisesta, tai kuivaamisesta, tai avaruuden painottomuudessa sytytetystä tupakasta. Hetkittäin luulin näkeväni ruudulla pyörivän selkeitä tietokone-efektejä, mutta kyse voi olla myös elokuvan hetkittäin yliterävältä tuntuvan värimaailman luomasta illuusiosta.

Tarinan teemoiksi kohoavat toveruus, sitkeys ja sankaruus. Kun asioita on tehtävä, kosmonautit ovat valmiita toimimaan vaikka se merkitsisi oman henkensä uhraamista. Epätoivolle ei antauduta, vaan rauhallisuus ja neuvokkuus pysyy mukana tilanteessa kuin tilanteessa. Jos käy huonosti, niin sitten käy. Turha siitä on etukäteen hermoilla. Aleksandr Samoylenko tekee ehkäpä elokuvan parhaan näyttelijäsuorituksen operaation johtajana, joka joutuu seuraamaan sivusta huultaan purren ja lähes voimattomana, kun hänen miehistönsä joutuu poliittiseksi pelinappulaksi. Venäjän hallinnon virkamiehet kun ovat jopa valmiita tuhoamaan Salyut-7 avaruusaseman ja sitä korjaavat kosmonautit, mikäli sillä vältettäisiin se imagotappio, että amerikkalaisten Challenger-sukkula tulisi pelastamaan päivän. Toisen protagonistin roolin nappaa Yhdysvaltain lehdistö, joka lietsoo pelkoa sillä, että asema sisältäisi ydinaseita ja että aseman iskeytyminen maahan voisi merkitä jopa maailmanlaajuista katastrofia.

Elokuvan draaman rakenne on vähän jännä. Maassa avaruuskeskuksen väen väliset kohtaukset ja ongelmanratkonta ei juurikaan ota draamaa alleen, tai sisällä hirveästi tarinallista merkitystä. He eivät tunnu johtavan operaatiota lainkaan, vaan lähes kaikki hyvä tapahtuu kosmonautti Fyodorovin itsenäisistä ratkaisuista. Maan tapahtumia käytetäänkin pelkkänä vieterinä puristaen lisädraamaa nimenomaan avaruusaseman tapahtumiin. Samalla tavoin elokuvassa naiset ovat statistien roolissa pelkkinä draamaelementteinä. Molemmat kosmonautit jättävät kotiin vaimon ja lapsen, joiden ainoa tarkoitus on tuoda tarinaan paatosta ja lisäpainoa. Näiden lisäksi avaruuskeskuksessa on nuori naislääkäri, joka jokaisessa vaiheessa kehottaa kaikkia varovaisuuteen ja hänen vastarannankiiskeilynsä jarruttaa urheiden tekijämiesten riskioperaatiota, jossa nopea ja tunteeton oikeiden päätösten tekeminen on kaikki kaikessa. Pieni ongelmansa on myös siinä, ettei elokuva mielestäni oikein heittänyt mitään apuköyttä, että katsojalla olisi ollut kovinkaan hyvä mahdollisuus samaistua elokuvan henkilöhahmoihin. Päähahmot jäävät hyvin pinnallisiksi ja yksinkertaisiksi luonnehdinnoiksi.

Draamana Salyut-7 on maksimissaan keskitasoa. Se sortuu ylidramaattisuuteen tarinansa kliimaksissa, mutta jollakin tavalla pidin loppukäänteistä niiden karkeudesta huolimatta. Elokuvan visuaalisuus ja sen realismiin pyrkivät hienot avaruuskohtaukset taas ovat jotain, joka jäänee katsojan mieleen pidemmäksikin aikaa. Lisäksi on aina mielenkiintoista tarkastella maailmaa ja sen asioita eri näkökulmista.

★★★☆☆

IMDb | Vanhoja arvosteluja