Elokuvan tuotanto ja lopputekstit, kuka tekee ja mitä?

Tomb Raider (2018) - Arvostelu


Tomb Raider juliste

Genre: Toiminta / Seikkailu
Ohjaus: Roar Uthaug
Käsikirjoitus: Geneva Robertson-Dworet & Alastair Siddons
Tarina: Robertson-Dworet & Evan Daugherty
Päätähdet: Alicia Vikander, Walton Goggins, Daniel Wu, Dominic West
Kesto: 118 min.

"All myths are foundations of reality."

Tomb Raider pelisarjan naispäähenkilö Lara Croft on pelimaailman ikonisimpia ja suosituimpia hahmoja. Hänen ensiesiintymisensä tapahtui vuonna 1996 Tomb Raider -pelissä ja hahmo toimi tien avaajana naispäähahmoihin nojaaville videopeleille, sekä hänestä tuli uuden PlayStation pelikonsolin maskotti. Croftista kasvoi standardi ja kulttuuri-ikoni, johon kaikkia hänen jälkeensä tulleita naishahmoja videopeleissä verrattiin. Lisäksi Tomb Raider oli kenties ensimmäinen menestyksekkäästi elokuvaksi siirretty videopeli, ainakin mitä tulee lipputuloihin ja elokuva siivitti Croftia esittäneen Angelina Jolien kansainväliseen tähteyteen. Lopulta itseään toistavat pelit menettivät viehätystään, minkä lisäksi toinen Jolien Tomb Raider-elokuva oli kauniisti sanottuna huono. 2000-luvun puolivälin jälkeen videopelisarja rebootattiin ja vaikka kriitikoiden arviot uusista peleistä olivat positiivisia, jäivät myyntiluvut alle odotusten.

Toinen videopelimaailman reboot koitti vuonna 2013 osuvasti pelkästään Tomb Raideriksi nimetyn pelin myötä. Tässä sarjassa Lara Croft on vasta nuori ja kokematon matkailija verrattuna hänen aiempien pelien monissa liemissä kovaksi keitettyyn vanhempaan hahmoonsa. Tämä uusi sarja tasapainoilee vahvasti selviytymisen ja tutkimisen välillä. Laran alkukantaista seksuaalisuutta on hillitty ja hänestä on tehty huomattavasti inhimillisempi ja haavoittuvampi hahmo, joka joutuu mahdottomiin tilanteisiin, joihin hänellä ei ole valmiiksi rakennettua kykyä reagoida. Hahmoa on hiottu kaikin puolin maanläheisemmäksi ja Laran valloittava persoonallisuus, eleganssi, sinnikkyys ja neuvokkuus ohjaavat pelien tarinaa ja tunnelmaa vahvasti hahmon inhimillisen haavoittuvuuden ohella. Lisäksi Camilla Luddingtonin (Greyn anatomia) suoritus Lara Croftina vastaten hahmon liike- ja ääninäyttelystä ensimmäisessä pelissä sai ansaittua huomiota valtamedioita myöten. Lyhyesti summattuna nämä uudet pelit ovat parhaita ison budjetin pelejä, joita olen viimeisen viiden vuoden aikana pelannut kyeten samaistumaan hahmoon ja uppoutumaan tarinaan. Sellaista tapahtuu minulle enää kerran-kaksi vuodessa hyvällä tuurilla, mutta siitä ja mahdollisista syistä voisi kirjoittaa aivan oman mielipidekirjoituksensa.


Nähtyäni elokuvan ensimmäisen trailerin, elokuva ei minua sen kummemmin kiinnostanut. Olo oli jopa pettynyt, sillä se näytti flopilta ja hento Alicia Vikander vaikutti hätäisellä ensisilmäyksellä sopimattomalta fyysiseen toimintarooliin Lara Croftiksi. Graham Nortonin keskusteluohjelmassa Vikander esimerkiksi kertoi, kuinka hänelle elokuvaa varten palkattu kuntovalmentaja oli todennut hänen käsiensä lihakset alikehittyneiksi. Mutta ankara MMA ja nyrkkeilypainotteinen treeni on tuottanut tulosta ja hän oli tiptop kunnossa näyttäen vakuuttavalta painiessaan isoja ja karvaisia miehiä vastaan. Alicia Vikander on täydellinen Lara Croft, erityisesti hänen kaunis ja älykäs persoonallisuutensa, luontainen eleganssinsa ja kauas fyysisten piirteiden yli kantava vetovoimansa antavat vaikutelman kuin Lara Croftista olisi tullut todellinen. Siihen kun vielä yhdistetään Vikanderin ja Laran riittävä yhdennäköisyys ja ruotsalaisen näyttelijäntaidot, niin olenkin tässä viimeiset pari päivää ihmetellyt miten olen voinut olla näin sokeasti väärässä. Vikander on parasta mitä Tomb Raider elokuvalle olisi voinut sattua.

Mutta jos Vikander on loistanut pääosassa, niin elokuvan ohjausta ja käsikirjoitusta on myös onniteltava. Monien mielestä videopeliadaptaatiot ovat epäonnistuneet valkokankaalla sen vuoksi, että pelissä läsnä oleva interaktiivisuus katoaa. Se on tavallaan totta, sillä mielestäni suurin kompastuskivi videopelien adaptaatiossa elokuvamuotoon piilee siinä, että videopelien tarinat ovat usein hyvin heppoisia elokuvadraaman näkökulmasta. Joten koetaan pakottavaa tarvetta kirjoittaa lisää juonta, ehkä myös venyttää toimintakohtauksista pidempiä ja isompia. Ja kun nämä videopelitarinat lisäksi ammentavat usein aineksensa elokuvista, niin materiaalin taso ja ainutlaatuisuus ei välttämättä ole lähtökohtaisestikaan kovinkaan houkuttelevaa. Tomb Raider on kuitenkin riittävän ainutlaatuinen naispuolisena Indiana Jonesina ja elokuvan tarinaa ei ole pyritty kietomaan liiaksi elokuvalliseen muotoon, vaan tarina pidetään hyvin yksinkertaisena. Roikumme ainoastaan Laran seurassa ja kaikki turhat kuolleet hetket, tai ylimääräiset lässytyksen on karsittu pois kuin videopelissä ikään. Elokuva tykästyttää katsojansa loistavilla alkukohtauksilla Croftin hahmoon ja sitten annetaan vain mennä. Eteemme tulee mukavasti toisiinsa yhdistyviä lyhyitä toimintakohtauksia, joihin sekoitetaan juuri sopiva määrä pieniä suvantovaiheita, joissa hyvin ekonomista juonta edistetään juuri tarpeeksi katsojan mielenkiinnon virkistämiseksi.

Elokuvan tarina nojaa tukevimmin vuonna 2013 ilmestyneeseen Tomb Raider -videopeliin ja lainaa myös joitakin aspekteja jatko-osa The Rise of the Tomb Raiderista. Alustan nyt tarinan lähtökohdat lyhyesti ja vältän spoilereita. Vaimonsa kuoltua Lordi Richard Croft (West) on kehittänyt pakkomielteen yliluonnollisia asioita käsitteleviin legendoihin pyrkimyksenään, jos ei nyt herättää henkiin, niin ainakin kokea vielä kerran vaimonsa läsnäolo. Vanha japanilainen (tosi)myytti Himiko nimisestä kuolemattomasta noidasta, joka kykeni kommunikoimaan henkimaailman kanssa, kaappaa Richardin huomion ja hän seilaa kohti muinaista Yamatain saarta (tosi), jossa sijaitsevaan hautakammioon Himikon ruumiin sanotaan olevan sinetöity. Richard ei kuitenkaan koskaan palaa tältä matkaltaan ja hänen tyttärensä Lara Croft jää orvoksi. Richardin silloisesta naisystävästä Anasta tulee Laran laillinen holhooja.

Seitsemän vuotta isänsä katoamisen jälkeen, Lara kieltäytyy edelleen hyväksymästä hänen isänsä poismenoa. Hän on kieltäytynyt allekirjoittamasta isänsä kuolintodistusta, minkä seurauksena hänellä ei ole myöskään isänsä mittavaa omaisuutta hallinnassaan. Jollain tavalla hän on pyrkinyt torjumaan kokonaan tämän kipeän muiston, sillä Lara toimii Lontoossa mitättömänä pyörälähettinä. Kollegat aliarvioivat Laraa hänen ulkonäkönsä ja sukupuolensa perusteella. He järjestävät erittäin viihdyttävän metsästyshenkisen pyöräilykisan kaupungin keskustassa, jossa Lara toimii kettuna jonka muut lähetit yrittävät saada kiinni. Tässä loistavassa toimintakohtauksessa katsoja imaistaan elokuvan syövereihin ja näytetään, että Lara kykenee vastaamaan miesten asettamaan fyysiseen haasteeseen ja ellei fysiikka riitä, hän on neuvokkuudessa ja kekseliäisyydessä täysin omalla tasollaan.

Lopulta kun Lara saadaan taivuteltua allekirjoittamaan isänsä kuolintodistus, hän saa isänsä lakimieheltä Richardin Laraa varten jättämän japanilaisen Karakuri-älypelin. Tämä käynnistää kutkuttavan jännittävän ja vauhdikkaan aarrejahdin, joka vie Laran kulkemaan isänsä jalanjälkiä kohti Yamatain saarta ja Himiko-noidan hautaa pyrkimyksenään selvittää mitä hänen isälleen oikein tapahtui. Matkan varrella tapaamme Nick Frostin hillittömän hauskan ja flirttailevan panttilainaamon omistajan, joka on vaimonsa painavan tossun alla. Törmäämme kiinalaiseen salakuljettajaan Lu Reniin ja tapaamme Walton Gogginsin näyttelemän palkkasoturi Mathias Vogelin. Kapuloita rattaisiin laittaa myös Trinity, joka on muinainen sotilaallinen järjestö, joka metsästää harvinaisia artifakteja omiin itsekkäisiin aikeisiinsa.

Näiden uusien Tomb Raider pelien henki on vangittu niin loistavasti, että minä oikeasti herkistyin elokuvan aikana kyyneliin. Useimmat toimintakohtaukset olivat juurikin peleistä tuttuja ja läsnä oli ikonisia ansoja, minkä ohella jalan tapahtuva takaa-ajo kalastajasatamassa toi mieleen Sleeping Dogsin. Istahdin teatterin tuolille lievästi stressaantuneena ja omissa ajatuksissani, mutta siitä huolimatta elokuva kykeni kaappaamaan minut mukaansa ja vangitsemaan mielenkiintoni siten, että kaikki muu oli merkityksetöntä. Menetin täydellisesti ajantajuni ja toivoin, ettei Tomb Raider loppuisi koskaan. Tämä oli harvinainen fanikokemus, mitä edesautti että elokuvan rakennuspalikat ovat täydellisesti kohdallaan. Läsnä on sopiva määrä keveyttä, mutta komedia on marginaalissa ja se ei nakerra jännitystä. Draamasta ei tehdä elämää suurempaa ja sitä ei ole yritetty kirjoittaa lisää, vaan pitäydytään siinä mitä on käytössä ja tehdään paras mahdollinen lopputulos käytettävissä olevalla materiaalilla. Kaikkia elokuvan osasia leimaa kurinalaisuus ja itsehillintä.

Elokuvan mahdollisen jatko-osan taso pelottaa jo valmiiksi haisten pommilta kun siihen ei taida olla enää materiaalia, sekä miten välttää toistoa ja mistä tuodaan jotain uutta konseptiin mukaan. Mutta onneksi siitä ei tässä vaiheessa tarvitse välittää ja se ei ole minun ongelmani ratkaistavaksi. Tomb Raider on huikein toimintaseikkailu sitten Force Awakensin. Jos tuo Star Wars-elokuva unohdetaan, niin en tiedä kuinka kauas pitäisi peruuttaa. Kyseessä on heittämällä paras videopeliin perustuva elokuva, mikä on sanomattakin selvää kun muistaa sen genren edustajien surullisen tason. Vikanderin suorituksesta tuli virstanpylväs, johon kaikkia hänen jälkeensä tulevia Crofteja tullaan vertaamaan formaatista huolimatta.

★★★

IMDb | Vanhoja arvosteluja

Kommentit