Ingrid Goes West (2017)



ingrid goes west kansi

Genre: Komedia / Draama
Ohjaus: Matt Spicer
Käsikirjoitus: Spicer & David Branson Smith
Päätähdet: Aubrey Plaza, Elizabeth Olsen, O'Shea Jackson jr. ja myös pienessä sivuroolissa Guardians of the Galaxyn Pom Klementieff
Kesto: 98 min.

"Where's my phone?"

Ingrid Goes West on kotimaisen Onnenonkijan tapahtumiltaan traagisempi ja tummasävyisempi Ameriikan serkku. Ingrid Thorburn (Plaza) on yksinäinen ja hieman heikon todellisuudentajun omaava nuori nainen, joka roikkuu pakkomielteisesti puhelimellaan Instagramissa, josta on tullut hänen ainoa rakkautensa ja sosiaalisen kanssakäymisensä lähde, sekä olemassaolonsa mittari. Etäämmältä katsottuna Ingrid on psykopaattisia piirteitä omaava nettistalkkeri, joka etsii Instasta täydellistä elämää viettäviä naisia, joiden sydänystäviksi hän yrittää maanisesti luikerrella. Tyttörukka ei osaa erottaa nettiminän ja yksityisen minän eroa, tai tyhjiä kohteliaisuuksia, vaan hän ottaa kirjaimellisesti kaiken sosiaalisen median kirjoittelun. Edellinen "ystävyyssuhde" vei Ingridin lepokotiin ja jätti hänen elämäänsä aukon. Tämän aukon hän paikkaa lifestyle-lehdestä löytämällään Taylor Sloanella (Olsen), joka on Instagramin nousevia tähtiä ja josta tulee Ingridin uusi "sydänystävä". Kun ruoka-aiheisen julkaisun Instagramiin lähettänyt Taylor vastaa turhan tuttavalliseen sävyyn Ingridin jättämään kommenttiin, että tsekkaa se ja se paikka seuraavan kerran kun olet Losissa, Ingrid näkee sen kutsuna ja hyppää koneeseen äitinsä jättämät perintörahat repussaan.


Losissa Ingrid alkaa matkia Taylorin tyyliä ja elämää pyörien samoissa paikoissa kuin uusi, täydellinen ystävänsä. Hänellä on kuitenkin vaikeuksia törmätä tulevaan bestikseensä kaupungilla ja sitäpaitsi... miten ihmeessä hän oikein esittelisi itsensä? Joten Ingrid selvittää missä Taylor majailee ja varastaa tämän rakkaan koiran vain voidakseen palauttaa sen myöhemmin kiitollisen emäntänsä huomaan. Näin Ingrid saa jalkansa väliin Taylorin elämään, eikä hän aio päästää ikinä irti. Hän kiemurtelee itsensä sosiaalisesti turhankin avoimen Taylorin ja tämän poikaystävän illallispöytään ja tuossa illalliseskohtauksessa vallitsee ihan kiehtova asettelu. Kolme aterioijaa istuvat pyöreän pöydän äärellä muodostaen kolmion. Isäntäpari istuu toisissaan lähes kiinni ja rintamasuunta avoimena toisiaan kohti, mutta puolittaisena Ingridiä kohti. Ingrid taas istuu heistä selvästi erillään kuin tarkkailijana ja näkemästään täysin lumoutuneena. On kuin Taylor ja hänen miehinen miehensä, Ezra (Wyatt Russell), yrittävät todistaa yleisölleen (Ingridille), kuinka mahtavaa heidän elämänsä on. Läsnä on siis sosiaalisen median dynamiikka pienoiskuvassa.


Pian elokuva alkaa asettua perinteiseen genre-muotoon ottaen mallia muista pakkomielteisyyttä käsittelevistä elokuvista ja ehkäpä myös romanttisista komedioista. Eli Ingrid jatkaa Tayloristä kiinni pitämistä kaikin voimin, ja kaksikko jakaa useita ihmisiä lähentäviä kokemuksia, mutta jossain vaiheessa salattu totuus tulee paljastumaan. Tuon jälkeen on isossa kuvassa periaatteessa kaksi tarinallista mahdollisuutta; anteeksianto tai teiden eriäminen. Elokuvan erittäin koskettava loppu kätkee kuitenkin lopputulemastaan huolimatta potentiaalisesti sisäänsä uuden painajaisen, joka tietyssä mielessä kyseenalaistaa rakkaan päähahmomme tarinallisen kehityksen.

Muita merkittäviä soppaa sekoittamassa olevia hahmoja ovat Ingridin vuokraisäntä Dan Pinto, sekä Taylorin hullu ja huumeisiin menevä tuhlaajapoika Nicky (Billy Magnussen). Tämä Brett Easton Ellisin romaaneista karannut alfayksilö omaa syvän yhteyden ja paljon vaikutusvaltaa Tayloriin, mikä aiheuttaa mustasukkaisuutta jo poikaystävä-Ezrassa Ingridistä puhumattakaan. Ingridin vuokraisäntä Dan taasen on kovikselta näyttävä, mutta herkkä ja nallekarhumainen elokuvakäsikirjoittaja, jolla on hieman kummallinen pakkomielle Batmaniin ja erityisesti elokuvaan Batman Forever. Vuokraisäntää näyttelee O'Shea Jackson junior ja kyseessä on hänen elokuvauransa toinen rooli. Ensimmäinenhän oli Straight Outta Comptonissa, jossa O'Shea näytteli isäänsä Ice Cubea. Jos sen nähtyään vielä joku ajattelee, että rooli oli saavutettu suhteilla, niin tästä voi katsoa seuraavan näytteen. Vaikka roolihahmo on sinällään yksinkertainen, niin O'Shean näyttelijäsuoritus voisi tuskin olla parempi. O'Shean vastakohtia vilisevä Dan on erittäin pidettävä ja suloinen hahmo, joka on salaa lätkässä Ingridiin. Nainen on kuitenkin liian paneutunut Tayloriin huomatakseen ihmisiä kohtaan yliluottavaisen ja haavoittuvaisen Danin lähes olemattoman ujoja lähestymisyrityksiä ja kohtelee nuorta miestä miten sattuu.


Elokuvan tähti on kuitenkin matalaenerginen Aubrey Plaza, jolle Ingridin roolihahmo on kuin mittatilaustyönä luotu. Tähän saakka näkemissäni elokuvissa Plaza on näytellyt yleensä aina narttumaista ja rivoa hahmoa, joka halveksii ihmisiä ja yhteiskuntaa. Mutta näyttelipä hän mitä tahansa, hänessä on aina läsnä myös enemmän tai vähemmän outoutta ja tietynlaista pinnan alle piilotettua salaista herkkyyttä. Nyt nämä kaksi jälkimmäistä, vähemmälle päivänvalolle jäänyttä ominaisuutta ruuvataan täysille ja hänen hahmojensa tavallinen halveksunta yhteiskuntaa kohtaan käännetään tavallaan ylösalaisin. Ingridin hahmo on läsnä jokaisen kohtauksen keskiössä ja leffa on rakennettu käytännössä katsoen täysin hänen varaansa. Kaikki koetaan Ingridin silmien läpi ja hahmo onnistuu tuntumaan enemmänkin sympaattiselta ja väärinymmärretyltä kuin pakkomielteiseltä ja vaaralliselta hullulta. Kun Ingrid potee yksinäisyyttään ja kyseenalaistaa olemassaolonsa miellyttävyyden sitä oikeasti toivoo, että hahmon voisi juuri sinä hetkenä sulkea syleilyynsä.

Myös Elizabeth Olsen tuo oman ainutlaatuisen panoksensa Tayloriin, jonka tyhjässä pahvimaailmassa kaikki on aina parasta. Hahmo on erittäin pinnallinen ja huomionhakuinen. Hän on kadottanut identiteettinsä kamppaillessaan ihmisten suosiosta ja imeytynyt maailmaan, missä kaikki asiat kadottavat merkityksensä ja aitoutensa. Omalla tavallaan hänelläkin Ingridin tapaan muodostunut vääristynyt käsitys todellisuudesta. Lisäksi Taylor ei täysin ymmärrä olevansa seurattu esikuva ja että hänen luomallaan illuusiolla aina aurinkoisesta ja nimekkäiden brändien täyttämästä unelmaelämästä voi olla käytännön vaikutuksia hänen lukemattomien seuraajiensa elämään. Olsen sädehtii hänelle ominaista inhimillistä lämpöä ja lähestyttävyyttä, jonka ansiosta Taylor ei vaikuta selkäänpuukottavalta ja tyhjäpäiseltä huomiontavoittelijalta, joka on valmis tekemään mitä tahansa huumaavien tykkäysten eteen. Eli kuten Ingridinkin tapauksessa, käsikirjoitus näyttää naisen hyvät ja puolet puolet, joista humaanin näyttelijäntyön ansiosta muodostuu ainakin komedialle monimutkaisia ihmisiä, jotka eivät ole millään lailla luokiteltavissa hyviksi tai pahiksiksi... Nickyä lukuunottamatta.

Ingrid Goes West on hauska komediaelokuva, joka saa naurujen lomassa miettimään omaa somekäyttäytymistään ja elämää yleensä. Sosiaalisessa mediassa luomme itsestämme enemmän tai vähemmän falskeja persoonallisuuksia ja jaamme yleensä vain elämämme aurinkoisen puolen ystävien, tuttujen, tuntemattomien ja puolituntemattomien kanssa. Me luomme itsestämme ja elämästämme epätodellisen version kasvattaaksemme omaa arvokkuudentuntoamme. Minusta se ei juurikaan eroa Ingridistä, joka yrittää piilottaa Taylorilta todellisen minänsä valehdellen, esittäen ja teeskennellen minkä ehtii. Mutta Ingrid tekee sen oikeassa elämässä, jolloin se muuttuukin yhtäkkiä paheksuttavaksi, oudoksi ja törkeäksi käytökseksi. Ja se on mielenkiintoinen ajatus.

★★★

IMDb | Vanhoja arvosteluja

Kommentit