Kirjoittanut
Leffatuomari
- Hae linkki
- Sähköposti
- Muut sovellukset
Ilmat on lämmenneet ja aurinko paistaa, joten blogi palaa säästöliekillä. Tämä formaatti on täydellinen siihen kun ei ole aikaa istua alas kuin silloin tällöin ja vähän kerrallaan. Samalla voin esitellä millaisia elokuvia sitä tulee "vapaa-ajalla" katsottua. Tämä ei ole mikään top-10 lista, vaan koitan kasata tähän kuukauden aikana minua miellyttäneitä elokuvia oli niitä sitten enemmän tai vähemmän. Kesän aikana varmaankin muutamasta ensi-iltaelokuvasta tulee arvostelua, mutta en halua enää nimetä nimiä. Se antaa vapauden jättää tekemättä jotain, mikäli minulla ei oikein ole siihen aikaa juuri silloin. Tyhmää, mutta välttämätöntä.
10.
En tiedä edes miksi kirjoitan juonikuvausta, koska sillä ei ole periaatteessa mitään merkitystä. Kaksi Malickin täydellisesti hallitsemaa palasta shakkilaudalla, Ben Affleck ja Olga Kurylenko, "näyttelevät" amerikkalaista miestä ja ranskalaista yksinhuoltajanaista, jotka rakastuvat toisiinsa huumaavalla tavalla Ranskassa. Kameran ja heidän kehojensa liike on lyyrisen herkkää ja kaunista, tunnelma suorastaan toismaailmallinen. Rakkaus ei muutu tuosta kauniimmaksi tai suuremmaksi ja harvoin sitä on yhtä hienolla tavalla elokuvissa kuvattu. Pian uunituore pariskunta ja tytär muuttavat/palaavat miehen kotikonnuille hiljaiseen pikkukaupunkiin Oklahomassa. Rakkauden ensihuuman vaihtuessa pikkuhiljaa tavalliseen arkeen kehonkieli alkaa muuttua ja täydellisyys alkaa murtua. Parin välille alkaa muodostua etäisyyttä ja he vieraantuvat toisistaan pikkuhiljaa. Kurylenkon esittämällä kosmopoliittimaisella ranskalaisnaisella on vaikeuksia asettua vieraaseen maahan ja kauas isojen kaupunkien kuhinasta. Affleckin hahmo on työnsä vuoksi paljon poissa kotoa, eikä hän myöskään harrasta tunteista puhumista. Tilanne näyttää vain pahenevan kun Affleckin esittämä mies tapaa Rachel McAdamsin näyttelemän entisen rakkautensa ja kipinöitä sinkoilee. Oman mausteensa tarinaan tuo vielä Javier Bardemin esittämä paikallinen pappi Quintana, joka tuskailee uskonasioiden parissa yrittäen samalla suorittaa työvelvollisuuksian tukien tukea tarvitsevia.
9.
8.
Kyseessä on melko klassinen variaatio eräänlaisesta trilleri/kauhu -genren tyypistä, joita edustavat vaikkapa elokuvat It Comes at Night ja Blair Witch Project. Nainen vuokraa Walesin maaseudulta vanhan kartanon ja palkkaa karskin, hullunoloisen miespuolisen okkultistin suorittamaan jonkinlaista yliluonnollista rituaalia. Rituaalin suorittaminen voi miehen mukaan viedä jopa kuukausia ja se tulee viemään naisen henkisesti sekä fyysisesti äärirajoille. Naisen on toteltava miehen käskyjä kyseenalaistamatta mitään ja kun rituaali aloitetaan kumpikaan ei voi poistua talosta ennen sen loppuunsaattamista. Elokuvan alussa katsoja ei tiedä mistään mitään ja pikkuhiljaa meidät tutustutetaan hahmoihin, heidän motivaatioihinsa ja siihen mitä on meneillään. Tämä tapahtuu niin hitaasti ja kärsivällisesti, että katsojan on pakko alkaa kehitellä omia teorioitaan kaikesta. Katsoja ei voi olla oikein missään vaiheessa varma kummankaan hahmon tarkoitusperistä, sillä molemmat tuntuvat syöttävän toisilleen pelkkiä puolitotuuksia. Eritoten elokuvan miestä on mahdoton lokeroida ennen elokuvan sävähdyttävää lopetusta.
7.
Lentävä kalakukko on rillumarei-elokuva, jossa Helsingistä Kuopioon matkustavaan junaan on pesiytynyt poliisin etsimä rosvokopla. Junaa asuttaa värikäs joukko "tavallista kansaa" ja tunnelma vaunuissa on erittäin leppoisa. Siitä pitää huolen junan konduktöörinä hääräävä lunki savolainen, Samuli Saastamoinen (Pakarinen), joka tarvittaessa keventää tunnelmaa vitsein ja lauluin, joihin matkustajat innokkaasti heittäytyvät mukaan. Tässä elokuvassa Pekka ja Pätkä näyttelevät ensimmäistä kertaa samassa elokuvassa. Nimittäin Masa Niemi näyttelee koplan jäseltä nimeltään Läski-Leevi, jonka silmä alkaa nykiä kun hän on hermostunut, mikä tietenkin aiheuttaa kommelluksia kun hän vaikuttaa iskevän välillä silmäänsä mm. naisväen suuntaan. Siiri Angerkoski näyttelee mustalaisnaista nimeltä Jenni ja Armas Jokio hänen miestään Aleksia, joten komedian olleessa kyseessä stereotypiat pääsevät etualalle. Tietysti kun kyse studioajan elokuvasta, niin myös rakkaus puhkeaa kukkaan Kullervo Kalskeen näyttelemän tukkijätkän, sekä rikolliskoplaan kuuluvan kauniin Mollyn (Heljo) välillä.
Juonta tässä 66 minuuttia kestävässä laulujen täyttämässä elokuvassa ei ole nimeksikään, mutta se ei haittaa ollenkaan. Elokuvan iloisuus ja kepeys, menneiden aikojen nostalgia, hauskat hahmot, ikoniset näyttelijät ja mukaansatempaavat renkutukset vievät katsojan sydämen mukanaan.
6.
Samana vuonna julkaistun Bruce McLaren dokumentin tavoin myös tämä sir Frank Williamsista ja hänen perinnöstään kertova 109 minuuttinen on täyttä rautaa alusta loppuun. Tämä on jännittävä ja koskettava tarina siitä miten yksi hullun lailla asialleen omistautunut työläismies onnistui jotenkin toteuttamaan unelmansa ja perustamaan nimeään kantavan F1-tallin. Miten tuo tallia johtanut ja alkuvuosina itsekin sen autoa ajanut mies oli koukussa vauhtiin ja tunnettiin nopeana mutta virhealttiina kuljettajana, koska hän halusi jatkuvasti mennä kovempaa ja testata rajojaan niiden ylittämiseen saakka. Lopulta tuo rahaton ja vuosia sarjan pohjamudissa rypenyt talli nousi komeetan lailla huumoritallista mestariksi. Onnen vuosia kesti jonkin aikaa kunnes eräiden harjoitusten päätteeksi Ranskassa vuonna 1986 Williamsilla oli tulipalokiire lentokentälle, koska hänen oli määrä juosta seuraavana päivänä Lontoossa järjestetyssä juoksutapahtumassa. Williams menetti Ford Sierran hallinnan ranskalaisella pikkutiellä. Häneltä murtui selkäranka ja näin kuntoiluhullu mies joutui neliraajahalvaantuneena pyörätuoliin.
Näiden lisäksi elokuva raottaa myös Williamsin perhe-elämän verhoa, joka on ollut erottamattomalla tavalla yhteydessä tallin tarinan kanssa. Ääneen pääsee erityisesti Frankin tytär Claire Williams, joka jakaa ajatuksia isästään, perheestään, lapsuudestaan sekä ensimmäisenä naistallipäällikkönä toimimisesta F1-sarjassa. Luonnollisesti ääneen pääsevät myös monet Williamsin kanssa työskennelleet henkilöt kuten Sir Patrick Head, Nigel Mansell ja Jackie Stewart.
Dokumentti on moottoriurheilua vähänkään seuraaville suoranainen nautinto, mutta mielestäni kyseessä on universaalisti kiinnostava tarina. Ytimessä on kuitenkin ihmislähtöinen ja inspiroiva tarina unelmiensa saavuttamisesta ja kunnianhimosta, mutta myös niiden unelmien eteen vaadituista suurista uhrauksista, mikä antaa tarinalle jopa traagisia sivujuonteita.
5.
Kyseessä taisi olla viimeinen elokuva, jolle Roger Ebert antoi täydet neljä tähteä. Tämä ihan vain mainintana, sillä mielestäni elokuvalla on hieman nuivahko arvosana. On jopa hämmentävää miten Schwimmerillä on vyöllään vain kaksi ohjattua elokuvaa, sillä hänen debyyttinsä valkokangaselokuvien maailmassa oli vuoden 2007 kelpo komedia Run Fatboy Run aikana, jolloin Simon Pegg oli vielä hauska. Toisaalta jos olisin itse näytellyt yhtä pääosaa Frendeissä, niin minusta ei olisi kuulunut sarjan loppumisen jälkeen yhtään mitään. Elelisin jossain omalla saarellani. Että ehkäpä Schwimmer on vain kokeillut löytyisikö luontaista lahjakkuutta ja paloa kameran taakse. Ainakin aihevalinnat ovat olleet mielenkiintoisia ja ainakin Trust oli ihan selkeästi etenevä kokonaisuus, joka ehkä tyytyi jättämään tarinankerronnan paljolti näyttelijöiden ja käsikirjoituksen harteille. Vaikea muistella asiaa näin jälkeenpäin ja kotona usein tulee katseltua elokuvia enemmän viihteellä. Joskin suurin rikos on edelleen se, ettei niitä tule analysoitua tai mietittyä jälkeenpäin.
4.
Viimeiseen ratkaisuun palatakseni elokuva on näytelty teatterinomaisesti. Tässä tapauksessa se tarkoittaa yksinkertaisia lavasteita, jotka eivät juurikaan vaihdu. Lisäksi elokuvaa kuvattiin pitkiä kohtauksia kerrallaan, joista pisimmät käsittivät jopa 20 käsikirjoitussivua. Peukalosääntönä on, että yksi sivu käsikirjoitusta vastaa yhtä minuuttia elokuvaa. Näyttelijät myös pysyivät rooliasuissaan läpi päivän ja elokuva koostuu oikeastaan täysin rikkaiden hahmojen välisestä kanssakäymisestä. Näyttelijänsuoritukset ovat loistavia ja ohjaus onnistuu saattamaan meidät nopeasti oikeaan tunnelmaan. Kun roolihahmot astuvat pöydän ääreen, kamerat seuraavat keskustelua äärimmäisen luonnollisesti ja huomaamattomalla virtuositeetilla, aivan kuin sitä olisi itse istunut pöydän ääressä. Kyseessä lienee toviin paras näkemäni näyttelijäseurue elokuvassa.
3.
Televisiosarja Westworld perustuu juuri tähän Tappokoneeksi suomennettuun elokuvaan ja kun olin väkisinkin törmännyt televisiosarjan ympärillä vellovaan keskustelunrippeisiin, niin tiesin mistä juonen puolesta on kysymys. Iso yhtiö on kehittänyt mahdollisuuden viettää lomaa "teemapuistoissa", joita asuttavat robotit. Elokuvassa on kolme teemapuistoa: Westworld, Roman World ja Medieval World. Näistä ensimmäinen siis on vanha lännenkaupunki ympäröivine aavikkoineen, keskimmäinen on periaatteessa valtava roomalainen kylpylä ja kolmas on keskiaikainen linna. Nämä edistyneet ja älykkäät robotit täyttävät maailmoissa omia tehtäviään ja ohjelmiaan luoden täydellisen illuusion astumisesta kokonaan toiseen maailmaan ja toiselle aikakaudelle. Kaikki mahdollinen on otettu huomioon. Elokuvan ensimmäinen puolisko onkin fantasiantäytteistä komediaa. Kaksi kaupunkilaista, keltanokka ja toisen kerran kävijä, astelevat lännenmaailmaan. Kokeneempi kaveri elää Clint Eastwood -fantasiaansa kaikella mahdollisella itsevarmuudella ja yhdessä kohtauksessa hän näyttää sikaria sytyttäessään täysin Blondielta. Keltanokka on taas vähän kuin lapsi karkkikaupassa ja nämä kaksi vastakohtaa luovat vastustamattoman charmin, joiden kanssa yleisön on helppo elää tässä fantasiassa mukana ja antaa oman mielikuvituksensa laukata miettien mitä itse tekisi ja vähänkö tälläinen mahdollisuus olisi siistiä. Leffan aikana näemme myös välähdyksiä keskiaikamaailmasta, jossa keski-ikäinen, pömppömahainen ja kaljuuntunut kaupparatsu lämmittelee salasuhdetta linnan kuningattaren kanssa. Miehen siirappisissa casanovantaidoissa on todentotta parantamisen varaa, mutta robottien on tarkoitus palvella asiakkaiden kaikkia mahdollisia oikkuja ja mielihaluja. Mutta kuten näissä tieteisfantasioissa aina käy, alati kehittyvä tekoäly murtautuu lopulta vapaaksi ihmisen hallinnasta.
En voi kylliksi suositella tätä elokuvaa, josta on tehty myös Futureworld niminen jatko-osa. Tappokoneen idea on suorastaan rikollisen herkullinen ja näin vahvasti ympäristöön, sekä poikkeavaan lavastukseen nojaavaksi elokuvaksi sen lavastuksen, sekä tuotannon suhteen on tehty käsittämättömän mallikasta työtä. Pahiksena häärii lännenelokuvien myötä ikoniksi noussut mulipää Yul Brunner, jonka roolisuorituksissa on aina läsnä tietynlaista arvoituksellisuutta, mikä tekee hänestä täydellisen kapinoivan robottipyssysankarin. Tappokone aiheuttaa lukuisia mielleyhtymiä erinäisiin ikonisiin elokuviin alkaen Terminaattorista ja Dollari-trilogiasta aina vaikkapa Jurassic Parkiin ja Total Recalliin saakka.
2.
Elokuvan alkuperäinen nimi on (M)uchenik mikä on venäjänkielinen sanaleikki, jossa yhdistyvät sanat marttyyri, sekä oppilas. Elokuvan kesto on kaksi tuntia ja sitä olisi voinut katsella pidempäänkin. Se on jopa uskomattoman hauska antaen samalla ajattelemisen aihetta. Leffa perustuu saksalaisen bon Mayenburgin näytelmään ja elokuva toi Cannesin elokuvajuhlilla ohjaajalleen palkinnon, sekä leffa itse oli ehdolla Un Certain Regard -kategoriassa.
1.
10.
To the Wonder (2012)
imdb
Draama / Romanssi
Ohjaus & käsikirjoitus: Terrence Malick
Päätähdet: Ben Affleck, Olga Kurylenko, Rachel McAdams, Javier Bardem
“Life's a dream. In dream you can't make mistakes. In dream you can be whatever you want.”
Terrence Malick on tehnyt viimeiset seitsemisen vuotta periaatteessa samaa elokuvaa kerta toisensa jälkeen, joista To the Wonder oli ensimmäinen. Tai oikeastaan jo The Tree of Life edusti tätä samaa pirstaleisen unimaista ja lennokkaan runomaista tyyliä, jossa tarinankerronta tapahtuu puhtaasti kameralla, leikkauksilla, musiikilla ja kertojanäänellä, jotka liittävät pirstaleiset kohtaukset kauniiksi mosaiikiksi. Tunnustan tosin, etten hirveästi Tree of Lifesta enää muista kun katsoin sen vain kertaalleen seitsemisen vuotta sitten, mutta muistan olleeni haltioitunut ja elokuva oli top-5 listallani kyseisen vuoden osalta. Tree of Lifen jälkeen tuli To the Wonder, sitten Knight of Cups ja viimeisimpänä Song to Song. Malickin kerrottiin kuvanneen näissä kolmessa viimeisessä elokuvassa valtavasti kuvamateriaalia, joista suurimman osan vailla mitään konkreettista käsikirjoitusta. Kaikki nämä elokuvat vaativat katsojaa uppoutumaan niiden maailmaan estoitta ja täydellä tarkkavaisuudella, sillä ne tarjoavat henkisen matkan. Jos haluat, että elokuvat selittävät kaiken aukottomasti, tai ovat ylipäänsä edes selitettävissä, ja omaavat perinteisessä mielessä juonen, niin nämä Malickin myöhäiselokuvat eivät ainakaan ole sinua varten. Sen verran toki täytyy tunnustaa, etten itsekään enää mahdottomasti Song to Songille syttynyt. Siitä huolimatta tartuin vielä tähän välistä jääneeseen Malick-elokuvaan ja huomasin pitäväni siitä, vaikka katsoin periaatteessa ainakin kolmatta kertaa samaa elokuvaa. Mutta toisaalta eikös asia ole nykyaikana pitkälti niin, että kaikki elokuvat on jo nähty ja tehty lukemattomia kertoja. Ne vain naamioidaan eri ulkoasuun, yksityiskohtia vaihdellaan ja tyylit muuttuvat. Muistan lukeneeni arvostelun Song to Songista, jossa Malickia kuvailtiin keisariksi ilman vaatteita ja mielestäni se on ihan sopiva ilmaisu. Hän ei selvästikään peittele tarkoitusperiään, vaan hän on lumoutunut juuri tämän tyyppisestä elokuvasta ja hän omaa kenties vision, jota hän yrittää metsästää ja saavuttaa täydellisyyden.imdb
Ohjaus & käsikirjoitus: Terrence Malick
Päätähdet: Ben Affleck, Olga Kurylenko, Rachel McAdams, Javier Bardem
“Life's a dream. In dream you can't make mistakes. In dream you can be whatever you want.”
En tiedä edes miksi kirjoitan juonikuvausta, koska sillä ei ole periaatteessa mitään merkitystä. Kaksi Malickin täydellisesti hallitsemaa palasta shakkilaudalla, Ben Affleck ja Olga Kurylenko, "näyttelevät" amerikkalaista miestä ja ranskalaista yksinhuoltajanaista, jotka rakastuvat toisiinsa huumaavalla tavalla Ranskassa. Kameran ja heidän kehojensa liike on lyyrisen herkkää ja kaunista, tunnelma suorastaan toismaailmallinen. Rakkaus ei muutu tuosta kauniimmaksi tai suuremmaksi ja harvoin sitä on yhtä hienolla tavalla elokuvissa kuvattu. Pian uunituore pariskunta ja tytär muuttavat/palaavat miehen kotikonnuille hiljaiseen pikkukaupunkiin Oklahomassa. Rakkauden ensihuuman vaihtuessa pikkuhiljaa tavalliseen arkeen kehonkieli alkaa muuttua ja täydellisyys alkaa murtua. Parin välille alkaa muodostua etäisyyttä ja he vieraantuvat toisistaan pikkuhiljaa. Kurylenkon esittämällä kosmopoliittimaisella ranskalaisnaisella on vaikeuksia asettua vieraaseen maahan ja kauas isojen kaupunkien kuhinasta. Affleckin hahmo on työnsä vuoksi paljon poissa kotoa, eikä hän myöskään harrasta tunteista puhumista. Tilanne näyttää vain pahenevan kun Affleckin esittämä mies tapaa Rachel McAdamsin näyttelemän entisen rakkautensa ja kipinöitä sinkoilee. Oman mausteensa tarinaan tuo vielä Javier Bardemin esittämä paikallinen pappi Quintana, joka tuskailee uskonasioiden parissa yrittäen samalla suorittaa työvelvollisuuksian tukien tukea tarvitsevia.
9.
Ohjaus & käsikirjoitus: Ilinca Calugareanu
Olen törmännyt tähän kehuttuun dokkariin ennemminkin, mutta katsoin sen vasta YleTeeman elokuvafestivaalin esittämänä. Kyseessä on romanialaisbrittiläinen yhteistuotanto, joka kertoo amerikkalaisten elokuvien laittomasta maahantuonnista ja jakelusta Ceaucescun ajan suljetussa Romaniassa. Kielletyt VHS-elokuvat salakuljetettiin rajan yli kuin mikäkin huumelasti. Sitten nämä elokuvat piti vielä kääntää romaniaksi, mikä oli vähintäänkin mielenkiintoinen prosessi. Valtion leivissä elokuvien kääntäjänä työskennellyt Irina Nistor päätyi tähän jopiin sattumien kautta motivaationaan rakkaus elokuvia kohtaan ja mahdollisuus nähdä niitä mahdollisimman paljon. Elokuvien kääntäminen hoidettiin yksinkertaisesti ja karkeasti dubbaamalla siten, että Irina vain puhui elokuvan päälle romaniaksi lennossa kunkin hahmon vuorosanat. Eikä hän suorittanut sitä vain kylmällä ja tunteettomalla äänellä, vaan hän pyrki näyttelemään ja eläytymään elokuvan tunnelmaan. Yhden yön aikana hän saattoi muistaakseni kääntää parhaimmillaan jopa 4-5 elokuvaa ja hänestä Romanian tunnetuin ääni, sekä eräänlainen piratoitujen videoiden laadun tae. Kyseessä on niin erikoinen dokumentti, että näinköhän toista vastaavanlaista on tehtykään. Elokuva pyrkii todistamaan, että tämä piratismi-ilmiö vaikutti suoraan kommunismin kaatumiseen Romaniassa ja se esitteleekin monelta kantilta elokuvan voimaa kommunismin alla eläneiden romanialaisten kokemusten kautta.
8.
A Dark Song (2016)
imdb
Draama / Jännitys / Kauhu
Ohjaus & käsikirjoitus: Liam Gavin
Päätähdet: Steve Oram, Catherine Walker
A Dark Song on Liam Gavinin ensimmäinen pitkä elokuva ja olen sanoinkuvaamattoman tyytyväinen, että päätin tutustua siihen. Se on pienen budjetin elokuva, mutta se onnistutaan peittämään niin virheettömästi ja luonnollisesti, ettei sitä tule elokuvan aikana edes huomanneeksi. Näyttelijät eivät ole välttämättä mahdottoman tunnettuja nimiä edes Iso-Britanniassa, mutta he ovat tehneet mittavan uran erinäisissä pienemmissä rooleissa ja tv-sarjoissa, ja he täyttävät roolinsa elokuvassa erittäin hyvin. Tietysti tälläisessä elokuvassa on näyttelijänsuoritusten ohella tärkeää elokuvan käsikirjoitus sekä tunnelma ja näissä kaikissa on onnistuttu. Elokuva käsittelee okkultismia vakuuttavantuntuisesti, tapahtumapaikkana on eristettty kartano ja elokuvan sävellys on poikkeuksellisen hyvä näin pienelle elokuvalle.imdb
Ohjaus & käsikirjoitus: Liam Gavin
Päätähdet: Steve Oram, Catherine Walker
Kyseessä on melko klassinen variaatio eräänlaisesta trilleri/kauhu -genren tyypistä, joita edustavat vaikkapa elokuvat It Comes at Night ja Blair Witch Project. Nainen vuokraa Walesin maaseudulta vanhan kartanon ja palkkaa karskin, hullunoloisen miespuolisen okkultistin suorittamaan jonkinlaista yliluonnollista rituaalia. Rituaalin suorittaminen voi miehen mukaan viedä jopa kuukausia ja se tulee viemään naisen henkisesti sekä fyysisesti äärirajoille. Naisen on toteltava miehen käskyjä kyseenalaistamatta mitään ja kun rituaali aloitetaan kumpikaan ei voi poistua talosta ennen sen loppuunsaattamista. Elokuvan alussa katsoja ei tiedä mistään mitään ja pikkuhiljaa meidät tutustutetaan hahmoihin, heidän motivaatioihinsa ja siihen mitä on meneillään. Tämä tapahtuu niin hitaasti ja kärsivällisesti, että katsojan on pakko alkaa kehitellä omia teorioitaan kaikesta. Katsoja ei voi olla oikein missään vaiheessa varma kummankaan hahmon tarkoitusperistä, sillä molemmat tuntuvat syöttävän toisilleen pelkkiä puolitotuuksia. Eritoten elokuvan miestä on mahdoton lokeroida ennen elokuvan sävähdyttävää lopetusta.
7.
Komedia / Musikaali
Ohjaus: Ville Salminen
Käsikirjoitus: Reino Helismaa
Päätähdet: Esa Pakarinen, Mai-Brit Heljo, Kullervo Kalske, Siiri Angerkoski, Masa Niemi
“Pyörät ne lauloivat: "Kuopijoon käy tie!"”
Tämä oli kallis elokuva katsottavaksi, sillä ostin sen innoittamana Suomen Filmiteollisuuden ja Fennadan täydelliset kokoelmat. Nyt tankkaan kesän kirjoja Suomen elokuvateollisuudesta ja varmaankin ilmojen viiletessä aloittelen katselu-urakkaani. Kolmisensataa elokuvaa, joiden parissa ei ole tarkoitus pitää kiirettä. Vaikka tietysti vähän ahdistaa ajatus, että kaksi päivässä katsomallakin siihen menee lähes puoli vuotta ja samalla pitää pysytellä ajan tasalla modernienkin elokuvien saralla. Tietysti noista kotimaisista olisi mukava edes pari riviä tänne juuri kokemastaan samalla aina turista, mutta näinköhän se on kovin hedelmällistä lukijan tai kirjoittajankaan kannalta. Etenkin kun parhaat niistä elokuvista päätyvät jokatapauksessa tälläiseen listaan sitten aikanaan. Toinen minua kutitellut asia olisi koittaa jonkun elokuvan "analysoimista" kohtaus kohtaukselta ja sekunti sekunnilta. Mutta oma kompetenssi on hyvin rajallinen ja näkemys suppea, sekä tuollainen on valtavan aikaa vievää. Kypsytellään ja katsellaan ilmojen kylmetessä, jos tulisi edes kertaluontoisesti mielenkiinnosta kokeiltua. Suurennuslasin alla olisi varmasti jokin tuttu ja maineikas Hollywood-elokuva, joka olisi riittävän helppo kohde ja mikä tärkeintä myös tunnettu elokuva.Ohjaus: Ville Salminen
Käsikirjoitus: Reino Helismaa
Päätähdet: Esa Pakarinen, Mai-Brit Heljo, Kullervo Kalske, Siiri Angerkoski, Masa Niemi
“Pyörät ne lauloivat: "Kuopijoon käy tie!"”
Lentävä kalakukko on rillumarei-elokuva, jossa Helsingistä Kuopioon matkustavaan junaan on pesiytynyt poliisin etsimä rosvokopla. Junaa asuttaa värikäs joukko "tavallista kansaa" ja tunnelma vaunuissa on erittäin leppoisa. Siitä pitää huolen junan konduktöörinä hääräävä lunki savolainen, Samuli Saastamoinen (Pakarinen), joka tarvittaessa keventää tunnelmaa vitsein ja lauluin, joihin matkustajat innokkaasti heittäytyvät mukaan. Tässä elokuvassa Pekka ja Pätkä näyttelevät ensimmäistä kertaa samassa elokuvassa. Nimittäin Masa Niemi näyttelee koplan jäseltä nimeltään Läski-Leevi, jonka silmä alkaa nykiä kun hän on hermostunut, mikä tietenkin aiheuttaa kommelluksia kun hän vaikuttaa iskevän välillä silmäänsä mm. naisväen suuntaan. Siiri Angerkoski näyttelee mustalaisnaista nimeltä Jenni ja Armas Jokio hänen miestään Aleksia, joten komedian olleessa kyseessä stereotypiat pääsevät etualalle. Tietysti kun kyse studioajan elokuvasta, niin myös rakkaus puhkeaa kukkaan Kullervo Kalskeen näyttelemän tukkijätkän, sekä rikolliskoplaan kuuluvan kauniin Mollyn (Heljo) välillä.
Juonta tässä 66 minuuttia kestävässä laulujen täyttämässä elokuvassa ei ole nimeksikään, mutta se ei haittaa ollenkaan. Elokuvan iloisuus ja kepeys, menneiden aikojen nostalgia, hauskat hahmot, ikoniset näyttelijät ja mukaansatempaavat renkutukset vievät katsojan sydämen mukanaan.
6.
Samana vuonna julkaistun Bruce McLaren dokumentin tavoin myös tämä sir Frank Williamsista ja hänen perinnöstään kertova 109 minuuttinen on täyttä rautaa alusta loppuun. Tämä on jännittävä ja koskettava tarina siitä miten yksi hullun lailla asialleen omistautunut työläismies onnistui jotenkin toteuttamaan unelmansa ja perustamaan nimeään kantavan F1-tallin. Miten tuo tallia johtanut ja alkuvuosina itsekin sen autoa ajanut mies oli koukussa vauhtiin ja tunnettiin nopeana mutta virhealttiina kuljettajana, koska hän halusi jatkuvasti mennä kovempaa ja testata rajojaan niiden ylittämiseen saakka. Lopulta tuo rahaton ja vuosia sarjan pohjamudissa rypenyt talli nousi komeetan lailla huumoritallista mestariksi. Onnen vuosia kesti jonkin aikaa kunnes eräiden harjoitusten päätteeksi Ranskassa vuonna 1986 Williamsilla oli tulipalokiire lentokentälle, koska hänen oli määrä juosta seuraavana päivänä Lontoossa järjestetyssä juoksutapahtumassa. Williams menetti Ford Sierran hallinnan ranskalaisella pikkutiellä. Häneltä murtui selkäranka ja näin kuntoiluhullu mies joutui neliraajahalvaantuneena pyörätuoliin.
Näiden lisäksi elokuva raottaa myös Williamsin perhe-elämän verhoa, joka on ollut erottamattomalla tavalla yhteydessä tallin tarinan kanssa. Ääneen pääsee erityisesti Frankin tytär Claire Williams, joka jakaa ajatuksia isästään, perheestään, lapsuudestaan sekä ensimmäisenä naistallipäällikkönä toimimisesta F1-sarjassa. Luonnollisesti ääneen pääsevät myös monet Williamsin kanssa työskennelleet henkilöt kuten Sir Patrick Head, Nigel Mansell ja Jackie Stewart.
Dokumentti on moottoriurheilua vähänkään seuraaville suoranainen nautinto, mutta mielestäni kyseessä on universaalisti kiinnostava tarina. Ytimessä on kuitenkin ihmislähtöinen ja inspiroiva tarina unelmiensa saavuttamisesta ja kunnianhimosta, mutta myös niiden unelmien eteen vaadituista suurista uhrauksista, mikä antaa tarinalle jopa traagisia sivujuonteita.
5.
Rikos / Draama
Ohjaus: David Schwimmer
Käsikirjoitus: Andy Bellin & Robert Festinger
Päätähdet: Clive Owen, Catherine Keener, Liana Liberato, Jason Clarke
Tälläisiä elokuvia olisi odottanut näkevänsä tässä vaiheessa maailmanmenoa jo enemmänkin, mutta eipä niitä ole silmiini osunut juuri ollenkaan. Annie on rakastavan perheen 14-vuotias iloinen teini, joka ikätoveriensa tavoin viettää suurimman osan ajastaan teknologian parissa pitäen yhteyttä kavereihinsa ja tavaten uusia nettituttavia. Chattisovellusten kautta hän tutustuu ja ihastuu 14-vuotiaaseen ikätoveriinsa, joka asuu toisella puolen maata. Nettirakastavaiset syventävät yhteydenpitoaan ja lähettelevät toisilleen kuvia kunnes Annielle alkaa hiljalleen selvitä, ettei hänen ihastuksensa olekaan ihan mikään 14-vuotias viaton poika. Tytön vanhemmat luonnollisesti järkyttyvät valtavasti saadessaan asioiden tolan viimein selville ja erityisesti Clive Owenin mainiosti näyttelemällä tytön isällä on valtavia vaikeuksia käsitellä tapahtunutta. Mutta suurimpaa vahinkoa kärsii tietenkin Annie, jonka viattomuus katoaa tuosta vain. Liana Liberaton suoritus Anniena on pysäyttävää katsottavaa. Esimerkiksi tuo uhriksi joutuminen nousee määrittämään häntä ihmisenä muiden silmissä. Isänsä ei voi katsoa tyttöä ajattelematta vapaana olevaa rikollista ja ottamatta kierroksia, mikä tietysti vastaavasti ahdistaa tyttöä entistä enemmän. Koulukaverit arvelevat julmasti, että tyttö kerjäsi sitä jne.Ohjaus: David Schwimmer
Käsikirjoitus: Andy Bellin & Robert Festinger
Päätähdet: Clive Owen, Catherine Keener, Liana Liberato, Jason Clarke
Kyseessä taisi olla viimeinen elokuva, jolle Roger Ebert antoi täydet neljä tähteä. Tämä ihan vain mainintana, sillä mielestäni elokuvalla on hieman nuivahko arvosana. On jopa hämmentävää miten Schwimmerillä on vyöllään vain kaksi ohjattua elokuvaa, sillä hänen debyyttinsä valkokangaselokuvien maailmassa oli vuoden 2007 kelpo komedia Run Fatboy Run aikana, jolloin Simon Pegg oli vielä hauska. Toisaalta jos olisin itse näytellyt yhtä pääosaa Frendeissä, niin minusta ei olisi kuulunut sarjan loppumisen jälkeen yhtään mitään. Elelisin jossain omalla saarellani. Että ehkäpä Schwimmer on vain kokeillut löytyisikö luontaista lahjakkuutta ja paloa kameran taakse. Ainakin aihevalinnat ovat olleet mielenkiintoisia ja ainakin Trust oli ihan selkeästi etenevä kokonaisuus, joka ehkä tyytyi jättämään tarinankerronnan paljolti näyttelijöiden ja käsikirjoituksen harteille. Vaikea muistella asiaa näin jälkeenpäin ja kotona usein tulee katseltua elokuvia enemmän viihteellä. Joskin suurin rikos on edelleen se, ettei niitä tule analysoitua tai mietittyä jälkeenpäin.
4.
Lopullinen ratkaisu (2001)
imdb
Historia / Draama
Ohjaus: Frank Pierson
Käsikirjoitus: Loring Mandel
Päätähdet: Kenneth Branagh, Stanley Tucci, Colin Firth
“This meeting is not taking place. You will take no calls for anyone at this meeting. Unless the Führer calls. And he won't.”
Lopullinen ratkaisu lienee yksi parhaista tv-elokuvista, joita olen koskaan nähnyt. Mutta onko se nyt mikään ihme, kun kyseessä on sentään BBC:n ja HBO:n yhteistuotanto. 20. tammikuuta 1942 järjestettiin lähellä Berliiniä salainen Wannseen konferenssi, jossa oli määrä kehitellä viimeinen ratkaisu juutalaiskysymykseen. Elokuvan lähteenä on käytetty Adolf Eichmannilta oikeudenkäynnissä saatuja tietoja, sekä kokouksesta jäänyttä yhden sivun dokumenttia, joka yleisluonteisesti summasi kokouksen kulun. Tätä dokumenttia ei olisi pitänyt olla olemassa, koska kaikki kokoukseen liittyvät asiakirjat oli määrä tuhota. Kokouksen koolle kutsujana toimi yksi SS:n isoista kihoista, Reinhard Heydrich, joka salamurhattiin myöhemmin Lontoossa maanpaossa olleen tsekkijohdon lähettämien ja brittien kouluttamien agenttien toimesta Prahassa ollen ainoa korkea-arvoinen natsiupseeri, joka salamurhattiin puolueen ollessa vallassa. Tästä on tehty ainakin kaksi elokuvaa aivan hetkittäin, joista kumpikaan ei valitettavasti ole vailla kauneusvirheitä. Ensimmäinen on operaation mukaan nimetty Anthropoid (2016) ja toinen on HHhH (2017). Näistä jälkimmäisen ensimmäinen puolisko oli hämmästyttävän rohkea ja kiinnostavuudessaan ylivertaisinta sitten Perikadon, sillä siinä seurattiin Heydrichin nousua SS:n sisällä ja hänen henkilökohtaista elämäänsä. Kunpa vain elokuvantekijöillä olisi ollut munaa pysyttäytyä tapahtumien kuvaamisessa yksin hänen kauttaan ja maalata hänestä jossain määrin inhimillinen kuva, mikä olisi aiheuttanut katsojassa ristiriitaisia tunteita liikuttaessa kohti vääjäämätöntä kliimaksia. Sen sijaan jätämme hänet tyystin ja HHhH:n toinen puolisko kertoo tasan saman tarinan kuin Anthropoid, mutta kiirehditymmin ja pari mutkaa suoraksi vetäen. Joten kun olin Anthropoidin nähnyt pari kuukautta aikaisemmin, niin HHhH:n jälkimmäinen puolisko oli pienehköä kelloon katselua.imdb
Ohjaus: Frank Pierson
Käsikirjoitus: Loring Mandel
Päätähdet: Kenneth Branagh, Stanley Tucci, Colin Firth
“This meeting is not taking place. You will take no calls for anyone at this meeting. Unless the Führer calls. And he won't.”
Viimeiseen ratkaisuun palatakseni elokuva on näytelty teatterinomaisesti. Tässä tapauksessa se tarkoittaa yksinkertaisia lavasteita, jotka eivät juurikaan vaihdu. Lisäksi elokuvaa kuvattiin pitkiä kohtauksia kerrallaan, joista pisimmät käsittivät jopa 20 käsikirjoitussivua. Peukalosääntönä on, että yksi sivu käsikirjoitusta vastaa yhtä minuuttia elokuvaa. Näyttelijät myös pysyivät rooliasuissaan läpi päivän ja elokuva koostuu oikeastaan täysin rikkaiden hahmojen välisestä kanssakäymisestä. Näyttelijänsuoritukset ovat loistavia ja ohjaus onnistuu saattamaan meidät nopeasti oikeaan tunnelmaan. Kun roolihahmot astuvat pöydän ääreen, kamerat seuraavat keskustelua äärimmäisen luonnollisesti ja huomaamattomalla virtuositeetilla, aivan kuin sitä olisi itse istunut pöydän ääressä. Kyseessä lienee toviin paras näkemäni näyttelijäseurue elokuvassa.
3.
Toiminta / Trilleri / Sci-Fi
Ohjaus & käsikirjoitus: Michael Crichton
Päätähdet: Richard Benjamin, James Brolin, Yul Brunner
“There's no way to get hurt in here, just enjoy yourself.”
Westworldin tv-sarjan odotettu toinen kausi on alkamassa Yhdysvalloissa. Muistan sen valtavan hypen kun tämä tv-sarja debytoi, mutta en ole juurikaan katsonut televisiosarjoja enää viime vuosina. Aikaisemmin arvostin niiden tarjoamaa täyteläistä tarinaa ja niiden parissa vietettyä pitkää aikaa, joka sai sinut välittämään hahmoista tavalla, jota harvoin kokee elokuvissa. Sitten sitä tietysti tuli spekuloitua mitä yllätyskäänteitä on odotettavissa ja vastaavaa. Olen kuitenkin vastahakoinen seuraamaan meneillään olevia sarjoja, koska katson ne vain kerran. Kun uusi kausi tulee vaikkapa vuoden kuluttua, niin eihän sitä vanhasta muista enää mitään. Minulla on vaikeuksia muistaa jopa mitä viikko sitten tapahtui. Joten pyrin katsomaan aina tuotantokauden mahdollisimman nopeasti ja usein katselen jo loppuneita sarjoja. Viime vuosina en ole katsonut oikeastaan yhtään mitään televisiosarjaa, vaan olen katsonut elokuvia niidenkin edestä. Salaiset kansiot on viimeisin katsomani sarja, mutta se jäi kesken toisen kauden puolivälissä. En oikein fanita formaattia, jossa jokaisessa jaksossa on oma tarinansa ja isoa tarinaa kuljetetaan marginaalissa etanan lailla, välillä se ei kulje ollenkaan. Vaikka jokin päivä jatkan siitä mihin jäin, sillä tuskinpa sarja kuitenkaan on vahingossa kahminut Emmyja ja on merkittävä osa aikansa popkulttuuria.Ohjaus & käsikirjoitus: Michael Crichton
Päätähdet: Richard Benjamin, James Brolin, Yul Brunner
“There's no way to get hurt in here, just enjoy yourself.”
Televisiosarja Westworld perustuu juuri tähän Tappokoneeksi suomennettuun elokuvaan ja kun olin väkisinkin törmännyt televisiosarjan ympärillä vellovaan keskustelunrippeisiin, niin tiesin mistä juonen puolesta on kysymys. Iso yhtiö on kehittänyt mahdollisuuden viettää lomaa "teemapuistoissa", joita asuttavat robotit. Elokuvassa on kolme teemapuistoa: Westworld, Roman World ja Medieval World. Näistä ensimmäinen siis on vanha lännenkaupunki ympäröivine aavikkoineen, keskimmäinen on periaatteessa valtava roomalainen kylpylä ja kolmas on keskiaikainen linna. Nämä edistyneet ja älykkäät robotit täyttävät maailmoissa omia tehtäviään ja ohjelmiaan luoden täydellisen illuusion astumisesta kokonaan toiseen maailmaan ja toiselle aikakaudelle. Kaikki mahdollinen on otettu huomioon. Elokuvan ensimmäinen puolisko onkin fantasiantäytteistä komediaa. Kaksi kaupunkilaista, keltanokka ja toisen kerran kävijä, astelevat lännenmaailmaan. Kokeneempi kaveri elää Clint Eastwood -fantasiaansa kaikella mahdollisella itsevarmuudella ja yhdessä kohtauksessa hän näyttää sikaria sytyttäessään täysin Blondielta. Keltanokka on taas vähän kuin lapsi karkkikaupassa ja nämä kaksi vastakohtaa luovat vastustamattoman charmin, joiden kanssa yleisön on helppo elää tässä fantasiassa mukana ja antaa oman mielikuvituksensa laukata miettien mitä itse tekisi ja vähänkö tälläinen mahdollisuus olisi siistiä. Leffan aikana näemme myös välähdyksiä keskiaikamaailmasta, jossa keski-ikäinen, pömppömahainen ja kaljuuntunut kaupparatsu lämmittelee salasuhdetta linnan kuningattaren kanssa. Miehen siirappisissa casanovantaidoissa on todentotta parantamisen varaa, mutta robottien on tarkoitus palvella asiakkaiden kaikkia mahdollisia oikkuja ja mielihaluja. Mutta kuten näissä tieteisfantasioissa aina käy, alati kehittyvä tekoäly murtautuu lopulta vapaaksi ihmisen hallinnasta.
En voi kylliksi suositella tätä elokuvaa, josta on tehty myös Futureworld niminen jatko-osa. Tappokoneen idea on suorastaan rikollisen herkullinen ja näin vahvasti ympäristöön, sekä poikkeavaan lavastukseen nojaavaksi elokuvaksi sen lavastuksen, sekä tuotannon suhteen on tehty käsittämättömän mallikasta työtä. Pahiksena häärii lännenelokuvien myötä ikoniksi noussut mulipää Yul Brunner, jonka roolisuorituksissa on aina läsnä tietynlaista arvoituksellisuutta, mikä tekee hänestä täydellisen kapinoivan robottipyssysankarin. Tappokone aiheuttaa lukuisia mielleyhtymiä erinäisiin ikonisiin elokuviin alkaen Terminaattorista ja Dollari-trilogiasta aina vaikkapa Jurassic Parkiin ja Total Recalliin saakka.
2.
The Student (2016)
imdb
Draama
Ohjaus: Kirill Serebrennikov
Käsikirjoitus: Serebrennikov & Marius von Mayenburg
Päätähdet: Pyotr Skvortsov, Viktoriya Isakova, Yuliya Aug
Serebrennikov on teatteri- ja elokuvaohjaaja, joka on näköjään parhaillaan "kotipidätettynä" kavallettuaan valtiolta 68 miljoonaa ruplaa, jotka hän oli saanut rahoituksena teatteriprojektiaan varten. The Student taas on loistava mustaa huumoria sisältävä terävä satiiri, jossa tavallinen teini-ikäinen oppilas aiheuttaa valtavia ongelmia häntä ympäröiville ihmisille, sekä paikalliselle koulujärjestelmälle. Raamattua herkeämättä lukenut poika nimittäin uskoo olevansa profeetta, ja hän on vakuuttunut maailman ja ihmisten moraalin rappiosta. Fundamentalistinen poika alkaa käymään avoimeen vastarintaan äitiään ja paikallista koulujärjestelmää vastaan aseenaan pelkkä Raamattu, josta poika viljelee lainauksia loputtomalla syötöllä todistaakseen väitteidensä ja näkemystensä paikkansapitävyyden. Opettajat eivät tiedä yhtään miten kohdata ja käsitellä tälläistä ongelmaa. Etenkin kun he eivät itse usko mihinkään muuhun kuin tieteeseen.imdb
Ohjaus: Kirill Serebrennikov
Käsikirjoitus: Serebrennikov & Marius von Mayenburg
Päätähdet: Pyotr Skvortsov, Viktoriya Isakova, Yuliya Aug
Elokuvan alkuperäinen nimi on (M)uchenik mikä on venäjänkielinen sanaleikki, jossa yhdistyvät sanat marttyyri, sekä oppilas. Elokuvan kesto on kaksi tuntia ja sitä olisi voinut katsella pidempäänkin. Se on jopa uskomattoman hauska antaen samalla ajattelemisen aihetta. Leffa perustuu saksalaisen bon Mayenburgin näytelmään ja elokuva toi Cannesin elokuvajuhlilla ohjaajalleen palkinnon, sekä leffa itse oli ehdolla Un Certain Regard -kategoriassa.
1.
Ohjaus & käsikirjoitus: Alexandre O. Philippe
Tämä voi olla ehkä vähän tylsä valinta maaliskuun mieleenjäävimmäksi ja kiinnostavimmaksi elokuvaksi, mutta sitä törmää käsittämättömän harvoin elokuvia tekijän näkökulmasta analysoiviin teoksiin. Dokkarissa käsitellään Alfred Hitchcockin Psykon suihkukohtausta ja ääneen pääsevät Hitchcockin ääninauhojen ohella niin Janet Leigh'n sijaisnäyttelijä, lavastajat, leikkaajat, äänittäjät, näyttelijät, säveltäjät, tuottajat, ohjaajat, käsikirjoittajat ja kriitikotkin. Psyko on varmastikin yksi analysoiduimpia elokuvia ikinä ja varmaan olisin osannut siitä pitää jo ennenkin tätä dokumenttia jonkinsorttisen luennon, mutta edelläolevien mitä moninaisimpien näkökulmien ansiosta elokuvasta ja elokuvahistorian kenties kuuluisimmasta kohtauksesta paljastuu aikalailla kenelle tahansa jotain pientä uutta tiedonmurusta. Lisäksi se opettaa myös vähäsen miten pilkkoa eri kohtauksia osiin ja katsella niitä elokuvantekijän näkökulmasta, minkä ohella se myös tietenkin käsittelee Psykon merkitystä elokuville.
Kommentit
Lähetä kommentti