Vuoden 2020 parhaat elokuvat - Top 50

Puluboin ja Ponin leffa - elokuvan arvostelu



Genre: Kotimainen lastenelokuva
Ohjaus: Mari Rantasila
Käsikirjoitus: Hannamaija Matila & Veera Salmi perustuen Salmen lastenkirjaan.
Päätähdet: Jenni Lausi, Aapo Puusti, Anna-Maija Tuokko, Santtu Karvonen, Seppo Halttunen
Kesto: 72 min.

Puluboin ja Ponin leffa alkaa esikoulun loppumisesta, jossa eskaritovereidensa kanssa Mai (Lausi) sulkee yhden kappaleen elämästään ja valmistautuu käymään kohti uutta ja tuntematonta. Kesäloman jälkeen olisi nimittäin määrä oppivelvollisuuden pakottamana aloittaa koulunkäynti, mikä tuntuu pelottavalta, kun kaikki tähän saakka on ollut niin tuttua ja turvallista. Tämä Poninakin tunnettu vilkkaan mielikuvituksen tyttö ei halua siksikään kouluun, koska siellä ei ole enää sijaa leikille. Siellä on oltava vakava ja keskittynyt, kuten naapurissa asuva ja aina nyrpeällä päällä oleva koulun rehtori Teppokin (Halttunen) jaksaa tiuskien tätä leikkivää tyttöä muistuttaa. Ja kyllähän Ponin vanhemmatkin ovat tytön liian pitkälle menevistä hevosleikeistä huolissaan.

Joten kun tukea ja ymmärrystä Ponin touhuille ei löydy ulkopuolelta, sekä lähestyvä koulun aloitus ahdistaa, Poni keksii mielikuvitusystävän kaupunkireissulla näkemistään hassuista yksityiskohdista ja ihmisistä. Se saa nimen Puluboi (Puusti). Tämä hyvin outo, mutta sympaattinen hahmo operoi tietenkin kimeällä äänellä ja suuren hassuilla eleillä. Hän puhelee ikään kuin lapsen keksimää liirumlaarumia ja omaa ärrävian. Puluboi on vähän kuin Robin Williams, josta kaikki hauskuus ja metodi on karsittu pois. Jäljelle on jäänyt vain loppumattomalla virralla ilmoille sinkoavien juttujen lennokkuus ja energia. Siinä mielessä on myös hieman sääli, että Puluboin ja Ponin väliset yksinkertaisesti toteutetut kohtaukset ovat usein äärimmäisen seisovia ja vailla liikettä. Jos näiden kahden väliset hetket toimivat kirjassa, niin liikkuvan kuvan muotoon niitä ei ole saatu optimitavalla käännettyä.

Juonta elokuvassa ei ole nimeksikään, vaan samat asiat olisivat olleet saavutettavissa puolet vähemmässä ajassa. Me sukellamme toistuvasti ja usein peräjälkeen sisään Ponin mielikuvitukseen, joka lähtee laukalle mm. arjen eri tilanteissa. Ja näistä lapsenomaisen leikin täyttämistä mielikuvitusjaksoista muodostuu valtaosa elokuvasta. Joskin elokuvan lopussa leikki on jälleen sallittua myös oikeassakin todellisuudessa. Ensin Ponin on vain ymmärrettävä, että Peter Jacksonin Heavenly Creaturesin tapaan myös mielikuvitus ja leikki voi mennä liian pitkälle. Lisäksi hän tapaa rehtorin piilotteleman todellisen minän kaapin sijaan autotallista ja voittaa tämän puolelleen rohkaisemalla vanhaa miestä olemaan ylpeä erilaisuudestaan.

Elokuvassa on kuitenkin melko selvää, että Ponin kotona ei kaikki ole niin kuin pitäisi. Ilmeisesti kirjoissa siellä on työttömyyttä ja muuta avioelämän ongelmaa, mutta elokuvassa isä ja äiti, sekä heidän välinsä vaikuttavat ongelmattomilta. Ellei jopa täydellisiltä. Mutta ensimmäisenähän poninaamarin päähän tunkemisesta ja itsensä kadottamisesta "toiseen maailmaan" tulee mieleen suojautumiskeino. Sille on oltava syy ja kun eskarissa ilmeisesti kaikki oli hyvin päätösjuhlasta päätellen, niin ainoastaan koti jää jäljelle.

Mitä enemmän hänen leikkimistään elokuvassa seuraa, sitä alkaa huomata teeman. Hän on aina kotona, mutta yksin ja vieläpä ulkona. Missä nämä täydellisen oloiset vanhemmat ovat, kun tyttö on aina yksin ja on kesäkin vielä? Keittiöpsykologin näkökulmasta lapsi on hyvin yksinäinen ja pakotettu viihdyttämään itse itseään leikkitoverien puutteessa, mikä on vilkastuttanut hänen mielikuvitustaan. Voisi myös sanoa, että hän kamppailee villeillä leikeillään ympärillä olevien ihmisten huomiosta. Sekin on ihmeellistä, miten tekniikka ei ole tämän luonnonlapsen elämässä ilmeisesti minkäänlaisen viihdykkeen asemassa.

Mitä muuta konkreettista tästä tarinasta on kaivettavissa esiin. Ainakin opetusten muodossa elokuva vetoaa siihen, että annetaan lasten olla lapsia. Yltiövakavassa ja suorituskeskeisessä nyky-yhteiskunnassa lapsuusvaihe senkus vain lyhenee ja ihmisten olisi aikuistuttava aina vain nopeammin. Ei yritetä aikuistaa heitä liian varhain. Ei tuhota yksilöllisyyttä ja aseteta kahleita mielikuvitukselle, sekä haaveilulle, jota ilman moni iso asia ihmiskunnassa olisi jäänyt tapahtumatta. Nuori lapsi taas ymmärtänee tästä sen, että antaa lasten ja aikuistenkin leikkiä. Ainakin joillain aikuisilla se leikki vaan vaihtaa titteliään iän myötä harrastukseksi.

Aikuiskatsojille tämän vetoomuksen ohella läsnä ei ole oikein mitään muuta kuin Puluboin imitaatio jostain henkilöstä, jota en vain saa päähäni. Henkilökohtainen kohokohtani oli vitsi kuinka Rikoksessa ja rangaistuksessa ei tapahdu mitään. Mikä oli ihan hauskaa, koska se on tavallaan osuvaa. Eikös siitä muistaakseni suurin osa mene vähän tämän elokuvan tavoin hahmon pään sisässä hänen potiessaan syvää syyllisyyttä teostaan, mikä tekee hänestä mm. vainoharhaisen. Sieppari ruispellossa vietetään kokonaan päähahmon pään sisässä ja siinä on syy, miksei tätä ikonista teosta taida olla koskaan filmatisoitu. Miten hemmetissä voi esittää tarinan, joka tapahtuu vain yhden ihmisen pään sisässä ja koostuu hänen henkilökohtaisesta tuntemuksistaan, sekä ajatuksistaan. Vastaus tähän taitaa olla edelleen auki.

★★

IMDb | Vanhoja arvosteluja | Arvosanan muodostuminen

Olisiko Puluboin ja Ponin leffa ansainnut enemmän ymmärrystä? Vieläkö kotimaisessa elokuvassa muodissa olevat lastenkirjafilmatisoinnit maistuvat, vai kaipaisiko tämä sukupolvi oman Poika ja Ilves -elokuvan? Tykkäsivätkö lapset? Jätä kommentti alla olevan kentän kautta!

Kommentit