Bad Taste (1987) - elokuvan arvostelu

Genre: Komedia / Sci-Fi / Kauhu
Ohjaus: Peter Jackson
Käsikirjoitus: Jackson, Tony Hiles & Ken Hammon (lisämateriaali)
Päätähdet: Terry Potter, Pete O'Herne, Craig Smith, Mike Minett, Peter Jackson 
Kesto: 91 min.

"Well this sure has buggered your plans for conquering the world, eh?"

Ennen kuin mielikuvituksekas Peter Jackson tuli tunnetuksi CGI:n mestarina ja suurena Hollywood-ohjaajana, hän oli tunnettu lempinimellä Master of Splatter. Siitä kuuluu paljolti kiitos klassikolle nimeltä Braindead (Aivokuollut), mutta myös Jacksonin osuvasti nimetty amatööritason helmi Bad Taste ansaitsee nimityksestä oman kunniansa.

Elokuva alkaa hätäpuhelulla, jossa kerrotaan taivaalle ilmestyneestä isosta ja kirkkaasta valosta. Sen jälkeen ilmestyivät ulkoavaruuden valloittajat, jotka alkoivat tappamaan ihmisiä galaksien välisen pikaruokaketjun uudeksi ruokalajiksi. Hallitus lähettää salaisen osaston eristämään tämän hyökkäyksen kohteeksi joutuneen uusiseelantilaisen pikkukaupungin ja pysäyttämään avaruuden psykopaattien aikeet.

Saapuessaan kaupunkiin tämä neljän hengen iskuryhmä Derek, Ozzy, Barry ja Frank törmäävät zombien lailla laahustaviin, ihmisiksi naamioituneisiin alieneihin. Naamioinnin voisi sanoa olevan vähän mielikuvituksetonta, sillä kaikki alienit ovat pukeutuneet sinisiin kauluspaitoihin ja farkkuihin, sekä kulkevat jonossa. Alienien johtajana toimii lordi Crumb, joka odottaa kieli pitkällä koemaistiaista ihmislihasta. Se epäonnekas makupala on paikalle osunut huijari Giles, jota sitten kokataan sarjakuvien tapaan isossa padassa mausteliemessä omena suussaan. Iskuryhmä suorittaa kuitenkin pelastusoperaation ja kaikenlaista tuhoa tapahtuu mm. raketinheittimen, sekä moottorisahan toimesta, jotka tuhoavat taloa ja lennättävät ruumiinosia - ja ruumiinnesteitä - ympäriinsä.

Elokuva on tarinaltaan niin pelkistetty kuin on vain suinkin mahdollista. Se on outo ja hullu, aivan omanlainen erityinen tapauksensa. Esimerkkinä eräs päähahmo tippuu kalliolta alas kivikkoon ja näemme hänen murskaantuvan palasiksi. Myöhemmin paljastuu, että hän laskeutuikin lokkien päälle. Hahmo kuitenkin kolautti päänsä alastulossa ja nyt osa hänen kallostaan repsottaa auki. Nou hätä, hän työntää valuvat aivonsa takaisin sisään, asettelee repsottavan kallon osasen paikalleen, sitoo sen kiinni vyöllään ja taas mennään. Kerronnallisia hienouksia elokuvasta on siis turha etsiä, mutta se on tietynlaisesta kehittymättömyydestään huolimatta käsittämättömän hiottu ja jopa Jacksonin kehittymisen elokuvantekijänä tavallaan näkee elokuvan aikana.

Suomessakin 29.11.1991 Rexissä ensi-iltansa nähneen Bad Tasten oli alun perin tarkoitus olla kymmenminuuttinen lyhytelokuva, mutta kun Jackson alkoi editoida kuvaamaansa materiaalia kasaan, hänellä oli käsissään lähes 50 minuuttia käyttökelpoista materiaalia. Joten elokuvasta päätettiin tehdä täyspitkä ja kuvauksia jatkettiin. Leffaa kuvattiin viikonloppuisin neljän vuoden ajan ja rooleissa on Jacksonin ystäviä, perheenjäseniä ja sukulaisia. Monet heistä näyttelevät useamman roolin, jolla elokuvan hahmojen määrää saatiin kasvatettua ilman kuluja. Myös Peter Jackson itse näyttelee elokuvassa kolmea roolia ja hän varastaa show'n järkensä kirjaimellisesti, sekä kuvainnollisesti elokuvan aikana menettävänä tiedemies Derekina. Tämän lisäksi myös hänen fyysinen näyttelynsä on muista erottuvaa vähäjärkisenä Robert-alienina. Ihan kuin hänessä näkyisi pieniä välähdyksiä siitä, miten Klonkkua tultaisiin myöhemmin kuvaamaan valkokankaalla. Tai todennäköisemmin aivoni vain haluavat nähdä sen yhteyden.

Jackson työsti elokuvaa ensin omasta pussistaan 25 000 dollarin edestä, joista lähes kaikki hupeni itsetehtyihin erikoistehosteisiin. Kuvausten edetessä Uuden-Seelannin elokuvakomissio oli sen verran vakuuttunut herran aikaansaannoksista, että he rahoittivat loput elokuvasta (arviolta 150 000 dollaria) ja näin se saatiin valmiiksi.

Jacksonin tomsavinimaiset erikoistehosteet ovat fantastisia ja ihanan 80-lukulaisia (en viitsi niitä verisiä kuvia laittaa, googlella löytyy). Erityisesti avaruusalus on lähes käsittämättömän komea saavutus kaikessa kekseliäisyydessään erityisesti ulkokuvauksen osalta. Jackson valmisti äitinsä keittiössä mm. kaikki alieneiden maskit, jotka ovat elokuvassa taaksepäin kääntyneitä siksi, etteivät ne muuten mahtuneet uuniin. Peter rakensi itse oman steadycam-laitteensa, joka maksoi näin vain viitisentoista dollaria. Leffaa varten rakennettiin omakätisesti kamera-ajoja varten kiskoja, sekä kolme mallia loppuhuipennuksessa tuhotusta talosta. Jackson valmisti jopa näköiskopion omasta päästään ikonista oksennuskohtausta varten. Myös kaikki ampuma-aseet ovat yksinkertaisesti tehtyjä jäljennöksiä, jotka koostuvat lähinnä alumiiniputkesta, puusta ja kahvat muotoiltiin polymeerimassasta. Näyttelijät sitten heiluttivat aseita simuloidakseen rekyyliä ja suuliekit, sekä äänitehosteet lisättiin jälkituotannossa.

Alieneiden johtajaa näytellyt Doug Wren ehti kuolla elokuvan jälkituotantovaiheessa. Koska kuvaukset suoritettiin vailla ääntä, Wrenin hahmolle tarvittiin ääninäyttelijä. Audion puuttumiseen kuvausvaiheessa taas oli pari syytä. Alkuosa elokuvasta kuvattiin Jacksonin omalla, 25 vuotta vanhalla 16 mm kameralla, joka ei tukenut ääninauhoitusta. Elokuvakomission rahoituksen jälkeen vuokrattiin modernimpi kamera, mutta kukaan ei oikein hallinnut sen käyttöä ja äänityksestä tuli käyttökelvotonta.

Bad Taste vaatii hyvin tietynlaisen maun elokuvien suhteen. Komedia koostuu viehkeän kotikutoisen jäljen ohella lentäviä lauseita ja hauskaa kielenkäyttöä sisältävästä dialogista, sekä mustasta, kieroutuneesta huumorista. Elokuva on yksi edelläkävijöitä splatstick-genressä, jossa yhdistyvät ylimitoitetut, veriset ja ällöttävät erikoisefektit, sekä slapstick-huumori. Jos aivojenpalasiin liukastelu kutkutttaa nauruhermoja, niin ei kannata varata aikaa kallonkutistajalle, vaan sukeltaa tähän alagenreen. Elokuvan timanttinen lopetus on korniudessaan täydellinen esimerkki. Mies hyppää korkealta moottorisahan kanssa alienin päälle ja sahaa tiensä alienin kehon läpi ylhäältä alas. Pian hän pullahtaa alapäästä ulos veren ja sisälmysten kera huudahtaen:"olen syntynyt jälleen".

Elokuvaa kuvattaessa ei ollut käsikirjoitusta, vaan he kuvasivat, mitä Jackson oli viikon aikana kehitellyt. Amatöörien näyttely on kovin kuppaista ja jäykkää kuten odottaa sopii, mutta tiiviin ja pienen ryhmän toverihenkeä ja heittäytymistä on silti mukava seurata. Tuskin kukaan heistä kuvitteli tämän korkeintaan Uuden-Seelannin videomarkkinoille tähdätyn intohimoprojektin päätyvän Cannesin elokuvafestivaaleille, josta sen esitysoikeudet myytäisiin useampaan maahan. Harvalla elokuvalla on näin hienoa tuhkimotarinaa taustallaan.

Kiehtovaa on myös se miten paljon elokuva pitää sisällään Peter Jacksonin tavaramerkkejä alkaen Uuden-Seelannin laajojen luontomaisemien kuvaamisesta. Vaikka elokuvan alkuosio on kuvattu periaatteessa kotivideokameralla, niin silti rantakallioihin iskevien aaltojen, vihreiden kukkuloiden ja sankkojen metsien parissa on kuin kotonaan. Lähikuvia on enemmän kuin tarpeeksi erityisesti elokuvan alkupuolella, myös niitä leveällä linssillä kuvattuja. Mitä pidemmäs elokuva etenee, niin sitä paremmaksi ja vangitsevammaksi se muuttuu. Tai ehkä kyse on katsojan tottumisesta, sillä alussa kaikesta huolimatta tuli ihmeteltyä, että mitähän hemmettiä minä taas olen laittanut itseni katsomaan. Tavaramerkeistä läsnä on lisäksi myös kuolleita eläviä (tavallaan), epätavallisia sankareita, kirveitä, verinen huipennus ja raskaita erikoisefektejä.

Bad Taste on eittämättä aika erikoista tavaraa ja sopii vain todellisille elokuvafriikeille, sekä sarjakuvamaisen tieteiskauhun ystäville. Hieman kieroutunut huumorintaju on välttämätön. On Bad Tasten perusteella hieman hämmästyttävää, miten sama kaveri tulisi ohjaamaan ja käsikirjoittamaan vain 7 vuotta tämän esikoiselokuvansa ilmestymisen jälkeen sellaisen rikkaan psykologisen rikosdraaman kuin Taivaalliset olennot. Yksi selitys siihen on varmasti Fran Walsh, jota ilman Jackson ei ole muita elokuvia tehnyt ja muistaakseni on sanonut ettei teekään. Toki kun tekee omasta taskusta erikoiselokuvaa amatöörinäyttelijöillä, niin ei ole varaa haukata liian isoa palaa, ettei elokuva jää kesken. Mutta kyllähän Bad Taste olisi kaivannut silti edes vähän enemmän juonellistakin latinkia vangitsevien erikoistehosteidensa ja poikamaisten toimintakohtaustensa tueksi. Siitä huolimatta se on melko poikkeuksellinen ja erityisesti yhden miehen intohimolla ratsastava absurdi ruohonjuuritason elokuva. Ihmeellistä, mitä yhden miehen hullu intohimo voi saada aikaiseksi ja mihin se Peter Jacksonin lopulta singautti.

Ei tätä nyt välttämättä käsiinsä kannata etsiä, ellei genre, ruohonjuuritason elokuvat, tai Jackson erityisesti kiinnosta, mutta tilaisuuden tullen tämä on ehdottomasti vilkaisun arvoinen kuriositeetti.

★★★

IMDb | Vanhoja arvosteluja | Arvosanan muodostuminen | Leffatuomarin Facebook