10.6.2017

The Mummy (2017) - Arvostelu




Kirottu egyptiläisprinsessa herätetään muinaisesta haudastaan.

Traileri

Genre: Seikkailu / Toiminta
Ohjaus: Alex Kurtzman
Käsikirjoitus: David Koepp, Christopher McQuarrie, Dylan Kussman / Kurtzman, Jon Spaihts, Jenny Lumet (tarina)
Päätähdet: Tom Cruise, Annabelle Wallis, Sofia Boutella, Russell Crowe, Jake Johnson
Kesto: 110 min.

"It takes a monster to defeat a monster."

Odotin valtavan suurella innolla The Mummy -elokuvaa ja tätä Universalin Dark Universea. Traileri ei vaikuttanut järin poikkeukselliselta, mutta se lupasi kuitenkin jonkinlaisia kauhuelementtejä. No sitten sain huomata elokuvan ikärajan olevan k12, se sai minut jo hieman epäluuloiseksi. Vuoden 1999 Muumion ikäraja kuitenkin oli k16 ja se löysi yleisönsä ollen yksi vuoden katsotuimpia elokuvia maailmanlaajuisesti. Se oli muuten poikkeuksellisen näyttävä erikoistehoste-elokuva aikanaan. Tämän uuden The Mummyn pressikiertueella toitotettiin, että halusimme tuoda nämä Universalin perustan luoneet 20-50 luvun monsterielokuvat nykyaikaan. Ironisesti siinä he myös onnistuivat, mutta vähän väärällä tavalla.

3.6.2017

Wonder Woman (2017) - Arvostelu

 Arvostelussa Wonder Woman (2017)


Amatsonit ovat eläneet piilossa maailmalta kunnes ensimmäinen maailmansota rantautuu myös heidän rannoilleen.

Traileri

Genre: Fantasia / Toiminta
Ohjaus: Patty Jenkins
Käsikirjoitus: Allan Heinberg. Zach Snyder & Heinberg & Jason Fuchs (tarina)
Päätähdet: Gal Gadot, Chris Pine, Connie Nielsen, Robin Wright, Danny Huston, David Thewlis
Kesto: 141 min.

"I am Diana of Themyscira, daughter of Hippolyta."

Patty Jenkins on aiemmin ohjannut yhden tv-elokuvan ja yhden teatterielokuvan. Näiden ohessa nainen on ohjannut muutamia jaksoja tv-sarjoja, sekä mainoksia. En oikein osaa sanoa miksei hän ole ohjannut enempää elokuvia, eikä hän ollut tähänkään projektiin ensimmäisenä kiinnitetty nimi. Tämä Jenksinsin ainoa täysiverinen elokuva on nimittäin hänen käsikirjoittamansa, Charlize Theronille Oscarin tuonut, Monster - Aileen Wuornos. Toisaalta kun tuon elokuvan viime vuonna näin, niin ei ollut kovinkaan vaikea huomata miksi se toi palkintoehdokkuuksia vain Theronille. Ohjaus oli toki hillittyä ja yksinkertaisen tyylikästä, mutta samalla siellä oli tarinan rakenteessa pientä epäselvyyttä ja välillä leikkaukset olivat jatkuvuuden kannalta vähän kankeita. Käsikirjoitus ei myöskään pienimuotoisen ylidramatisoinnin lisäksi ihan täysin malttanut olla kutsumatta sittenkään katsojan sympatiaa päähahmolleen.

Toki kun miettii Hollywoodin naisohjaajia, niin siitä varmaankin on se vastaus kaivettavissa miksei Jenkinsistä ole kuulunut mitään vuosikymmeneen. Sieltä löytyy lähinnä jotain Nancy Meyersia ja Nora Ephronia, jotka ovat saaneet ohjata perättäisiä isomman budjetin studioelokuvia ja ne ovat romanttisia komedioita. Mutta jos haluat ohjata naisena draamaa, niin kaikki tälläiset viime vuosilta mieleeni tulevat menestyselokuvat on tehty indypiireissä, tai jenkkilän ulkopuolelta. Sen sijaan amerikkalaisenkin TV:n puolella naiset ovat vallanneet aika isostikin jalansijaa. Sieltä ei ole mahdottoman pitkä ponnistus enää Hollywoodiin ja jos siellä on jo toimintakulttuuri muuttunut tasapäisempään suuntaan, niin eiköhän se muutos hiljalleen levittäydy Hollywood-studiojen dinosaurustenkin pariin. Asiasta on varmasti lukuisia hyviä juttuja netti täynnä ja oma tietämys ei tämän enempää tarjoa.

Käsikirjoittaja Allan Heinbergin uralta löytyy pelkkiä TV-sarjoja kuten The Catch, The O.C., Greyn Anatomia ja jopa Sinkkuelämää uran alkupuolelta. Näitä televisiojopeja merkittävämpi on kenties se fakta, että hän käsikirjoitti niiden töiden ohessa DC Comicsin sarjakuvia kehittäen "Young Avengersit" ja hän vastasi myös juurikin Wonder Womanin uudesta tulemisesta sarjakuvasivuille. Lienee syytä myös mainita, että tarinaa ovat olleet työstämässä Batman v Supermanin ja tulevat Justice Leaguet ohjaava Zack Snyder, sekä Jason Fuchs. Molempien CV:t käsikirjoittajina ovat vähän kyseenalaisia toistaiseksi ja Wonder Woman tuntuu paikka paikoin hämmentävän paljon Zach Snyderin oloiselta elokuvalta. Huolimatta siis siitä, että kädenjälkensä käsikirjoitukseen on jättänyt varmaankin kymmenisen ihmistä taas kerran kun puhutaan ison studion elokuvasta.

Ennen teatteriin jalkautumista oli läsnä odottava, jopa hieman jännittynyt fiilis. Ei tiennyt yhtään mitä on luvassa ja lähes kaikki tuntui olevan mahdollista. Trailereista oli tapahtumapaikoiksi selvinnyt vain Amatsonien saari, teollistumisen ajan Lontoo, sekä ensimmäisen maailmansodan juoksuhaudat. Kyllähän noista keitoksista mieleenjäävän elokuvan pyöräyttää ajattelin. Tosin kun ne edelliset DC universumin leffat olivat vähän niin ja näin sisällöllisesti, sekä Gal Gadot näytti Batman v Supermanissa hetkittäin aika pökkelömäiseltä, niin ilmassa leijui isoja kysymysmerkkejä.

Hyvää


Ainakin toinen noista kysymysmerkeistä osoittautui täysin perusteettomaksi. Katsoja on alusta loppuun saakka Dianaa (aka. Wonder Woman) esittävän Gal Gadotin lumoissa. Sehän olikin jo alusta saakka selvää, että jumalattarelta näyttämisen suhteen ei ole mitään ongelmaa. Nyt näimme, että Gadot on täysin kotonaan olipa kyse raivoisasta taistelusta, tai viattomuudella kuorrutetusta komediasta lontoolaisessa tavaratalossa. Jo pelkästään naisen simppelit ilmeet, kuten otsan kurtistaminen ja silmäkulman kohottaminen viestivät kehonkielen ohella valtavasti.

25.5.2017

Pirates of the Caribbean: Salazar's Revenge (2017) - Arvostelu

 Arvostelussa Pirates of the Caribbean: Salazar's Revenge (2017)


Elävä kuollut, Kapteeni Salazar, jahtaa joukkoineen Jack Sparrow'ta, joka taas jahtaa Poseidonin kolmikärkeä.

Traileri

Genre: Seikkailu / Fantasia
Ohjaus: Joachim Rønning, Espen Sandberg
Käsikirjoitus: Jeff Nathanson, Terry Rossio & Nathanson (tarina)
Päätähdet: Johnny Depp, Brenton Thwaites, Kaya Scodelario, Javier Bardem, Geoffrey Rush
Kesto: 129 min.
Sisältää lopputekstien jälkeisen kohtauksen


"I'd kill to be stoned right now!"

Pirates of the Caribbean -sarja on kulkenut erittäin hyvän ykkösosan jälkeen pientä alamäkeä, joka eritoten nelososan kohdalla oli kasvanut vapaapudotukseksi. Siellä on jo taustajoukoissakin varmasti haluttu kääntää laadullista kurssia, joten siihen nähden ei ole mikään ihme, että uusimman ja edellisen Pirates -elokuvan välissä ehti ensinnäkin kulua 6 vuotta. Se on pisin väli ilman Pirates of the Caribbean -elokuvaa. Siinä vaiheessa kun tähän uusimpaan oli ohjaajiksi pestattu Max Manusilla mainettaan uudelleenluoneet ja Kon-Tikillä Oscar-ehdokkuuteen yltänyt norjalaiskaksikko, niin sitä alkoi itsekin uskoa, että nyt luvassa taitaa olla jotain hypen arvoista. Toki vastapuolella takaraivossani jyskytti kyyninen tieto siitä, että tässä Disneyn elokuvasarjassa on jo ehditty kokea lähimain kaikki mahdollinen. Löytyykö sieltä enää uudenlaista seikkailua, joka ei tuntuisi ainakaan liikaa vanhan kierrättämiseltä? Samaten on sanottu, että Johnny Deppin aarrekirstun pohja on näkyvissä avioeron ja railakkaan elämisen jäljiltä. Jos on palkan oheen neuvoteltu prosentteja tuloista, niin ei tarvitse hetkeen taas pukea merirosvoasua päälle. Joten näillä tiedoilla istuuduin tarkastamaan onko Jerry Bruckenheimerin ja Disneyn paatti vielä merikelpoinen.

Hyvää


Kun tarvitaan uskottavaa ja mielenkiintoista pahista, kilautetaan Javier Bardemille. Toki espanjalaiseltakin löytyy niitä ohi huiskivia suorituksia, jotka näyttävät karmean kömpelöiltä, kuten vaikkapa The Counselorissa ja The Gunmanissa pääsi käymään. Mutta isoissa näyteikkunoissa Bardem ei ole toistaiseksi pettänyt ja joka kerta kun hän on Salazarin kostossa ruudulla, vangitsee hän katsojan mielenkiinnon. Ehkä osatekijä on hahmon tukkamuoti, jota tekisi kovasti mieli pyytää seuraavan kerran parturilta. Vähän kuin Ruotsin euroviisuesitystä olisi katsonut kun tukka liehui itsekseen kuin vedessä kelluen. Suurimmat krediitit Salazarista onkin annettava hahmon mätänevälle ulkonäölle, eläväiselle fledalle, sekä itse näyttelijälle. Nimittäin harmittavan pinnalliseksi jäävästä pahiksesta olisi ollut otettavissa enemmän syvyyttä irti, mutta käsikirjoitus tyytyi vain raapaisemaan pintaa. Mikä on sinänsä ymmärrettävää, koska katsojat ovat tulleet katsomaan Jack Sparrow'ta. Jos pahiksesta olisi haluttu enemmän irti, Sparrow ja Salazar olisikin täytynyt skyfallmaisesti liittää yhteen mahdollisimman aikaisessa vaiheessa elokuvaa. Mikä taas olisi vaatinut ihan erilaista rakennetta ja pari uutta naamaa olisi jouduttu mahdollisesti uittamaan kölin ali, joten vaikeaksi olisi sekin mennyt.

18.5.2017

Alien: Covenant (2017) - Arvostelu

 Arvostelussa Alien Covenant


Tuhansia ihmisiä sisältävä avaruusalus on matkalla asuttamaan kaukaista planeettaa kunnes he vastaanottavat mystisen signaalin.

Traileri

Genre: Sci-Fi / Kauhu
Ohjaus: Ridley Scott
Käsikirjoitus: John Logan, Dante Harper
Tarina: Jack Paglen, Michael Green
Päätähdet: Michael Fassbender, Katherine Waterston, Billy Crudup, Demian Bichir, Danny McBride, Carmen Ejogo
Kesto: 122 min.

"I'll do the fingering."

Ohjaaja Ridley Scott hiljensi The Martianilla mieheen kohdistetun kritiikin siitä, että hänen aikansa elokuvantekijänä olisi ohi. Elokuvalle ropisi ehdokkuuksia ties missä pippaloissa ja hiljattain esimerkiksi kuuluisa astrofyysikko Neil DeGrasse Tyson nimesi The Martianin parhaaksi sci-fi elokuvaksi tieteelliseltä näkökannalta. Siellä on siis viihdyttävän ja kiehtovan elokuvan lisäksi faktat kohdallaan. Käsikirjoituspuolella tämä on Dante Harperin ensimmäinen elokuva ja hänen parinaan on kokenut, 3-kertainen Oscar-ehdokas John Logan (Gladiaattori, Hugo, The Aviator).

Alien: Covenantissa Prometheuksen tapahtumista on kulunut 10 vuotta ja Covenant punoo Prometheusta, sekä Alienia hieman lähemmäksi toisiaan. Jossain haastatteluissa jo lähes 80-vuotias Ridley Scott on jo todennut, että he olisivat valmiita tekemään vielä jopa 6 Alien-elokuvaa. Kuten yleensä, niin edeltävien osien (Prometheus) katsominen on sinänsä ihan hyödyllistä, mutta ei missään nimessä välttämätöntä. En minäkään Promesta enää muista oikein mitään, kun sen lähes viisi vuotta sitten olen katsonut. Covenant tarjoilee uudelle katsojalle kaikki edellisen osan olennaiset yksityiskohdat viimeistään rivien välissä.

Hyvää


Kuten jo kaikki ovat pidemmän aikaa tietäneet, niin Michael Fassbender vetäisee vahvan tuplaroolin kahtena androidina. Kenties koko elokuvan tähtihetki on kohtaus, josta ei puutu eroottisesti alleviivattuja sävyjä kun Fassbender opettaa Fassbenderille kuinka soitetaan nokkahuilua. Tämä tuplarooli on toteutettu hämmentävän hyvin niin teknisesti kuin näyttelijänkin osalta. Jokaisessa kohtauksessa läsnä tuntuu olevan kaksi hahmoa ja Fassbender pystyy hillitysti näyttelemään tunteettomia androideja sellaisilla vivahteilla, että on jopa vaatetusta tuijottamattakin mahdollista erottaa kumpi hahmoista on kumpi. Temaattisesti ollaan jälleen luomisen kimpussa ja tuosta pakkomielteestä on vanhemmalle androidille kehittynyt jumalkompleksi.

11.5.2017

King Arthur: Legend of the Sword (2017) - Arvostelu

 Arvostelussa King Arthur: Legend of the Sword


Eno murhaa nuoren pojan vanhemmat. Pakoon päässyt poika kasvaa Londiniumin kaduilla tietämättä, että hän on oikeutettu kuningas. Sitten vedetään miekka kivestä, taistellaan syntymäoikeudesta ja pyöreä pöytäkin tekee cameon.
Traileri

Genre: Toiminta / Fantasia
Ohjaus: Guy Ritchie
Käsikirjoitus: Ritchie, Joby Harold, Lionel Wigram / David Dobkin, Harold (tarina)
Päätähdet: Charlie Hunnam, Jude Law, Aidan Gillen, Djimon Hounsou, Astrid Berges-Frisbey
Kesto: 126 min.

"I'm not getting drawn to this mess."

Minulla on ollut vähän vaihteleva suhde Guy Ritchien elokuviin. Miehen kaksi ekaa elokuvaa Puuta, heinää ja muutama vesiperä, sekä Snatch - Hävyttömät ovat loistavia. Hieman pinnallisia, mutta erittäin viihdyttäviä. Niiden jälkeen tulleista elokuvista olen nauttinut lähinnä ensimmäisestä Sherlock Holmesista ja kaikki miehen elokuvat Swept Awayta lukuunottamatta olen nähnyt. Ritchie tuntuu osaavan tehdä vain sitä yhtä samantyyppistä elokuvaa kerta toisensa jälkeen. Tulee olemaan hemmetin mielenkiintoista, mikäli Ritchie tosiaan ohjaa Disneylle Aladdinin.

Muista käsikirjoittajista Joby Harold on käsikirjoittanut ja ohjannut trillerin Awake, ollut mukana Edge of Tomorrow'ssa tuottajana ja tulevaisuuden projekteihin kuuluvat Robin Hood, sekä The Flash. Lionel Wigram taas on Ritchien luottomiehiä ja kyseessä on kolmas kerta kun he tekevät yhteistyötä The Man from U.N.C.L.E:n ja Sherlock Holmesin jälkeen. Lienee kohdallaan myös mainita, että Wigramilla on kokemusta synkistä fantasiaelokuvista, sillä hän on toiminut tuottajana näissä loppupuolen synkissä Harry Pottereissa. Mahtuupa sinne sekaan myös kamala Seventh Son, jossa pari Oscar-voittajaa käyvät hakemassa paksut tilipussit pois kuljeksimasta.

Teatteriin astelin täysin ummikkona, sillä en ennakkoon tiennyt edes kyseessä olevan Guy Ritchien elokuva. Ihmettelin lähinnä miksi on tehty suuren budjetin (175m.€) elokuva puhki kolutusta aiheesta, jonka on vaikea kohota suureksi kassahitiksi. Studiolla ja tekijöillä on ilmeisesti kuitenkin toisenlainen näkemys, sillä elokuva jättää jossain määrin varaa jatko-osille ja jatko-osia oltaisiin valmiita tekemään jopa kuusi kappaletta.

Hyvää


En ole koskaan tutustunut Kuningas Arthuriin sen kummemmin. Olen nähnyt vain pari jalat maassa olevaa elokuvaa, sekä Disneyn Miekka kivessä. Luulin Guy Ritchien elokuvan matkivan esimerkiksi Taru Sormusten Herrasta -elokuvia, sillä ruudulla näkyy monenmoista fantasiaolentoa. Mutta käykin ilmi pikaisella nettiselauksella, että alusta saakka Kuningas Arthuriin on liitetty erilaisia legendoja. Kuinka hän oli yhdessä versiossa vertaansa vailla oleva soturi, joka suojeli Britanniaa maallisilta ja ylimaallisilta uhkilta kuten jättimäisiltä "kissahirviöiltä" ja villisioilta, sekä jättiläisiltä, lohikäärmeiltä ja noidilta. Kuinka hän vaelsi walesilaisessa manalassa, Annwn:ssa ja miten hän voitti yksikseen 300 soturia. Arthur on ollut oikea henkilö, mutta hänen tarinansa yksityiskohdat ovat mitä suurimmiltaan osin kansan suussa kasvaneet legendoiksi ja loput on kirjailijoiden sepitettä. Nimittäin keski-ajalla Arthur oli suosittu kirjallinen hahmo Ranskassa saakka. Suosio kuihtui 1300-luvulle tultaessa, mutta hahmo "löydettiin uudelleen" 1800-luvulla. Yleensähän elokuvissa Kuningas Arthur on pyritty esittämään nimenomaan sinä aitona, 500-600 lukujen taitteessa eläneenä sankarina. Joskin niitäkin filmatisointeja on tietenkin ryyditetty Arthuriin liitetyillä, tunnetuimmilla legendoilla. Joten Guy Ritchien filmatisointi tuo siinä mielessä paljonkin uutta energiaa vanhaan ja väsyneeseen tarinaan herättäen ihan uudenlaista mielenkiintoa päähahmoaan kohtaan.

28.4.2017

Guardians of the Galaxy vol. 2 (2017) - Arvostelu

 Arvostelussa Guardians of the Galaxy vol. 2 (2017)


Sekopäiset seikkailut jatkuvat ja vitsit lentävät uuden mahtimixnauhan tahdissa. Quillin isiongelmat otetaan suurennuslasin alle, tavataan vanhoja tuttuja ja luodaan uusia miellyttäviä, sekä vähemmän miellyttäviä tuttavuuksia. Sosiaalisen kanssakäymisen ja avaruusrosvojen kanssa nahistelun ohessa galaksikin tulee pelastettua ikään kuin refleksinomaisesti kun sellainen tilanne kerta kohdalle sattuu.

Traileri

Genre: Toimintakomedia / Sci-Fi
Ohjaus ja käsikirjoitus: James Gunn
Päätähdet: Chris Pratt, Zoe Saldana, Dave Bautista, Bradley Cooper, Vin Diesel, Michael Rooker, Kurt Russell
Kesto: 136 min.

"I'm Mary Poppins y'all!"

Guardians of the Galaxy vol. 2 on täällä ja kuten asiaan kuuluu, niin se on isompi, äänekkäämpi ja kenties näyttävämpikin. Esimerkiksi ainakin Kurt Russellin enemmänkin Fantastic Four -sarjaan kuuluvan Ego-hahmon asuttamaa planeettaa pidetään jopa suurimpana erikoistehosteena, joka on konsanaan ruudulla nähty. Siis jos sillä jollekin on oikeasti väliä. Jos ykköosa oli jossain määrin avaruuswestern, niin nyt mennään enemmänkin Star Warsin episodien 5 ja 6 tahdissa. Itseasiassa jos Star Wars luotaisiin juuri nyt tyhjästä, niin ainakin omasta mielestäni lopputulos olisi paljon lähempänä tätä anarkistista ja vitsailevaa Guardians of the Galaxy vol. 2:sta kuin hillitympää Imperiumin vastaiskua. Ajat ja tyylit muuttuvat, sekä budjetit kasvavat.

James Gunn pitelee edelleen ohjaksia ja tällä kertaa hän on ainoa käsikirjoittaja. Ykkösosaa kun oli kässäröimässä Gunnin kaverina Nicole Perlman, joka on tällä hetkellä kiinni lukuisissa eri vaiheessa olevissa projekteissa alkaen Marvelin leffoista ja päättyen Pokemoniin. James Gunnin aiempia tuotoksia ovat esimerkiksi komiikalla höystetty George A. Romeron kauhuklassikon uudelleenversiointi Dawn of the Dead, sekä supersankarikomedia Super.

Ykkösosa oli jopa jossain määrin yllätysmenestys. Jos niin voi sanoa 200 miljoonan dollarin Marvel-elokuvasta, josta kuitenkin löytyi tähtivoimaa. Ennen kaikkea Guardian of the Galaxy oli erilainen kuin mihin olimme jo ehtineet tottua geenren sisällä. Se toi suuremman keveyden supersankarileffoihin jo ennen Deadpoolia, tai Ant Mania. Luonnollisesti myös volume 2 muodostuu edelleen siitä toimivasta yhdistelmästä sarjakuvamaista toimintaa ja huumoria tarjoiltuna jälleen 70-80 luvun soundtrackilla, sekä popkulttuuriviittauksilla. Ylipäänsä elokuvan henki on jossain määrin 70-80 luvun b-elokuvaa tuotettuna a-luokan tekijöillä. Mutta miten se pärjää ja erottuu genressä, joka on sitten ykkösosan muuttunut rikkaammaksi jopa jollain tavalla jäljitellen Guardiansia, sekä genreen on tullut uusia kilpailijoita kuten DC Comicsin maailma ja Star Wars?

22.4.2017

Kaikkien aikojen parhaat animaatiot 25-1 - Lista

25. 

Mary & Max (2009)



"When I was young, I invented an invisible friend called Mr Ravioli. My psychiatrist says I don't need him anymore, so he just sits in the corner and reads."
Tuotanto: Melodrama Pictures
Ohjaus ja käsikirjoitus: Adam Elliott
Päätähdet: Bethany Whitmore, Toni Collette, Philip Seymour Hoffman, Barry Humphries
Musiikki: Dale Cornelius

Traileri

Mary & Max on kertakaikkisen on valloittava stop-motion savianimaatio. Kunhan vain annat sille 15-20 minuuttia huomiotasi, se kaappaa sinut mukaansa. Pyöreähkö ja yksinäinen 8-vuotias australialaistyttö ajautuu kirjeenvaihtoon sairaalloisesti lihavan, 44-vuotiaan New Yorkissa asustavan juutalaisen kanssa, joka on myös yksinäinen. Kyse on todellakin poikkeuksellisesta elokuvasta, jonka sydän, komedia, äly ja loistava ääninäyttely vievät katsojan mukanaan. Kaikki elokuvan dialogi tapahtuu kirjemuodossa luettuina pätkinä, jossa hahmot vastaavat edelliseen kirjeeseen ja kertovat mitä heidän elämässään on tapahtunut sitten edellisen kirjeen. Englannin kieli rullaa kauniisti ja lauseet ovat viimeisen päälle hiottuja. Pieni ja kuiva komediavire on jatkuvasti läsnä. Muistan luikauttaneeni levyn sisään viime kesänä ja ajatelleeni, että enpä usko kyseessä olevan kaiken hehkutuksen arvoinen elokuva. Meinasin lopettaa siinä vartin jälkeen, mutta onneksi pysyin mukana ja nyt voin todeta kyseessä olevan eräänlainen piilotettu timantti maineikkaampien länsimaisten animaatioiden joukossa. Ja kyse on nimenomaan kypsähköstä elokuvasta, joten lapset tästä eivät saa oikein mitään irti. Bethany Whitmore ja Philip Seymour Hoffman ovat rooleissaan lumoavia kuten pitääkin kässärin ja dialogin ohella ollakin, että puhtaasti henkilöillä ratsastava elokuva ottaa tuulta alleen.

24. 

Bambi (1942)



"I'm thumpin'! That's why they call me Thumper!"
Tuotanto: Disney
Ohjaus: James Algar, Samuel Armstrong, David Hand, Graham Heid, Bill Roberts, Paul Satterfield, Norman Wright
Käsikirjoitus: Perce Pearce, Larry Morey, Vernon Stallings, Mel Shaw, Carl Fallberg, Chuck Couch, Ralph Wright
Päätähdet: Donnie Dunagan, Hardie Albright, Peter Behn, Fred Shields / Reino Bäckman, Elina Saarinen, Jaana Saarinen, Vuokko Saarinen, Ritva Lehtelä (1969 dubbaus) / Miika Vintturi, Samuel Harjanne, Akira Takaki, Markus Bäckman (2005 dubbaus)
Musiikki: Frank Churchill, Edward Plumb

Kaikkien aikojen parhaat animaatiot 50-26 - Lista

50. 

Kaksin karkuteillä (2010)



"I know not who you are, nor how I came to find you, but may I just say... Hi. How ya doin'?"
Tuotanto: Disney
Ohjaus: Nathan Greno, Byron Howard
Käsikirjoitus: Dan Fogelman
Päätähdet: Mandy Moore, Zachary Levi, Donna Murphy, Ron Perlman / Maria Ylipää, Lauri Tähkä, Sari Ann Moilanen, Tommi Korpela
Musiikki: Alan Menken

Mieleenjäävä hetki


Kyseessä oli juhlapaalu Disneylle, sillä Kaksin karkuteillä on yhtiön 50. animoitu kokoillan elokuva. Ja lopputulos on ihan juhlahetken arvoinen. Tarinoiden mukaan elokuva vietti peräti 6 vuotta tuotannossa ja täten pelkästään sen tuotantokulujen arvellaan olleen jopa 260 miljoonaa dollaria. Tuolla summalla kyseessä olisi selvästi kaikkien aikojen kallein animaatio ja myöskin kaikki elokuvat listaten sijoitus olisi viides. Mutta eipä Disneyn hirvittävästi tarvinnut hikoilla sillä Kaksin karkuteillä tuotti 600 miljoonaa dollaria jo pelkästään lippuluukuilta. Se tuotettiin yhdistelmänä CGI:tä ja perinteistä animaatiota, mitkä sitten renderöitiin epä-fotorealistisesti, joten lopputulos näyttää kuin maalaukselta.

Kyseessä on siis romanttinen prinsessamusikaali, vai onko tuo edes mikään sana. Alan Menken palasi pitkästä aikaa säveltämään musiikin ja yhdestä laulusta rapsahti Oscar-ehdokkuus. Alunperin elokuvan nimen piti muuten olla sadun mukaan Rapunzel, mutta se muutettiin sukupuolineutraalimpaan Tanglediin ja markkinoinnissa tuotiin esiin Rapunzelin ohella myös mieshahmo Flynn Rideria. Se aiheutti tietenkin mielensäpahoittajissa jupinaa, vaikka on fakta, että ihmiset ja eritoten lapset antavat paljon painoarvoa nimille ja julisteille/kansille. Nyt olemme jo siinä listan vaiheessa, jonka elokuvista ei ole minulla oikeastaan mitään negatiivista sanottavaa. Kyse on loistavasta ja hauskasta elokuvasta, jolle on jo pidemmän aikaa odotettu jatkoa. Sitä ei ole kuitenkaan tullut. Tosin Disney Channelille tuotettiin Tangled tv-sarja, mutta ne nyt on taas niitä karsittuja ja nimenomaan lapsille tehtyjä sarjoja. Joten itse saa tyytyä Tanglediin ja lyhytelokuvaan Tangled Everafter.

49. 


"You are so finished when I get in there! I'm gonna stuff you in the blender, push "puree," then bake you into a pie and feed it to the social worker! And when he says, "Mmmm, this is great, what's your secret?" I'm gonna say... love and nurturing."
Tuotanto: Disney
Ohjaus ja käsikirjoitus: Dean DeBlois, Chris Sanders
Päätähdet: Daveigh Chase, Chris Sanders, Tia Carrere, Ving Rhames / Annituuli Kasurinen, Jukka Rasila, Amira Khalifa, Pertti Koivula
Musiikki: Alan Silvestri

21.4.2017

Kaikkien aikojen parhaat animaatiot 75-51 - Lista

75. 

Haikarat (2016)



"My old nemesis: glass!"
Tuotanto: RatPac-Dune Entertainment, Warner Bros. Animation
Ohjaus: Nicholas Stoller, Doug Sweetland
Käsikirjoitus: Nicholas Stoller
Päätähdet: Andy Samberg, Katie Crown, Kelsey Grammer / Antti Lang, Hanna Mönkäre, Markus Bäckman
Musiikki: Jeff Danna, Mychael Danna

Mieleenjäävä hetki

Kyseessä on sekopäinen komedia, jossa haikarat ovat hylänneet vauvabisneksen ja pykänneet pystyyn normaalia krääsää myyvän verkkokaupan. Jos se tuntuu vielä liian normaalilta, niin hulluus viedään potenssiin kaksi kun susilauma muodostaa mm. toimivan sukellusveneen kaikuluotaimineen. Elokuvassa Junior-haikara on kovassa uraputkessa haikara-organisaation sisällä ja hän on vahvin ehdokas uudeksi pomoksi Hunterin tilalle. Kunnes Hunter haluaa Juniorin erottavan puljun ainoan ihmisen, Orpo-Tuuli kun aiheuttaa vain kaaosta ja vahinkoja. Asiat eivät suju odotetusti ja lopulta Juniorilla, sekä Orpo-Tuulella on käsissään vauva, joka pitäisi toimittaa hissun kissun perille. Jos joku organisaation sisällä saa tästä vihiä saavat molemmat kalossin kuvan takamukseensa. Kaksikkomme epäonneksi työpaikan jeesmies Pigeon Toady haistaa palaneen käryä käynnistäen omat tutkimuksensa. Elokuvan on ohjannut ja rustannut esimerkiksi Neighboursista, sekä Forgetting Sarah Marshallista tuttu Nicholas Stoller ja meininki on sen mukaista. Paljon sekopäistä toimintaa ja tilannekomediaa, hauskoja hahmoja ja ironialla kuorrutettua sanailua. Parasta silti on ehkäpä työelämän me-henkisten kliseiden kustannuksella pilaileminen. Kirsikkana kakun päälle elokuva äityy jopa parodioimaan itseään.

17.4.2017

Kaikkien aikojen parhaat animaatiot 100-76 - Lista

Minulla oli tapana ylenkatsoa animaatioita, koska on yleinen tapa niputtaa kaikki animaatiot pelkiksi lastenelokuviksi. Vakavan ja normaalin aikuisen ihmisen ei kuulu yksikseen katsoa mielikuvitusmaailmaan sijoittuvaa typerää ja lapsellista tarinaa, jolla ei ole mitään todellisuuspohjaa saati sitten painavaa sanottavaa. Mutta jos lähtee lukemaan rivien välistä, niin voit yllättyä positiivisesti. Listallani on myös pari elokuvaa, jotka muuttivat isosti käsitystäni animaatiosta vakavasti otettavana tarinankerronnan muotona. Animaatiossa voidaan tyylikkäästi käsitellä aiheita, jotka muuten olisivat aivan liian tuskallisia. Sitäpaitsi animaatio oli ennen CGI:n kehittymistä ainoa genre, jossa tarinankertojan ei tarvinnut tehdä kompromisseja, koska kaikki oli toteutettavissa. Nykyään animaatiossa katsoja tapaa edelleenkin ne villeimmät ideat, jotka olisivat muutoin liian kalliita toteutettaviksi. Tosin joukossa on edelleen niitäkin joiden toteuttaminen sellaisenaan olisi vähintäänkin haastavaa, ellei jopa mahdotonta.

Animaatioita on monenlaisia. Hyvin harva nykyanimaatio on yksinomaan lapsille suunnattu. Disney on tehnyt jo aikojen alusta saakka elokuvia kaiken ikäisille. Hieman ennen vuosituhannen vaihdetta kuvioihin ilmestynyt Dreamworks on pyrkinyt vieläkin selvemmin kosiskelemaan myös vanhempaa yleisöä esimerkiksi lukuisilla aikuissävytteisillä vitseillä ja popkulttuuri -viittauksilla. Välillä on tullut jättipotti kuten Shrek ja välillä on menty rysähtämällä metsään kuten Hain tarinassa. Japanilaisesta animaatiosta löytyy jo enemmän vaihtelevuutta. Koko perheen animaatioiden lisäksi löytyy selvästi teineille ja jopa aikuisemmillekin suunnattua tavaraa. Eritoten 70-80 -luvulla japanilaisen animaation teemat olivat melko synkkiä ja se näkyy jopa Hayo Miyazakin teoksissa. Eritoten 80-luvun japanilaista animaatiota voi kuvata sanoin "dark and brooding", sillä se oli b-luokan kauhuanimen kulta-aikaa. Se tarjoili mm. Urotsukidojin, Wicked Cityn, Vampire Hunter D:n Golgo The Professionalin, Space Adventure Cobran jne. Mikään näistä ei ole lasten elokuva, sillä kaikista löytyy alastomuutta ja väkivaltaa. Nykyaikana taas esimerkiksi Ranskasta tulee lähes vuosittain jotain taiteeseen verrattavissa olevaa kypsää animaatiota kuten Bellevillen kolmoset, joiden parissa piisaa pureskeltavaa.

Vaikka lista on pitkä, sieltä jäi pois monta mielenkiintoista nimikettä. En oikein lämmennyt eurooppalaisille animaatioille kuten irlantilaisille Song of the Sealle, The Secret of Kellsille ja vaikkapa ranskalaisille Pikku prinssille, Kuninkaalle ja satakielelle, tai Ernest & Celestinelle. Mutta eivät ne sattumalta ole imdb:ssä parhaiden animaatioiden kärkisijoilla ja listaan voi lisätä vaikkapa Angel's Eggia, The Plague Dogsia, Mind Gamea, Arrugasia jne. Keskityin tosiaan paljolti Hollywoodiin ja japanilaiseen animaatioon, eli animeen, koska ne olivat helpoiten ja halviten saatavilla. Sekä ne ovat yleensäkin suosituimpia.

Lista on ennen kaikkea rakennettu nykykatsojan silmin ja viihdepää edellä. Sijoitukset eivät ole kiveenhakattuja ja päätä rapsuteltiin sijoitusten suhteen. Vain kärjen voisi sanoa olevan jonkinlaisessa kiveen hakatussa järjestyksessä. Leffan nimessä on linkki sen imdb-sivulle ja tuottajana on mainittu vain animaatiosta vastannut studio. Sen lisäksi poimin youtubesta elokuvan mieleenjäävimmän kohdan mikäli sellainen on tarjolla. Sain samalla verestettyä muistiani, koska osa näistä elokuvista on katsottu viimeksi jopa 10 vuotta sitten. En myöskään tehnyt viisauksissani mistään mitään muistiinpanoja, joten tuonkin suhteen niistä pätkistä oli apua.

Osia tulee vielä kolme ja julkaisen niitä sitä mukaa kun saan ne valmiiksi. Tavoite olisi saada viimeinen osa ulos viimeistään 5. päivä toukokuuta. Toivottavasti lukijat löytävät täältä jotain katsomisen arvoista ja kenties kiinnostuvat animaatioista enemmän.

100. 


"Poika: Have you had any nice battles lately? Lohikäärme: Battles? Oh, no. No battles. No. - Oh. Probably too busy scourging the countryside and devouring fair damsels, then.¨ - Scourging? Devouring? Good heavens, no.- But don't you ever do anything desperate?- Well, yes, I... I do make up poetry."
Tuotanto: Disney
Ohjaus: Alfred L. Werker, Hamilton Luske
Käsikirjoitus: Ted Sears, Al Perkins, Larry Clemmons, William Cottrell, Harry Clork jne.
Päätähdet: Robert Benchley, Frances Gilford, Buddy Pepper
Musiikki: Frank Churchill, Larry Morey


Listan ainoa live-actionia ja animaatiota yhdistelevä teos. Halusin pitää kiinni puhtaista animaatioista. Lempeä Lohikäärme on periaatteessa mainospätkä, jossa kierretään Disneyn Burbankin studiota radiokoomikko Robert Benchleyn esittämän toheloivan hahmon johdolla. Katsoja oppii perinteisestä cel-animaatiosta helposti ja hauskasti kaiken oleellisen. Sekaan on uitettu neljä lyhytanimaatiota, joista erityisesti Baby Weems on kerrassaan loistava ja jonka yhtäläisyyttä Boss Babyyn on vaikea olla huomaamatta. Tuon lisäksi Hessu esittelee cowboyn taitojaan, törmäämme Aku Ankkaan ja luonnollisesti pääsemme myös tutustumaan elokuvan nimikko-otukseen. Lempeä Lohikäärme maksoi 600 000 dollaria tuottaen lippuluukuilta aikanaan vain 400 000. Kansa olisi halunnut nähdä kokoillan animaation Lumikin ja Pinokkion hengessä. Mutta nykykatsojan silmin tämä on sisältönsä ohella myös mielenkiintoinen aikamatka monellakin tavalla. Elokuvassa esimerkiksi ylistetään Disneyn perhemäistä yhteishenkeä ja lämpöisyyttä, vaikka juuri leffan ilmestymisvuonna animaattorit lakkoilivat vaatien Disneyn taipumista hiljattain perustetun Screen Cartoonists Guildin työehtosopimuksen alle. Alkuvuosina Disneyn työntekijät olivat parhaiten palkattuja, mutta yhtiön liusuessa rahahuoliin Pinokkion ja Fantasian jälkeen, työntekijöitä lomautettiin, etuuksia leikattiin ja yhtiön sisällä rivianimaattorin, sekä huippuanimaattorin palkkaero kasvoi valtavaksi. Lopulta liittovaltion sovittelijan avustuksella Disney taivutettiin alan yhteisen työehtosopimuksen alle. Joskin lienee syytä mainita, ettei siirtymä ollut muissakaan kilpailevissa yhtiöissä kovin kivuton.

15.4.2017

Bamse ja noita-akan tytär (2016) - Arvostelu

 Arvostelussa Bamse ja noita-akan tytär (2016)


Kroisos-myyrä löytää kultaa majavapadosta, mutta hänen on jotenkin houkuteltava maailman vahvin nalle muualle tuhotakseen padon ja saadakseen kullan. Samoihin aikoihin Kumpulaan saapuvat noita ja tämän ujo, ystäviä halajava tytär.

Traileri

Genre: Animaatio / Lastenelokuva
Ohjaus: Christian Ryltenius & Maria Blom
Käsikirjoitus: Sofie Forsman & Ida Kjellin
Päätähdet: Jussi Vatanen, Juha Muje, Markus Bäckman, Saana Norra, Petri Hanttu, Antti Timonen, Ia Koivisto, Sari Ann Stolt, Aku Laitinen, Sasu Moilanen, Peter Kanerva, Sampo Kovalainen, Tero Koponen
Kesto: 65 min.

"Minä olen maailman rikkain... tarkoitan kiltein myyrä."

Maailman vahvin (ja kiltein) nalle, eli Bamse, on ruotsalaisen Rune Andreassonin vuonna 1961 luoma sarjakuvahahmo. Se aloitti seikkailunsa tv:ssä lyhytanimaatioina, josta se laajeni Allers-lehden sarjakuvasivuille vuonna 66 saaden oman sarjakuvalehtensä vuonna 73. Tuo lehti ilmestyy mm. Suomessa vielä tänäkin päivänä. Luonnollisesta Bamsesta on myös tehty tv-sarjoja ja ensimmäiset pienen budjetin piirroselokuvat näkivät päivänvalon jo 90-luvun alkupuolella. Kunnes sitten hieman yli 40 vuotta Bamsen syntymän jälkeen 2006 julkistettiin, että Bamsesta on tekeillä uusia, suuremman budjetin animaatioelokuvia. Niistä ensimmäinen oli 2014 ilmestynyt Bamse ja rosvokaupunki. Toinen onkin jo sitten tämä Ruotsissa joulukuussa 2016 ilmestynyt Bamse ja noita-akan tytär.

Ensimmäisenä silmiin pistää elokuvan lastenkirjamainen ja viehättävä ulkoasu. Kirkkaita värejä riittää jopa liiankin kanssa, sillä omat myyränsilmäni alkoivat kovasti vetistelemään. Animaatio on 2D:tä usein täysin staattisella ja hieman epätarkalla taustalla, joka jättää jälkeensä ihan viehättävän, sarjakuvamaisen ja nostalgisen tunteen. En ole sarjakuvia lukenut 20 vuoteen, mutta hahmot ja maailma näyttää siltä kuin olisi sukellettu sarjakuvan sivuille ja niinhän sen pitääkin olla tässä tapauksessa. Immersion kruunaa elokuvan eloisat efektit, sillä koko ajan kuuluu jonkinlaisia luonnon ääniä, mikä herättää maailman eloon. Näppinsä pelissä on myös elokuvan musiikin säveltäneellä Henrik Lörstadilla, jonka melko yksinkertainen, mutta elokuvalle sopiva musiikki avustaa katsojansa juuri oikeanlaisiin tunnetiloihin. Pakko on myös mainita elokuvan ohjaus, jossa on ollut silmää rakentaa ihan kivasti aseteltuja kohtauksia ja parissa kohtaa kameran avulla tehostaa esimerkiksi yksinäisyyden tunnetta loitontamalla kuvaa hitaasti hahmosta kauemmas.

14.4.2017

The Boss Baby (2017) - Arvostelu

 Arvostelussa The Boss Baby (2017)
Templetonin perheeseen saapuu uusi, pukua pitävä ja salkkua kantava, vauva. Esikoinen tuntee olonsa syrjäytetyksi ja pian hän huomaa, ettei vauvan outous rajoitukaan pelkkään ulkokuoreen.

Traileri

Genre: Animaatio / Komedia
Ohjaus: Tom McGrat
Käsikirjoitus: Michael McCullers perustuen Marla Frazeen lastenkirjaan
Päätähdet: Alec Baldwin, Miles Bakshi, Steve Buscemi, Jimmy Kimmel, Lisa Kudrow / Juhani Rajalin, Taneli Vaittinen, Taisto Oksanen, Joonathan Kettunen, Kristiina Vahvaselkä
Kesto: 98 min.
"Miksemme voisi vain jakaa?
- Et tainnut käydä kauppakorkeaa?"

Olin odottanut tätä Dreamworksin elokuvaa innolla, sillä sen idea ja osa trailereista olivat silkkaa kultaa. Se tuo vähän mieleen Disneyn 76 vuotta vanhan lyhytanimaation, Baby Weems. Siinä Weemsin perheeseen syntyy poikkeuksellisen älykäs vauva, jonka kynttilä palaa syntymästä saakka kuumana ja kirkkaana. Se on sanalla sanoen loistava ja on yksi suosikkejani tuolla saralla.

Boss Babyn on ohjannut Tom McGrath, jonka aiempia töitä ovat tähtiä vilisevät animaatiot Megamind ja Madagascar -leffasarja. Ne molemmat sisältävät kosolti hauskoja hetkiä, eritoten mm. Will Ferrellillä, Jonah Hillillä ja Brad Pittillä varustettu superroistoparodia Megamind. Mutta niille on myös yhteistä, että löpö loppuu koneesta jo reilummalti ennen leffan loppua ja komediaa tehdään yhdentekeväksi jäävän tarinan kustannuksella. Kässäristä taasen vastaa Michael McCullers, joka on tarinoinut Austin Powers -elokuvat ja on entinen Saturday Night Liven käsikirjoittaja. Mies on mukana tulevissa Shrek 5 ja Hotel Transylvania 3 -elokuvissa. Joten noista on pääteltävissä, että kyseessä on hyvinkin Dreamworksin näköinen tarinaniskijä. Eli animaatioita lapsille ja aikuisille, jonne on ripoteltu sekaan vain aikuisten likaisissa mielissä muodostuvia kaksimielisyyksiä, pieruhuumoria ja popkulttuuriviittauksia.

Joten siirrytään katsomaan millaisen maun elokuva jätti jälkeensä ja tarjosiko se minkäänlaisia yllätyksiä. Ja ennen kaikkea kykenikö tekijätiimi jalostamaan loistavasta ideasta kokonaisen 1,5 tuntia käsittävän tarinan.

Hyvää


Elokuva ei lähtökohtaisesti petä katsojansa odotuksia. Perinteiseen Dreamworksin tapaan löytyy kosolti kaksimielisiä vitsejä ja popkulttuuriviittauksia. Esimerkiksi Pomovauva käski Timin laittaa tutin suuhun ja imeä sitä kovempaa melko aggressiiviseen sävyyn. Tälle löytyy täydellinen selitys juonen osalta, mutta tästä aikuiselle heräävä kaksimielisyys ei ole todellakaan sattumaa, vaan täysin tarkoituksenmukaista. Siinä missä lapset taas nauranevat pelkälle tilanteen komiikalle ja Timin selvälle epämukavuudelle. Viittausten saralla Maija Poppanen ja siinä sivussa häntä esittänyt Julie Walters saavat oman osansa irvailusta. Mukana on myös selvät viittaukset Kadonneen arkin metsästäjiin ja Gandalfiin, jonka klipit eritoten olisi kiinnostavaa kuunnella alkuperäiskielellä. Vitsejä riittää ja ainakin omaan makuhermooni ne kolahtivat ihan mukavasti.

13.4.2017

Fast & Furious 8 (2017) - Arvostelu

 Arvostelussa Fast & Furious 8 (2017)


Dominic Toretto kääntää selkänsä perheelleen.

Traileri

Genre: Toiminta, Rikos
Ohjaus: F. Cary Gray
Käsikirjoitus: Chris Morgan, perustuen Gary Scott Thompsonin luomiin hahmoihin
Päätähdet: Vin Diesel, Dwayne Johnson, Jason Statham, Charlize Theron, Michelle Rodriguez
Kesto: 136 min.

"I will beat your ass like a Cherokee drum."

Odotukset, vangitsevuus ja teema


Taitaa olla aiheellista kutsua Fast and Furiousia kaikkien aikojen kovimmaksi franchiseksi, sillä elokuvat ovat tuoneet yli 4 miljardia pelkästään lipputuloina. Viimeisin osa toi yksinään 1,5 miljardia, eli sarja on kuumempi kuin koskaan. Viimeisin oli myös tasoltaan parasta vähintäänkin sitten ykkösosan, joten senkin suhteen saavutettiin jonkinlainen piikki. Eikä fanien tarvitse kantaa huolta sarjan tulevaisuudesta, sillä suunnitelmissa on jo kaksi jatko-osaa. Tyhmäähän se olisi luopua varmasta kassahitistä kun rauta on edelleenkin kuumaa.

Olen nähnyt kaikki elokuvat vuosien varrella. Vuosituhannen alussa ilmestynyt ykkönen tarjosi hyvän perustan ja se on kerännyt franchisen edetessä matkaansa kosolti nostalgista viehätystä. Ilman Torettoa tehty kakkososa taas oli nostalgiallakin valeltuna aikamoista tuubaa. Tokyo Driftin olen nähnyt vain kerran sen ilmestymisvuonna ja ainakin silloin se oli jännittävä, sekä viehättävän erilainen kokemus. Joskin se ei silloinkaan näyttänyt merkkejä siitä millainen mammutti sarjasta kehittyisi. Kenties Tokyo Drift oli käänteen tekevä osa siinä mielessä, että tuolloin Justin Lin astui puikkoihin. Sen jälkeen sarja löysi todenteolla nykyisen kaavansa.

2.4.2017

Ghost in the Shell (2017) - Arvostelu

 Arvostelussa Ghost in the Shell (2017)


Majurin ruumis tuhoutui onnettomuudessa, mutta hänen tietoisuutensa saatiin pelastettua ja se istutettiin uuteen supersotilaan kuoreen.

Traileri

Genre: Toiminta / Sci-Fi
Ohjaus: Rupert Sanders
Käsikirjoitus: Jamie Moss, William Wheeler, Ehren Kruger
Päätähdet: Scarlett Johansson, Pilou Asbaek, Takeshi Kitano, Juliette Binoche, Michael Pitt
Kesto: 107 min.

"Well, maybe next time you can design me better."

Odotukset, vangitsevuus ja teema


Elokuva perustuu Masamune Shirow'n vuonna 1989 julkaistuun saman nimiseen mangaan, eli japanilaiseen sarjakuvaan. Vuonna 1995 Production I.G. julkaisi ensimmäisen monesta Ghost in the Shell animesta, eli japanilaisesta animaatiosta. Animaatiostudion kuuluisin pätkä lienee kuitenkin Kill Bill vol. 1:seen tuotettu O-Ren Ishiin animaatio-osuus. Jokatapauksessa vuoden 1995 Ghost in the Shell -animea pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaista animaatioista ja se toimi suurena innoittajana The Matrixille. Kannattaa ehdottomasti hankkia tuo anime käsiinsä. Se on vähän sekava ja työläs seurattava, joten sen joutuu katsomaan kahdesti, että kaikesta pysyy kärryillä. Lisäksi länsimaisten julkaisujen tekstityksen tasoa on joidenkin julkaisujen kohdalla kritisoitu, joten se ei varsinaisesti auta asiaa. Anime-elokuva yhdistelee perinteistä ja digitaalista animaatiota, sekä on aihealueiltaan hyvin kypsä ja kiehtova. Jopa filosofinen. 2004 leffalle tehtiin epävirallinen jatko-osa ja vuonna 2008 alkuperäinen elokuva julkaistiin uudelleen 2.0 nimikkeellä. Se sisältää uuden ääniraidan ja uusitun digitaalisen animaation, sekä muuta pientä hienosäätöä.

Ghost in the Shell sijoittuu tulevaisuuteen, jossa koko maailma on yhteydessä keskenään sähköisen verkon kautta. Myös ihmiset, joista valtaosalla on "kyberneettisiä parannuksia", eli käytännössä robottiosia. Jos olet kirjoittaja sinulle voidaan asentaa kädet, joissa on molemmissa kymmenen sormea. Jos haluat kännätä ilman krapulaa, saat sitä varten räätälöidyn maksan. Voit jopa siirtää tietoisuutesi/henkesi (= ghost) täysin uuteen keinotekoiseen ruumiiseen (= shell). Päähenkilömme Majuri on juuri sellainen tapaus. Hän kuuluu salaiseen iskuryhmään ja hänen kropassaan on mm. häiveteknologia, mikä mahdollistaa Majurin muuttumisen näkymättömäksi. Tätä varten hahmon tosin pitää tietenkin hankkiutua eroon vaatteistaan. Mutta tässä jenkkien elokuvaversiossa luonnollisestikin Majuria näyttelevällä Scarlett Johanssonilla on yllään ihonmyötäinen ja värinen puku, että ensinnäkin ikäraja saatiin pysymään riittävän alhaalla muista syistä puhumattakaan. Joten sitä odottaneet hentait saavat tyytyä pausettelemaan Under the Skinia.

Smurffit: Kadonnut kylä (2017) - Arvostelu

 Arvostelussa Smurffit: Kadonnut kylä (2017)


Mystinen kartta johdattaa Smurffiinan, Tohelon, Välkyn ja Patin matkalle kohti smurffihistorian suurinta salaisuutta.

Traileri

Genre: Animaatio / Lapset / Seikkailu
Ohjaus: Kelly Asbury
Käsikirjoitus: Stacey Harman, Pamela Ribon
Päätähdet: Ariel Winter, Joe Manganiello, Mandy Patinkin, Demi Lovato, Rainn Wilson / Diandra Flores, Joonas Saartamo, Tapio Liinoja, Mika Nuojua, Joonas Nordman
Kesto: 89 min.

"Nyt on salaisen ainesosan vuoro. Juustopala, jota säilytin alushousuissani."


Ihmisten maailmaan sijoittuneista smurffielokuvista ensimmäinen tuotti yli 550 miljoonaa dollaria ja toinenkin toi vielä 350 miljoonaa. Ne saivat kuitenkin kriitikoilta ja osalta katsojistakin raskaasti lokaa niskaansa. Ehkä liikaakin, koska kyllähän sen aivottoman sekoilun kerran jaksoi katsoa. Ainakin alkuperäisellä ääninäyttelyllä katsottuna. Tai sitten aika kultaa muistot, sillä imdb:ssä komeilee arvosanan vitonen ekan smurffileffan kohdalla. Tämän uusimman kohdalla silmäkulmia nostattaa se fakta, ettei kukaan aiemmassa kahdessa elokuvassa mukana ollut näyttelijä uusi rooliaan äänimuodossa. Joko näyttelijät ovat todenneet, ettei leffoissa esiintyminen ollut uran kannalta hyvä juttu (tuskin Hank Azaria semmoista liikaa miettii), tai todennäköisemmin Sony on halunnut tehdä selvän pesäeron aiempiin. Uskon nyt elokuvan nähneenä jälkimmäiseen vaihtoehtoon, sillä elokuva on suunnattu täysin lapsille.

26.3.2017

Life (2017) - Arvostelu

 Arvostelussa Life (2017)

Rikkinäinen Mars-luotain päätyy Kansainväliselle avaruusasemalle, jossa astronautit huomaavat luotaimen tuoneen mukanaan tuntemattoman ja nopeasti kehittyvän eliön.

Traileri

Genre: Sci-Fi / Trilleri
Ohjaus: Daniel Espinosa
Käsikirjoitus: Rhett Reese, Paul Wernick
Päätähdet: Jake Gyllenhaal, Ryan Reynolds, Rebecca Ferguson, Ariyon Bakare, Hiroyuki Sanada
Kesto: 104 min.

"We´re looking at the first proof of life beyond Earth."

Odotukset, vangitsevuus ja teema


Lifen alkuperäinen julkaisupäivä oli siellä toukokuun loppupuolella, mutta se luonnollisestikin halusi välttää joutumasta Pirates of the Caribbeanin jalkoihin. Ison budjetin sci-fi leffoja on viime aikoina riittänyt esimerkiksi Arrivalin, Rogue Onen ja Passengersin johdolla, mutta Lifen trillerin ja jopa kauhun alle niputetut ominaisuudet herättänevät katsojan mielenkiintoa. Varmastikin monen suunnitelmissa on ollut käydä katsomassa Life lämmittelynä myöhemmin tänä vuonna ilmestyvälle Alien: Covenantille. Se oli myös minunkin kirjoissani se optimi. Saada siis kokea tunnelmallinen ja alienmainen jännäri.

Life pyrkii olemaan mahdollisimman realistinen ja se leikittelee skenaariolla mitä jos jokin Mars-luotain löytäisi planeetalta yksinkertaisen yksisoluisen organismin. Täten sen ensimmäinen etappi olisi todennäköisesti päätyä Kansainväliselle avaruusasemalle tutkittavaksi. Kaikki tämä voisi periaatteessa tapahtua minä hetkenä hyvänsä ja tuo realismi tekikin elokuvasta sinänsä varsin mielenkiintoisen. Katsomiskokemus oli sanalla summattuna epätasainen. Välillä meno oli niin intensiivistä, että käsi puristui huomaamatta nyrkkiin ja välillä ihmeteltiin selvästikin itseään älykkäänä pitävän elokuvan typeriä käänteitä.

19.3.2017

Beauty and the beast (2017) - Arvostelu

 Arvostelussa Beauty and the beast / Kaunotar ja hirviö (2017)

Kaunis Belle lähtee etsimään kadonnutta isäänsä ja kohtaa kauhistuttavan Hirviön, joka elää yksin valtavassa linnassa elävien antiikkiesineiden ympäröimänä.

Traileri

Genre: Fantasia / Musikaali
Ohjaus: Bill Condon
Käsikirjoitus: Stephen Chbosky, Evan Spiliotopoulos
Päätähdet: Emma Watson, Dan Stevens, Chris Evans, Ewan McGregor, Josh Gad, Ian McKellen
Kesto: 129 min.

"Give her a dashing, debonair smile"

Odotukset, vangitsevuus ja teema


Kaunotar ja hirviö on tutkijoiden mukaan 4000 vuotta vanha kansantarina, joka päätyi kirjojen ja kansien väliin ensimmäisen kerran 1700-luvun puolivälin paikkeilla Ranskassa. Tarinasta on luonnollisesti lukuisia erilaisia versioita, joista suosituin lienee Jeanne-Marie Leprince de Beaumontin versio, joihin nämä Disneyn tuotokset pohjautuvat.

Elokuvaversioita tarinasta on tehty useita. Ranskalaislegenda Jean Cocteau puuhasi ensimmäisen mainittavan vuonna 1946 ja tuon elokuvan alkuteksteissä hän kuuluisasti pyysi katsojiltaan lapsenkaltaista uskoa siihen, että elokuvassa esitetyt asiat olisivat mahdollisia. Tästä versiosta suoritettiin uudelleenfilmatisointi 2014 ranskalaisten ja saksalaisten toimesta. En ole sitä vielä kyennyt katsomaan, mutta sitä moitittiin esimerkiksi tyhjäksi kuoreksi. Ja sitten on tietenkin se Disneyn animaation kultavuosien (89-97) tuotos vuodelta 1991, joka oli kaikilla mahdollisilla mittareilla suuri menestys. Se on jopa Disneyn paras animaatio ja samoissa sfääreissä sen kanssa kykenevät pyörimään vain Leijonakuningas, sekä Wall-E.

Joten jälleen on ihmeteltävä miksi tehdä uusintaversio elokuvasta, jonka tasoa on täysin mahdotonta ylittää. Nämä aiemmat Tuhkimot, Pahattaret, Panit jne. vielä ymmärtää, koska ne eivät olleet ikonisesta statuksestaan huolimatta ihan täysosumia. Mutta toisaalta onhan siinä ihan hyvät perusteet kun lähdetään tekemään live action -versiota animaatioelokuvasta. Se on sitten eri asia pitäisikö näitä suuria klassikkoja jollain tavalla vaalia mittaamattoman arvokkaina jalokivinä. Disney tosin antoi tähän oman näkemyksensä jo 90-luvulla VHS:n myötä kun se tuotti surkeita B-tason halpoja jatko-osia suurille klassikoille. Mutta kyllähän tämä minuakin ennakkoon kiinnosti ja kunhan yllettäisiin edes lähelle alkuperäistä, niin enempää ei voisi vaatia. Mutta ei se kopiointi ja nojailukaan helppoa ole. Odotuksissa oli sama hauska ja romanttinen tarina pienellä twistillä, sekä luonnollisesti lihaisampi tarina kun elokuva on hieman yli 40 minuuttia animaation alkuperäisversiota pidempi.

13.3.2017

Saattokeikka (2017) - Arvostelu

Arvostelussa Saattokeikka (2017)


Elämälle vihainen Veikko palkkaa nuoren Kamalin kuskikseen päästäkseen mökille juhannuksen viettoon.

Traileri

Genre: Komedia / Draama / Kotimainen
Ohjaus: Samuli Valkama
Käsikirjoitus: Khadar Ahmed, Samuli Valkama
Päätähdet: Heikki Nousiainen, Noah Kin, Mikko Nousiainen, Saga Sarkola
Kesto: 78 min.

"Tulette tänne ja viette meidän naiset."

Saattokeikka on prikulleen sellainen kuin traileri antaa odottaa. Kömpelö ja mielikuvitukseton, mutta hyvää tarkoittava ja ihan viihdyttävä. Itselleni tuli trailereista myös mieleen, että näinköhän se yrittää hieman ratsastaa viime vuosien ruotsalaisten Mies, joka rakasti järjestystä ja näiden 101-vuotias -elokuvien, sekä Mielensäpahoittajan suosion vanavedessä. Toki näistä vain 101-vuotiaan ykkösosa oli eräänlainen road-movie.

Räppäri Noah Kin esittää 17-vuotiasta Kamalia, jonka perhe on monikulttuurinen. Hänen oikea isänsä asuu kuitenkin nykyään Nairobissa ja hänen luokseen Kamal mielisi karata, mutta hänellä ei ole rahaa lentolippuun. En sitten tiedä miten alaikäinen pääsee ulkomaille ilman kirjallista suostumusta huoltajilta. Ansaitakseen rahaa Kamal alkaa jakaa mainoksia, jonka kautta hän törmää Heikki Nousiaisen esittämään Veikkoon. Veikon vaimo on kuollut melko hiljattain ja hän asuu kerrostalossa, jonka asukkaista yhdenkään nimi ei ole kantasuomalainen, minkä kamera meille näyttää rappukäytävässä. Kuten ruotsalainen Ove, myös Veikko on ennen kaikkea vihainen elämälle ja kenties etunenässä sitä kautta kumpuavat myös hänen rasistiset puheensa. Mutta noh, Veikkokin haluaa tietenkin kesänä ja juhannuksena mökille, joten hän tarjoaa täysi-ikäiseksi luulemalleen Kamalille merkittävää rahasummaa kyydistä sinne. Ei muuta kuin kohti seikkailuja ja sattumuksia.

11.3.2017

Kong: Pääkallosaari (2017) - Arvostelu

 Arvostelussa: Kong Pääkallosaari (2017)

Joukko tiedemiehiä ja sotilaita lähtee kartoittamaan tutkimatonta Tyynenmeren saarta, joka kätkee sisäänsä jos jonkinlaisia otuksia.

Traileri

Genre: Seikkailu / Toiminta
Ohjaus: Jordan Vogt-Roberts
Käsikirjoitus: Dan Gilroy, Max Borenstein, Derek Connolly ja John Gatins (tarina)
Päätähdet: Samuel L. Jackson, Tom Hiddleston, Brie Larson, John C. Reilly, John Goodman
Kesto: 118 min.

"Is that a monkey?"

Odotukset, vangitsevuus ja teema


Ei, vaan kyseessä on hitchcockmaisesti blondien perään oleva ihmisapina (ape), joka on valkokankaan suurin legenda mitä hirviöihin tulee. Ensimmäisen kerran "maailman kuningas ja kahdeksas ihme" heräsi henkiin vuoden 1933 kauhuelokuvassa pelastaen RKO:n vararikolta ja mahdollisti 8 vuotta myöhemmin osaltaan Citizen Kanen syntymisen. Kyseessä on jo kaiken kaikkiaan seitsemäs jälkeläinen tälle alkuperäiselle King Kongille. Kuten Carl Denham totesi "koko maailma maksaa nähdäkseen tämän". Sitä teoriaa myös Pääkallosaaren tuottanut Legendary Entertainment testaa, sillä he haluavat luoda "Monsterversen". Eli tuoda valkokankaan ikonisimmat hirviöt samaan elokuvaan ja tämä kohtaaminen tapahtuu 2020, mutta sitä ennen edessä on vielä ainakin yksi Godzilla-elokuva. Japanilaisethan toki ovat tämän kohtaamisen fantasioineet jo 60-luvun b-rainassa ja siellä näille monsterielokuville löytyykin pitkät perinteet. Näitähän nykyään kopioidaan lännessäkin Sharknadojen ja vastaavien myötä.

4.3.2017

Logan (2017) - Arvostelu

Arvostelussa: Logan (2017)
Dystooppishenkisessä lähitulevaisuudessa Logan huolehtii ikääntyneestä tohtori X:stä piilopaikassa lähellä Meksikon rajaa.

Traileri

Genre: Toiminta / Sci-Fi
Ohjaus: James Mangold
Käsikirjoitus: Scott Frank, James Mangold, Michael Green
Päätähdet: Hugh Jackman, Patrick Stewart, Dafne Keen, Boyd Holbrook
Kesto: 137 min.

"Nature made me a freak. Man made me a weapon. And God made it last too long."

Odotukset, vangitsevuus ja teema 


Elokuva on Hugh Jackmanin viimeinen kerta Wolverinena, se oli jo aikoja sitten selvää kaikille. Tämä on myös ilmeisesti Patrick Stewartin viimeinen kerta Professori Charles Xavierina. Näyttelijä itse mainitsi sen ohimennen samalla sohvalla istuneen Jackmanin yllätykseksi The Graham Norton Show'ssa viikko takaperin. Onhan se pitkä aika kun ykkösosasta on jo 17 vuotta. Tuona aikana Jackman on näytellyt Wolverinea 10 kertaa ja Stewart Xavieria seitsemästi. Se on toki selvää, että molemmat hahmot nähdään edelleen mukana universumin elokuvissa. On vain löydettävä uudet näyttelijät ja veikkailu käy kuumana aina Jake Gyllenhaalista Kit Harringtoniin. Täytettävät saappaat ovat valtavat ja jos sieltä vaikkapa juuri joku Harrington päätetään niihin suoraan sujauttaa, niin siitä ei kyllä tule yhtään mitään. Jackman asetti riman niin korkealle, että siinä olisi kokeneellakin leffatähdellä sovittelemista.

Itse X-Men universumi alkaa leffapuolellakin olla jo valtava, eikä asioiden hahmottamista yhtään auta, että leffat sijoittuvat aikajanoilla minne sattuu. Logan sijoittuu vuoteen 2029, jolloin Transigen-projektin luoma virus uhkaa pyyhkiä mutantit kokonaan sukupuuttoon. Charles Xavier on jo yli 90-vuotias invalidi vanhuudenvaivoineen ja tämän "omaishoitajana" toimivalla Wolverinellakin on omat henkiset, sekä fyysiset ongelmansa. He viettävät, yhdessä Stephen Merchantin näyttelemän Calibanin kanssa, hiljaista elämää yhteiskunnan ulkopuolella ranchilla lähellä jenkkien ja Meksikon rajaa. Eihän siitä mitään tietenkään tule, vaan vaikeudet löytävät heidät.

Elokuva herättää kysymyksiä ja viittaa tapahtumiin, joita emme ole vielä valkokankaalla nähneet. Itse tosin leffan aikana kuvittelin, että sillä viitataan nimenomaan aiemmissa leffoissa nähtyihin tapahtumiin ja minä en vain muista niitä. Kaikki olen nähnyt, mutta tapanani on katsoa valtaosa elokuvista vain kerran. Olen miettinyt, että kun joku näistä massiivisista supersankarifranchiseista loppuu, katsoisin kaikki sen osat putkeen. Vähän vain on alkanut tässä viimeisen 3-4 vuoden aikana tuntua, ettei sitä päivää tule koskaan. Toisaalta pakkohan nyt jossain vaiheessa on käydä niin, ettei samoilla hahmoilla voi enää tehdä mitään uutta. Toisaalta taas noita sarjakuvia on tehty vuodesta '63 saakka. Materiaalia löytyy ja tarinoiden ei ole pakko olla lineaarisia. Toisaalta elokuvahistoria etenee sykleissä. Jo pari vuotta on odotettu, milloin supersankarileffoille käy kuten valkokankaita dominoineille westerneille 50-luvulla. Odotus vain taitaa olla turhaa. Nämä sarjakuvauniversumit ovat levittäytyneet elokuvista jo televisionkin puolelle. Ainakin Marvelilla on Agents of Shield ja DC Comicsilta löytyy Gotham. Ne toimivat mainoksena elokuville ja noudattavat sarjakuvien kaavaa, joissa fanin on seurattava monia eri läpysköjä pysyäkseen täysin kartalla kaikista pienistäkin juonenkäänteistä, sekä viittauksista. Lisäksi sarjakuvafanit ovat uskollista asiakaskuntaa ja sarjakuvat yleisesti ovat tuskin koskaan olleet suositumpia kuin nyt näiden elokuvien myötä. Printtimedian pitäisi olla kuolemassa, mutta sarjakuvamyynti ylitti 2015 Pohjois-Amerikassa ensimmäistä kertaa miljardin dollarin rajan ja tästä vain vajaa 100 miljoonaa oli digitaalista myyntiä. Eli genre on takuulla tullut valkokankaalle pysyvästi. Ainostaan volyymi voi vaihdella, mutta ne eivät tule kuolemaan pois ja minä en saa koskaan mahdollisuutta katsoa X-Men, Marvel, tai DC Comics -universumin tarinaa kokonaisuudessaan alusta loppuun elokuvamuodossa.

Audiovisuaalinen elämys


Avauskohtaus on toimintaelokuvista tuttu legendaarinen "poke the bear". Eli pahaa aavistamattomat pikkurikolliset eivät tiedä kuka heillä on vastassaan, vaan he yksinkertaisesti ärsyttävät konfliktia välttelevää päähenkilöä niin pitkään, että tältä palaa käämi. Toinen huomattava asia avauksessa on sen graafisuus. Taistelukohtaukset ylipäänsä koostuvat puhtaasta raivosta ja ovat vailla mitään kummempia hienouksia. Kaikkien liikkeiden tarkoitus on tehdä selvää vastapuolesta mahdollisimman nopeasti. Veri roiskuu ja raajojakin irtoaa, mutta emme astu kuitenkaan väkivaltamässäilyn puolelle. Elokuva on halunnut olla läsnä reaalimaailmassa ja siksi toimintakin on graafisempaa. Yleensähän nämä supersankarileffat ovat k12 kamaa, jossa ei taida saada kiroilla. Ainakaan jenkkilän puolella vastaavaan pg-13 rajoitukseen yltääkseen. Ilmeisesti Deadpool todisti genrelle, ettei sarjakuvaleffan tarvitse olla väkisin k12 takoakseen rahakasoja, vaan siihen riittää varttuneempikin yleisö kunhan tuote on kunnossa.

Myös lapset ovat avainroolissa taisteluissa, eikä heitä kohdella joka käänteessä silkkihansikkain. Mainstreamin puolella tälläistä on nähty varmaankin viimeksi Kick Assissa, sekä legendaarisessa korealaisessa Battle Royalessa. Se on pysäyttävää, siistiä ja hieman häiritsevääkin. Kuten on myös eräs trendi, jota X-Men jatkaa. Tiedätte kun näette.


Olemme jonkinlaisessa dystooppisessa lähitulevaisuudessa ja emme tiedä mitä maailmalle on tapahtunut, sillä siitä ei ole vielä tehty elokuvaa. Pieniä vihjeitä kuitenkin annetaan. Jokatapauksessa maisemat ovat hienoja, sillä aloitamme läheltä Amerikan ja Meksikon rajaa. Tarinan päättyessä olemme kulkeneet Kanadan rajalle. Haistaako joku ajankohtaisiin tapahtumiin liittyvää kommentaaria kun mukana menossa on myös meksikolaisia? Maisemat ovat hienoja ja ihastuttavan periamerikkalaisia. Jos leffassa keskityttäisiin vähän enemmän vielä roadtrip-puoleen, niin tätä voisi nimittää jonkinlaiseksi americanaksi. Muistaakseni myös Wolverinen Origins -elokuva oli samanlainen hienoilla maisemilla ryyditettyä pläjäys, jossa Wolvie taisi olla ironisesti metsuri muistaakseni. Eikä sovi unohtaa Mangoldin ohjaamaa Wolverineakaan, mikä sijoittui kiehtovasti sekin unohtumattomaan ympäristöön. Nimittäin Japaniin.

Marco Beltramin musiikki toimii ja sitä ryyditetään teemaan, sekä maisemiin sopivasti mm. jo aiemminkin X-Meneissä kuullulla Jim Crocella, sekä tietenkin Johnny Cashilla. Muutamissa kohtauksissa käytetään vähän kyseenalaisesti sydämen ääntä matkivaa äänitehostetta, vai mitä lie jännityksen tehostamiseen. Yllättävää kyllä se toimii tässä tapauksessa passelisti.

Näyttely


Mistä näitä lapsinäyttelijöitä oikein tulee? Joskus menneisyydessä oli aika kun roolit olivat kliseisiä, eikä itse suorituksissakaan ollut muistelemista. Nyt ensimmäisessä elokuvaroolissaan oleva, pelottavan tuiman katseen omaava Dafne Keen tekee vakuuttavaa jälkeä. Hän on alkuosan elokuvasta ikään kuin vain mukana kohtauksissa kohoten hiljalleen elokuvan pääosaan Hugh Jackmanin rinnalle. Jackman taas ei ole koskaan ollut parempi Wolverinena, joka on Loganissa henkisesti ja fyysisesti kaput. Vahvan kolmikon täydentää pian tulevassa Emoji -elokuvassa paska-emojia ääninäyttelevä Sir Patrick Stewart, joka on patriarkkamaisessa roolissaan hauska, haavoittuva ja koskettava. Sivuhahmoille ei sitten hirveästi jääkään tilaa ja näyttelijät tekevät parhaansa eväillä, jotka heille on annettu. Eritoten pystymetsästä yhtäkkiä mukaan vedetyt pahikset ovat kaksiulotteisia kliseitä, minkä tavallaan ymmärtää kun leffan tarinallinen fokus on loppupeleissä muualla kuin ikuisessa hyvät vs. pahikset -asetelmassa.

Juoni/käsikirjoitus


Käsikirjoittaja/ohjaaja James Mangold (3:10 lähtö Yumaan, Walk The Line), sekä muut käsikirjoittajat Scott Frank (Minority Report, Get Shorty) ja Michael Green (Alien Covenant, uusi Blade Runner) saavat taputtaa itseään olalle. En ole aivan varma miten tämä on saatu pitchattua läpi studiolle. Ehkä aika ja palaset vain olivat sopivat. Logan ei tunnu supersankarielokuvalta, mikä on tietenkin kehu. Tarina pitää jalat maassa ja esittää päähahmonsa ihmisinä, joilla on ihmisten ongelmia. Ei lähdetä mässäilemään efekteillä pyrkien tekemään kaikesta elokuvaan liittyvästä isompaa, äänekkäämpää, merkittävämpää ja muka dramaattisempaa. On menty ihan päinvastaiseen suuntaan ja tyylillisesti Logan on osuva sekoitus sopivan hillittyä toimintaa ja arkista draamaa.


Tarina tuntuu monin osin hieman westernmäiseltä ja ylipäänsä klassiselta toimintaelokuvien Hollywoodilta. Tätä havaintoa edesauttaa elokuvan suora viittaus 50-luvun Shane -länkkäriin, jossa on periaatteessa sama juoni isossa kuvassa kuin Loganissa. Se on osuvaa, sillä Wolverinehan on aina ollut hieman western-henkinen yksinäinen ratsastaja. Se clint eastwoodmainen kaveri, joka vain haluaa olla omissa oloissaan ja ajatuksissaan. Jonka kovan ulkokuoren ja puheiden takaa löytyy haavoittuneen sielun ohella myös se hyvä sydän. Minkä vuoksi sankarimme hieman vastentahtoisesti kerta toisensa jälkeen aina lähtee korjaamaan tielleen osuneet vääryydet. Joten siihen nähden elokuva on myös tyylillisesti ja temaattisesti loistava joutsenlaulu Jackmanin Wolverinelle.

Uudelleenkatseluarvo


Tässä on yksinkertaisesti sanoen kyseessä paras Wolverinen oma elokuva ja toiseksi paras X-Men elokuva. Minulle täydellinen elokuva sisältää yleensä myös hieman elämää suurempia aspekteja, jonka vuoksi sijoitan edelleen Days of Future Pastin listan ykköseksi ajanpysäytyskohtauksineen, sekä aikamatkailuineen. Logan on kuitenkin supersankarileffojen genren kermaa ja kerrankin voi vain toivoa muiden studioiden surutta matkivan tätä. Tällä hetkellä tilanne toki vaikuttaa taas ihan mielenkiintoiselta supersankariuniversumeissa. Edellinen Captain America oli kiinnostavin Marvel-elokuva sitten... edellisen Captain American ja se vieläpä sekoitti pakan uuteen uskoon. Entä mitä tehdään Deadpoolilla? Lähteekö DC Comicsin maailma miten pörräämään nyt kun se hätäisesti alustettiin Batman v Supermanilla, jota taas seurasi erittäin hyvin asiansa ajanut, Oscar-voittaja Suicide Squad. Mitä tapahtuu X-Meneille nyt kun pari avainkasvoa poistuu ja mille aikajanalle hypätään seuraavaksi?

Siitä muuten tietää tämän installaation olleen onnistunut, koska minulla heräsi kiinnostus katsoa nämä kaksi aikaisempaa Wolverinen omaa elokuvaa läpi. En niistä ole imdb-arvosanojeni perusteella sen suuremmin fanittanut, vaikka ne ovatkin jättäneet jälkeensä muutamia vahvoja mielikuvia maisemien ja juonenkäänteiden muodossa.

Vaikka tässä on myös tullut paasattua kaiken mahdollisen hyvyydestä, niin tarina ja elokuva on kuitenkin loppupeleissä silti sen verran simppelihkö, että sen pystyy aika hyvin imaisemaan yhdellä kerralla sisään. Sen kun yhdistää pituuteen, niin en olisi ihan heti seuraavana päivänä istumassa elokuvaa kuitenkaan uudelleen läpi.

Viihde


Leffasta nauttiakseen ei tarvitse olla oikeastaan ollenkaan perillä X-Men universumin tapahtumista, vaan Logan toimii yksittäisenäkin kokemuksena hyvin. Se on sekä elokuva supersankarielokuvista pitäville, että niitä normaalisti inhoaville. Vaikka kyseessä on pitkä elokuva, niin se ei tuntunut sellaiselta ajantajun kadotessa ekalla katsomiskerralla. Dialogista löytyy muutamat hienot vuorosanat, on nättiä maisemaa ja normaaliin rellestelyyn verrattuna virkistävän hillittyä menoa. Jackman on lähes viisikymppisenä edelleen kadehdittavan tajuttomassa tikissä. Ennen kaikkea hän vain yksinkertaisesti on Wolverine. Lähde siinä sitten sellaista korvaamaan. Samat sanat Stewartin kohdalla. X-Menilla oli heittämällä paras näyttelijäkaarti, saa nähdä ketä löytyy tilalle. Seuraako McKellenkin hyvän ystävänsä jalanjäljissä? Siellä on pojilla visioimista mihin suuntaan vievät elokuvasarjaansa.



Odotukset, vangitsevuus ja teema 8
Näyttely 8
Audiovisuaalinen elämys 8
Juoni/käsikirjoitus 8
Uudelleenkatseluarvo 7,5
Viihde 8

Arvio 7,9 tai ****

IMDB

Katsomisvinkit: Children of Men - Ihmisen pojat, Safe, Unforgiven - Armoton, Shane, Paper Moon, The Road, Zatoichi

26.2.2017

Tom of Finland (2017) - Arvostelu

Arvostelussa: Tom of Finland (2017)
Taiteilija Touko Laaksosen tarina jatkosodasta kohti kansainvälistä menestystä.

Traileri

Genre: Biografia, Draama
Ohjaus: Dome Karukoski
Käsikirjoitus: Aleksi Bardy, Dome Karukoski
Päätähdet: Pekka Strang, Lauri Tilkanen, Jessica Grabowsky, Taisto Oksanen
Kesto: 115 min.

"Keltainen on nynnyjen väri."

Koin valaistumisen. Tajusin nimittäin viimeinkin mistä tämän kuuluisan kohtauksen juuret juontuvat. Eli en tiennyt Tom of Finlandista ennen tätä elokuvaa oikeastaan mitään muuta kuin kaverin nimen, aliaksen ja minkälaisista kuvista on kyse. En oikeastaan edes tiennyt, että homous oli täälläkin rikos vuoteen 1971 asti. En myöskään tiennyt, että jo 1950-luvulla käytettiin muun muuassa ilmaisua eiksje. Vai käytettiinkö? Ja vieläpä opettajapariskunnan lasten suusta, jotka elokuvan juonen mukaan oli opetettu puhumaan niin huolitellulla kielellä, ettei heidän puheessaan kuulunut edes murretta.

22.2.2017

2017 Oscar-ennakko - Veikkaukset ja perustelut


89. Oscar-gaala järjestetään sunnuntain (26. päivä) ja maanantain välisenä yönä Hollywoodin Dolby teatterissa. Yle Teema suorittaa jälleen kulttuuriteon ja televisioi sen kokonaisuudessaan, tarjoillen vieläpä sen suorana väijyville alkupalaksi Orson Wellesin tähdittämän suuren klassikon Kolmas mies. Punainen matto alkaa yökahdelta ja itse tilaisuus noin puoli neljältä.

Tänä vuonna niin Golden Globesien, Grammyjen kuin Oscareidenkin isäntänä toimii tapahtuman televisioivan kanavan talk show -isäntä. Globeissa Jimmy Fallon floppasi vähemmän yllättäen huolella ja Grammyt puolestaan olivat loistavat kiitos James Cordenin. Oscarit isännöi Jimmy Kimmel, joten odotettavissa on ainakin hänen ja Matt Damonin valeriidan jatkamista, sekä kenties mukana nähdään myös esimerkiksi Kimmelin show'sta tuttuja Guillermoa ja Yehuaa. Komedialtaan Oscarit ovat yleensä olleet hieman vaisuja, koska juontajat ovat varoneet astumasta kenenkään varpaille. Toiseen meininkiin on totuttu Globeissa, tai oli tähän vuoteen saakka.

Odotettavissa on todennäköisesti jälleen iso kasa poliittisia puheita kiitos jenkkilän vaalituloksen, mikä on viihdenäkökulmasta harmi. Katsojana joka vuosi gaala herättää hieman ristiriitaisia tunteita kun etuoikeutetut ihmiset taputtelevat toisiaan selkään ja kertovat tavallisen ihmisen vuosituloja kalliimman asusteensa sisästä, mikä maailmassa on tänä vuonna vikana heidän pienestä kuplastaan katsottuna. Mutta ollaanhan siellä yleensä hyvällä asialla ja houkuttelevasti valtaosa maailmasta on kuulolla. Toivottavasti Kimmel onnistuu, kuten Chris Rock viime vuonna, keventämään tunnelmaa.

Mutta nyt veikkauksiin perusteluineen. Veikkaamani voittajat olen boldannut ehdokaslistasta. Perusteluissa on sekaisin omia ja muualta ongittuja näkemyksiä, koska kaikkea ei pysty ja ole mahdollista katsoa. Enkä ole tietoisesti tai johdonmukaisesti pyrkinyt erittelemään omia ja muualta ongittuja perusteluita ja näkemyksiä. Olen vain tyytyväinen, että sain tämän ennakon valmiiksi jo nyt.

Paras elokuva (Best Picture)


19.2.2017

John Wick: Chapter 2 (2017) - Arvostelu

Arvostelussa John Wick: Chapter 2 (2017)


John Wick yrittää jälleen eläköityä, mutta jälleen menneisyyden hahmot nostavat päätään ja asiat menevät jälleen henkilökohtaisiksi.



Genre: Toiminta
Ohjaus: Chad Stahelski
Käsikirjoitus: Derek Kolstad
Päätähdet: Keanu Reeves, Riccardo Scamarcio, Ian McShane, Ruby Rose, Common
Kesto: 122 min.

"I'll kill them all."

Ylläoleva siteeraus kuvaa osuvasti tätä kakkososaakin, joka on luonnollisesti isompi, äänekkäämpi, kalliimpi ja ainakin yrittää olla myös kaikkinensa eeppisempi. Myyttiseksi Baba Yagaksi venäläismafian keskuudessa ristitty John Wick yrittää edelleen eläköityä, mutta jälleen menneisyyden hahmot tulevat visiitille pakottaen miehen vielä yhdelle keikalle. Eikä Wickin eläköitymisestä tule mitään tulevaisuudessakaan, koska ykkösosan menestyksen myötä suunnitteilla on jo mini tv-sarja. Noh, tämä on Hollywoodia. Kun löydetään hyvä juttu, niin se lypsetään kuivaksi. Joskin tämä on sen verran uusi ja erilainen konsepti televisioon, että oikeastaan odotan innolla tuota sarjaa. Tosin minnehän kanavalle tälläisen väkivaltaisen konseptin sitten saa ängettyä kun maa on niin tekopyhä, että ainakin julkisilla kanavilla on nollatoleranssi kiroilun suhteen, eikä maksukanavienkaan puolella ihan mitä tahansa saa vieläkään sanoa. Taitaapi täten olla streamauspalveluiden heiniä tämäkin sarja.

En muista enää ykkösosaa kovinkaan hyvin, mutta se oli jännittävä ja poikkeuksellinen. Perinteinen kostotarina höystettynä upean realistilla ja pitkillä taistelukohtauksilla, joiden välissä katsojalle paljastettiin sivuviihdykkeenä salamurhaajien alamaailma, joka piileskeli periaatteessa kaiken kansan nähtävillä. Se meni ihan kiehtovana pikkumausteena ykkösosassa, mutta jatko-osa nostaa tuon maailman pääosaan ja se ei enää ihan toimi. Eritoten kun kontrastina on aidot taistelukohtaukset ilman mitään erikoistehosteita ja sitten juonellisesti elokuva ei enää ole millään tästä maailmasta, vaan sarjakuvista tai videopeleistä.