29.1.2017

xXx: Return of Xander Cage (2017) - Arvostelu

juliste

Xander Cage palaa kuolleista pelastamaan maailman.


Genre: Toiminta
Ohjaus: D.J. Caruso
Käsikirjoitus: F. Scott Frazier
Päätähdet: Vin Diesel, Donnie Yen, Deepika Padukone, Nina Dobrev, Toni Collette, Tony Jaa
Kesto: 107 min.

"Kick some ass, get the girl, and try to look dope while you do it."

Jo alkuperäisestä xXx:stä sanottiin puolileikillään sen olevan toimintaelokuva ihmisille, joiden mielestä Bondeissa on liikaa puhumista räjähdyksien välissä. Se alkoi todella vahvasti Rammsteinin tahdissa, mutta valitettavasti vauhti tössähti puolivälissä, kun mukana alkoi olla vähän liikaa juonta ja pelkkää puhumista. Nyt voin tyytyväisenä ja pieni virne kasvoillani todeta, että tämä epäkohta on korjattu. Juoni on minimissä ja ruutuun lätkitään toimintakohtausta toisensa perään. Välistä löytyy vain pakolliset juonenkuljetukset, jotka on kuorrutettu pienillä komedisilla kevennyksillä ikään kuin merkiksi katsojalle, ettei elokuva ota itseään liian vakavasti.

28.1.2017

Onneli, Anneli ja salaperäinen muukalainen (2017) - Arvostelu

salaperäinen muukalainen juliste

Onnelin ja Annelin talon naapuriin avataan lastenkoti, jonka asukkien arki on ankeaa johtajatar Minna Pinnan "hirmuvallan" alla.


Genre: Perhe
Ohjaus: Saara Cantell
Käsikirjoitus: Sami Keski-Vähälä, perustuen Marjatta Kurenniemen kirjaan
Päätähdet: Jenni Kokander, Aava Merikanto, Lilja Lehto, Jaakko Saariluoma, Aarni Rämö, Aleksis Koistinen
Kesto: 75 min.

Mitä te täällä oikein metelöitte ja välkytte?

Kyseessä on ensikosketukseni tähän suosittuun kotimaiseen ja etunenässä lapsille suunnattuun elokuvaan, joka ymmärtääkseni päättää Cantellin Onneli ja Anneli -trilogian. Osa vastaavista lapsille suunnatuista tuotoksista on ihan asiansa ajavia ja jopa viihdyttäviä aikuisenkin näkökulmasta, mutta yleinen keskitaso asettunee sinne kehnon haituville. Joten astelin teatteriin jälleen peläten pahinta ja miettien paljonko tätä jaaritteluani elokuvasta pitäisi pehmentää. Mielipide kuitenkin muuttui nopeassa tahdissa elokuvan lähtiessä käyntiin.

23.1.2017

Jackie (2016) - Arvostelu


Jacqueline "Jackie" Kennedy tuskailee surunsa ja velvollisuuksiensa ristitulessa JFK:n salamurhan jälkimainingeissa.


Genre: Henkilökuva, draama
Ohjaus: Pablo Larraín
Käsikirjoitus: Noah Oppenheim
Päätähdet: Natalie Portman, Peter Sarsgaard, Billy Crudup, John Hurt, John Carroll Lynch, Greta Gerwig
Kesto: 100 min.

"I lost track somewhere, what was real, what was performance."

Odotukset, vangitsevuus ja teema 


Chileläinen Pablo Larrain on ohjannut ulkomaisena Oscar ehdokkaana olleen No:n, sekä mm. Nerudan ja The Clubin. Viimeisin minulla on ollut mahdollisuus katsoa, mutta olen sen sivuuttanut. The Clubin kanssa Larrain lähti Berliinin elokuvajuhlille, jossa hän päätyi keskustelemaan Darren Aronofskyn kanssa. Aronofsky kehui, että hänellä olisi mielenkiintoinen käsikirjoitus, joka on kiertänyt yli puoli vuosikymmentä odottaen sopivaa ajankohtaa ja tekijää. Aronofsky järjesti Larrainin pyynnöstä tapaamisen Natalie Portmanin kanssa, joka suostui lähtemään mukaan projektiin katsottuaan The Clubin. Täten Jackien käsikirjoituksesta tehtiin Noah Oppenheimin (Labyrintti, Outolintu: Uskollinen) toimesta uusi vedos, josta karsittiin kaikki kohtaukset joissa Jackie ei ollut läsnä.

Elokuva hyppää keskelle vaiheikkaan elämän yksittäistä hetkeä pitämättä katsojaa kädestä kiinni. Se sisältää useita hyvin hienovaraisia viittauksia, joten suosittelisin Jackie Kennedyyn yleisluontoista tutustumista Wikipedian kautta. Eritoten kannattaa hetki katsoa tätä Youtubesta löytyvää TV-dokumenttia, jossa Jackie esittelee Valkoista taloa. Nimittäin noita kohtauksia on rekonstruktoitu elokuvaan ja se paljastaa kuinka vakuuttava Natalie Portman on. Tuo dokumentti oli JFK:n idea, sillä sen avulla Jackie voisi näyttää kansalle mitä hän on Valkoiselle talolle tehnyt ja miksi. Kansa kun kritisoi Jackieta julkisten varojen tuhlaamisesta ja turhamaisuudesta, sillä rahaa Valkoisen talon ehostukseen upposi 2 miljoonaa dollaria. Vaikka väitteet turhamaisuudesta saattavatkin olla totta, niin hänen ostamansa tavarat olivat kuitenkin suurimmilta osin alkuperäisiä Valkoisessa talossa olleita esineitä, jotka hän osti pois keräilijöiltä. Eli hän myös vaali Valkoisen talon perintöä.

Tuossa dokumentissa Jackie on selvästi hieman ujo yrittäen väkisin hymyillä ja olla mahdollisimman tyyni, sekä luonnollinen kaikesta jännittyneisyydestä huolimatta. Samalla käy selväksi, että hänessä on myös älliä, sivistyneisyyttä, eleganssia, innostuneisuutta ja näkemystä. Hän kirjoitti täysin omat vuorosanansa ja näyttäisi omaavan melko hyvän silmän kameralle. Ei lähetys toki suora ollut, vaan kuvaukset veivät 8 tuntia.

En tiennyt mitä odottaa elokuvalta ennakkoon. Tiesin Portmanin saaneen paljon ehdokkuuksia ja kiitosta suorituksestaan, sekä olen lukenut Kennedyitä sivuavia elämänkertoja. Elokuva on raskaahko, sillä se keskittyy Jackien suruaikaan. Se ei ole myöskään perinteinen Hollywood-elokuva, sillä ohjaaja on tehnyt vain chileläisiä elokuvia ja elokuvan kuvaaja on valtaosin ranskalaisten elokuvien parissa työskennellyt Stéphane Fontaine, joten se on enemmän taidehenkinen kuin perinteistä Hollywoodia. Elokuva pyrkii pitämään etäisyytensä päähahmoon ja tarjoaa katsojalle ulkopuolisen tarkkailijan roolin.

Näyttely


22.1.2017

Miten arvostelen elokuvat

Arvostelusysteemin puolesta mietin (ainakin kymmenen minuuttia!) mistä mielestäni täydellinen elokuvakokemus koostuu ja miten voisin niputtaa ne sopivan tiiviiksi kategorioiksi, joita jo pelkästään vilkaisemalla elokuvasta saisi hyvän yleiskuvan. Kategorioille antamani arvosanat ovat enemmänkin suuntaa antavia kuin viimeisen päälle mietittyjä ja johdonmukaisia. Sen puoleen tämä on mielestäni hyvä systeemi etten itsekään tiedä täysin loppuarvosanaa ja kategorioita on sen verran, että jokainen puolikas muuttaa aina 0,1 loppuarvosanaa. Heikko siinä mielessä, että osa kategorioista on hieman päällekkäisiä, joten jos oma mielipide elokuvasta on erityisen hyvä/huono, niin sillä voi olla jonkin verran vaikutusta loppuarvioon. Toisaalta yritän luonnollisestikin olla mahdollisimman objektiivinen.

Armoton Maa (2017) - Arvostelu



Pienessä Länsi-Lapin kylässä poliisina toimiva Lasse kuulee, että taposta tuomittu Jaakko on vapautunut vankilasta ja että tämä on ajautumassa törmäyskurssille Lassen pojan, Erkin, kanssa.



Genre: Rikos / Draama
Ohjaus & käsikirjoitus: Jussi Hiltunen
Päätähdet: Ville Virtanen, Mikko Neuvonen, Antti Holma, Malin Buska, Jørgen Langhelle, Pernilla August
Kesto: 90 min.

"Sie et ole niinku mie, eikä siun pidäkää olla"

Armoton Maa on Jussi Hiltusen ensimmäinen kokoillan elokuva neljän samoissa teemoissa pyörivän lyhytelokuvan jälkeen. Elokuvaa on mainostettu Lappiin sijoittuvaksi westerniksi ja Hiltusta Lapin Tarantinoksi. Ensimmäinen väite pitää ehdottomasti paikkansa, sillä meillä on komeita ja jossain määrin ainakin villejä Lapin maisemia ja muusta maailmasta eristäytynyt pikkukylä, jossa aika tuntuu pysähtyneeltä. On palkkionmetsästäjiä, cowboymaisia hahmoja ja juonen keskiössä rikos, sekä kosto/hyvitys. Myös kuvaus ja käsikirjoitus hakevat tietoisesti westernin tunnelmaa, mikä tehdään katsojalle selväksi välittömästi heti avauskohtauksessa. Dialogi on vähäsanaista, keskustelut koostuvat yksittäisistä lauseista, mutta asiat ilmaistaan harmittavankin kuivasti ja mielikuvituksettomasti. Tähän kun vielä ynnätään riittävän mukanaan vievän tunnelman puuttuminen, niin Tarantino-puheet voidaan jättää täysin omaan arvoonsa.



Armoton Maa oli traileriensa saralla legendaarinen esimerkki siitä kun teaser lupailee uskomatonta ja poikkeuksellista elokuvaa, mutta varsinainen traileri palauttaa takaisin maanpinnalle. Elokuva pitää kuitenkin sisällään lukuisia hienoja ratkaisuja ja palasia, mutta se on ikään kuin tiiliseinä vailla laastia. Elokuvan alussa katsojalla on pieniä vaikeuksia muistaa kuka on Erkki ja kuka on Jaakko. Lisää pientä sekaannusta aiheuttaa tarina, joka ripottelee hiljalleen murusia siitä, mikä on kunkin hahmon suhde toisiinsa ja mitä menneisyydessä oikein on tapahtunut. Kuvauksessa on hetkittäin ihan hienoja kuvakulmia ja ratkaisuja, mutta ne jäävät yksittäisiksi väläytyksiksi vailla johdonmukaista näkemystä. Vaikka elokuva pitääkin katsojan kohtuu hyvin otteessaan ja jännitystäkin on ajoittain ilmassa, niin se viimeinen askel tunnelman saralla jää ottamatta. Juonen kuljetus on liian pelkistettyä, jatkuvasti siirrytään jonnekin ja missään ei pysytä kovinkaan kauaa. Se tekee draaman ja tunnelman rakentamisesta vaikeampaa. Kohtaustenkin sisällä pidemmät otot, vailla jatkuvia leikkauksia olisivat auttaneet. Samaten kun nyt Lapin lumisessa erämaassa ollaan, niin yökohtauksista ei tunnelma enää parane. Niitä oli muutamia, mutta ei juuri avainkohtauksia. Liekö kyseessä budjettiongelma.

14.1.2017

The Great Wall (2016) - Arvostelu


Länsimaiset palkkasoturit päätyvät keskelle muinaista taistelua Kiinan muurilla.


Genre: Toiminta / Fantasia
Ohjaus: Yimou Zhang
Tarina: Max Brooks, Edward Zwick, Marshall Herskovitz
Käsikirjoitus: Carlo Bernard, Doug Miro, Tony Gilroy
Päätähdet: Matt Damon, Tian Jing, Andy Lau, Pedro Pascal, Willem Dafoe
Kesto: 103 min.

"There are many things you have not seen"

Odotukset, vangitsevuus ja teema


Yimou Zhang on legenda. Hän on Ang Leen ohella kansainvälisesti arvostetuin, sekä kuuluisin kiinalaisohjaaja ja miehen kunnioitusta Kiinassakin kuvaa se, että Zhang ohjasi Pekingin olympialaisten avajaisseremonian. Yimou on tunnettu historiallisista elokuvista, visuaalisesta loistosta ja usein toimintaan sekoittuvasta tarinankerronnasta. Työnäytteistä löytyy semmoisia raskassarjalaisia kuin Hero, Punainen lyhty ja Lentävien tikarien talo, jonka tanssikohtaus eritoten summaa Yimoun tyyliä ja on yksi elokuvahistorian kuuluisimpia kohtauksia. Mikä olennaisinta The Great Wallin kannalta, Yimou on vastannut myös parhaasta Hollywoodin ja Kiinan yhteistuotannosta viime vuosilta: The Flowers of War: Taistelu vapaudesta.

Näistä Hollywoodin ja Aasian yhteistuotannoista olen tehnyt kaksi havaintoa viime vuosina. Ne ovat yleistyneet. Ehkä se on Hollywoodin keino vallata jalansijaa esimerkiksi Kiinasta, joka ottaa vuosittain teattereihinsa vain 34 ulkomaista elokuvaa. Toinen havainto on, että nämä yhteistuotannot ovat pääosin joko kehnoja, tai erittäin kehnoja. Siihen kun otetaan huomioon Zhangin lipsunut ote miehen huippuvuosista, olivat odotukseni varovaiset. Ilahduttavasti The Great Wall on poikkeuksellisen onnistunut yhteistuotanto ja kelpo spektaakkeli, mutta valitettavasti Zhangin (todella korkealta) laskevaan käyrään se ei tuo suunnanmuutosta.

Pienimuotoinen pettymys oli myös monsterielokuvan K12 merkintä. Olkoonkin, että mentiin varmasti tuon ikärajan suhteen ihan rajoilla. Olisin mieluusti halunnut nähdä Zhangin työstämässä varteenotettavaa jännitys/kauhu -elokuvaa. Eritoten kun pidän toisen visuaalisen neron, Guillermo Del Toron tuotoksista, joka on tyylitellyt sellaiset timantit kuin Panin labyrintti sekä Crimson Peak.

Näyttely


7.1.2017

Kuudes Kerta (2017) - Arvostelu



Sähläävä yksityisetsivä ja komea kiinteistövälittäjä sopivat haluavansa vain seksiä ilman tunteita.



Genre: Draama / Komedia
Ohjaus & käsikirjoitus: Maarit Lalli
Päätähdet: Pihla Viitala, Antti Luusuaniemi, Esko Roine, Minna Haapkylä
Kesto: 108 min.

"Annika, Annika... Missä on sun fokus... fokus... fokus..."


Elokuva iskee Luokkakokous 2:sen jälkeiseen suomalaiselokuvien pikkutyhjiöön. Teatteritraileri vaikutti olevan etunenässä tehty shokeeraamaan penisjuttuineen. Siitä ei äkkiseltään saanut järin hyvää kokonaiskuvaa millainen ja tarkalleen minkä tyyppinen elokuva on kyseessä. Täytyi oikein pysähtyä miettimään, että ensinnäkin tarinamme naispäähenkilö on etsivä ja toisena elokuva kietoutuu uskottomuuden ympärille. Joten nuo kun lisää yhteen, on lopputuloksena pakko olla lupaavalta kuulostava kuvio, jossa yksityisetsivä tutkii pettämistapauksia komedialla kuorrutettuna ja lopulta sekaantuu itsekin tutkimaansa juttuun henkilökohtaisella tasolla. Kerrassaan herkullinen asetelma. Astelin teatteriin melko luottavaisena siitä, että Kuudes Kerta tulee yllättämään minut positiivisesti.