Elokuvan tuotanto ja lopputekstit, kuka tekee ja mitä?

Vuoden 2018 parhaat elokuvat - Top 50 lista

Viime vuonna lupasin katsoa taloudellisemmin elokuvia, mutta katsoin niitä yhtä paljon kuin edellisenäkin vuonna. Blogin suosio kasvoi edellisvuoteen nähden merkittävästi, vaikka pidin useita pitkiä taukoja ja olenkin päättänyt lopettaa säännölliset blogikirjoitukset. Käytän tästä vapautuvan ajan elokuvien opiskeluun ymmärtääkseni niitä paremmin ja lisäksi aloitan fyysisen elokuvapäiväkirjan pitämisen, johon on hyvä raapustaa muistiinpanoja ja ajatuksia. Uskoisin sen olevan monella tapaa hyödyksi, etenkin kun hyllyssä odottaa periaatteessa koko Suomen mustavalkovuosien elokuvatuotanto ja pitkä rivi ulkomaisia vanhoja timantteja.

Alla olevalle top-50 listalle olen tuttuun tapaan kelpuuttanut kaikki 2018 teatterilevityksessä olleet ja dvd:nä, tai streaming-palvelussa julkaistut elokuvat. Mukana on myös pari elokuvaa aivan viime vuoden joulukuun lopusta, jotka eivät edelliselle listalle ehtineet. Suurimpia katumuksen aiheita tältä vuodelta tulee mieleen ainakin First Man ja A Star Is Born, joita ei teatterissa tullut käytyä katsomassa, vaikka molemmat ovat käytännössä varmoja Oscar-ehdokkaita. Sitten tietysti aina tässä ihan loppuvuodesta menee jotain muutakin ohi, josta ei ehkä vielä ole edes tietoinenkaan. Mutta kovasti on istumatyötä tehty ja toivottavasti täältä löytyy ilmiselvien valintojen ohella uusiakin tuttavuuksia. Se on tässä se isoin tarkoitus. En ole sijoituksia miettiessäni alkanut hiuksia hirveästi haromaan, sillä mielialasta riippuen kärjenkin elokuvat voisivat olla helpostikin eri järjestyksessä.

Puolustuspuheenvuoro on nyt pidetty ja sitten itse asiaan.



Kunniamaininnat: The Other Side of the WindBurning, The Wild Pear TreeCustodyBlindspotting22 JulyJohnny English iskee jälleenMidnight RunnersCamViulisti


50.
Hereditary - pahan perintö
imdb


Draama / Kauhu / Mysteeri
Ohjaus & käsikirjoitus: Ari Aster
Päätähdet: Toni Collette, Alex Wolff, Gabriel Byrne, Milly Shapiro

I never wanted to be your mother.

Hereditary on hitaasti kypsyvä (ja äärimmäisen laadukas) perhedraama, joka alkaa jo ihan riittävän karmivana ja kokee pian kerrassaan painajaismaisen käänteen. Elokuvaa katsoessa on vaikea olla varma, onko kyse Rosemaryn painajaisesta, vaiko Suljetusta saaresta. Eli ovatko nämä toistuvat painajaismaiset tapahtumat totta, vaiko järkensä menettäneiden hahmojen mielikuvituksen tuotetta, joilla on herkkä geneettinen taipumus mielenterveysongelmille.

Toni Collette tekee yhden vuoden häikäisevimmistä näyttelijäsuorituksista Grahamin perheen taiteilijaäitinä, jonka äiti on vastikään kuollut ja kaupan päälle hänellä on kesken merkittävä, henkilökohtainen taidetyö, jonka deadline pukkaa päälle. Mutta kaikki on kunnossa ja näyttelyä ei tarvitse siirtää, sanoo äiti. Alex Wolff näyttelee hänen myöhäisteini-ikäistä ja masentunutta poikaansa, joka ei oikein tiedä mitä haluaisi elämältään. Milly Shapiro on perheen 13-vuotias, karmiva kuopus ja on alusta asti selvää, että hänessä on jotain todella pahasti vialla. Gabriel Byrne puolestaan on sovitteleva ja pehmeäsydäminen perheenisä, joka haluaisi kaikkien olevan onnellisia, mutta kun kukaan ei ole. Tämä perhe on kaikkea muuta kuin läheinen ja avoin. Jokaisen perheenjäsenen suojakuoren alla piilee jos jonkinlaisia tukahdutettuja tunteita valmiina purkautumaan ulos, minkä elokuvan aikana koetut lukuisat vastoinkäymiset ja outoudet puskevat pintaan. Samalla meille paljastuu aina lisää tietoja hahmoista, heidän historiastaan ja suhteistaan. Tämä on mestarillista käsikirjoittamista ja rakentamista.

Kun kauhusta on kuitenkin kyse, niin lienee kuitenkin syytä ennakkoon varoittaa, ettei kyse ole mistään säännöllisillä hyppysäikäytyksillä täytetystä elokuvasta. Tämä on ensisijaisesti hitaasti kypsyvää tunnelmallista ja psykologista kauhua. Ja mikäli elokuvasta otettaisiin kaikki kauhu pois, niin jäljelle jäisi silti erittäin hyvän draamaelokuvan ainekset.

49.
Bad Genius
imdb


Komedia / Rikos / Draama
Ohjaus: Nattawut Poonpiriya
Käsikirjoitus: Poonpiriya, Tanida Hantaweewatana, Vasudhorn Piyaromna & Timothy Teo
Päätähdet: Chutimon Chuengcharoensukying, Teeradon Supapunpinyo, Eisaya Hosuwan

“Remember, school is a place for studying, not making money.

Thaimaalainen Bad Genius perustuu löyhästi tositarinaan ollen Mahdottomien tehtävien, Suurten puhallusten ja Oceans -elokuvien kaltainen täydellinen rikos/ryöstö -elokuva sulautettuna amerikkalaiseen high school -elokuvaan. Lynn on äärimmäisen älykäs opiskelija, joka muuttaa uuteen yläluokkaiseen kouluun, jonka opiskelumaksuihin ja muihin kuluihin hänen tavallisena virkamiehenä työskentelevällä isällä on hädin tuskin varaa stipendistä huolimatta. Joten Lynn saa päähänsä alkaa auttaa opiskelutovereitaan huijaamaan kokeissa rahallista korvausta vastaan.

Kaikki menee hyvin ja tovereiden opiskelu jää vähemmälle. Mutta sitten edessä ovat elintärkeät kansainväliset tasokokeet, joiden tulosten perusteella yliopistot valitsevat opiskelijansa. Ja jos näihin tasokokeisiin suhtaudutaan melko vakavasti Yhdysvalloissa ja joissain osissa Eurooppaa, niin Aasiassa kyse on elämän ja kuoleman asiasta. Se on siellä nuoren ihmisen elämän siihen saakka kenties tärkein päivä, joka sanelee hänen tulevaisuutensa näkymät. Joten ei ole ihme, että paniikissa olevat laiskottelijat tarjoavat sellaisia rahasummia, että Lynn päättää tarttua myös tähän mahdottomalta tuntuvaan haasteeseen.

Bad Genius loistaa helposti samaistuttavan maailmanlaajuisen tarinansa ansiosta, jonka se tarjoilee kepeässä kuoressa pitäen materiaalinsa silti erittäin jännittävänä. Elokuva on erinomaisesti rytmitetty, valloittavasti näytetty ja kaiken kaikkiaan tehty ihailtavalla itsevarmuudella. Se on yksi Thaimaan kansainvälisesti menestyneimpiä elokuvia esimerkiksi Ong Bakin, Shutterin ja arvostettuja palkintoja voittaneiden elokuvien kuten Tropical Maladyn sekä Setä Boonmeen edellisten elämien ohella.

48.
Risto Reipas ja Nalle Puh
imdb


Perhe / Seikkailu
Ohjaus: Marc Forster
Käsikirjoitus: Alex Ross Perry, Tom McCarthy & Allison Schroeder
Päätähdet: Ewan McGregor, Hayley Atwell, Bronte Carmichael, Jim Cummings

Doing nothing often leads to the very best kind of something.”

Risto Reipas ja Nalle Puh on herkullinen sisarteos elokuvana ja draamana rahtusen paremmalle ei Disneyn tekemälle aikuisten elokuvalle Goodbye Christopher Robin, joka kertoo oikean Risto Reippaan vaikeasta lapsuudesta, jolla oli merkittäviä seurauksia hänen loppuelämänsä ajan. Tämän sijan voisikin ajatella kuuluvan molemmille elokuville, jotka ovat molemmat omalla tavallaan muistamisen arvoisia.

Sen sijaan Risto Reipas ja Nalle Puh on Disneyn tekemä live actionia ja tietokoneanimaatiota sekoittava elokuva, jossa kuviteltu Risto Reipas on perhettään laiminlyövä työnarkomaani, joka on unohtanut lapsuutensa taianomaiset seikkailut Puolen hehtaarin metsässä. Hän ei ole edes ajatellut Puhia yli kolmeenkymmeneen vuoteen ja on kadottanut sisäisen lapsensa, mikä tekee periaatteessa hänestä ylivakavan ja epätäydellisen aikuisen, perheenisän ja aviomiehen. Kiteyttäen hän on hukannut ne asiat, jotka elämässä ovat kaikkein tärkeimpiä. Myös Nalle Puh ja kumppanit tarvitsevat Ristoa, joten niin alkaa matka, joka vie niin Puolen hehtaarin metsään kuin sodanjälkeiseen Lontooseenkin.

Tämän elokuvan takana on poikkeuksellisen nimekäs nelikko ja vaikkei se ehkä sinänsä saa mitään ainutlaatuista aikaiseksi, niin elokuva kuitenkin tallustelee jo käyskenneltyjä polkuja varmoin askelin. Ensimmäiset kaksi kolmannesta elokuva piti suuni hymyssä ja ihoni kävi säännöllisesti kananlihalla. Siitä on niin pitkä aika, kun viimeksi olen Nalle Puhin kumppaneineen tavannut ja se oli kuin olisi törmännyt vanhoihin ystäviin vuosien jälkeen. Tietokonehahmojen ääninäyttelijät, niin muutamat uudet kasvot, kuin vanhat tututkin äänet tekevät loistavaa työtä molemmilla kielillä. Ei tämä elokuva ihan mikään Paddington ole, mutta se ei ole ihan myöskään mikään Hook: Kapteeni Koukku, jossa Robin Williamsin esittämä aikuinen Peter Pan palasi Mikä-Mikä-Maahan.

47.
Lost in London (2017)
imdb


Komedia / Draama
Ohjaus & käsikirjoitus: Woody Harrelson
Päätähdet: Woody Harrelson, Owen Wilson, Eleanor Matsuura 

Lost in London on hullun hauska ja kiehtova live-elokuva, joka lähetettiin 20.1.2017 suorana yli 500 elokuvateatteriin ainakin Yhdysvalloissa ja Englannissa. Kyseessä on Woody Harrelsonille sattunut tositarina eräästä erittäin surkeasta illasta ja sitä seuranneesta yöstä Lontoossa, joka päättyi uskomattomien käänteiden jälkeen Harrelsonin putkareissuun ja lööppeihin (uskon lukeneeni ne aikoinaan). Hauskan, satiirisen tarinan tapahtumat paljastuvat monin kohdin lähes reaaliajassa ja koko homma vedetään läpi yhdellä otoksella. Kun tätä ei Suomessa missään näytetty, niin sydämeni itki verta. Etenkin kun väläyteltiin mahdollisuutta, että tämä jäisi ainutlaatuiseksi kokemukseksi ja elokuvaa ei saisi enää mistään jälkikäteen katsottua. Onneksi raha puhuu ja kärsivällisyys palkittiin tänä vuonna elokuvan ilmestyessä suoratoistopalveluihin. Eikä tarvinnut pettyä lumoavaan jälkeen, siihen ainutlaatuisuuteen ja yhteishenkeen, mikä elokuvasta pursusi ulos. Sitä tunsi yksinkertaisesti nähneensä näin jälkikäteenkin jotain ainutlaatuista. Tietysti yksi otos on aina vaikuttavaa, mutta tässä oli myös läsnä se (teatterin) live-esityksen sisältämä energinen ensi-illan jännitys, joka ei ole juurikaan kadonnut tallennetussakaan muodossa, kun mihinkään ei ole koskettu.

Elokuvan alkaessa kello oli Lontoossa kaksi yöllä ja näyttelijät kuvausryhmineen olivat harjoitelleet tätä varten kauan, mutta vahinkoja voi sattua niin inhimillisellä kuin tekniselläkin tasolla. Tämä yhden otoksen elokuva kestää 103 minuuttia, näyttelijöitä on mukana 30 ja ekstroja sadoittain. Tarina sisältää 14 eri lokaatiota, neljä automatkaa ja takaa-ajoa niin moottoriajoneuvoin kuin jalankin. Kyseessä on myös Woody Harrelsonin ensimmäinen elokuvaohjaus ja korvaamattomana apuna hänellä oli kuvaajana mm. Pearl Harborin kameraoperaattori Nigel Willoughby. Kameran varressa puolestaan operoi steadicamin saralla kokenut John Hembrough (Free Fire). Mielestäni kyseessä on kaivamisen arvoinen kokemus niin tavalliselle katsojalle kuin elokuvienkin ystävälle ja ilman tätä live-kikkaakin, sekä sen tuomaa vaikutusta kaikkien mukana olleiden työskentelyyn, kyseessä olisi melko viihdyttävä elokuva ja käsikirjoitus.

46.
Solsidan
imdb


Komedia
Ohjaus: Felix & Måns Herngren
Käsikirjoitus: Jesper Harrie 
Päätähdet: Felix Herngren, Josephine Bornebusch, Mia Skäringer, Johan Rheborg

Länsinaapurista tarjoillaan meille Solsidanin muodossa erittäin hauska aikuisten ihmisten komedia, josta suomalaistenkin naurufilmien ystävät nauttivat takuuvarmasti. Jos et ole katsonut tv-sarjaa, niin ei se vaikuta mitenkään häiritsevästi, sillä kaikesta oleellisesta kyllä pääsee kärryille aika nopeasti. Itse tämän nimittäin täytenä ummikkona katsoin.

Löytyy rikas pari, jonka itserakas ja materialistinen vaimo haluaa aina näyttäytyä oikeissa suihkuseurapiireissä ja hehkuttaa sosiaalisessa mediassa, kuinka mahtavaa elämää hän elää. Hänen miehensä on jonkinlainen sijoittajapankkiiri, joka vihaa iäkkään isänsä kaltaisia sosialisteja. Tällä rikkaalla parilla on aikuinen tytär, joka elokuvan alussa jouluaattona ottaa eron miehestään Alexista vaihtaen tämän karismaattisempaan ja komeampaan seikkailijaan. Tarinan kolmas pari on sitten sellainen tavallinen työväenluokkainen pariskunta, joka yrittää saada kypsemmällä iällä aikaiseksi lasta, mutta hankalaa on. Jospa ystäväpiiristä löytyisi apua? Kaikki nämä tarinat hahmoineen risteävät useampaankin kohtaan elokuvan aikana hupaisin seurauksin ja nauroin pääni kipeäksi. Puhdas ja mutkaton komedia, joka piirtää naamalle leveän hymyn loppupäiväksi ja jos kolahtaa, niin sen jälkeen on halvalla tv-sarjaakin vielä kahlattavana yli 18 tuntia.

45.
Mitä meistä puhutaan
imdb


Draama
Ohjaus & käsikirjoitusIram Haq
Päätähdet: Maria Mozhdah, Adil Hussain, Ekavali Khanna, Sheeba Chaddha

Norjalainen Mitä meistä puhutaan perustuu Iram Haqin omiin henkilökohtaisiin kokemuksiin, kun hänet 14-vuotiaana vanhempiensa toimesta kidnapattiin Pakistaniin. Elokuva kertoo 16-vuotiaasta Nishasta, joka on syntynyt Norjassa pakistanilaisille vanhemmille ja näiden kahden erilaisen kulttuurin puristuksessa hän elää eräänlaista kaksoiselämää. Kodin ulkopuolella hän on länsimaiset arvot täysin omaksunut tavallinen teini, joka viettää aikaansa monikulttuurisen ystäväjoukkonsa kanssa heitellen korista, tanssien klubeilla, flirttaillen poikien kanssa ja maistellen alkoholia. Kotona hän puolestaan täyttää suurimmaksi osaksi kuuliaisen tyttären roolinsa viettäen aikaa vieraiden kanssa keskustellen urduksi, tarjoillen ruokaa ja muutenkin pukeutuen sekä käyttäytyen häneltä odotetulla tavalla. Nishan äiti valittaa ja kantaa huolta usein liiankin länsimaalaistuneen tyttärensä tekemisistä, koska häntä vaivaa valtavasti, mitä muut yhteisön pakistanilaiset ajattelevat hänen perheestään. Mutta lääkäriksi tulevaisuudessa opiskeleva Nisha on kuitenkin isänsä rakas silmäterä, minkä vuoksi tyttö saa paljon anteeksi ja elokuvan alussa vaikuttaa siltä, ettei tyttö voi edes isänsä silmissä tehdä mitään väärää. Pian kaikki kuitenkin muuttuu.

Kyseessä on loistava ja monitahoinen elokuva kahdesta erilaisesta kulttuurista, jotka ovat törmäyskurssilla saman perheen sisällä. Erityisesti perheen isä on äärimmäisen kiehtova ja ristiriitainen hahmo, jonka elokuva maalaa syvästi tytärtään rakastavana hahmona ja joka tietyllä tavalla joutuu hänkin fundamentalismin ristipaineessa vaikean paikan eteen. Elokuva oli hieno yllätys ja toisaalta myös melko epämiellyttävä kauhutarina henkisestä väkivallasta, sekä periaatteessa vapautensa menettämisestä.

44.
Wonder
imdb | Arvostelu


Draama / Perhe
Ohjaus: Stephen Chbosky
Käsikirjoitus: Chbosky, Steve Conrad & Jack Thorne
Päätähdet: Jacob Tremblay, Izabela Vidovic, Owen Wilson, Julia Roberts

When given the choice between being right or being kind, choose kind.”

Wonder on erään toisen listalla paljon myöhemmin vastaan tulevan romanttisen teinikomedian tapaan elokuva, jossa on kyse itsensä löytämisen sijaan siitä, miten kertoa maailmalle millainen minä olen. Ja molemmat elokuvat myös alkavat samanlaisella monologilla, jossa kertojana toimiva päähahmo korostaa kuinka hän on ihan tavallinen tyyppi, joka tekee tavallisia asioita. Wonderin tapauksessa Auggie Pullmanin (loistava Tremblay) ongelma on, ettei hän näytä tavalliselta, vaan kärsii kasvojen epämuodostumia aiheuttamasta Treacher Collins -oireyhtymästä. Hän on läpikäynyt 27 leikkausta voidakseen mm. hengittää, nähdä ja kuulla. Enemmän kuin mitään, Auggie haluaisi olla tavallinen ikäisensä poika, tai edes tulla kohdelluksi tavallisena. Etteivät kaikki aina tuijottaisi häntä ja yrittäisi kehnosti piilottaa epämukavuuden tunnettaan. Välttyäkseen näiltä katseilta ja tuntemaltaan häpeältä, Auggie katsoo yleensä ihmisten jalkoja, tai piilottaa julkisilla paikoilla kasvonsa astronautin leikkikypärän sisään. Tähän saakka Julia Robertsin esittämä äiti on antanut pojalleen kotikasvatusta, mutta nyt vitosluokkalaisena Auggien on aika siirtyä julkiseen kouluun, vaikka pojan vanhemmat ovat kivuliaan tietoisia, miten vaikea tämä muutos tulee olemaan.

Elokuva asettuu hyvin nopeasti tuttuun ja ennalta arvattavaan muottiin, jota se kuitenkin toteuttaa erittäin hyvin. Ensimmäisen kolmanneksen jälkeen Chbosky vetää maton katsojan jalkojen alta ja näyttää Auggien karmean ensimmäisen koulupäivän uudelleen kolmen muun hahmon silmien läpi. Sen tarkoituksena on muistuttaa, miten olemme kaikki tietyllä tavalla pohjimmiltamme samanlaisia ihmisiä kamppailemassa samanlaisten ongelmien kanssa.

Jo The Roomissa ihastuttanut kanadalainen Jacob Tremblay on todennäköisesti kysytyin lapsinäyttelijä tällä hetkellä ja se ei ole ihme. Elokuvan maskeeraus sai muistaakseni ansaitusti Oscar-ehdokkuuden, mutta se asetti pieniä rajoitteita Tremblayn ilmaisulle. Tremblay käyttääkin paljon isoja, surullisia silmiään ja koko olemustaan tunteiden, sekä mielialojen viestimiseen. Sen ohella Auggiella on erittäin hento, suloinen ja haavoittuvuudesta viestivä ääni, joka sulattaa sydämen. Ylipäänsä elokuvassa on hämmästyttävää se että kyseessä on pitkälti lapsi- ja teininäyttelijöitä sisältävä draama, johon on joukkoon strategisesti vain sijoiteltu pari tukipilaria kuten Mandy Patinkin rehtorina. Ja silti lopputulos toimii kaikilla tasoilla ja tippa on valahtaa linssiin useammassa kohdassa elokuvaa. Wonder on hyvin perinteinen elokuva, mutta kun sen jokainen ruutu huokuu korkeaa ammattitaitoa ja se onnistuu soittamaan oikeat nuotit saadakseen katsojan tunteellisesti mukaan elokuvaan, niin se ansaitsee ehdottomasti paikkansa listalla ja enemmänkin.

43.
Detroit
imdb


Rikos / Draama / Historia
Ohjaus: Kathryn Bigelow
Käsikirjoitus: Mark Boal
Päätähdet: John Boyega, Anthony Mackie, Algee Smith

It's a war zone out there. They're destroying the city.”

Detroit kertoo tositapahtumiin perustuvan tarinan vuonna 1962 kyseisessä yhdysvaltalaisessa kaupungissa puhjenneesta viisipäiväisestä mellakasta, sekä siellä sattuneesta selkkauksesta. Kyseisissä mellakoissa kuoli yli neljäkymmentä ihmistä ja useimmat heistä olivat afrikkalaisamerikkalaisia, joista useimmat tappoi poliisi tai kansalliskaartin sotilaat. Tämä elokuva keskittyy juuri yhteen tällaiseen tapaukseen, joka symboloi tietyllä tavalla näitä rodullisia jännitteitä ja epäluottamusta virkavaltaan, mikä on edelleenkin ajankohtainen ongelma Yhdysvalloissa.

Elokuva yltää kuvissaan ja tunnelmassaan lähes dokumenttimaisen aitouden tasolle, mitä osaltaan edesauttaa elokuvan lomassa pyöritetty arkistomateriaali aidosta mellakasta. Kaupungissa vallinnut turvattomuuden tunne tulee kylmäävällä tavalla esiin ja Kathryn Bigelow, sekä Paul Greengrassin luottokuvaaja Barry Ackroyd yksinkertaisesti tarjoavat katsojalle immersiivisen kokemuksen siitä, miltä tuntuisi olla keskellä tällaista mellakkaa ja sekasortoa. Kyseessä on hyytävä ja kiinnostava trilleri loistavalla näyttelyllä ja teknisellä toteutuksella. Käsikirjoituksen vivahteista ja elokuvan yleisestä sävystä tapahtumien suhteen voidaan sitten keskustella, ja ne luultavasti torppasivat muuten mieleenpainuvan elokuvan Oscar-ehdokkuuden.

42.
Armomurhaaja
imdb


Draama / Jännitys
Ohjaus & käsikirjoitus: Teemu Nikki
Päätähdet: Matti Onnismaa, Jari Virman, Hannamaija Nikander, Alina Tomnikov 

Pienen budjetin Armomurhaaja on eksploitaatioelokuva, joka saa katsojan kiemurtelemaan epämukavana tuolissaan kuin paraskin kauhuelokuva. Tarinan antisankarina toimiva Veijo (vahva Onnismaa) on kärttyisä keski-ikäinen erakko, joka pyörittää korjaamoa. Laittomana sivubisneksenä hän lopettaa eläimiä, mikä tekee hänestä ensisilmäyksellä karmivan hahmon yhdessä hänen vähäeleisyytensä, -puheisuutensa ja yleisen misantropiansa kanssa. Eläimiä hän kuitenkin kunnioittaa ihmisiä enemmän, joskaan hänellä ei ole omaa lemmikkiä. Asiat kuitenkin muuttuvat, kun yksi koira ja kaksi erilaista ihmistä astuvat hänen elämäänsä suurin seurauksin.

Elokuva on musta komedia, mutta toisaalta sen keskittyminen eutanasiaan niin eläinten kuin ihmistenkin puolesta, sekä omistajien lemmikkiensä esineellistäminen ja vähäinen kunnioitus, aiheutti allekirjoittaneelle sellaisen fiiliksen kuin olisi joutunut henkisesti pahoinpidellyksi. Ei ole hauskaa lauantai-illan huumoria kun vanhaa koiraa talutetaan metsään viimeiselle kävelylleen, se sidotaan puuhun, jossa se kuuliaisesti istuu käskystä paikallaan ymmärtämättä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Kun taas Veijon isä makaa kärsien letkuissa tietämättä maailman menosta mitään, niin elokuvan viestiä ei tarvitse kovin kauaa pyöritellä. Julmuus, kärsimys ja synkkyys ovat jatkuvasti läsnä tässä melko taitavasti ohjatussa ja kuvatussa pikkuelokuvassa, joka toimi Suomen Oscar-ehdokkaana, mutta ei selvinnyt läpi ensimmäisestä seulonnasta.

41.
Jumanji: Welcome to the Jungle
imdb | Arvostelu


Seikkailu / Komedia
Ohjaus: Jake Kasdan
Käsikirjoitus: Chris McKenna, Erik Sommers, Scott Rosenberg, Jeff Pinkner
Päätähdet: Dwayne Johnson, Kevin Hart, Jack Black, Karen Gillan

I feel like ever since I lost my phone... my other senses have kind of heightened. ”

Kaiken takaa löytyy Chris Van Allsburgin vuonna 1981 ilmestynyt lastenkirja Jumanji, joka vuonna 1995 poiki Robin Williamsin tähdittämän suositun elokuvan, jossa viidakkoteemaisen lautapelin hahmot ja eläimet karkasivat pelistä aiheuttamaan kaaosta Brantfordin uneliaaseen pikkukaupunkiin. Elokuvan päätteeksi lapset heittivät lautapelin jokeen ja viimeisessä kohtauksessa ranskaa puhuvat lapsukaiset löysivät sen rantaan huuhtoutuneena jossakin päin maailmaa. Tämä "jatko-osa" tavallaan jatkaa siitä mihin alkuperäinen jäi. Tällä kertaa vain liikenne kulkee toiseen suuntaan, sillä 90-luvun lopussa Suomenkin televisiossa pyörineen Jumanji-animaatiosarjan tapaan tällä kertaa pelaajat matkaavat viidakkoon, eikä toisinpäin.

Viidakkoon päätyvät neljä teiniä; nörtti, urheilija, kaunotar ja ujo tyttö. Pelihahmokseen jääkaappipakastimen kokoinen jenkkifutari saa Kevin Hartin näyttelemän pienikokoisen ja fyysisesti heikon eläintieteilijän "Hirvi" Finbarin ("Missä on loput minusta?"). Pelokkaasta ja nörttimäisestä Spencerista kehkeytyy valtavan lihaksikas Dwayne Johnson, joka näyttelee urheaa ja sankarillista tutkimusmatkailijaa, tohtori Bravestonea ("Missä on tukkani?"). Itsekeskeisestä ja diivamaisesta Bethanysta tulee Jack Blackin esittämä kartografi Shelly Oberon ("Voi ei! Olen keski-ikäinen, lihava mies!"). Introvertista Marthasta puolestaan tulee Karen Gillanin näyttelemä miestennielijä ja taistelulajiekspertti Ruby Roundhouse ("Miksi ylläni on kireä toppi ja lyhyet shortsit viidakossa?"). Kuten voi päätellä elokuva sisältää kosolti herkullisia one-linereita, joissa osaltaan tehdään pilaa itse näyttelijöistä.

Pääosanesittäjillä on keskenään erittäin hyvä kemia ja suorituksista puhuttaessa erityisesti sisäistä teini-ikäistä prinsessaansa ja puhelimensa kadottamisen tuskaa kanavoiva Jack Black varastaa täysin elokuvan kaksi kolmannesta. Puhetapa, ilmeet, maneerit ja kehonkieli osuvat hauskojen, varmasti ainakin osin improvisoitujen vuorosanojen ohella napakymppiin. Näitä kehonvaihtoon perustuvia komedioita on tehty ainakin 80-luvulta saakka paljon ja Jack Blackin suoritus saattaa hyvinkin olla heittämällä näistä paras ja hauskin yksittäinen roolisuoritus.

Elokuvan viimeinen kolmannes taas kuuluu pahiksia tanssien turpaan leipovalle Karen Gillanille, jota Jack Black tulee elokuvan aikana opastaneeksi flirttailussa ja miestennielemisessä huonolla lopputuloksella elokuvan timanttisimmasssa, ilahduttavan pitkässä komediakohtauksessa, joka on kaikessa hykertävyydessään pudottaa katsojan tuolilta.

Jumanji: Welcome to the Jungle haluaa olla vain pelkkä hauska ja harmiton viihdepläjäys, ja siinä tämä silmää iskevä seikkailukomedia onnistuu erinomaisesti.

40.
In the Fade - Kuin tyhjästä (2017)
imdb


Rikos / Draama
Ohjaus: Fatih Akin
Käsikirjoitus: Akin & Hark Bohm
Päätähdet: Diane Kruger, Denis Moschitto, Numan Acar

What did your husband turn you into?

Viime vuoden parhaiden elokuvien listallani oli turkinsaksalaisen Fatih Akinin ohjaama nuorten kasvutarinan ja road movien yhdistämä draamakomedia Tschick. Se perustui Hark Bohmin kirjaan ja Bohm oli osallistunut myös elokuvakäsikirjoituksen työstämiseen. Sama parivaljakko on taas asialla In The Faden merkeissä. Elokuva voitti Golden Globen, mutta jäi tyystin vaille Oscar-ehdokkuutta. Mielestäni ihan ansaitustikin, sillä ulkomaisten ehdokkaiden kaarti oli tänä vuonna armottoman kova ja tasainen. Joskin on outoa miten joka vuosi Globeissa ja Oscareissa palkinnot tuntuvat menevän eri elokuville, sekä ehdokkaissakin on yleensä eroja.

Päällimmäisenä In the Fadesta jäi mieleen elokuvan ajankohtaisuus. Diane Kruger esittää elokuvan päähenkilöä Katjaa, joka on naimisissa turkkilaisen ex-vangin, Nurin kanssa ja pariskunnalla on myös nuori poika. Nuri oli rikollinen ja sotkeutunut alamaailmaan sekä huumekauppaan, mutta rakkaus ajoi hänet muuttamaan elämänsä suunnan. Elokuva alkaa kun vankilassa istuva Nuri menee naimisiin Katjan kanssa ja sitten se hyppää muutamia vuosia eteenpäin. Nurista on tullut mallikansalainen ja pari elelee Hampurissa onnelliselta vaikuttavaa elämää. Kunnes terroristi-isku muuttaa kaiken pysyvästi.

Kruger on ruudulla läsnä yhtäjaksoisesti kutakuinkin elokuvan alusta loppuun saakka ja voitti roolisuorituksestaan parhaan naispääosan palkinnon Cannesin elokuvafestivaaleilla. On pysäyttävää seurattavaa, miten Katja hajoaa ensin henkisesti täysin sirpaleiksi ja sitten hänen järkähtämätön päättäväisyytensä, sekä oikeuden tavoittelunsa antavat hänelle juuri ja juuri riittävästi voimavaroja parsia itsensä jälleen kasaan toimivaksi ihmiseksi. Kun tämän ponnistuksen jälkeen oikeus ei näytä toteutuvan, tai tuntuu täysin riittämättömältä syyllisten pitäessä järjestelmää pilkkanaan, Katjan oikeuden hakeminen muuttuu haluksi kostaa.

Elokuva ei ole kuitenkaan täysin vailla pilkkuja, sillä elokuvan toinen akti on hieman liian laahaava ja nämä kaikki kolme aktia ovat sävyiltään hyvin paljon toisistaan eroavia, eivätkä ne sovi tunnelmaltaan aivan saumattomasti yhteen. Tarinallisessa mielessä pahisten taustoja ja näkökulmia olisi pitänyt tuoda myös esiin, mutta toisaalta he edustivat mielestäni erittäin osuvalla ja pelottavallakin tavalla maailmassa vellovaa kasvotonta pahuutta, sekä sen satunnaisuutta.

39.
Oma maa
imdb | Arvostelu


Historia / Rakkaus
Ohjaus: Markku Pölönen
Käsikirjoitus: Pölönen & Antti Heikkinen
Päätähdet: Oona Airola, Konsta Laakso, Antti Virmavirta, Arto Heikkilä

Oma maa sijoittuu 40-luvun sodanjälkeiseen Suomeen ja kertoo suuren rakkaustarinan muodossa siitä, miten Suomessa muodostettiin asutustiloja rintamamiehille ja luovutettujen alueiden siirtoväelle, jotka tätä kautta integroitiin jälleen osaksi yhteiskuntaa. Toisaalta elokuva kuvaa myös yhteiskunnan muuttumisesta tasa-arvoisempaan suuntaan, mihin maanhankintalailla oli myös vaikutuksensa kartanoiden suurtilojen hävitessä kokonaan suomenkielisiltä alueilta.

Oma maa onnistuu saattamaan katsojan sisään maailmaansa, sekä ajankuvaan poikkeuksellisen nopeasti ja tehokkaasti heti alussa. Kaikki sivuhahmot vaikuttavat ainakin ummikolle autenttisen vanhanaikaisilta ja Pohjois-Karjalan asukit puhuvat vahvasti murtaen. On kuin seuraisi oikeita ihmisiä pelkkien roolihahmojen sijaan ja historia heräisi henkiin silmien edessä. Sen sijaan itse pääpari on kovin nykyaikainen ja estoton, onpa mukaan lipsunut modernin kuuloista sananparttakin. Luulen, että tarkoituksena on saada katsoja nopeasti tykästymään heihin, mikä onnistuu ja onkin elintärkeää romanttisissa elokuvissa. Miten se ei voisi onnistua kun tämä nuori pariskunta säteilee tulevaisuuden toivoa ja elämäniloa, joka pursuaa ruudulta ulos ja aiheuttaa sen kivan lämpimän tunteen katsojan mahanpohjassa.

Suomen luontoa eri muodoissaan on tuskin vuosikymmeniin kuvattu näytelmäelokuvassa yhtä kauniina ja alkuvoimaisena. Kuvista välittyvä voimakas koskemattoman metsän ja luonnon rakkaus herättää niihin sidotussa suomalaisessa sielussa surumielistäkin vastakaikua. Maisema elää todellakin mukana elokuvassa tunnelmaa luovana, runollisena ja dramaattisena tekijänä. Enempää on mahdotonta pyytää. Tämän lisäksi myös maailman väritys ja valo muuttuvat aina kohtauksen tunnetilan mukaan. Kun tehdään kovaa työtä, tai ollaan allapäin, värimaailma on harmaampi ja aurinko on piilossa. Ilon ollessa ylimmillään värimaailma on sykähdyttävä. Ja kun Konsta Sohlbergin kuvaukseen yhdistyy Pessi Levannon herkkä, voimakas ja nostalginen musiikki, niin tunteet iskevät pintaan jo ilman mitään kummempaa dramaattista syytä.

Elokuvan visuaalinen kerronta on erinomaista ja erityisesti Oona Laakson pääosasuoritus on silkkaa maailmanluokkaa, kamera suorastaan rakastaa häntä missä kulmassa ja valossa tahansa. Minun kirjoissani kyseessä on vuoden paras kotimainen ja harva elokuva vuoden aikana tempaa näin vahvasti mukaansa.

38.
Pähkinänsärkijä ja neljä valtakuntaa
imdb | Arvostelu


Seikkailu / Fantasia / Perhe
Ohjaus: Lasse Hallström & Joe Johnston
Käsikirjoitus: Ashleigh Powell
Päätähdet: Mackenzie Foy, Keira Knightley, Misty Copeland, Morgan Freeman

I've been expecting you.”

Pähkinänsärkijä ja neljä valtakuntaa on pohjimmiltaan lämmittävä tarina menetyksestä ja surusta. Se sisältää satukirjojen nostalgiaa, persoonallisuutta ja viattomuutta, jota nykypäivän lasten- ja nuortenelokuvien parissa tapaa aivan liian harvoin. Tämä on elokuva niille pojille ja tytöille, jotka eivät ole menettäneet sitä hyvää tahtoa ja lapsenkaltaista mielikuvitusta lähteä mukaan mitä ihmeellisimpiin tarinoihin ja vaihtoehtotodellisuuksiin.

Elokuva on visuaalisesti häikäisevä ja musiikki täydentää tunnelmaa täydellisesti. Päähenkilö Claran astuessa neljään valtakuntaan koin varmaankin jotain samanhenkistä kuin katsojat 40-luvulla Dorothyn poistuessa Kansasista. On kuin olisin ollut jälleen lapsi ja haukkonut henkeäni, kun salaperäisen vaatekaapin perältä löytyi portti Narniaan. Pähkinänsärkijä herättää henkiin kiehtovan mielikuvitusmaailman, jossa satujen sekä vanhojen Disney-elokuvien nostalginen henki on kuvien ja musiikin kautta niin kouriin tuntuvasti läsnä, että sitä alkaa elämään uudelleen mielessään niitä lukuisia taianomaisia hetkiä, joita on lapsuudessaan eri tarinoiden parissa kokenut. Yksi elokuvan sykähdyttävimpiä hetkiä on sen valitsema tapa kertoa neljän valtakunnan taustatarina, joka on kiedottu balettidiiva Misty Copelandin tähdittämän baletin muotoon.

Disney-leffalla on omat kommervenkkinsä, sillä elokuvaan jouduttiin kuvaamaan melko pitkän tauon jälkeen aika paljon uutta materiaalia, josta vastasivat uusi ohjaaja (Hallström muiden projektien parissa) ja käsikirjoittaja. Se näkyy pieninä töksäyksinä tarinan loppukolmanneksella ja hienoisena muutoksena loppupuolen tunnelman sekä tyylin suhteen, mutta ei se minua haitannut ja en näe siinä mitään kummempia ongelmia. Keira Knightley ja Mackenzie Foy loistavat elokuvan päärooleissa, ja tästä tulee hieno elokuva katsottavaksi vuoden kuluttua pimeänä talvi-iltana takkatulen loimutessa ja joulukoristeiden välkkyessä.

37.
Private Life
imdb


Draama
Ohjaus & käsikirjoitus: Tamara Jenkins
Päätähdet: Kathryn Hahn, Paul Giamatti, Kayli Carter, Molly Shannon

Lukuisista komedisista sivurooleistaan tuttu Kathryn Hahn ja Paul Giamatti näyttelevät tässä Netflix-elokuvassa keski-ikäistä, boheemia nykiläispariskuntaa, jotka ovat yrittäneet lasta jo vuosia. Se mikä on alkanut yhteisenä tavoitteena, alkaa lukemattomien epäonnistumisten ja pettymysten jälkeen repiä pariskuntaa erilleen.

Private Life on tragikomedia, joka on täynnä lievästi koomisessa valossa hienovaraisesti kuvattuja nöyryyttäviä hetkiä, joiden motivaationa toimi se pieni ja epätodennäköinen toivonkipinä raskaudesta. Pariskunnat istuvat hedelmällisyysklinikan odotushuoneen kiduttavassa hiljaisuudessa, "spermantuotantoon" tarkoitetuissa huoneissa olevat pornoelokuvat näyttäytyvät kaikkea muuta kuin kiihottavina. Yltiöpositiivinen ja rento hedelmällisyysklinikan lääkäri vitsailee vuodeosastolla asioista, joista tavallisesti keskustellaan kahden kesken matalalla äänellä. Miten Giamattin hahmo saa kuulla, että hänen spermansa on tukossa. Pariskunnan toive lapsesta kulkee vuoristoradan tavoin jatkuvasti ylös ja alas. Optimismia seuraa jälleen karvas pettymys ja hermot kiristyvät, sekä rahaa kuluu.

Mitä pidemmälle elokuva etenee, sitä enemmän katsojan nauru alkaa peittyä eräänlaiseen surun ja säälin verhoon. Hahn ja Giamatti ovat loistavia ja uskottavia erittäin kypsissä ja moniulotteisissa roolihahmoissaan. Ohjaaja-käsikirjoittaja Tamara Jenkins on puolestaan omien sanojensa mukaan elänyt itsekin läpi samanlaisen kokemuksen, minkä vuoksi hänen edellisestä elokuvastaan ehti kulua karvan verran yli kymmenen vuotta. Private Life on kaunis ja syvällinen elokuva, joka on yhtä aikaa elämänmakuisuudessaan sekä hauska että musertava.

36.
The Guilty / Den skyldige
imdb


Rikos / Jännitys
Ohjaus: Gustav Möller
Käsikirjoitus: Möller & Emil Nygaard Albertsen
Päätähdet: Jakob Cedergren, Jessica Dinnage, Johan Olsen, Omar Shargawi

Tanskan lähettämä Oscar-ehdokas The Guilty on käsikirjoituksen, ohjauksen, näyttelyn, kuvauksen ja äänisuunnittelun taidonnäyte, sillä se tapahtuu yhdessä ainoassa lokaatiossa puhelimeen puhuen kuten Locke ja Phone Booth. Ruotsalainen Jakob Cedergren näyttelee tässä lähes yhden miehen show'ssa hätäkeskuksessa päivystävää poliisia, joka saa soiton kidnapatulta naiselta liikkuvassa pakettiautossa, mistä käynnistyy kilpajuoksu aikaa vastaan naisen löytämiseksi ja pelastamiseksi.

Vaikka juoni koostuu periaatteessa vain Cedergrenistä puhumassa puhelimeen, nämä kiehtovat ja intensiiviset puhelinsoitot muuttuvat aivoissamme kuviksi. Ilmeisesti puhelimeen puhumisessa on vain jotain niin intiimiä, että sitä on mahdotonta olla kuvittelematta, millaisen ihmisen kanssa puhuu ja millaisessa tilanteessa/paikassa hän on. Ja koska noin hektisessä tilanteessa kysellään ensi alkuun tapauksesta vain tärkeimmät asiat, niin katsojalle jää tapahtuneen suhteen ensi alkuun paljon aukkoja, joita hän vihjeiden perusteella yrittää täyttää. Eli toisin sanoen se saa katsojansa aktiiviseksi osallistujaksi kuin paraskin etsivätarina. Tämä Gustav Möllerin esikoispitkä ei yksinkertaisesti voisi olla enää juurikaan parempi ja vaikka se sijoittuukin pelkästään neljän seinän sisään, niin se onnistuu olemaan silti vauhdikas ja ensiluokkainen toimintajännäri.

The Guilty on selviytynyt loppusuoralle yhdeksän ulkomaisen elokuvan joukkoon, mistä karsitaan viisi parasta ehdokasta Parhaan ulkomaisen elokuvan Oscar-äänestykseen.

35.
Mission: Impossible - Fallout
imdb | Arvostelu


Toiminta / Jännitys
Ohjaus & käsikirjoitus: Christopher McQuarrie
Päätähdet: Tom Cruise, Henry Cavill, Rebecca Ferguson, Vanessa Kirby

“I'll figure it out.

56-vuotias Tom Cruise tekee jälleen Falloutissa kaikki ne asiat, jotka hänen roolihahmonsa Ethan Hunt tekee ruudulla. Hän hyppää lentokoneesta, rakennuksista ja roikkuu helikopterista asettaen itsensä vaaraan ja näytellen samaan aikaan. Elokuvan ekstrojen perusteella kaikki elokuvan stuntit rakentuvat käytännöllisistä efekteistä (toisin kuin arvailin arvostelussa) ja läsnä ei ole green screeniä, stunttimiestä, tai ylipaljon cgi:tä. Ja juuri tämän vuoksi elokuvan toimintakohtaukset ovat niin intensiivisiä ja jännittäviä, koska jotenkin me vain alitajuisesti katsojana vaistoamme, että ne tapahtuvat oikeasti. Tähän kun vielä yhdistetään se, että nämä toimintakohtaukset on kuvattu lähes parhaalla mahdollisella tavalla, niin tältä kantilta kyseessä on vuoden toiseksi paras toimintaelokuva minun kirjoissani. Joskin myönnän, että minun ykköseni tulee vaipumaan ajan myötä lähes unohduksiin, siinä missä Fallout asetti uuden standardin hulluille ison budjetin toimintaelokuville. Ainakin toiminnan ja vauhdin suhteen, tarinallisesti Falloutissa on omat skismansa kuten arvostelussa kävin läpi.

Hyvä toimintaelokuva tarvitsee ensimmäisenä vavahduttavan ja omaperäisen tarinan. Tätä seulaa Fallout ei läpäise kuin puolittain, sillä tarina kierrättää useita tuttuja ja aiemmin nähtyjä elementtejä tarinassaan, ja siltä kantilta elokuva ei tunnu erityisen tuoreelta. On vaikea erottaa näitä uusia Mahdoton tehtävä -elokuvia toisistaan. Loistavaa Falloutissa on kuitenkin se, että elokuvan juoni palvelee toimintaa ja nopeatempoista elokuvantekoa täydellisesti. Kuin Indiana Jonesilla Kadonneen arkin metsästyksessä, Ethan Huntilla ei ole mitään mahdollisuuksia pysähtyä. Katsoja on jatkuvasti tuolinsa reunalla ja tarinan jokainen cliffhanger vain kasvaa loppua kohden.

Pari kohtaa hyvän toimintaelokuvan kaavasta tässä skipatakseni, Fallout loistaa kaavan kahdessa viimeisessä kohdassa, eli toimintakohtaukset ja kameratyö. Tällä osastolla elokuva loistaa kirkkaammin kuin lähes mikään muu. Samanlaista visuaalista loistoa ja suurten tapahtumien sulavuutta olen nähnyt viimeksi Mad Max: Fury Roadissa ja edellisessä James Bondissa. Falloutin kaikki toimintakohtaukset ovat yksinkertaisesti näkemisen arvoisia ja ne onnistuvat säilyttämään pituudesta huolimatta kiinnostavuutensa.

Elokuvan äänisuunnittelu on sekin hyvin vakuuttavaa ja minua ei ihmetyttäisi nähdä elokuvaa muistettavan Oscar-ehdokkuudella. Kuulostaa mahtavalta ja vaarallisesta, kun moottoripyörällä ajetaan kovassa vauhdissa läpi pitkää pylväskäytävää. Pientä kaikua, moottorin revittämistä, laatat renkaiden alla ja ohi raskaasti suhahtavien pylväiden luoma ilmanvirtaus. En näistä hirveästi ymmärrä ja liian harvoin osaan kiinnittää huomioni, mutta nyt oli jotain aistillisesti ikimuistoista. Kuin itse olisi ajanut sitä moottoripyörää, tai myöhemmin ollut mukana putoavassa helikopterissa.

34.
Who We Are Now
imdb


Draama
Ohjaus & käsikirjoitus: Matthew Newton 
Päätähdet: Julianne Nicholson, Jess Weixler, Zachary Quinto, Emma Roberts 

Tämä pieni indie-timantti on yksi vuoden valtavimpia yllätyksiä. Who We Are Now on tarina kahdesta naisesta. Beth (Nicholson) on juuri päässyt vankilasta ja haluaa olla yhdessä nuoren poikansa kanssa, joka oli hyvin nuori äitinsä joutuessa vankilaan. Pojan huoltajuus on Bethin siskolla (Weixler) ja tämän miehellä, jotka eivät ole vakuuttuneita, että Beth kykenisi jaettuun huoltajuuteen, etenkin kun Beth on täysi muukalainen pojalle. Bethin asiaa ei myöskään edistä, että hän ilmestyy jatkumatta ilmoittamatta visiiteille poikansa luokse ja nämä visiitit päättyvät usein pienempään tai isompaan kohtaukseen kiitos Bethin temperamentin. Lisäksi vankilahistoriansa vuoksi Bethillä on vaikeuksia saada työpaikkaa, mikä sekin on este hänen huoltajuushaaveilleen.

Jess (Roberts) taas työskentelee hyväntekeväisyysjärjestössä julkisena puolustusasianajajana. Hän pitää työstään ja taistelee innokkaasti asiakkaidensa puolesta, vaikka he eivät sitä välttämättä aina loppupeleissä arvostakaan. Jessillä on ongelmia äitinsä kanssa, jonka mielestä tytön alipalkattu työ on sekä ajan että lakitutkinnon haaskausta. Kun traaginen tapahtuma eräässä keississä jättää Jessin miettimään uravalintojaan, hän törmää Bethin tapaukseen ja liekki syttyy jälleen.

Newtonin esikoispitkä on täynnä rikkaita ja yksityiskohtaisia hahmoja, joista vangitsevin sivuhahmo on Zachary Quinton esittämä posttraumaattisesti stressireaktiosta kärsivä Afganistanin veteraani, jonka yhden yön jutusta Bethin kanssa kehittyy jonkinlainen suhteentapainen, jossa molemmat tukevat ja parantavat toisiaan. Mutta elokuva kuuluu kuitenkin aina lumoavan pirtsakasta Emma Robertsistakin huolimatta Juliatte Nicholsonille ja hänen epätäydelliselle, mutta silti rakastettavalle Bethilleen. Hänellä on kova ulkokuori ja pehmeä sisusta, hänen temperamenttinsa aiheuttaa hänelle jatkuvasti vaikeuksia ja emme tiedä varmasti, onko hän sopiva äidiksi. Mutta haluamme antaa hänelle mahdollisuuden, koska ei ihmistä voi tuomita hänen menneisyytensä vuoksi, vaan on kyettävä katsomaan, millainen hän on nyt.

33.
The Insult
imdb


Draama / Trilleri
Ohjaus: Ziad Doueiri
Käsikirjoitus: Doueiri & Joelle Touma
Päätähdet: Adel Karam, Kamel El Basha, Camille Salameh

Quentin Tarantinon kameramiehenä Pulp Fictionissa toimineen, libanonilaisen Ziad Doueirin The Insult oli mukana kisaamassa Parhaan ulkomaisen Oscarista, mutta vuosi oli tuossa kategoriassa poikkeuksellisen kova ja moni uskoi The Insultin voittomahdollisuuksien olevan pienimmät. Kyseessä on kuitenkin kaikin puolin ihailtava elokuva niin näyttelyn, käsikirjoituksen kuin ohjauksenkin saralla ja elokuva onkin kuin Lähi-idässä tehty Hollywood-tuotos.

Elokuvan voi mainiosti katsoa ilman taustaakin, mutta tarjoilen sitä silti. Libanonia repi 80-luvulla sisällissota, jonka haavat ovat edelleen auki verta vuotavina, ja sen johdosta eri etniset ryhmät, sekä uskonnot vihaavat vieläkin toisiaan. The Insultissa pääosassa ovat kristitty (40% kansasta) ja Libanonissa monta vuotta elänyt ja työskennellyt palestiinalaispakolainen (10% kansasta). Näiden kahden miehen välille kehkeytyy sanaharkkaa aivan mitättömästä asiasta, mikä osapuolten ylpeyden, egon ja historian vuoksi kasvaa ja kasvaa, kunnes se saavuttaa jopa kansainväliset mittasuhteet.

The Insult on yksinkertaisesti vangitseva tarina jo siksi, koska sen ytimessä oleva henkilökohtainen kiista voi syntyä kenen tahansa välille missä tahansa. Mutta kun kristitty Doueiri & muslimi Joelle Touma ovat liittäneet tapahtumaan mukaan vielä vuosikymmeniä historiaa, kärsimystä ja vihaa, niin tästä puolivälissä oikeussalidraamaksi muuttuvasta tarinasta tulee loistelias ja puhutteleva poliittinen trilleri.

32.
Ingrid Goes West
imdb | Arvostelu


Komedia / Draama
Ohjaus: Matt Spicer
Käsikirjoitus: Spicer & David Branson Smith
Päätähdet: Aubrey Plaza, Elizabeth Olsen, O'Shea Jackson jr.

Tell me Gotham needs me.”

Ingrid Goes West on kotimaisen Onnenonkijan tapahtumiltaan traagisempi ja tummasävyisempi Amerikan serkku. Ingrid Thorburn (Plaza) on yksinäinen ja hieman heikon todellisuudentajun omaava nuori nainen, joka roikkuu pakkomielteisesti puhelimellaan Instagramissa, josta on tullut hänen ainoa olemassaolonsa mittari. Ingrid etsii Instasta täydellistä elämää viettäviä naisia, joiden rakkauden täyttämään luksuselämään hän haluaa osalliseksi ilmestyen lopulta kohteensa kotiovelle kunnon stalkkerin tavoin.

Elokuvan tähtenä loistaa matalaenerginen Aubrey Plaza, jolle Ingridin roolihahmo on kuin mittatilaustyönä tehty. Tähän saakka näkemissäni elokuvissa Plaza on näytellyt yleensä aina narttumaista ja rivoa hahmoa, joka halveksii ihmisiä ja yhteiskuntaa. Mutta näyttelipä hän mitä tahansa, hänessä on aina läsnä myös tietynlaista outoutta ja pinnan alle piilotettua salaista herkkyyttä. Nyt nämä kaksi ominaisuutta ruuvataan täysille ja hänen hahmojensa tavallinen halveksunta yhteiskuntaa kohtaan käännetään ympäri. Ingridin hahmo on jokaisen kohtauksen keskiössä ja leffa on rakennettu käytännössä katsoen täysin hänen varaansa. Kaikki koetaan Ingridin silmien läpi ja hahmo onnistuu tuntumaan enemmänkin sympaattiselta ja väärinymmärretyltä kuin pakkomielteiseltä ja vaaralliselta hullulta. Kun Ingrid potee yksinäisyyttään ja kyseenalaistaa olemassaolonsa miellyttävyyden sitä oikeasti toivoo, että hahmon voisi juuri sinä hetkenä sulkea syleilyynsä ja todeta Disney-laulun tapaan: You've got a friend in me.

Myös Elizabeth Olsen tuo oman ainutlaatuisen panoksensa Ingridin pakkomielteenä olevaan Tayloriin, jonka tyhjässä pahvimaailmassa kaikki on aina parasta. Hahmo on erittäin pinnallinen ja huomionhakuinen. Hän on kadottanut identiteettinsä kamppaillessaan ihmisten suosiosta ja imeytynyt maailmaan, missä kaikki asiat kadottavat merkityksensä ja aitoutensa. Omalla tavallaan hänelläkin Ingridin tapaan muodostunut vääristynyt käsitys todellisuudesta. Taylor ei täysin ymmärrä olevansa seurattu esikuva, että hänen luomallaan illuusiolla aina aurinkoisesta ja nimekkäiden brändien täyttämästä unelmaelämästä voi olla käytännön vaikutuksia hänen lukemattomien seuraajiensa elämään. Olsen sädehtii Taylorin roolissa hänelle ominaista inhimillistä lämpöä ja lähestyttävyyttä.

Ingrid Goes West on hauska komediaelokuva, joka saa naurujen lomassa miettimään omaa somekäyttäytymistään ja elämän hullunkurisuutta. Somessa me usein luomme itsestämme ja elämästämme epätodellisen version. Me periaatteessa mainostamme itseämme ja tekemisiämme tietystä kulmasta kasvattaaksemme omaa arvokkuudentuntoamme. Saadaksemme sen tykkäyksistä ja huomiosta irtoavan dopamiiniannoksen. Ingrid yrittää piilottaa Taylorilta todellisen vaatimattoman minänsä valehdellen, esittäen ja teeskennellen minkä ehtii. Mutta tarkoitusperiltään viaton Ingrid tekee sen oikeassa elämässä, jolloin se muuttuukin yhtäkkiä paheksuttavaksi, oudoksi ja törkeäksi käytökseksi. Ja jotenkin internetissä siitä on tullut hiljaa hyväksytty normi, jota me ristiriitaisesti toteutamme.

31.
One Cut of the Dead
imdb


Komedia / Kauhu
Ohjaus ja käsikirjoitus: Shin'ichirô Ueda
Päätähdet: Takayuki Hamatsu, Yuzuki Akiyama, Harumi Shuhama 

Kunnioitan tässä tekijöiden kuvausta One Cut of the Deadista. Keskinkertainen ohjaaja, sekä hänen elokuvaryhmänsä joutuvat vaikeuksiin kuvatessaan pienen budjetin zombie-elokuvaa hylätyssä toisen maailmansodan varastokompleksissa, koska heidän kimppuunsa hyökkää oikeita zombeja. Siinä on kaikki, mitä tästä kekseliäästä ja hauskasta japanilaiselokuvasta kannattaa ennakkoon tietää. Ja nimensä mukaisesti tämä elokuvahan on tietenkin kuvattu yhdellä ainoalla otoksella, sekä kirjoitushetkellä tämän festivaalisuosikin rotten tomatoes -arvosana on täydet 100%, sekä 98% käyttäjistä on pitänyt siitä.

Elokuvan on mainittu olevan hauskin ja kekseliäin zombie-elokuva sitten loistavan Shaun of the Deadin. Kyseessä on Uedan debyyttielokuva, joka on alusta loppuun silkkaa kieli poskessa -vedettyä neroutta. Se leikittelee odotuksillasi samalla kunnioittaen ja tehden pilaa muista zombie-elokuvista. Shaun of the Deadin tapaan tätä voi suositella huoletta kaikille, mutta etenkin kauhun ystävät tulevat nauttimaan One Cut of the Deadin absurdista japanilaisesta energiasta ja kekseliäisyydestä. Kaikesta näkee, että elokuvantekijöillä on ollut hauskaa ja melko pienellä budjetilla on aikaansaatu äärimmäisen viihdyttävä ja suorastaan nerokas elokuva, jonka haluaa takuulla katsoa välittömästi uudelleen.

30.
I, Tonya
imdb


Biografia / Komedia / Draama
Ohjaus: Craig Gillespie
Käsikirjoitus: Steven Rogers
Päätähdet: Margot Robbie, Sebastian Stan, Allison Janney, Julianne Nicholson

“I mean, come on! What kind of friggin' person bashes in their friend's knee? Who would do that to a friend?”

Wolf of Wall Streetin ystävät tulevat takuulla tykästymään tähän tositarinaan taitoluistelun pahasta tytöstä, Tonya Hardingista. I, Tonyan viihteellinen leikkaustapa tuo mieleen musiikkitelevion realitysarjan ja keräsi paljon suitsutusta. Elokuvan tarinan selkärankana toimivat hahmojen haastattelut, jotka kertovat tarinaa omasta henkilökohtaisesta näkökulmastaan kukin kertoen oman versionsa. Mitä pidemmäs elokuva etenee, sitä enemmän näkökulmia tulee sekoittamaan soppaa.

I, Tonya on leikattu hyvin nopeatahtiseksi, kevyeksi ja hulluksi, sillä hahmot puhuvat ironiseen sävyyn jopa suoraan katsojalle parissa kohden kommentoiden tarinan tapahtumia reaaliajassa ja korostaen puolueellisen kertojan asemaansa. Tämä hullu useamman kertojan tyyli, sekä siitä johtuva epävarmuus ja silmän iskeminen saa katsojat joko rakastamaan elokuvaa, tai miettimään että liika on liikaa. Elokuva kuitenkin malttaa höllentää päällekäyvää tahtiaan juuri oikeassa kohtaa tarinaa. Komedia joutuu antamaan tilaa synkkyydelle, kun elokuvantekijät näyttävät reaaliajassa Nancy Kerriganiin kohdistuneen hyökkäyksen alkaen aina siitä kun hyökkääjät saapuvat autolla jäähallille.

Elokuvan näyttelijäkaarti on vahva, mutta silti yksi nousee ylitse muiden. West Wingistä kansainvälistä kuuluisuutta saavuttanut Allison Janney voitti kaiken mahdollisen näyttävästä roolistaan Tonya Hardingin tiukkana ja rääväsuisena, mutta omalla oudolla tavallaan tytärtään rakastavana äitinä. Janney muuntautuu täksi aidoksi hahmoksi, joka on repäisty kuin liioittelevan fiktiokirjallisuuden sivuilta. Kaikki voivat katsoa elokuvassa replikoidut haastattelut Youtubesta ja todeta, ettei LaVona Goldenin hahmossa ehkä sittenkään ole hirveästi värikynää. Janneyn roolihahmo on pintapuolisesti epämiellyttävä kuin mikä, mutta jotenkin tämä outo hahmo onnistuu herättämään katsojassa pieniä empatian tapaisia tuntemuksia ja se on täysin näyttelijän ammattitaidon ansiota. Myös Margot Robbie tekee erinomaista työtä elokuvassa, jonka hän tuotti ja käytännössä laittoi käyntiin. Tämä on ensimmäinen Hollywood-elokuva, jossa australialaistähti toimi tuottajana ja lisää on tulossa. Terminal sieltä ehtikin jo tulla, mutta tämä Nicolas Winding Refn -henkinen tuotos oli ainakin sisällöllisesti iso huti.

29.
Only the Brave
imdb


Draama / Henkilökuva
Ohjaus: Joseph Kosinski
Käsikirjoitus: Ken Nolan & Eric Warren Singer
Päätähdet: Josh Brolin, Miles Teller, Jeff Bridges, Jennifer Connelly

I've had to learn to live my life without needing you, and now you're pissed at me?”

Only the Brave kertoo tositarinan Eric Marshista ja hänen perustamastaan Granite Mountain Hotshots -nimisestä tiimistä, joka sammutti maastopaloja ympäri Yhdysvaltoja taistellen maasta käsin etulinjassa liekkejä vastaan. Arizonan Prescottissa asuva, palopäällikkönä työskentelevä Marsh (Brolin) on kyllästynyt siihen, että aina kun lähialueella syttyy maastopalo, hänen ryhmänsä joutuu toimimaan muualta maasta tulevien metsäpalojen sammutukseen erikoistuneiden ryhmien käskyjen mukaan, vailla mitään sananvaltaa uhrattaviin alueisiin ja sammutusstrategioihin. Joten Marsh alkaa treenaamaan hieman Full Metal Jacketin hengessä omaa valiojoukkoaan, jonka tarkoituksena on läpäistä erittäin vaativa hotshots-tutkinto ja näin päästä sammuttamaan maastopaloja ympäri maata saavuttaen samalla kaivattua sananvaltaa. Kyse on yhtä lailla ylpeydestä, rahasta kuin myöskin kotialueen edun ajamisesta.

Elokuvan ainoa kauneusvirhe lienee sen hyvin kaavamainen ja johdonmukainen tarinankerronta, sekä läsnä oleva tietynlainen ihaileva linssi, jotka antavat yhdessä vähän turhan paljon vihjeitä siitä, mitä kliimaksissa lienee odotettavissa. Mutta Kosinski antaa kuitenkin tarinan avautua maltilla, mikä yhdessä loistavan näyttelijäkaartin kanssa saa sinut välittämään hahmoista, jolloin ehdit unohtaa, mitä sieltä on oikein tulossa. Ja se kliimaksi on niin vahva ja vaikuttava, että vietin elokuvan lopun hiljaisuudessa vailla järjellisiä ajatuksia. Elokuva on riipaiseva kuvaus toveruudesta, rohkeudesta ja epäinhimillisistä uhrauksista, jonka avainhetket ja hahmot jäävät elokuvan valtavien puitteiden ja ennen näkemättömien liekkimerien ohella pysyvästi mieleen.

28.
Synkin hetki
imdb | Arvostelu


Historia / Draama / Henkilökuva
Ohjaus: Joe Wright
Käsikirjoitus: Anthony McCarten
Päätähdet: Gary Oldman, Lily James, Kristin Scott Thomas, Ben Mendelsohn

You are strong because you are imperfect. You are wise because you have doubts.”

Synkin hetki on klassiseen tapaan tehty lähes täydellinen, mutta kovin yllätyksetön biopic, joka tässä tapauksessa tulee pönkittäneeksi pääaiheensa yllä vellovaa sankarikulttia. Kun kaikki muut pehmeät poliitikot haluavat aloittaa rauhanneuvottelut Saksan kanssa ja pakoilevat vastuuta, Winston aikoo toivottomalta näyttävän tilanteen edessäkin taistella uppiniskaisesti viimeiseen mieheen saakka Britannian puolesta lopulta onnistuen yhdistämään niin kansan kuin omia lapsellisia valtapelejään pelaavat poliitikot yksimieliseksi kansaksi ja iskemään samanaikaisesti pelkoa vastustajiinsa vain pelkillä puheillaan, joissa hän käyttää taitavasti sanoja.

Joe Wright saisi loihdittua maalinkin kuivumisesta häikäisevän cinemaattisen kokemuksen ja Synkin aika sisältääkin kosolti visuaalista loistoa käyttäen taitavasti valoja ja varjoja. Pääosassa häärää tietenkin Gary Oldman, jonka suoritus oli vuoden hehkutetuin. Oldman yskii, ääntelehtii ja hengittää kuin vanha ylipainoinen ketjupolttaja onnistuen muuntamaan äänensäkin lähes tyystin erilaiseksi, jossa on vain hetkittäin havaittavissa ripaus näyttelijää itseään. Tehostetiimi on tehnyt poikkeuksellista työtä proteesien ja muiden kanssa, ja täten tarjonnut ainutlaatuisen mahdollisuuden Oldmanille kadottaa itsensä kokonaan Churchillin hahmoon. Lopputuloksena ansaittu Oscar-molemmille osapuolille ja nämä syyt yhdessä aiheen, sekä päähenkilönsä kiehtovuuden kanssa nostavat muuten vähän turhan varman päälle laskelmoidun Oscar-syötin listalla lopulta näin korkealle.

27.
The Greatest Showman
imdb | Arvostelu


Musikaali / Henkilökuva
Ohjaus: Michael Gracey
Käsikirjoitus: Jenny Bicks & Bill Condon
Päätähdet: Hugh Jackman, Zac Efron, Zendaya, Michelle Williams, Keala Settle

No one ever made a difference by being like everyone else.”

Suuresta sirkus- ja showmies P.T. Barnumista kertova musikaali The Greatest Showman oli kenties vuoden innokkaimmin odottamani elokuva jo pelkästään siitä syystä, että se on musikaali. Mutta tietysti myös ryysyistä rikkauksiin etenevä tarina ja sirkusmaailma antaisivat mahdollisuuden melko unohtumattomiin kohtauksiin. Eikä vähiten siksi, että pääosissa todellakin oli laulu-, näyttely- ja showtaituruutta. Oli vain sopivaa, että suurinta showmiestä näyttelee Hollywoodin suurin showmies ja monipuolisin viihdyttäjä Hugh Jackman, jonka esitykset Oscareissa, Oklahoma-musikaalissa ja myös kuoppansa omanneessa Les Miserablesissa ovat syöpyneet showtunes-ystävän mieleen.

En edes tiedä kuinka mota kertaa ihoni oli elokuvan aikana kananlihalla kun huumaannuin elokuvan rytmistä, visuaalisuudesta ja siitä taianomaisesta ilosta, jota Barnum elokuvassa kylvi ympärilleen kurjuudesta huolimatta. Kun jotain elokuvaa odottaa oikein kovasti ja se sitten vastaa niihin odotuksiin, niin siitä syntyy silkkaa euforiaa, joka jatkuu päiväkausia ja aiheuttaa jopa elokuvankin jälkeen muistojen kautta hallitsemattomia onnen purskahduksia. Kyseessä on musikaali, jonka soundtrack oli vähän joka paikassa listaykkösenä. Ohjaaja Graceylla taas on taustaa musiikkivideoista, mikä näkyy positiivisella tavalla musanumeroissa, jotka ovat kuin paras mahdollinen sekoitus musavideoita ja Broadway-musikaaleja.

26.
Fantastinen nainen
imdb


Draama
Ohjaus: Sebastián Lelio
Käsikirjoitus: Lelio & Gonzalo Maza
Päätähdet: Daniela Vega, Francisco Reyes, Luis Gnecco

I don't know what you are.”

Chileläinen Oscar-voittaja Fantastinen nainen on tarina transsukupuolisesta naisesta, jolle yhteiskunta ja ympäröivä maailma näyttää rumat kasvonsa tämän miesystävän menehtyessä äkillisesti. Muun muuassa tuo lainauksesta löytyvä tölväisy lauotaan tyynesti päin surevan päähahmon, Marinan, naamaa hänen miesystävänsä omaisten toimesta. Marinaa kuulustelevat poliisit puhuttelevat häntä miehenä, koska niin hänen vanhassa passissaan vielä seisoo. Sairaalan väki ei tiedä miten suhtautua häneen. Miesystävän omaiset haluavat heittää Marinan ulos edesmenneen miehen asunnosta, eikä hänellä ole asiaa hautajaisiin tai mihinkään miesystävän omaisuuteen. Sitten poliisit tulevat visiitille, koska he löysivät miesystävän ruumiista selittämättömiä mustelmia ja epäilevät Marinan pahoinpidelleen tätä. Elokuvassa on yksinkertaisimmillaan kyse siitä, miten Marinaa ei kohdella kuin ihmistä ja miten hän törmää jatkuvasti vihamielisyyteen aivan tuntemattomienkin ihmisten taholta.

Elokuvan muina elementteinä toimii eräänlainen pieni mysteeritarina, kun Marina löytää Orlandon jäämistöstä mystisen avaimen koittaen selvittää, mitä se mahtaa avata. Lisäksi elokuva sukeltaa myös Marinan pään sisään, joka yrittää sovittaa itseään käsitykseensä naiseudesta. Transnäyttelijä Daniela Vega oli niin vahva pääroolissaan, että hän kuulemma keräsi paljon ääniä myös parhaan naispääosan Oscar-ehdokkaita seulottaessa. Vegaa kuvataan eri puolilta ja usein hän on ylhäisessä yksinäisyydessä keskellä kuvaa, mikä symboloi hänen kokemaansa eristystä ympäröivästä yhteiskunnasta. Mikä samalla esittää hänet myös helppona ja muista erottuvana kohteena. Transseksuaalisuus on kuitenkin vain pinta ja syvemmällä elokuvassa on kyse mm. surusta ja sen käsittelystä, sekä poikkeavuudesta ja siitä kun ei ole tervetullut jonnekin, eli tunteista ja tilanteista, joihin voimme kaikki helposti samaistua.

25.
Roma
imdb


Draama
Ohjaus & käsikirjoitus: Alfonso Cuarón 
Päätähdet: Yalitza Aparicio, Marina de Tavira, Verónica García

Tästä Alfonso Cuaronin omaelämänkerrallisesta Netflix-elokuvasta kohkataan valtavasti ja sitä pidetään tällä hetkellä lähes varmana ulkomaisen elokuvan Oscar-voittajana, sekä rohkeimmat analysoivat jo sen mahdollisuuksia pokata Parhaan elokuvan pysti. En menisi henkilökohtaisesti niin pitkälle, mutta toisaalta minulla onkin yleensä ollut hankaluuksia näiden elokuvien kohdalla, jotka tekevät elämän puhtaasta banaaliudesta taidetta.

Roma on teknisesti uskomattoman kaunis elokuva, joka imaisee katsojan sisäänsä. Se on niin viimeisen päälle huoliteltu ja salakavalalla tavalla massiivinen sekä realistinen elokuva, että on kuin filmi olisi kaivettu suoraan Cuaronin muistoista. Wes Andersonmaiset seuraavat panoraamaotokset hahmoista kävelemässä 70-luvun amerikkalaista ja meksikolaista kulttuuria yhdistelevillä Mexico Cityn kaduilla ovat lähes henkeäsalpaavia. Jokainen ruudulla tapahtuva yksityiskohta ja liike on suunniteltu viimeisen päälle. Ja juuri tämän sorttinen tietynlainen ylimalkainen tyyneys ja tunteeton kliinisyys oli ehkä suurin ongelmani tämän muuten loistavan elokuvan parissa. Nautin tarinoista, draamasta ja tunteista, mutta tämä elokuva jätti minut armottomalla objektiivisuudellaan melko kylmäksi tunnepuolella.

Elokuva kertoo Mexico Cityn yläluokkaisella Roman asuinalueella asuvasta perheestä, sekä heidän kahdesta etnisyydeltään mixtecia olevasta piiasta. Perheen ehkä hieman kurittomat lapset juoksevat ympäriinsä täynnä energiaa ja luonnollisesti näissä leikeissä aina välillä menee asioita rikki. Isän ja äidin liitto ei ole kovin toimiva, ja yksi elokuvan lukemattomia symboleita onkin perheenisän iso amerikkalainen auto, sekä aina koirankikkareita täynnä oleva ajotie. Perheeseen kuuluu myös isoäiti, mutta keskeisin hahmo on kuitenkin vaatimaton Cleo-piika, jonka osa tässä elämässä on kova ja hohdoton. Siitä huolimatta Cleo kantaa osansa tyynesti ja vaatimattomasti voivottelematta maailman kovuutta, ja Cuaron maalaa hänestä hienovaraisesti kuvan eräänlaisena pyhimyksenä.

Elämää parhaansa mukaan jäljittelevä ja sen vuolasta, jatkuvaa eteenpäin soljumista kuvaava Roma on visuaalinen mestariteos useilla muistettavilla hetkillä, mutta ehkä se olisi voinut enemmänkin ilman tietynlaista kompromissitonta jääräpäisyyttä. Mutta ehkä tällainen läpitunkeva auteur-henki ja "puhdas elokuva" -aate juuri tekeekin elokuvasta niin nautittavan puristien mielestä. Ja suurimpaan osaan niistä ylisanoja on todella helppoa yhtyä, sillä esimerkiksi elokuvan jokainen ruutu on kuin täydellisesti tasapainotettu maalaus.

24.
The Death of Stalin
imdb


Komedia / Draama / Historia
Ohjaus: Armando Iannucci
Käsikirjoitus: Iannucci, David Schneider, Ian Martin, Peter Fellows & Fabien Nury
Päätähdet: Steve Buscemi, Jeffrey Tambor, Michael Palin, Olga Kurylenko, Simon Russell Beale

Nod as I'm speaking to you. People are looking to me for reassurance and I have no idea what's going on.”

The Death of Stalin tekee Chaplinin Diktaattorin hengessä pahuudesta ja tyranniasta komediaa. Elokuva alkaa marraskuisesta illasta vuonna 1953, jolloin Neuvostoliittoa rautaisella kädellä vuosikymmeniä hallinnut Stalin (Adrien McLoughlin) viettää viimeisen iltansa maan päällä. Välittömästi kuoleman tultua julki hänen rakkaat kätyrinsä kuten maatalousministeri Hrustsev, salaisen poliisin johtaja Lavrentiy Beria, Vyacheslav Molotov, kenraali Georgy Zhukov ja kumppanit alkavat välittömästi juonia valtaa itselleen haaskalintujen tapaan. Välittömästi tiedon Stalinin heikkovointisuudesta saatuaan Hrustsev esimerkiksi vetää pyjamansa päälle ainoastaan takin ja säntää pakkaseen tarkoituksenaan ehtiä ensimmäisenä rakkaan johtajansa luo saadakseen jotain, jolla hän voisi saada etulyöntiaseman tulevassa valtakamppailussa.

Armando Iannucci on mestari poliittisen satiirin saralla ja hänen työnäytteisiinsä kuuluu sellaisia elokuvia ja televisiosarjoja kuten In The Loop, Kukkona tunkiolla (Alan Partridge) ja lukemattomia palkintoja kerännyt Veep, eli Rouva varapresidentti. Death of Stalin repii tarinansa, hahmonsa ja käänteensä oikeasta historiasta taivuttaen ne palvelemaan tätä yhtaikaisesti koomista ja traagista tarinaa, jossa ihmisten tappamisesta ja sortamisesta on tehty rutiininomaista byrokratiaa. Elokuvan parissa haukkoo vuorotellen henkeään nauramisen ja kauhistumisen vuoksi. Tosin se ei pyydä meitä nauramaan niinkään suoraan itse julmuudelle, vaan enemmänkin tätä maailmaa hallinnoivien ihmisten absurdille pikkumaisuudelle, itsekkyydelle ja kapeakatseisuudelle.

23.
Hiljainen paikka
imdb


Kauhu / Jännitys
Ohjaus: John Krasinski
Käsikirjoitus: Krasinski, Scott Beck & Bryan Woods
Päätähdet: John Krasinski, Emily Blunt, Millicent Simmonds, Noah Jupe

Too noisy.”

Hiljaisesta paikasta on puhuttu tämän vuoden Get Outina. Tässä tapauksessa se tarkoittaa sitä, että tällä jo huhtikuussa julkaistulla pienen budjetin persoonallisella kauhuelokuvalla voisi olla mahdollisuuksia napsia Oscar-ehdokkuuksia, vaikka ehdokkaiden äänestys alkaa peräti 9 kuukautta Hiljaisen paikan ensi-illan jälkeen, jota vietettiin 7. päivä tammikuuta. Black Panther tosin voi pistää paremmaksi, sillä elokuvan ensi-iltaa vietettiin jo tammikuun lopussa ennen edellistä Oscar-gaalaa. Ainakin Kummisetä on samanlainen tapaus ulkomuistista poimittuna (ja varmasti muitakin löytyy), sillä se julkaistiin 1972 maaliskuussa ja tuolloin itse gaala pidettiin saman kuun lopussa. Yli vuoden odotuksesta huolimatta Kummisetä pokkasi vuoden '73 gaalaan 11 ehdokkuutta. Saa nähdä yltääkö Black Panther edes ehdolle, ainakaan muualle kuin teknisiin.

Mutta asiaan, Hiljaisella paikalla on aivan timanttinen idea kauhuelokuvaksi. Eräänä päivänä maahan vain ilmestyi mystisiä matelijamaisia olentoja, jotka ovat oletettavasti metsästäneet ihmiskunnan sukupuuton partaalle. Nämä saalistajat ovat sokeita, mutta niillä on erittäin kehittynyt ja herkkä huuro, jonka perusteella ne toimivat. Eli kunhan olet hiiren hiljaa 24/7, niin sinulla ei ole mitään hätää. Mutta jos teet yhdenkin äänen, ne tulevat paikalle nopeasti tanner tömisten etsimään äänen aiheuttajaa, ja silloin olet pulassa. Eli elokuvan jatkuva hiljaisuus kasvattaa jännitystä aivan sietämättömiin mittoihin ja samalla se korostaa niitä ääniä mitä kuulee. Hengitys, tuuli, askeleet, säikäytykset.

Oikean elämän aviopari John Krasinski ja Emily Blunt ovat onnistuneet kahden lapsensa kanssa selviytymään elokuvan maailmassa jo pidemmän aikaa. Heillä on mukava tukikohta metsäisellä maaseudulla, mistään ei ole puutetta ja läheltä löytyy vieläpä kaupunki josta etsiä tarvikkeita, joita ei voi kasvattaa tai tehdä itse. Kommunikointi sujuu viittomakielellä ja kaikki on muutenkin hyvin. Mutta tällaisessa maailmassa pienten lasten kanssa operoiminen on haastavaa ja lisää haasteita tulee kuvioihin, kun perheen äiti huomaa olevansa raskaana. Miten synnyttää ja kasvattaa lapsi alusta saakka ilman ääntä.

Hiljainen paikka ei kerro juuri mitään, vaan se näyttää ja antaa vihjeitä. Katsoja on aktiivinen osallistuja, joka yhdistelee näitä vihjeitä ja siinä matkan varrella oikeasti kiinnostuu elokuvan hahmoista ja maailmasta. Kenties kiitos vähäisen aistikuormituksen, on myös helppoa kuvitella, mitä itse tekisi missäkin tilanteessa. Tulin nopeasti tuossa ajatusleikissä siihen johtopäätökseen, että olisin kuollut ensimmäisten joukossa. Visuaalinen tarinankerronta on erittäin taloudellista ja loisteliasta. Ja mikä parhainta, elokuva on melko uniikki kokemus ja kypsänä teoksena se tunnistaa katsojan odotukset leikitellen niillä. Hiljainen paikka on palkitseva kokemus ja lopputekstien ilmestyessä ruutuun sitä tiedostaa nähneensä juuri jotain hienoa. On oikeastaan harmi, että tästä tehdään jatko-osa, sillä tällaisenaan läsnä olisi ollut vähintäänkin kulttiainesta. Jatko-osassa kun on pakko paljastaa enemmän maailmaa ja syitä kaiken tämän takana, jolloin samalla tämän ensimmäisen osan mysteeri vähenee. Mieleen muuten tulee viime vuodelta vähän samanhenkisenä elokuvana It Comes at Night.

22.
Last Flag Flying
imdb


Komedia / Draama
Ohjaus: Richard Linklater
Käsikirjoitus: Linklater & Darryl Ponicsan
Päätähdet: Bryan Cranston, Steve Carell, Laurence Fishburne

Every generation has their war. Men make the wars and wars make the men. It never ends!”

Last Flag Flying on Ponicsanin kirjaan perustuva tragikoominen road movie, jossa kolme Vietnam-veteraania tapaa toisensa ensimmäistä kertaa sitten palvelusaikojen. Steve Carellin esittämä "Doc" on masinoinut tämän tapaamisen, koska hänen poikansa on saanut juuri surmansa Irakissa. Poika haudataan Arlingtonin hautuumaalle ja yksin oleva Doc tarvitsee henkistä tukea matkalle. Reissu ei mene todellakaan nappiin ja hänen kavereidensa tarjoama tukikin on vähän niin ja näin, sillä Sal Nealon (Cranston) ei ole muuttunut palvelusajoistaan. Hän pyörittää baaria pikkukaupungissa tullen hädin tuskin toimeen, sillä töissä hän periaatteessa vain ottaa kuppia kavereidensa kanssa. Laurence Fishburnen esittämä Richard Mueller taas oli nuorena Nealoniakin kovempi ranttali ja hän on taas palveluksensa jälkeen muuttunut vähän liiankin kanssa.

Erityisesti minua viehätti elokuvan lämmin tunnelma ja sen rutikuiva huumori, jota mainiot ja niin komedian kuin draamankin saralla kunnostautuneet näyttelijät viljelivät onnistuneesti. Kaverusten välinen keskinäinen naljailu saa nauramaan kaksin kerroin ja näyttelijäkolmikon välilläkin on selkeää kaveriporukkamaista kemiaa. Kun hauskuuden takaa paljastuu myös rikkaita, sekä koskettavia henkilötarinoita ja pohdintaa elämästä, sen oikullisuudesta ja ironiasta, niin mitäpä sitä enää muuta elokuvalta osaisi kaivata. Last Flag Flying on samalla myös sattumalta tai tarkoituksella täydellinen henkinen jatko-osa vuoden '76 elokuvalle Saattokeikka.

21.
Avengers: Infinity War
imdb | Arvostelu


Supersankari / Toiminta
Ohjaus: Anthony & Joe Russo
Käsikirjoitus: Christopher Markus & Stephen McFeely
Päätähdet: Robert Downey jr., Chris Hemsworth, Chris Pratt, Zoe Saldana

You throw another moon at me and I'm gonna lose it!”

Ei tämä varmaan tarvitsisi edes juonialustusta, koska kaikki kiinnostuneethan tämän ovat jo nähneet. Infinity War jatkuu tietenkin siitä, mihin muut elokuvat ovat jääneet. Iron Man ja Captain America eivät ole puheväleissä ja heillä on molemmilla omat liittolaisensa Avengersien hajottua kahtia. Black Pantherissa tutuksi tullut Wakanda on päättänyt avautua maailmalle ja paljastaa olemassaolonsa. Asgardilaiset, eli Thor ja Loki kansoineen, ovat edelleen avaruudessa paettuaan Ragnarökissä tuhoutuneelta kotiplaneetaltaan ja tuon elokuvan lopussa he lähettivät hätäsignaalin lähellä oleville aluksille. Guardians of the Galaxy on niin ikään avaruudessa matkailemassa ja he havaitsevat oman elokuvansa lopussa hätäsignaalin, jota kohti he suuntaavat kurssinsa.

En ole Marvel-fani, mutta elokuvan ympärillä pyörinyt hype oli niin valtava, että alaa seuraavana juutuin siihen mukaan ja myös omat odotukseni paisuivat epärealistisen valtaviksi. Eikä Infinity War romahtanut niiden alla, vaan jopa onnistui vastaamaan niihin paremmin kuin uskalsin toivoa. Jo avaus on mahtipontinen ja yllättävä lievästä kankeasta yliteatraalisuudesta huolimatta. Se kuitenkin onnistuu loistavasti tärkeimmissä funktioissaan. Se rakentaa perustan, jolla trailereissa hengettömältä ja yhdentekevältä vaikuttaneesta Thanoksesta kasvaa Marvel universumin paras pahis. Alkusekunneista saakka itsevarmasta Thanoksesta rakennetaan niin ylivoimaiselta tuntuvaa uhkaa, ettemme katsojina keksi, miten sankarimme voisivat hänet voittaa. Voimme vain luottaa sisäänrakennettuun uskoomme siitä, miten hyvä voittaa aina lopulta pahan. Onpa Thanos myös erinomaisesti rakennettu henkilöhahmo kuten elokuvan kuluessa saamme huomata. Avauskohtaus myös muuten osoittaa, että mikä tahansa tulee olemaan tässä elokuvassa mahdollista.

Valtava, vauhdikas ja hauskakin elokuva, jossa mennään tuskin missään vaiheessa kymmentä minuuttia ilman jonkinlaista pientä myllyä ja mikäpä siinä kun taistelut ovat hyvin tyydyttäviä seurata. Odotetusti elokuva sisältää myös emotionaalisia hetkiä ja isoja käänteitä, mutta tällaisten elokuvien suurin ongelma on se, että ensin siihen käänteeseen ei uskota ja sitten siirrytään epäilemään sen pysyvyyttä. Asioille on vaikea luoda painavaa merkitystä kun tämänkaltaisissa elokuvissa on usein todistettu, ettei mitään pyhiä reaalimaailman sääntöjä ole olemassa. Tästä kaikesta huolimatta Infinity Wariin on kuitenkin onnistuttu luomaan niin mykistävä lopetus, etten ole teatterista poistunut yhtä eksyneenä ja hämmentyneenä sitten Force Awakensin. Melkeinpä sanoisin, että paremman elokuvan olisi voinut tehdä lähinnä vain teoriassa.

20.
Lady Bird
imdb


Draama / Komedia
Ohjaus & käsikirjoitus: Greta Gerwig
Päätähdet: Saoirse Ronan, Laurie Metcalf, Lucas Hedges, Timothée Chalamet

You're not gonna get in a car with a guy that honks, are ya?”


Lady Bird on elokuva, jossa amerikkalaiset ovat kiistattomia mestareita. Se on hienovarainen ja inhimillinen indiedraama, joka kertoo aikuisuuden kynnyksellä olevan, kapinoivan teinin itsenäisyyden kaipuusta. "Lady Bird" on viimeistä vuottaan koulussa kokien olevansa erittäin kypsä ikäisekseen, eikä hän malta odottaa mahdollisuutta paeta "ahdistavista" kotimaisemistaan ja "raivostuttavan" äitinsä (loistava Metcalfe) luota. Pääosassa loistaa 23-vuotiaana jo kolmannen parhaan naispääosan Oscar-ehdokkuuden pokannut Saoirse Ronan, joka osoittaa jälleen kerran sellaista taitoa, hallintaa ja kypsyyttä, jota hänen ikäisellään näyttelijättärellä kuuluisi olla vasta viidentoista vuoden kuluttua.

Kyseessä on paremmin näyttelijänä ja käsikirjoittajana tunnetun Greta Gerwigin ensimmäinen yksin ohjaama elokuva, jota Oscar-kaudella mainostettiin alan hengessä hieman harhaanjohtavasti hänen debyyttiohjauksenaan. Elokuva omaa hämmentävän täydellisen tasapainon ohjaajalle henkilökohtaisten aiheiden ja universaalin samaistuttavuuden välillä ylittäen myös sukupuolirajat. Isoja ongelmia käsitellään kepeän humoristisesti ilman, että kumpikaan kärsii. Elokuvan lentokenttäkohtaus on muuten kuvattu yhdellä otoksella, mutta hyvin käytännöllisestä syystä. Tekijöillä ei kuulemma ollut lupaa kuvata siellä.

19.
The Ballad of Buster Scruggs
imdb


Western / Komedia / Draama
Ohjaus & käsikirjoitus: Ethan & Joel Coen 
Päätähdet: Tim Blake Nelson, James Franco, Liam Neeson, Tom Waits, Zoe Kazan

I'm not a devious man by nature... but when you're unarmed, your tactics might gonna be downright Archimedean.”

Tämä erityislaatuinen Netflix-elokuva pitää sisällään kuusi erilaista tarinaa villistä lännestä, joista kukin kuvaa ajanjaksoa erilaisesta ironisesta perspektiivistä. Tarinat sisältävät kosolti Coenin veljeksille ominaista synkkäsävyistä huumoria, unohtumattomia hahmoja ja herkullista dialogia. Kaikkea täydellisesti rytmitettyä visuaalista loistoa tahdittaa tuttuun tapaan Carter Burwellin oiva musiikki. Elokuva on tehty rakkaudella vanhan koulukunnan westernien hengessä ja kunnioituksella koko hienoa genreä kohtaan. Itselläni tuli sitä seuratessa mieleen milloin John Ford, milloin Quentin Tarantino ja yksittäisiä elokuvia kuten Robert Redfordin tähdittämä Silmä silmästä (Jeremiah Johnston).

Kullankaivaja-episodi on ehkäpä elokuvan kaikkein kiitellyin tarina Tom Waitsin onnistuessa todella lyhyessä ajassa tekemään todella muistettavan roolisuorituksen, joka kiteyttää yhdessä tuon tarinan kanssa koko villin lännen, sekä uudisasukkaiden hengen. Elokuva puolestaan alkaa mukaansa tempaavasti Dustin Hoffmanin legendaarisen Pieni suuri mies -elokuvan hengessä, jossa lasketaan villistä lännestä ja sen kovuudesta leikkiä. Tämän kyseisen jakson lyhyet kaupunkikuvat ovat muuten sykähdyttäviä, aidonoloisia ja käsittämättömän tehokkaita. Erittäin lyhyessä ajassa muodostetaan eläväinen ja realistinen ajankuva, joka tukee kaikkea myöhemmin tulevaa. Kenties The Ballad of Buster Scruggsin summaa parhaiten se, että mitä tahansa siitä kirjoittaakin, niin se ei oikein valmista sinua siihen, mikä sinua odottaa.

18.
BlacKkKlansman
imdb | Arvostelu


Komedia / Rikos / Biografia
Ohjaus: Spike Lee
Käsikirjoitus: Charlie Wachtel, David Rabinowitz, Kevin Willmott & Lee
Päätähdet: John David Washington, Adam Driver, Jasper Pääkkönen, Topher Grace

God bless white America.”

Spike Leen ohjaama BlacKkKlansman perustuu uskomattomaan tositarinaan, joka sijoittuu Colorado Springsin eteläiseen pikkukaupunkiin ja vuoteen 1979. Se kertoo, miten musta poliisi Ron Stallworth (Denzelin poika John David) soluttautuu Ku Klux Klaniin soittamalla klaanin paikallisen jaoston lehtimainoksessa näkyvään puhelinnumeroon. Stallworth ei kuitenkaan voi mennä tapaamaan klaanin jäseniä kasvokkain selvistä syistä johtuen, joten hän suostuttelee juutalaisen poliisikollegansa Philip Zimmermanin (Driver) esittämään häntä ja osallistumaan klaanin aktiviteetteihin.

BlacKkKlansman on klassista Spike Leetä. Satiiria, realismia ja sormille iskevää poliittista ja yhteiskunnallista kommentointia. Elokuvalla on todella makea 70-lukulainen soundi ja se malttaa myös olla aina hiljaa kun sitä vaaditaan, mikä lisää jo automaattisesti kohtausten dramatiikkaa ja vaarallisuutta. Tuttuun tapaan musiikista vastaa Leen pitkäaikainen kollaboraattori Terence Blanchard ja jälleen kerran elokuvan on myös leikannut Barry Alexander Brown. Se sisältää lukuisia 70-lukulaisia viittauksia mustaan kulttuuriin alkaen aina blacksploitaatio-elokuvista, mustista elokuvatähdistä, urheilijoista ja kansalaisoikeusliikkeen avainhahmoista. Vaikka elokuvalla on painava ajankohtainen viesti kerrottavanaan, niin elokuva onnistuu tasapainoilemaan oivasti draaman ja tumman komediansa välillä. Kaiken kruunaa meidän oma Jasper, eikä tarvitse edes hävetä. Toivottavasti lähtee ura käyntiin, sillä sellaista kaveria on jo ihan riittävän kauan saatu odotella näyttelijöiden saralla. Mykkäkaudella ei oikein uskaltauduttu ja nyt englannin kielen, sekä aksenttien kadottaminen ja hallinta on lähes ylittämätön este. Tai sitten käsikirjoitukseen ja hahmoon pitäisi tehdä viilauksia, jolla ulkomainen korostus otetaan huomioon ja siinä saa olla aika poikkeuksellinen kaveri, että pitkän uran pystyy tuolla tavalla tekemään.

17.
Tomb Raider
imdb | Arvostelu


Toiminta / Seikkailu
Ohjaus: Roar Uthaug 
Käsikirjoitus: Geneva Robertson-Dworet & Alastair Siddons
Päätähdet: Alicia Vikander, Walton Goggins, Dominic West

“All myths are foundations of reality.

Alkujaan tuomitsin Tomb Raiderin jo trailereiden perusteella epäonnistumiseksi ja hennon Alicia Vikanderin sopimattomaksi fyysiseen toimintarooliin Lara Croftina. Mutta mitä vielä, sillä Vikander on täydellinen Lara Croft. Erityisesti hänen kaunis ja terävä persoonallisuutensa, luontainen eleganssinsa ja kauas fyysisten piirteiden yli kantava vetovoimansa antavat vaikutelman kuin Lara Croftista olisi tullut todellinen. Siihen kun vielä yhdistetään Vikanderin ja Laran riittävä yhdennäköisyys ja ruotsalaisen näyttelijäntaidot, niin Vikander on parasta mitä Tomb Raider -elokuvalle olisi voinut sattua.

Mutta myös elokuvan ohjausta ja käsikirjoitusta on onniteltava. Videopelien tarinat ovat melko heppoisia puhtaan elokuvadraaman näkökulmasta, joten leffa-adaptaatioissa koetaan usein pakottavaa tarvetta täydentää lisää juonta, ehkä myös venyttää toimintakohtauksista pidempiä ja isompia. Siinä sitten jossain vaiheessa se pelin oma ainutlaatuinen aspekti katoaa ja peleissä jatkuvana läsnä oleva toiminnalliseen muotoon kudottu interaktiivinen tarina, joka vie pelaajaa jatkuvasti kohti uutta informaatiota, paikkoja ja hahmoja, pirstaloituu sarjaksi kohtauksia.

Tomb Raiderin tekijät ovat kuitenkin katsoneet Indiana Jonesinsa tarkasti. Tarina pidetään hyvin yksinkertaisena ja toimintapainotteisena, jossa Lara joutuu pelien tavoin kiipelistä toiseen. Roikumme myös ainoastaan Laran seurassa ja kaikki kuolleet, liikkumattomat hetket on karsittu pois. Elokuva tykästyttää katsojansa loistavilla alkukohtauksilla Croftin hahmoon ja sitten annetaan vain mennä. Eteemme tulee saumattomasti toisiinsa yhdistyviä lyhyitä toimintakohtauksia, joihin sekoitetaan juuri sopiva määrä pieniä suvantovaiheita, joissa hyvin ekonomista juonta edistetään juuri tarpeeksi katsojan mielenkiinnon virkistämiseksi.

Elokuvan tarinalliset lähtökohdat ovat seuraavat... Vaimonsa kuoltua Lordi Richard Croft (West) on kehittänyt pakkomielteen yliluonnollisiin legendoihin pyrkimyksenään, jos ei nyt herättää henkiin, niin ainakin kokea vielä kerran vaimonsa läsnäolo. Vanha japanilainen tosimyytti Himiko nimisestä kuolemattomasta noidasta, joka kykeni kommunikoimaan henkimaailman kanssa, kaappaa Richardin huomion ja hän seilaa kohti muinaista Yamatain saarta (tosi), jossa sijaitsevaan hautakammioon Himikon ruumiin sanotaan olevan sinetöity. Richard ei kuitenkaan koskaan palaa tältä matkaltaan ja hänen tyttärensä Lara Croft jää orvoksi. Seitsemän vuotta myöhemmin Lara Croft saa käsiinsä isältään jääneen japanilaisen Karakuri-älypelin, jonka ratkaiseminen lähettää Laran isänsä jalanjäljillä kohti Yamataita ja Himikon hautakammiota.

Uusien Tomb Raider -pelien henki ja tunnelma on vangittu niin osuvasti, että minä periaatteessa kyynelehdin eturivissä kesken vakavien toimintakohtausten, jotka olivat suoraan pelisarjasta napattuja. Se oli puhdas ja odottamaton fanikokemus, mitä edesauttoi, että elokuvan rakennuspalikat ovat täydellisesti kohdallaan. Läsnä on sopiva määrä keveyttä, mutta komedia on marginaalissa ja se ei nakerra jännitystä. Draamasta ei tehdä elämää suurempaa ja sitä ei ole yritetty kirjoittaa lisää, vaan pitäydytään siinä, mitä on ja tehdään paras mahdollinen lopputulos käytettävissä olevalla materiaalilla. Kaikkia elokuvan osasia leimaa kurinalaisuus, itsehillintä ja kunnioitus. En uskonut enää pitäväni näin valtavasti puhtaista toimintaelokuvista ja kyseessä on ehdottomasti vuoden kenties suurin yllätys.

Kuten eräs suomalainen kirjailija kirjoitti alkupuheeksi Stephen Schneiderin maineikkaaseen elokuvakirjaan, niin ei sitä aina jaksa nauttia viiden tähden illallisia, vaan välillä helppo ja maukas hampurilaisateriakin on paikallaan. Ja Tomb Raider-burgerissa oli maut kohdallaan, enkä häpeä sitä tunnustaa.

16.
The Square
imdb


Komedia / Draama
Ohjaus & käsikirjoitus: Ruben Östlund
Päätähdet: Claes Bang, Elisabeth Moss, Dominic West, Terry Notary 

“When making films today, you need to be aware that people have a very short attention span.

Ruotsalainen Ruben Östlund (Turisti, Muiden mukana) voitti nykytaidetta satirisoivalla The Squarella Cannesissa kultaisen palmun. Elokuvassa seurataan sulavaa ja ajan hermolla olevaa ruotsalaista museojohtajaa, jonka maailma menee raiteiltaan kun hänen kännykkänsä ja lompakkonsa varastetaan ovelasti keskellä päivää. Tuntiessaan olonsa huiputetuksi, hän kehittää pakkomielteen hankkia omaisuutensa takaisin. Mutta hän ei suinkaan aio suorittaa tätä likaista työtä itse, vaan hän pakottaa valta-asemaansa hyväksikäyttäen alaisensa hoitamaan kaiken käytännön työn. Samalla museojohtaja tulee laiminlyöneeksi omia työtoimiaan.

Museolla on nimittäin taideprojekti nimeltään The Square, joka on lattiaan rajattu tila, missä ihmisten on periaatteessa käyttäydyttävä epäitsekkäästi. "Neliö (The Square) on luottamuksen ja välittämisen turvapaikka, sen rajojen sisällä meillä kaikilla on samat oikeudet ja velvollisuudet", kuuluu vapaa suomennos tuon taideinstallaation tarkoitusta kuvaavasta plakaatista. Tämä teos ei kuitenkaan herätä ihmisten mielenkiintoa, joten museojohtaja palkkaa pari nuorta pr-ammattilaista tekemään teoksesta mainosvideon. Omaisuutensa jäljittämiseen keskittynyt johtaja tulee sitten hyväksyneeksi aivan katastrofaalisen ja loukkaavan videon, millä on omat seurauksensa.

Tuo museojohtajan ideoima altruistinen taideprojekti saa elokuvan kuluessa ironisia piirteitä, sillä tämä juippi itse ei elä ideologiansa mukaan. Hän saarnaa teoksensa sosiaalisesta arvoista ja tärkeydestä, sekä yleensäkin pitää itseään henkeen ja vereen liberaalina, modernina ihmisenä. Mutta niin vain tarinan kuluessa hänen lukuiset henkilökohtaiset ja pikkumaiset ennakkoluulonsa puskevat aina vain näkyvämmin esiin. Hän on mies, joka laittaa oman etunsa ensimmäiselle sijalle ja Claes Bang näyttelee tätä ristiriitaista museojohtajaa loistavasti ilmentäen hahmon monia kasvoja hienovaraisesti.

Elokuva on niin hämmentävä, vaivaannuttava kuin erittäin palkitseva kokemus. Se kuvaa nykytaiteen tietynlaista onttoutta ja modernin ihmisen kyynisyyttä kanssaihmisensä tarpeita kohtaan, sekä tämän maailman suunnatonta tekopyhyyttä. The Squaren huumori kiteytyy erääseen kohtaukseen, jossa näytteille on asetettu sorakasoja. Siivooja sitten vahingossa imuroi palasia tästä taideteoksesta, mikä saa museon väen käyttäytymään kuin suurkatastrofi olisi juuri tapahtunut. Onneksi taideteos on kuvattu etukäteen, joten nämä kadonneet sorapalaset voidaan tarkasti asetella entisille paikoilleen ilman, että kukaan huomaa ja ilman valtavien korvausten pulittamista taiteilijalle. Eräässä toisessa museon taidetapahtumassa museonjohtaja pitää hartaan puheen köyhien ihmisten puolesta ja sen loputtua rikkaat kuuntelijat ryntäävät kärsimättöminä buffetin ääreen kuin pillastunut norsulauma.

15.
The Rider
imdb


Draama / Western
Ohjaus & käsikirjoitus: Chloé Zhao
Päätähdet: Brady Jandreau, Lilly Jandreau, Tim Jandreau, Tanner Langdeau, Lane Scott 

“If any animal around here got hurt like I did, they'd have to be put down .

Tämän todemmaksi ei enää elokuva muutu, sillä kaikki näyttelevät itseään. The Riderin pääosassa on hieman yli parikymppinen Brady Jandreau, joka on/oli lahjakas rodeoratsastaja. Sitten hän kaatui pahasti murtaen kallonsa, jonne jouduttiin laittamaan metallilevy. Tämä elokuva kertoo tuosta toipumisprosessista ja Bradyn halusta palata mahdollisimman nopeasti takaisin satulaan. Hevosilla ratsastaminen ja cowboyn hommat kun ovat hänen koko elämänsä, eikä hän tiedä muusta ja ole koskaan halunnutkaan mitään muuta. Samaan aikaan hän kuitenkin tietää, ettei paluu vanhaan elämään ole välttämättä enää mahdollista. Ainakaan ilman valtavia riskejä, joista hänen vakavasti vammautunut ystävänsä Lane Scott on elävä esimerkki. Mutta toisaalta Brady on kasvanut erittäin maskuliinisessa ympäristössä, jossa kenties terve varovaisuus voidaan nähdä tietynlaisena miehisyyden puutteena.

Elokuva yksinkertaisesti kuvaa sitä, kun elämänmittainen haave ja koko identiteetti menee silmänräpäyksessä murskaksi. Brady on jäämässä yhtäkkiä täysin tyhjän päälle vailla minkäänlaista koulutusta tai edes halua yhtään mihinkään muuhun. Ja kun kaikki ympärillä olevat ihmisetkin ovat lehmipoikia tai rodeopiireistä, niin sitä tuntee itsensä kovin yksinäiseksi ja kelvottomaksi. Bradyn äiti on kuollut ja hänen isänsä lempilause kaikkeen harmiin on läpi elämän ollut "Cowboy up", eli periaatteessa leuka pystyyn ja taistele, ole mies. Mutta nyt isä kehottaakin Bradya yhtäkkiä luovuttamaan, kun taas hänen koko tilanteestaan tietämättömät ystävät kannustavat lehmipoikaa takaisin altaan syvään päähän.

The Rider on Chloé Zhaon toinen täyspitkä elokuva ja hän tapasi Brady Jandreaun kuvatessaan ensimmäistä elokuvaansa. Nyt neito on jo kiinnitetty Marvel-ohjaajaksi, sillä hänen on määrä kipparoida tulevaa The Eternals -elokuvaa. The Rider voitti jo myös odotetusti indie-elokuvien isoimman pystin, eli Gotham Independent Film Awardin. Saman palkinnon voitti viime vuonna Call Me By Your Name, sitä edellisenä Moonlight, sitä edellisenä Spotlight, sitä edellisenä Birdman. Eli Oscar-ehdokkuuksia on todennäköisesti luvassa, vaikkei The Rider ole ihan perinteinen ehdokas, sillä se ei ole millään lailla räiskyvä tai hauska. Se on hitaasti palava, lievästi melankolinen, sisäisten tuskien hienovarainen ilmentäjä.

14.
Searching
imdb


Trilleri / Draama
Ohjaus: Aneesh Chaganty
Käsikirjoitus: Chaganty & Sev Ohanian
Päätähdet: John Cho, Michelle La, Debra Messing, Michelle La

I didn't know her. I didn't know my daughter.”

Searching on kekseliäästi ja käsittämättömän taitavasti toteutettu tarina isästä etsimässä kadonnutta tytärtään. Koko elokuva on kuvattu tarinaan sisältyvien kameroiden ja tietokoneruutujen kautta. Valtaosan ajasta isä istuu kotona perheen tietokoneen ääressä etsien epätoivoisesti johtolankoja tyttärensä kohtaloon liittyen, ja me vakoilemme häntä tietokoneen webkameran kautta ja näemme myös tietokoneen ruudun tapahtumat. Kun hän menee tyttäreensä tietokoneelle, me siirrymme sen tietokoneen kameraan ja ruudulle. Tapahtumien ja isän karatessa ulos talosta, elokuva löytää edelleen jonkin kekseliään keinon kertoa tarinaa rikkomatta sen suunnatonta intensiteettiä ja jännitystä.

Elokuvan melko uniikki tarinankerrontapa on kikka jos mikä ja aiemmista näkemistäni elokuvista ulkomuistista heitettynä vain tietokoneen ääreen sijoittuva identiteettijännäri Cyberbully on edes lähellä sitä, mutta sitäkin kuvattiin paljolti perinteisin keinoin. Lyhyellä etsinnällä Searchingin tuottaneen Timur Bekmambetovin niin ikään tuottama kauhuelokuva Unfriended kerrotaan sekin vain päähahmon tietokoneen kameran ja ruudun kautta. Mutta Searchingin tapauksessa tämä kikka tekee jotenkin elokuvasta paljon intiimimmän ja jännittävämmän kuin se olisi perinteisemmin kerrottuna koskaan voinut olla.

Ensinnäkin elokuva kertoo digitaalisesta riippuvuudestamme ja sen maailman jalanjäljen suuruudesta. Toiseksi elokuva on rakennettu kuin suoraan tarinankerronnan käsikirjan kohdasta miten saada katsoja aktiiviseksi osallistujaksi. Elokuvan alun Up-henkisen aloituksen ansiosta tiedämme isän tapaan tyttärestä kaiken olennaisen ja katoamisen sattuessa olemme tapauksen suhteen samalla viivalla. Seuraamme isän johdonmukaista etsintää ja vihjeiden tippumista yrittäen yhdistellä johtolankoja, tapahtumia, syitä ja motiiveja. Jokainen uusi tiedonmuru tuntuu merkittävältä ja matkan varrella tapahtuu useita twistejä, jotka mahdollisesti romuttavat aiemmat teoriamme. Ja kaikki tämä hienous on kääritty helposti samaistuttavaan vanhempi-lapsi -suhteeseen. Saamme seurata paraatipaikalta isän läpikäymää tunneskaalaa niinä hiljaisina hetkinä, kun kukaan ei katso ja hänelle paljastuu muiden asioiden ohella uusi puoli tyttärestä, jonka hän luuli tuntevansa.

13.
Isle of Dogs
imdb


Animaatio / Seikkailu / Komedia
Ohjaus & käsikirjoitus: Wes Anderson
Tarina: Roman Coppola, Jason Schwartzman, Anderson & Kunichi Nomura
Päätähdet: Bryan Cranston, Koyu Rankin, Edward Norton, Bill Murray

Don't ask me to fetch that stick.”

Isle of Dogs on 60-lukuun mieltyneen Wes Andersonin rakkauskirje koirille ja japanilaiselle elokuvalle, joka on kirjoitettu 1000 nukkea ja 240 minilokaatiota käsittäneen stop-motion animaation muotoon. Se on tuttu Andersonin elokuva sisältäen esimerkiksi horisontaalisia kamera-ajoja ja 2d tarinankerrontaa, hulluutta hipovaa outoutta, tragikomediaa ja tuttuja Andersonin "teatteriseurueen" näyttelijöitä alkaen tietenkin Bill Murraysta. Kaikki tämä tarjoillaan tuttuun satukirjamaiseen visuaaliseen tyyliin ja kaurismäkeläisen ilmeettömällä ja tunteettomalla dialogilla.

Tarina sijoittuu 20 vuotta tulevaisuuteen Megasaki nimiseen japanilaiseen kaupunkiin, jonka ilkeä pormestari on määrännyt kaikki koirat karkotettavaksi "Trash Islandille" johtuen karvaturrien levittämistä vaarallisista epidemioista kuten "kuonokuumeesta" ja "koiraflunssasta". Pormestarin adoptoima 12-vuotias poika Atari kuitenkin soluttautuu salaa saarelle etsiäkseen uskollisen koiransa Spotsin. Siellä Atari törmää ensitöikseen ylpeän Chiefin johtamaan monikarvaiseen koiralaumaan, jotka kielimuurista huolimatta ymmärtävät mitä Atari haluaa ja he tarjoavat hänelle apunsa.

Kun mainitsin kielimuurin, niin elokuvassa ihmiset puhuvat japania ja sitä ei ole tekstitetty lukuun ottamatta muutamia avainhetkiä. Joten näin katsojan on helppo kokea tarina englantia puhuvien koirien näkökulmasta ja tämä kekseliäs ratkaisu tuo elokuvaan myös oman erityisen viehätyksensä. Animaatiosta on otettu kaikki irti ja joka toisen freimin skippaava liike luo jo omanlaisen karun sympaattisuutensa puhumattakaan millaiseen ilmeikkyyteen Andersonin tiimi on pikkutarkkaa käsityötä olevien nukkejen ja ympäristöjen suhteen yltänyt. Kun vielä koiraversioita itsestään tulkitsevat ääninäyttelijät viihtyvät rooleissaan, niin Isle of Dogs on suoranainen ilo alusta loppuun saakka. Elokuva on enemmän aikuisille suunnattu kuin tavallinen länsimainen animaatio, mutta kyllä tästä seikkailusta jotkin lapsetkin voivat hyvin pitää. Ratkaisevaa on miltä elokuvan perinteisestä animaatiosta paljolti poikkeava, hienovarainen huumori maistuu verrattuna vauhdikkaaseen piirroshuumoriin. Itselleni leffa oli odotettu tapaus ja en joutunut pettymään, vaan koin yhden vuoden kohokohdista ja laadultaan tasaisimmista elokuvista.

12.
The Florida Project
imdb


Draama
Ohjaus: Sean Baker 
Käsikirjoitus: Baker & Chris Bergoch
Päätähdet: Brooklynn Prince, Bria Vinaite, Willem Dafoe

Excuse me. Could you give us some change, please? The doctor said we have asthma and we have to eat ice-cream right away.”

Willem Dafoe oli Oscar-ehdokkaana hillitystä ja maanläheisestä sivuroolistaan floridalaisen pikkumotellin pyörittäjänä. Monien mielestä tämä 2 miljoonan dollarin budjetin indie-elokuvan jättäminen ilman Parhaan elokuvan ehdokkuutta oli suurin yksittäinen ihmetyksen aihe kuluneen vuoden Oscar-gaalassa.

Orlandon Disney World avautui 1971 ja ensimmäisenä sinne rakennettiin Magic Kingdom -nimellä tunnettu teemapuisto, jonka keskuksena toimii Prinsessa Ruususen linna. Maailman vierailluimman teemapuiston ja onnellisimman paikan varjoon nousi nopeasti motelleja, jotka pyrkivät hyötymään turistivirrasta. Nykyään nämä jo ränsistyneet motellit ovat löytäneet uuden asiakaskunnan Floridan rahavaikeuksissa olevista perheistä, joilta meni koti, kenties myös työpaikka, alta asuntomarkkinoiden kuplan puhjettua ja aiheutettua laman. Nyt he asuvat yhteiskunnan rajamailla askeleen päässä kodittomuudesta haaveillen pääsevänsä jälleen jaloilleen.

Edellisen elokuvansa Tangerinen iPhonella kuvannut Sean Baker kertoo tällä kertaa The Florida Projectissa tarinan 6-vuotiaasta Mooneesta (Prince) ja hänen äidistään Halleysta (Vinaite). Eksoottisena tanssijana toiminut Halley on työtön ja täysin haluton tekemään enää työtä. Hän mieluummin elää kädestä suuhun varastaen ja kaupaten kadun varrella milloin mitäkin käsiinsä saamaansa tavaraa turisteille. Moonee taas viettää päivänsä juosten alueella ympäriinsä ystäviensä kanssa esimerkiksi pummaten ja huijaten äidiltään oppimin keinoin turisteilta rahaa, jonka lisäksi hän tykkää löytöretkeillä finanssikriisin tyhjäksi jättämissä asunnoissa. Vaaroja ja elämänsä realiteetteja vielä ymmärtämätön Moonie todellakin elää omassa taianomaisessa valtakunnassaan, jossa hänellä on kaikki hyvin, vaikka asiat ovat todellisuudessa kaikkea muuta. Kontrasti Moonien elämän fantasian ja oikean todellisuuden välillä murskaa katsojan sydämen palasiksi.

The Florida Project on liikuttava ja kauniskin katsaus marginalisoituun maailmaan sen kaikessa raa'assa realismissa. Baker saa jälleen irti amatöörinäyttelijöistään uskomattomat suoritukset ja Dafoekaan ei ole ollut vuosiin yhtä hyvä. Silti ehkä kaikkein ansiokkainta on se, miten liikuttavalla rehellisyydellä elokuva onnistuu kuvaamaan lapsuutta.

11.
Phantom Thread
imdb


Draama / Rakkaus
Ohjaus & käsikirjoitus: Paul Thomas Anderson
Päätähdet: Daniel Day-Lewis, Vicky Krieps, Lesley Manville 

I think it's the expectations and assumptions of others that cause heartache.”

Phantom Thread on 50-luvun Lontooseen sijoittuva tarina työlleen omistautuneesta pukusuunnittelijasta (DD-L), jonka mielettömän tarkkojen rutiinien ympärillä pyörivä poikamieselämä muuttuu hänen kohdatessaan nuoren ja voimakastahtoisen naisen (Krieps). Uuden naisystävän ilmestyminen kuvioihin on myös kova pala suunnittelijan naimattomalle siskolle (Manville), joka pitää huolta, että hänen veljellään on täydelliset olosuhteet luovuudelle lukien tämän mielialat ja ajatukset lähes telepaattisesti. Ehkä jopa tukahduttavasti halliten hienovaraisella taituruudella miestä, joka ensisilmäyksellä vaikuttaa hallitsemattomalta.

Kyseessä on siis Paul Thomas Andersonin ja Daniel Day-Lewisin toinen kollaboraatio ja ensimmäinenhän oli There Will Be Blood, joka on yksi vuosituhannen aivan parhaimpia elokuvia. Sen epäonni oli aikanaan Oscar-gaalassa, että samana vuonna tehtiin myös toinen moderni klassikko Menetetyn maan muodossa. Phantom Thread taas jäänee tällä haavaa historian parhaaksi miesnäyttelijäksikin arvostetun ja mediaa karttavan Day-Lewisin viimeiseksi elokuvaksi. Toivottavasti hän syö jälleen sanansa.

Phantom Thread on ominaista Andersonia siinä mielessä, että elokuva on melko vaikeatulkintainen, mutta jälleen kerran se maalaa vaivatta häikäisevän monitahoisen ja kauniin tragedisen kuvan kidutetusta sielusta. Ja kun luxemburgilainen Krieps ja englantilainen Manville vielä laittavat Day-Lewisille tasapäisesti kampoihin kameran edessä jättäen jopa mestaria varjoonsa, niin tätä eläväistä ja rikasta haute couture -pukudraamaa on nautinto katsoa.

10.
Minä, Simon
imdb


Komedia / Rakkaus / Draama
Ohjaus: Greg Berlanti
Käsikirjoitus: Elizabeth Berger & Isaac Aptaker
Päätähdet: Nick Robinson, Katherine Langford, Alexandra Shipp, Josh Duhamel, Jennifer Garner

I knew you had a secret. When you were little, you were so carefree. But these last few years, more and more, it's almost like I can feel you holding your breath. ”

Minä, Simon on hauska ja kekseliäs romanttinen nuorisokomedia modernilla kosketuksella. Elokuvan pääosassa on aivan tavallinen 17-vuotias teinipoika Simon Spier, joka ei erotu millään tavalla ulkoisesti ikätovereidensa joukosta. Sisällään hän kuitenkin hautoo isoa salaisuutta, josta hän ei ole kertonut kenellekään. Ei parhaille ystävilleen, eikä hänen yhtä lailla tavalliselle perheelleen. Simon Spier on nimittäin homo ja siitä ei ole helppoa kertoa, eikä varsinkaan yrittää piilotella olennaista osaa itsestään. Simonin turvallinen arki ja kaappielämä mullistuu, kun hän alkaa viestitellä samaa koulua käyvän Blue-nimimerkin kanssa, joka kamppailee samojen ongelmien kanssa kuin myöskin nimimerkin takaa kirjoittava Simon. He ihastuvat toisiinsa, mutta kuka on Blue?

Voi mennä pilkun viilaamiseksi, mutta elokuva on poikkeuksellinen siinä mielessä, miten tässä ei ole kyse itsensä löytämisestä ja minuutensa kanssa kamppailemisesta kuten tavallisesti, vaan kyse on siitä, miten kertoa maailmalle millainen on. Ja se ei ole helppo prosessi, vaikka sinulla olisikin asiat yhtä täydellisesti kuin Simonilla. Voi vain yrittää kuvitella, miten mahtava ja rohkaiseva kokemus elokuva on niille, joita asia koskettaa ja jotka eritoten raadollisessa teini-iässä kamppailevat samojen asioiden kanssa. Sen vuoksi elokuva on kiedottu mutkattoman pumpulimaisen ja elämän suhteen äärimmäisen optimistisen teinikomedian muotoon. Useampi kyynel tuli tirautettua ja jotenkin ei yllättänyt lopputekstejä katsoessa, että elokuvan käsikirjoituksesta vastasivat suuria tunteita tuottavan tv-sarja This is Usin käsikirjoittajat. Aivan loistava elokuva, jolla on haastavissa juonenkäänteissään pari kuoppaa, joissa vähän tärähtää. Siitä huolimatta kyseessä on aika varmasti tuleva klassikko ja elokuvan parissa koettu tunneskaala oli melko uskomaton.

9.
Eight Grade
imdb


Draama / Komedia
Ohjaus & käsikirjoitus: Bo Burnham 
Päätähdet: Elsie Fisher, Josh Hamilton, Emily Robinson, Jake Ryan

Do I make you sad? Sometimes I think that when I'm older, I'll have a daughter of my own or something... and I feel like if she was like me, then being her mum would make me sad all the time. I'd love her because she's my daughter, but I think if she turned out like me that being her mum would make me really sad.”


Tämä on ollut vahva vuosi nuorisoelokuville ja Eight Grade on sen suurin tuntematon timantti. Samalla se on myös heittämällä samaistuttavin elokuva ja teos, jonka jokaisen kuuluisi nähdä. Monia John Hughesin ikonisia nuorisoelokuvia 80-luvulla tähdittäneen Molly Ringwaldin (Sixteen Candles, klassikko!) mielestä se saattaa olla jopa kaikkien aikojen paras. Kun me olemme nuoria ja haavoittuvia jokaisella sosiaalisella tilanteella on potentiaalia aiheuttaa sellaista kuolettavaa häpeää ja noloutta, jota muistelee vielä aikuisiälläkin. Tämä on totta erityisesti varhaisessa teini-iässä, jolloin moni asia ja tilanne tuntuu kuin "elämä tai kuolema" -skenaariolta. Eight Grade yrittää myös ansiokkaasti maalata kuvaa siitä millainen on olla nuori nykyaikana, jolloin tavallaan täytyy myös suoriutua ja esiintyä sosiaalisessa mediassa, ja miten sen luomat täydellisyyden paineet ovat suuremmat kuin koskaan.

Eight Gradessa 13-vuotias Kayla (Fisher) pitää Youtubessa omaa videoblogiaan, jossa hän antaa neuvoja ikätovereilleen sen nimisillä videoilla kuin "Miten olla oma itsesi" ja "Aseta itsesi esille". Hänen kanavansa ei ole kuitenkaan lähtenyt lentoon, vaan videoiden katselumäärät ovat enemmän kuin tylyjä. Elokuva alkaa yhdellä tällaisella videolla, joka on niin raaka, kömpelö ja koskettava, että materiaalia luulisi aidoksi. Ja kun näemme millaista Kaylan henkilökohtainen elämä ja tuntemukset ovat, nämä videot saavat kivuliaan ja lähes traagisen merkityksen. Olemme katsojina lähes yhtä avuttomia kuin Kaylan yksinhuoltajaisä, joka vanhempana yrittää tehdä ja antaa hienovaraisesti kaiken vähäisen annettavissa olevan tuen ja kannustuksen ujolle, ulkopuoliseksi itsensä tuntevalle tyttärelleen. Mikä sekin on vaikeaa, kun teini-ikäinen tytär on alkanut sulkea isäänsä pois henkilökohtaisesta elämästään.

Eight Grade on yksinkertaisesti kollektiivinen kuvaus siitä, miltä tuntuu olla 13-vuotias nuori. Indie-elokuvien palkintogaalassa kuukausi takaperin Elsie Fisher palkittiin häikäisevän vaivattomasta roolisuorituksestaan parhaana läpimurron tehneenä näyttelijänä. Elokuvan 27-vuotias ohjaaja-käsikirjoittaja, paremmin koomikkona tähän saakka tunnettu Bo Burnham taasen läpimurron tehneenä ohjaajana. Jos saisin tältä listalta valita yhden elokuvan, jonka näyttää kenelle tahansa, niin se on tämä.

8.
First Reformed
imdb


Draama / Trilleri
Ohjaus & käsikirjoitus: Paul Schrader
Päätähdet: Ethan Hawke, Amanda Seyfried, Cedric the Entertainer, Philip Ettinger 

Courage is the solution to despair, reason provides no answers.

En tiedä monettako kertaa jo yllätyn siitä, ettei nuorena teologiaa opiskelleella ohjaaja-käsikirjoittaja Paul Schraderilla ole yhtään Oscar-ehdokkuutta. Hän on käsikirjoittanut mm. Scorsesen elokuvat Taksikuski, Kuin raivo härkä ja Kristuksen viimeinen kiusaus, sekä ohjannut ja käsikirjoittanut elokuvia kuten Mishima - elämän neljä lukua, Osasto 291 - Detroit, Hardcore ja Verijäljet. Tällä vuosituhannella on kuitenkin ollut hiljaista, sillä Schrader on käsikirjoittanut vain kaksi hänelle heikkoa elokuvaa ja ohjannut muiden käsikirjoittamia vaatimattomia elokuvia.

Mutta nyt Schrader on palannut 70-80 -lukujen huippuvireeseensä spirituaalisella trillerillä, joka ammentaa niin Taksikuskista kuin Mishimastakin. Ethan Hawke tekee First Reformedissa häikäisevän suorituksen pastori Tollerina, joka käy Travis Bicklen tapaan läpi syvää eksistentiaalista kriisiä. Toller on vakava, sivistynyt ja kurinalainen yksilö, mistä kertoo hänen itsekriittinen päiväkirjansa, johon hän joka päivä viskipaukkujen kera raapustaa ajatuksiaan yrittäen pitää yksinäisen elämän herättämät synkät ajatukset ja henkilökohtaisen tuskansa kurissa. Hänen asuntonsa niukka sisustus saisi spartalaisetkin kateelliseksi ja hän urinoi kivuliaasti verta, mitä Toller pitää kai eräänlaisena katumusharjoituksenaan, koska hän ei halua mennä lääkärille.

Toller johtaa pientä, mutta harrasta seurakuntaa, jonka tukikohtana on maineikas First Reformed Church Snowbridgen pikkukaupungissa New Yorkista pohjoiseen. Kirkko on eräänlainen turistikohde, sillä se on rakennettu 1700-luvulla ja se on näytellyt omaa osaansa Yhdysvaltain sisällissodassa. Nyt se on kuitenkin suurilta osin unohdettu, mikä onkin syy, jonka vuoksi raskasta menneisyyttä kantava Toller alun perin tämän seurakunnan paimeneksi nimitettiinkin. First Reformedissa Tollerilla on vähemmän stressiä ja velvollisuuksia, mikä tosin antaa Tollerille vain enemmän aikaa vaipua synkkiin maailmanlopun ajatuksiinsa. Pian hänen maailmansa kuitenkin löytää tarkoituksen, kun eräs hänen seurakuntalaisensa (Seyfried) pyytää apua Tollerin tavoin maailman epätoivoisena paikkana näkevän miehensä suhteen.

First Reformed on lumoavan synkkä ja vangitseva kokemus, joka on repinyt innostusta niin Schraderin aikaisemmasta tuotannosta kuin Robert Bressonin ohjaamasta Papin päiväkirjasta ja Ingmar Bergmanin elokuvasta Talven valoa. Kaikki tämä modernissa ja viihdyttävässä paketissa, joka käsittelee niin uskontoa, radikalisoitumista, kaupallistumista kuin myös korruptiota ja ympäristön tuhoamista. Vähäeleisen vaivattomasti näyttelevän Ethan Hawken jo muutenkin kovan uran yksi parhaita roolisuorituksia.

7.
Rakkautta vailla
imdb


Draama
Ohjaus: Andrey Zvyagintsev
Käsikirjoitus: Zvyagintsev & Oleg Negin
Päätähdet: Maryana Spivak, Aleksey Rozin, Matvey Novikov

I think I've made a terrible mistake.”

Rakkautta vailla on tarina kadonneesta pojasta, jota eroamisprosessia läpikäyvät vanhemmat joutuvat vastentahtoisesti etsimään, ja tämän vangitsevan tarinan ohessa silmiemme eteen avautuu Venäjän yhteiskunnan korruptoitunut, empatiaa vailla oleva sielu. Samaa korruptiota kuvasi Zvyagintsevin aiempikin elokuva Leviathan, mutta jännittävämmän tarinarunkonsa vuoksi Rakkautta vailla onnistuu olemaan monin verroin Leviathania katsojaystävällisempi elokuva. Tämäkin Zvyagintsevin tuotos oli ehdolla parhaan ulkomaisen elokuvan Oscar-voittajaksi ja itse pidin sitä kautta linjan laadukkaimpana ehdokkaana veikaten epäonnistuneesti sen voittoa, vaikka Chilen A Fantastic Woman näyttäytyikin ehkä todennäköisimpänä voittajana.

Zvyagintsev on yksi kansainvälisen elokuvan tämän hetken mammuttimaisimpia nimiä ja palkituimpia ohjaajia, eikä ole vaikeaa tätäkään elokuvaa katsellessa nähdä miksi. Venäläisohjaaja hallitsee monimutkaisen ammattinsa mestarillisella vaivattomuudella. Elokuvan alussa hän esimerkiksi leikittelee katsojien odotuksilla pojan oikaistessa kotimatkallaan eräänlaisen metsän läpi, mutta mitään ei tapahdu. Se kauhutapahtuma odottaakin poikaa vasta kotona keskenään riitelevien vanhempien muodossa, jotka ovat liian keskittyneitä omaan napaansa ja vihaamaan toisiaan, että he kykenisivät toimimaan vanhempina. Kuvat ovat läpi elokuvan paljon puhuvia ja elokuva soljuu vaivattomasti eteenpäin juuri oikeaan tahtiin. Kaikki huipentuu elokuvan lopussa, kun perheen äiti urheilee sisätiloissa juoksumatolla päällään Venäjän olympiajoukkueen verkkariasu. Elokuva on pohjimmiltaan tarkoituksellisen huonosti peitelty kritiikki nykyajan itsekästä venäläistä yhteiskuntaa vastaan, joka pätee enemmän tai vähemmän muuallakin maailmalla.

6.
The Disaster Artist
imdb


Komedia / Henkilökuva
Ohjaus: James Franco
Käsikirjoitus: Scott Neustadter & Michael H. Weber
Päätähdet: James Franco, Dave Franco, Seth Rogen, Ari Graynor

What do you do if it turns out really bad? Like... Like, if it turns out terrible. Would you, can you... take it off your IMDb?”

The Room on kenties maailman paras huono elokuva. Tommy Wiseau taas on salaperäinen hahmo tämän legendaarisen kulttielokuvan takana, joka lähti ystävänsä Greg Sesteron kanssa Los Angelesiin tekemään maailman parasta elokuvaa nollakokemuksella. Wiseau käsikirjoitti, ohjasi, tuotti, tähditti ja rahoitti omista taskuistaan tämän kuuden miljoonan dollarin autokolariversion Tennessee Williamsin Viettelysten vaunusta. Savun hälvettyä paljastui kuitenkin hulvattoman viaton ja uskomaton tahattoman komedian mestariteos, jota on mahdoton jäljitellä.

The Disaster Artist taas kertoo tämän hullun elokuvan vieläkin hullumman syntytarinan. Mielestäni The Disaster Artistia ei kannata katsoa, ellei ole nähnyt The Roomia ja lukenut muutamia elokuvaan liittyviä knoppitietoja. Muuten ei osaa välttämättä arvostaa kaikkia The Disaster Artistin hienouksia ja voi olla jopa vähän ihmeissään, että mistä tässä oikein on kysymys ja miksi James Franco ylinäyttelee jotain outoa ja epäinhimillistä menninkäisen roolia. The Roomin nähtyäsi ihmettelet miksei Golden Globen voittanut ja Wiseaun lavalle tuonut Franco saanut kaikesta huolimatta roolisuorituksestaan Oscar-ehdokkuutta.

The Disaster Artist on loistava tragikomedia, joka maalaa päähahmonsa unelmoijana tekemässä tulevaa amerikkalaista klassikkoa täynnä universaaleja inhimillisiä totuuksia. Hieman surullismielisenä ja yksinäisenä maalatun Wiseaun hahmoa tutkitaan myös syvemmin elokuvan aikana kaoottisen tuotannon aikana päätään nostaneesta diktaattorista aina hänen homoeroottisia vivahteita sisältäneeseen ystävyyssuhteeseensa Greg Sesteron kanssa. Elokuvassa mukana olevat lukuisat tähdet kuten Seth Rogen, Bryan Cranston, Sharon Stone, Zac Efron, Melanie Griffith, J.J Abrams, Judd Apatow, Zach Braff ja Kristen Bell kertovat olennaista kieltään siitä, että The Room on osaksi Hollywoodia sulautunut elokuvailmiö.

5.
The Shape of Water
imdb | Arvostelu


Fantasia / Rakkaus
Ohjaus: Guillermo del Toro
Käsikirjoitus: Vanessa Taylor & del Toro 
Päätähdet: Sally Hawkins, Michael Shannon, Octavia Spencer, Richard Jenkins

Unable to perceive the shape of You, I find You all around me. Your presence fills my eyes with Your love, It humbles my heart, For You are everywhere.”

The Shape of Water alkaa lyyrisellä vastineella satujen sanaparille "olipa kerran", jolla vapautetaan katsoja nauttimaan tarinasta ja kehotetaan häntä olemaan tuomitsematta näkemäänsä epärealistiseksi tai jopa naurettavaksi, sekä omaksumaan lapsenkaltaisen uskon siihen, että elokuvassa esitettävät asiat olisivat mahdollisia.

The Shape of Water kertoo tarinan salaisella valtion tutkimuslaitoksella työskentelevästä mykästä siivoojasta, Elizasta (Hawkins), joka eräänä päivänä huomaa sotilaiden tuovan sisään jonkinlaisen oudon olion. Sen mukana laitokselle saapuu myös erittäin ikävän oloinen ja karski, armeijataustan omaava herra Strickland (Shannon), joka on raahannut olentoa mukanaan aina Amazonilta saakka, josta hän sen omakätisesti kiskoi ylös. Hiljalleen yksinäisen Elizan ja olion välille syntyy kiintymyksellinen suhde.

Kylmän sodan trilleriä, film noiria, fantasiaa, hirviöelokuvaa, rakkauselokuvaa ja jopa pienen palasen musikaalia samassa paketissa tarjoileva The Shape of Water on käsittämättömän rikas teemoissaan. Läsnä on mm. raamatullisia elementtejä, lukuisia edelleen ajankohtaisia yhteiskunnallisia asioita, satuviittauksia ja symbolismia, kaikki pienessä nätissä paketissa tarjoiltuna. Tietyllä tavalla The Shape of Water on ytimeltään läpikohtaisin yllätyksetön genre-elokuva, jonka kuitenkin ohjaajan tasapuolinen rakkaus ja empatia kumpaakin päähenkilöään kohtaan nostaa korkeuksiin, joita on mahdoton sanoin kuvata.

4.
Kosketuksissa
imdb


Draama / Rakkaus
Ohjaus & käsikirjoitus: Ildikó Enyedi
Päätähdet: Géza Morcsányi, Alexandra Borbély, Zoltán Schneider 

“What do you do in your dreams?

Kosketuksissa on surrealistisia mausteita omaavista tarinoistaan tunnetun Enyedin ensimmäinen pitkä elokuva 18 vuoteen ja mikä ilo tähän outoon rakkaustarinaan oli törmätä tietämättä juonesta yhtään mitään, joten pidän juonikuvaukseni hyvin suurpiirteisenä ja niukkana.

Teurastamoon sijoittuva tarina alkaa synkimmällä mahdollisella tavalla, sillä se käyttää pitkän aikaa kuvatakseen sisään tuotavaa karjaa ja sitä liukuhihnakäsittelyä, jonka nämä eläimet käyvät läpi päätyäkseen suikaleina pakkauksiin. Joskus todellisuus on kaikista häiritsevintä seurattavaa ja tältä rutiinilta haluaa ummistaa silmänsä. Eläimet teurastetaan toisensa jälkeen, päitä ja muita osia revitään irti, veri ja muut ruumiinnesteet virtaavat. Minä katson välillä lattiaa ja välillä ruutua kuin pelottavassa kauhuelokuvassa. Pian hyppäämme kahden yksinäisen teurastamon työntekijän mukaan, jotka ovat henkilökohtaisessa elämässään vieraantuneita ja eristäytyneitä muista ihmisistä, sekä modernista yhteiskunnasta. He pääsevät kuitenkin kokemaan sen taianomaisen yhteyden, kun kaksi samalla aaltopituudella olevaa rikkinäistä sielua tapaa toisensa.

Mikäli Yorgos Lanthimoksen ja Ruben Östlundin tyyli maistuu, niin tässä on sitä samaa tarjolla. Hahmot ovat sisältä kylmiä ja he yrittävät teeskennellä tunteita kuitenkaan jaksamatta juurikaan panostaa siihen. Aitoa ihmiskontaktia ja läsnäoloa ei synny, vaan sitä vältellään ja vain esitetään. Runollinen ja filosofinenkin elokuva on täynnä kerroksia, mutta yksinkertaisimmillaan elokuvassa on kuitenkin kyse ruumiista ja hengestä/sielusta, kuten englanninkielinen nimi On Body and Soul antaa ymmärtää ja jolle elokuva antaa metafyysisiä ulottuvuuksia. Niitä on ruodittu lukemattomissa kirjallisissa teoksissa ja elokuvissakin, mutta ei koskaan tällä tavalla kuvattuna. Kosketuksissa on mahtava yhdistelmä kaunista ja häiritsevää, fantasiaa ja arkielämää.

3.
Three Billboards Outside Ebbing, Missouri
imdb


Rikos/ Draama / Komedia
Ohjaus & käsikirjoitus: Martin McDonagh
Päätähdet: Frances McDormand, Woody Harrelson, Sam Rockwell

All this anger, man, it just begets greater anger.”

Martin McDonaghin (Kukkoilijat) Three Billboards Outside Ebbing, Missouri on sysimusta kostokomedia, jota pidettiin niukkana ykköshevosena parhaan elokuvan Oscar-jahtiin. Elokuva ei kuitenkaan yksinkertaisesti ollut riittävän korrekti ja siisti voittamaan akatemian suosituimman elokuvan titteliä, sillä se suostui maalaamaan ainoastaan harmaan eri sävyillä. Tämä on periaatteessa elokuva kostosta, surusta ja menetyksestä, mutta pinnan alla elokuva on kaikkea muuta kuin yksinkertainen ja helposti lokeroitavissa. Elokuvan henkilöhahmot ovat kaikki enemmän tai vähemmän epätäydellisiä ja ristiriitaisia ihmisiä, jotka ovat kykenemättömiä ilmaisemaan sisäistä tuskaansa muuten kuin väkivaltaisen tekojen kautta.

Frances McDormand esittää surevaa äitiä, joka aloittaa henkilökohtaisen sodan pikkukaupunkinsa poliisilaitosta vastaan, koska he lopettivat hänen tyttärensä raiskausmurhan tutkinnan. Äiti vuokraa kolme mainostaulua kaupungin ulkopuolelta, joiden on tarkoitus häpäistä lempeä poliisipäällikkö Willoughby (Harrelson), rasistinen poliisi Dixon (Rockwell) ja koko muu poliisilaitos takaisin keissin pariin. Tämä provokaatio kuitenkin jakaa rauhallisen pikkukaupungin kahtia ja kiinni toistensa kurkkuihin. Ystävyyssuhteita särkyy, ihmisiä sattuu. Viha synnyttää vihaa.

Raskaasta aihemateriaalistaan huolimatta elokuva naurattaa katsojaa synkällä huumorillaan kuin paraskin komedia. Kyseessä on kaikkinensa täydellinen sekoitus painokasta draamaa, mustaa huumoria, repivää dialogia ja vaikuttavia hahmoja tarjoiltuna yhdessä erittäin epätavallisessa sekä odottamattomia tapahtumia sisältävässä elokuvassa. Myös näyttelijäsuoritukset ovat timanttia. Frances McDormand voitti Oscarin pääroolistaan surevana äitinä, joka kätkee haavansa kovan ja tunteettomaksi muuttuneen ulkokuoren alle, ja jonka suru on muuttunut leimuavaksi vihaksi. Woody Harrelson hallitsi elokuvan ensimmäistä puolikasta ollen sen sykkivä sydän ja omatunto. Kenties häikäisevintä on kuitenkin sivuroolistaan Oscarin voittaneen Sam Rockwellin esittämän, rasistisen ja tyhmän poliisin kokema matka, ja miten odottamattomasti se lopulta kietoutuu yhteen McDormandin äidin kanssa.

2.
Call Me by Your Name
imdb | Arvostelu


Draama / Rakkaus
Ohjaus: Luca Guadagnino
Käsikirjoitus: James Ivory
Päätähdet: Timothée Chalamet, Armie Hammer, Michael Stuhlbarg, Esther Garrel

We rip out so much of ourselves to be cured of things faster than we should that we go bankrupt by the age of thirty and have less to offer each time we start with someone new. But to make yourself feel nothing so as not to feel anything - what a waste!”

Neljästä Oscar-ehdokkuudesta kisannut Call Me by Your Name sijoittuu vuoden 1983 Pohjois-Italiaan, jossa 17-vuotias, identiteettinsä kanssa kamppaileva Elio (Chalamet) aloittaa kesäsuhteen hänen isänsä tutkimusassistentin, Oliverin (Hammer) kanssa. Molemmat näyttelijät laittavat rohkeasti kaikkensa peliin ja se näkyy.

Call Me by Your Namen kiireetön ohjaus ja miljöö ovat ehtaa Luca Guadagninoa. Siinä missä normaalisti olisi leikkaus seuraavaan tapahtumaan, tämä elokuva jatkaa vielä kohtaustaan tovin. Täten se saavuttaa ikään kuin elämää jäljittelevän ja osaltaan inhimillisyyttä tarinaan luovan tahdin. Voisi jopa sanoa, että läsnä on pieniä neorealismin vivahteita. Siinä mielessä ainakin, ettei elokuvan rakenne ole yksinomaan johdonmukaisista tapahtumista toiseen etenevä ja miten vahvaan rooliin ympäristö tarinassa nousee alleviivaten kauneudellaan Elion sisäistä turhautuneisuutta ja sanellen myös hahmojen toimintaa.

Elokuva sisältää tunteikkaan kohtauksen, joka loistavan dialoginsa ansiosta painui kutakuinkin välittömästi elokuvan historiaan. Isän puhe pojalle rakkaudesta ja tunteista sisältää pienessä tilassa valtavan määrän kauneutta ja viisautta, jotka Michael Stuhlbargin esittämä isä sympaattisesti lausuu ilmoille. Jo tällä pätkällä 88-vuotiaan brittiläisistä pukudraamoistaan tunnetun James Ivoryn elokuvakäsikirjoitus ansaitsi Oscar-voittonsa. Etenkin kun tähän vielä yhdistetään se itsestään selvä, mutta elokuvahahmojen kohdalla harvinainen fakta, miten Call Me By Your Namen päähahmot ovat monimutkaisia ja vähäeleisiä ihmisiä, joiden käytöstä ja tunteita ei voi lukea kuin avointa kirjaa, vaan heidän käytöksessään on ristiriitoja, joiden syitä voimme yrittää vain arvailla.

1.
Coco (2017)
imdb Arvostelu


Animaatio / Seikkailu
Ohjaus: Lee Unkrich & Adrian Molina
Käsikirjoitus: Adrian Molina & Matthew Aldrich
Päätähdet: Anthony Gonzalez, Gael García Bernal, Benjamin Bratt

“Remember me.

Mariachi -tyyliin soitetulla Disneyn tunnusmusiikilla alkava Pixar-animaatio Coco on rakennettu Meksikon kielen, musiikin ja kulttuurin ympärille. Tarinan ytimessä on kuolleiden päivä, Dia des los Muertos, kolmipäiväinen juhla, jossa kunnioitetaan ja muistetaan kuolleita perheenjäseniä. Kyseessä ei ole kuitenkaan synkkä ja masentava tarina kuolemasta ja surusta. Coco kertoo elämästä ja perheestä, ihmissuhteiden merkityksestä ja siitä, millaisen kuvan jättää itsestään muille ihmisille. Elämää ja kuolemaa kyllä käsitellään, mutta se tehdään erittäin lapsiystävällisellä tavalla ja elokuvan käsikirjoituksesta löytyy valtava määrä syvyyttä, joka koskettaa ja mietityttää myös aikuiskatsojia. Ja kaikki tämä tapahtuu koskettavan iloisella tavalla.

Tarinan päähenkilö on 12-vuotias Miguel Rivera, jonka suutariperheessä musiikki on kielletty sen kaikissa muodoissa. Tämä juontaa juurensa siihen, kun Miguelin muusikkona elantoaan tienannut isoisoisoisä lähti perheensä luota laittaen musiikin perheensä edelle, eikä koskaan enää palannut takaisin. Miguel kuitenkin pahaksi onnekseen rakastaa musiikkia ja hän tahtoisi osallistua kuolleiden päivän juhlallisuuksien ohessa järjestettävään kykykilpailuun. Mutkia oikoakseni tämän halun seuraaminen johdattaa uteliaan ja hieman itsepäisen Miguelin melkoiseen kiipeliin, sillä hän päätyy elävänä henkilönä kuolleiden maailmaan.

Coco näyttää käsittämättömän kauniilta alkaen kynttilänvalossa kylpevästä hautausmaasta aina toismaailmallista steampunk-tunnelmaa luovaan, ajattomalla tavalla kuvattuun Kuolleiden maahan, jonka kaupunkisuunnittelussa ei ole nähty enää tarpeelliseksi sijoittaa turvallisuuteen. Hahmosuunnittelu on onnistunut erinomaisesti luomaan tavallisesti pelkoa herättävistä luurangoista lempeitä, ilmeikkäitä ja persoonallisia hahmoja. Tarinan alku on todella erityinen ja vaikka loppua kohti mentäessä sukelletaan perinteisiin muotteihin, ja yritetään kalastaa halpoja nauruja nakertaen tarinan arvokkuutta, on silti kyseessä yksi modernin ajan animaation mestariteoksista. Coco onnistuu käärimään koskettavan ja vivahteikkaan tarinansa yksinkertaiseen pakettiin, joka puhuttelee pinnallisella tasolla lapsikatsojaa ja syvemmällä tasolla aikuisia. Enempää ei voi animaatioelokuvalta vaatia ja ihmettelen jälleen, että miksi ihmeessä tämä ei ollut ehdolla myös Parhaan elokuvan Oscariin.

Kommentit

  1. Erittäin vakuuttava lista, kiitos. Ehkä noin puolet näistä olen jo nähnyt, mutta täytyy yrittää nuo loputkin päästä katsomaan.

    VastaaPoista
  2. Jälkikäteen mainostettuna miesten sanelemien naisihanteiden murtumisesta ja naisten itsenäistymisestä kertova Colette on myös hieno elokuva, eikä vähiten Keira Knightleyn suorituksen vuoksi.

    Samoin Spider-Man: Kohti hämähäkkiversumia oli varsin iloinen yllätys ja animaatiokapinallinen, joka rikkoi genren konventioita.

    Puhumattakaan Hirokazu Koreedan Shopliftersista, Bradley Cooperin mahtavasta A Star Is Bornista, tai järkyttävän voimakkaan audiovisuaalisen kokemuksen tarjoamasta Damien Chazellen First Manista. Ja lisätään vielä erinomaisen näyttelijäduon (Jonathan Pryce & Glenn Close) ja heidän välisen kemiansa kannattelema The Wife.

    Jokerikorttina tarjoan vielä kauhumusikaalia Anna and the Apocalypse, jossa Shaun of the Dead tapaa La La Landin. Sekä lämminhenkistä korealaista fantasiaa Be With You, jossa kuollut äiti (tai ainakin häneltä näyttävä ihminen) palaa yhtäkkiä yksinhuoltajaisän, sekä tämän lapsen elämään.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti